Artikkelit, Leffat

3 rohkeaa leffaa: Top 3 John Sturgesin ohjausta Kommentit pois päältä artikkelissa 3 rohkeaa leffaa: Top 3 John Sturgesin ohjausta

Amerikkalainen elokuvaohjaaja John Sturges (1910-1982) tunnetaan klassisista seikkailuelokuvista, sotaelokuvista ja erityisesti westerneistä, joista monet lukeutuvat genrensä kermaan. Illinoisin osavaltion Oak Parkin kylässä syntynyt Sturges aloitti uransa Hollywoodissa 1930-luvulla leikkaajana. Toisen maailmansodan aikana hän kunnostautui Yhdysvaltain armeijan dokumenttien ja opetuselokuvien ohjaana. Ohjaaja debyytoi suurella kankaalla rikoselokuvan The Man Who Dared (1946) kanssa, mitä seurasi ikääntyvästä huijarista kertova rikosdraama Alias Mr. Twilight (1946). 1950-1960-luku oli ohjaajan kulta-aikaa, jolloin hän teki useat kuuluisimmista elokuvistaan, kuten rikoselokuvan Mies astui junasta (Bad Day at Black Rock, 1955), Tulipunainen viitta (The Scarlet Coat, 1955) sekä klassiset westernit Kuolemanloukku O.K. Corral (The Gunfight at O.K. Corrall, 1957) ja Viimeinen juna Gun Hillistä (The Last Train from Gun Hill, 1959).

Ennen kaikkea John Sturges muistetaan japanilaisen ohjaaja Akira Kurosawan Seitsemän samuraita -elokuvaan perustuva westernistä 7 rohkeaa miestä (The Magnificent Seven, 1960), jossa joukko pyssysankareita palkataan puolustamaan meksikolaista pikkukylää julman bandiitti Calveran (Eli Walliach) johtamalta rosvojoukolta. 1970-luvun alkupuolella ohjaaja oli vielä aktiviinen, kunnes siirtyi eläkkeelle 1976. Hänen myöhäisiä taidonnäytteitään ovat muun muassa Clint Eastwoodin tähdittämä, särmikäs länkkäri Joe Kidd (1972) sekä kovaotteinen poliisielokuva McQ – asekettu (McQ, 1974), jossa legendaarinen John Wayne nähdään pitkän uransa ehtoopuolella. Hollywood-legenda John Sturgesin valtavasta tuotannosta olen kerännyt kolme henkilökohtaista suosikkiani oheiseen listaan.

3. Kotka on laskeutunut (The Eagle Has Landed, 1976)

John Sturgesin viimeiseksi ohjaukseksi jäänyt sotaelokuva Kotka on laskeutunut perustuu Jag Higginsin samannimiseen romaaniin. Elokuvan keskiössä on natsien juoni pääministeri Winston Churchillin kidnappaamiseksi, joka on saapunut lomanviettoon Englannin rannikolla sijaitsevaan Norfolkin pikkukylään. Huippusalaiseen itsemurhatehtävään nakitetaan Eversti Kurt Steinerin (Michael Cane) johtamat laskuvarjojääkärit, jotta he välttäisivät teloituskomppanian. Steiner joutui ongelmiin, yritettyään pelastaa nuoren juutalaistytön SS-joukkojen kynsistä. Puolalaiselle rautatieasemalle sijoittuva, jännitävä kohtaus on kuvattu Rovaniemellä. Elokuvaa on parjattu Sturgesin ylimalkaisesta ohjauksesta, mikä näkyy elokuvan b-elokuvamaisesta tyylistä. Toisaalta ohjaaja Quentin Tarantino on kutsunut elokuvaa yhdeksi parhaimmista 1970-luvun sotaelokuvista, mikä lukee myös erään Suomi-DVD:n kannessa. Lisäksi elokuvan sotilaskliseitä sisältävästä, mutta omaperäisestä alkuperäismusiikista vastaa brasilialaissyntyinen Lalo Schifrin.

Elokuvan ehdoton valtti on tiivistunnelmaisten toimintakohtausten ohella hienot näyttelijäsuoritukset ikonisilta Hollywood-nimiltä, kuten Michael Caine, Robert Duval ja Donald Pleasance. Donald Sutherland tuo takuuvarmalla tyylillään veijarimaisuutta hieman vakavansävyiseen elokuvaan, operaatioon osallistuvana IRA-radikaali Liam Devlininä . Yksi filmin hauskimmista hahmoista on televisiosarja Dallasin J.R. Ewinginä parhaiten tunnetun Larry Hagmanin esittämä, esikuntahommiin komennettu amerikkalaiseversti Pitts.Kommelluksia tuo yltiö itsevarman everstin vähäinen taistelukokemus, kun hän yrittää vaihtelevin tuloksin ottaa ohjat käsiinsä, saksalaisten iskujoukon paljastuttua. Verkkaisesti alkava elokuva Kotka on laskeutunut parantaa vauhtiaan kuin sika juoksukilpailuissa, aina alkumetreiltä jännittävään ja yllättävään finaaliin asti.

2. Aseiden hetki (The Hour of a Gun, 1967)

Villin lännen historian kuuluisimmista, Arizonan Tombstonen kaupungissa 26.lokakuuta vuonna 1881 tapahtuneesta O.K. Corrallin laukaustenvaihdosta on tehty lukuisia elokuvasovituksia vuosikymmenien aikana. Yksi kuuluisimpia näistä  on Sturgesin Kuolemanloukku O.K. Corrall, mihin ohjaaja teki jatko-osan Aseiden hetki 10 vuotta myöhemmin. Siinä missä ensimmäinen osa kuvaa kahakkaan johtaneita tapahtumia, Aseiden hetki käynnistyy ammuskelulla. Kohtauksen, joka muistuttaa hidastempoisine, dramattisine leikkauksineen italowesternejä, kruunaa legendaarisen Jerry Goldsmithin jylhät sävelet. Elokuva keskittyy myös tapahtuman jälkipyykkiin, sheriffi Wyatt Earpin (James Garner) oikeudenistunnosta, Morgan Earpin murhaan ja sheriffin henkilökohtaiseen kostoretkeen. Elokuva pyrkii näyttämään tapahtumat, kuten ne oikeasti tapahtuivat.

Toisin kuin monet muut kuvaelmat, Aseiden hetki ei kuvaa Earpin veljesten Wyattin, Virgilin ja Morganin perhe-elämää, vaan se keskittyy olennaiseen eli ruudinkatkuiseen toimintaan ja tapauksen veriseen jälkipyykkiin. Tiukan toiminnan lomassa Earpin hahmo saa erilaisia sävyjä: Hän on samaan aikaan sekä oikeamielinen lainvalvoja että kylmäverinen tappaja, joka käyttää lakia verukkeena verikostolle. Keskeisenä teemana on miesten välinen toveruus, mikä kiteytyy Earpin ja pyssysankari Doc Holidayn (Jason Robards) veljellisessä suhteessa. Näyttelijöiden kemia toimii luontevasti, vaikka Robardsin kovapintaisessa roolisuorituksessa ei ole samaa dramatiikkaa kuin esimerkiksi Kuolemanloukku O.K. Corrallin Kirk Douglasin tai Tombstonen (1993) Val Kilmerin voimakkaissa tulkinnoissa. Näyttelijät istuvat kuitenkin hienosti rooleihinsa. Lisäksi tämä parituntinen, hyvän toiminnan ja nimekkäiden näyttelijöiden ryydittämä elokuva lukeutuu syystäkin kaikkien aikojen parhaimpiin westerneihin. Lisäksi elokuvan voi vuokrata muun muassa Youtubesta vain kourallisella euroja.

1. Suuri pakoretki (The Great Escape 1963)

John Sturgesin tuotannon ehdottomia helmiä on tositapahtumiin perustuva, eeppinen sotaelokuva Suuri pakoretki. Elokuva kuvaa todellista pakoa saksalaisten Puolassa sijaitsevalta “pakovarmalta” Stalag Luft III -vankileiriltä. Miltei kolmituntisen elokuvan ensimmäinen puolisko keskittyy pakosuunnitelman laatimiseen ja valmistelemiseen, jossa kaikille vangeilla on oma roolinsa, aina räätälistä tunnelinkavajiin ja väärentäjään. Taas toinen puolisko kuvaa itse pakoa ja myöhemmin paenneiden kohtaloita, joista kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin toiset. Elokuva ei pituudestaan huolimatta jarruttele, vaan painaa jouhevalla painollaan eteenpäin.

Elokuvan parasta antia on jälleen kerran nimekkäät näyttelijät, kuten Steve McQueen, Charles Bronson, James Coburn, James Garner ja Richard Attenborough, jotka tuovat erilaisia persoonallisuuksia värikkääseen hahmogalleriaan. Elokuva sisältää lukuisia ikimuistoisia kohtauksia, kuten Kapteeni Hilsin (Steve McQueen) rämäpäiset pakoyritykset sekä näyttävät stuntit saksalaisilta varastetulla moottoripyörällä. Kilpa-ajajana tunnettu McQueen ajoi itse moottoripyöräosuudet, lukuun ottamatta suurta hyppyä piikkilankabarrikadin yli, jonka hoiti tuotantoyhtiön vaatimuksesta stunt-mies. Lisäksi Sturgesin luottosäveltäjä Elmer Berstein tarjoilee yhden parhaimmista ja tunnetuimmista elokuvateemoistaan, mikä kuullaan myös löyhästi elokuvaan perustuvassa videopelissä The Great Escape (2003). Kulttuurisesti merkittävä Suuri pakoretki on ohittamaton katselukokemus, mikä kannattaa katsoa vähintään kerran elämässä.

 

 

Avatar: Fire and Ash tarjoaa reilut kolme tuntia kaunista rihkamaa Kommentit pois päältä artikkelissa Avatar: Fire and Ash tarjoaa reilut kolme tuntia kaunista rihkamaa

Ohjaajalegenda James Cameronin Avatar -saaga on ehtinyt kolmanteen osaansa. Matka oli pitkä vuonna 1994 kynäillystä käsikirjoituksesta vuonna 2009 ensi-iltansa saaneeseen esikoiselokuvaan, ja vielä hieman pidempi sitä seuranneeseen The Way of Wateriin. Kun alkuperäisteoksen jatko-osaa saatiin odottaa kolmetoista vuotta, tuntuu tällä viikolla ensi-iltaan saapunut Fire and Ash tulevan verrattain vikkelästi edeltäjänsä kannoilla. Yksi merkittävä syy lyhyemmälle vartomiselle toisen ja kolmannen Avatarin välillä on varmasti se, että ne kuvattiin suurilta osin samanaikaisesti vuosien 2017-2019 aikana.

Nopeana kertauksena kerrattakoon, että Avatarin tapahtumat sijoittuvat 2100 -luvun jälkipuoliskolle. Ensimmäisessä elokuvassa halvaantunut merijalkaväen sotilas Jake Sully matkaa Maasta neljän valovuoden päähän Pandoraksi ristittyyn kuuhun Alfa Centauri -tähtijärjestelmässä. Pandoraa asuttavat siniset pitkänhuiskeat Na’vi -humanoidit, joiden sekaan Sullyn on soluttauduttava. Tehtävää suorittaessaan Sully rakastuu paikallista heimoa edustavaan Neytiriin, ja liittoutuu alkuasukkaiden kanssa ajaakseen tiehensä näiden elämänmenoa ahdistavat ihmiset. Jatko-osa The Way of Waterissa Jake ja Neytiri lapsineen lähtevät kotoisesta metsästään evakkoon rannikkoheimo Metkayinan hoteisiin, jonne taivasväeksi kutsuttujen ihmisten aiheuttamat ongelmat heitä arvatenkin seuraavat. Konfliktissa saa surmansa muiden muassa Jaken ja Neytirin esikoispoika Neteyam, ja tämän järkytyksen aiheuttamissa tunnelmissa käynnistyy vastikään teattereihin tullut kolmas Avatar alaotsikkonaan Fire and Ash.

Mikäli on vähääkään perillä Avatar -elokuvien ympärillä vellovasta julkisesta keskustelusta, on varmasti törmännyt saagaan liittyvään taivasteluun ja silmienpyöritykseen. Tarinat ovat geneerisiä, käsikirjoitukset sitäkin kökömpiä ja kulttuurinen jalanjälki olematon. Kysymykseen, millainen vaikutus kolmannella Avatarilla on laajemmalti pop -kulttuurin kentällä, ei vielä oikein voi vastata. Sen sijaan tarinan puolivillaisuus ja käsikirjoituksen puutteet ovat Fire and Ashilla härskimmin pinnalla kuin kahdella ensimmäisellä elokuvalla yhteensä. On suorastaan häkellyttävää, miten vähän temaattista syvyyttä James Cameron tiimeineen on saanut mahdutettua kolmeen tuntiin ja seitsemääntoista minuuttiin. Tämänkertaisen tarinan yhtenä kulmakivenä pitäisi olla, kuinka edelliselokuvassa kuolleen Neteyamin aiheuttama suru vaikuttaa muihin hahmoihin. Jake keskittyy käytännön asioihin, Neytiri turvautuu uskoon ja jopa vihaan, ja näiden poika Lo’ak pyrkii entistä epätoivoisemmin todistamaan kykyjään vanhemmilleen. Hahmot käyvät keskenään välillä kiivastakin vuoropuhelua, josta kuitenkin jää syvempi tunnelataus ja loppusilaus uupumaan. Elokuva tuntuu nälkävuoden pituiselta kollaasilta visuaalisesti näyttäviä mutta toisistaan irrallisia kohtauksia, joista ei muodostu yhtenäistä tarinaa.

Vanhan toistoa ja hukattuja hahmoja

Sullyjen ahdistuksen ohella yli kolmetuntisen rainan toiseksi vetonaulaksi on kehitetty antagonistinen Mangkwan -heimo. Näiden johtajana häärii synkkä shamaani Varang, jota elokuvassa näyttelee Oona Chaplin. Mangkwanien, tuttavallisemmin tuhkaheimon, taustatarina on lyhykäisyydessään se, että vuosia aiemmin näiden asuinseutu tuhoutui tulivuorenpurkauksessa, mistä tuohtuneina he käänsivät selkänsä Eywa -jumaluudelle ja syleilivät voiman pimeää puolta. Tuhkatyypit Varang etunenässä lyövät hynttynsä yhteen aiemmista osista tutun pahiksen, sinisenä uudestisyntyneen Quaritchin kanssa. Tästä liittoumasta kehkeytyykin Fire and Ashin mielenkiintoisin soppa. Harmi vain, että elokuvan loppua kohden Varangin rooli kutistuu melko vähäiseksi, eikä sinistyneelle eversti Miles Quaritchillekaan saada tässä tyydyttävää loppua.


Uusin Avatar -elokuva on juoneltaan käytännössä sekoitus kahdesta ensimmäisestä. Ne katsojat, joilla on tuoreessa muistissa edellisten Avatarien tapahtumat, saavat epäuskoisina puistella päätään kierrätettyjen kohtausten ja vuorosanojen määrälle. Ohjaaja James Cameron on useasti painottanut, kuinka uusimmassa Avatarissa ei tekoälyä ole käytetty. Tämä ylpeydenaihe kääntyy kolmatta filmiä katsellessa hullunkurisesti itseään vastaan dialogia ja tarinaa tutkaillessa. Juonenkuljetus ja varsinkin vuoropuhelu kun on välillä niin keskinkertaista ja tökeröä, että niiden voisi helposti uskoa olevan vaikkapa ChatGPT:n generoimaa sillisalaattia. Toinen ohjaajamaestron kyllästymiseen saakka toistama teesi on, kuinka Fire and Ash jää elokuvasarjan viimeiseksi osaksi, mikäli lipputulot jäävät tavoitteesta. Tässä tapauksessa miehen aikomuksena olisi kuulemma julkaista kirja, joka nivoisi yhteen neljännen ja viidennen elokuvan tapahtumat loppuratkaisuineen. 

Fire and Ashin nähtyäni itselleni sopisi sellainenkin tilinpäätös, vaikka lopullisen tuomion Avatar -elokuvien tarpeellisuudesta antaa tietysti maailmanlaajuinen yleisö kukkaroineen. Onhan Avatareissa ainakin se hyvä puoli, että niiden kutoma fantastinen maailma ja hahmot ilman ironisuuden tai sarkasmin häivääkään tarjoavat omanlaistaan vastalääkettä suurelle osalle nykyajan kassamagneeteista, joille hahmojen raadollisuus ja tietty itseironia tuntuvat olevan itseisarvoja. Puutteistaan huolimatta Avatareilla on mielestäni paikkansa maailmassa, ja elokuvien yhteenlasketut yli viiden miljardin dollarin tuotot kertovat, että samaa näkemystä on ilmoilla paljon laajemmaltikin.

6 / 10
Hyvää + Pandoran maailmaan uppoutuu mielellään, erikoistehosteet toimivat ja uudet hahmot ovat kiinnostavia. Huonoa - Elokuva toistaa liikaa edeltäjiensä juonikuvioita, eikä käsikirjoitus ole sen toimivampi kuin aiemminkaan. Uusia hahmoja ei hyödynnetä riittävästi.

Kaksi feikkitrailereita postaavaa kanavaa sai Youtubesta isot potkut p*rseelle Kommentit pois päältä artikkelissa Kaksi feikkitrailereita postaavaa kanavaa sai Youtubesta isot potkut p*rseelle

Google

Google on poistanut YouTubesta kaksi suurta kanavaa, jotka olivat tunnettuja harhaanjohtavista elokuvatrailereista. Screen Culture ja KH Studio keräsivät vuosien ajan miljoonia tilaajia ja yhteensä miljardeja katselukertoja julkaisemalla niin sanottuja feikki- tai konseptitrailereita, jotka muistuttivat usein erehdyttävästi virallisia ennakkovideoita.

Kanavien videot antoivat monille katsojille vaikutelman oikeista elokuvatrailereista, etenkin tekoälyn kehittymisen myötä. Generatiivisen AI:n avulla tuotetut trailerit olivat aiempaa uskottavampia ja levisivät laajalle, toisinaan jopa virallisia trailereita laajemmin. Erityisen suosittuja olivat Marvel-elokuviin liittyvät videot, jotka hyödynsivät fanien odotuksia ja spekulaatioita tulevista projekteista.

Google oli jo aiemmin poistanut kanavilta mainostulot, minkä jälkeen ne yrittivät jatkaa toimintaansa lisäämällä videoihin merkintöjä kuten ”fan trailer” tai ”concept trailer”. Näiden muutosten ei kuitenkaan katsottu riittävän, ja kanavat ovat nyt kokonaan poistuneet YouTubesta.

Päätös on saanut monilta faneilta myönteisen vastaanoton, sillä feikkitrailereiden koettiin sekoittavan keskustelua ja vievän näkyvyyttä virallisilta julkaisuilta. Taustalla vaikuttaa myös kiristynyt ilmapiiri tekoälyn ja tekijänoikeuksien ympärillä: Disney on hiljattain lähettänyt Googlelle vaatimuskirjeen, jossa yhtiötä syytetään tekijänoikeuksien laajamittaisesta loukkaamisesta tekoälyn koulutuksessa.

Tapaus nähdäänkin osana laajempaa linjanvetoa, jossa suuret teknologiayhtiöt ja sisällöntuottajat joutuvat tarkemmin vastuuseen tekoälyn hyödyntämisestä ja tekijänoikeuksien kunnioittamisesta verkossa.