Artikkelit, Leffat

3 rohkeaa leffaa: Top 3 John Sturgesin ohjausta Kommentit pois päältä artikkelissa 3 rohkeaa leffaa: Top 3 John Sturgesin ohjausta

Amerikkalainen elokuvaohjaaja John Sturges (1910-1982) tunnetaan klassisista seikkailuelokuvista, sotaelokuvista ja erityisesti westerneistä, joista monet lukeutuvat genrensä kermaan. Illinoisin osavaltion Oak Parkin kylässä syntynyt Sturges aloitti uransa Hollywoodissa 1930-luvulla leikkaajana. Toisen maailmansodan aikana hän kunnostautui Yhdysvaltain armeijan dokumenttien ja opetuselokuvien ohjaana. Ohjaaja debyytoi suurella kankaalla rikoselokuvan The Man Who Dared (1946) kanssa, mitä seurasi ikääntyvästä huijarista kertova rikosdraama Alias Mr. Twilight (1946). 1950-1960-luku oli ohjaajan kulta-aikaa, jolloin hän teki useat kuuluisimmista elokuvistaan, kuten rikoselokuvan Mies astui junasta (Bad Day at Black Rock, 1955), Tulipunainen viitta (The Scarlet Coat, 1955) sekä klassiset westernit Kuolemanloukku O.K. Corral (The Gunfight at O.K. Corrall, 1957) ja Viimeinen juna Gun Hillistä (The Last Train from Gun Hill, 1959).

Ennen kaikkea John Sturges muistetaan japanilaisen ohjaaja Akira Kurosawan Seitsemän samuraita -elokuvaan perustuva westernistä 7 rohkeaa miestä (The Magnificent Seven, 1960), jossa joukko pyssysankareita palkataan puolustamaan meksikolaista pikkukylää julman bandiitti Calveran (Eli Walliach) johtamalta rosvojoukolta. 1970-luvun alkupuolella ohjaaja oli vielä aktiviinen, kunnes siirtyi eläkkeelle 1976. Hänen myöhäisiä taidonnäytteitään ovat muun muassa Clint Eastwoodin tähdittämä, särmikäs länkkäri Joe Kidd (1972) sekä kovaotteinen poliisielokuva McQ – asekettu (McQ, 1974), jossa legendaarinen John Wayne nähdään pitkän uransa ehtoopuolella. Hollywood-legenda John Sturgesin valtavasta tuotannosta olen kerännyt kolme henkilökohtaista suosikkiani oheiseen listaan.

3. Kotka on laskeutunut (The Eagle Has Landed, 1976)

John Sturgesin viimeiseksi ohjaukseksi jäänyt sotaelokuva Kotka on laskeutunut perustuu Jag Higginsin samannimiseen romaaniin. Elokuvan keskiössä on natsien juoni pääministeri Winston Churchillin kidnappaamiseksi, joka on saapunut lomanviettoon Englannin rannikolla sijaitsevaan Norfolkin pikkukylään. Huippusalaiseen itsemurhatehtävään nakitetaan Eversti Kurt Steinerin (Michael Cane) johtamat laskuvarjojääkärit, jotta he välttäisivät teloituskomppanian. Steiner joutui ongelmiin, yritettyään pelastaa nuoren juutalaistytön SS-joukkojen kynsistä. Puolalaiselle rautatieasemalle sijoittuva, jännitävä kohtaus on kuvattu Rovaniemellä. Elokuvaa on parjattu Sturgesin ylimalkaisesta ohjauksesta, mikä näkyy elokuvan b-elokuvamaisesta tyylistä. Toisaalta ohjaaja Quentin Tarantino on kutsunut elokuvaa yhdeksi parhaimmista 1970-luvun sotaelokuvista, mikä lukee myös erään Suomi-DVD:n kannessa. Lisäksi elokuvan sotilaskliseitä sisältävästä, mutta omaperäisestä alkuperäismusiikista vastaa brasilialaissyntyinen Lalo Schifrin.

Elokuvan ehdoton valtti on tiivistunnelmaisten toimintakohtausten ohella hienot näyttelijäsuoritukset ikonisilta Hollywood-nimiltä, kuten Michael Caine, Robert Duval ja Donald Pleasance. Donald Sutherland tuo takuuvarmalla tyylillään veijarimaisuutta hieman vakavansävyiseen elokuvaan, operaatioon osallistuvana IRA-radikaali Liam Devlininä . Yksi filmin hauskimmista hahmoista on televisiosarja Dallasin J.R. Ewinginä parhaiten tunnetun Larry Hagmanin esittämä, esikuntahommiin komennettu amerikkalaiseversti Pitts.Kommelluksia tuo yltiö itsevarman everstin vähäinen taistelukokemus, kun hän yrittää vaihtelevin tuloksin ottaa ohjat käsiinsä, saksalaisten iskujoukon paljastuttua. Verkkaisesti alkava elokuva Kotka on laskeutunut parantaa vauhtiaan kuin sika juoksukilpailuissa, aina alkumetreiltä jännittävään ja yllättävään finaaliin asti.

2. Aseiden hetki (The Hour of a Gun, 1967)

Villin lännen historian kuuluisimmista, Arizonan Tombstonen kaupungissa 26.lokakuuta vuonna 1881 tapahtuneesta O.K. Corrallin laukaustenvaihdosta on tehty lukuisia elokuvasovituksia vuosikymmenien aikana. Yksi kuuluisimpia näistä  on Sturgesin Kuolemanloukku O.K. Corrall, mihin ohjaaja teki jatko-osan Aseiden hetki 10 vuotta myöhemmin. Siinä missä ensimmäinen osa kuvaa kahakkaan johtaneita tapahtumia, Aseiden hetki käynnistyy ammuskelulla. Kohtauksen, joka muistuttaa hidastempoisine, dramattisine leikkauksineen italowesternejä, kruunaa legendaarisen Jerry Goldsmithin jylhät sävelet. Elokuva keskittyy myös tapahtuman jälkipyykkiin, sheriffi Wyatt Earpin (James Garner) oikeudenistunnosta, Morgan Earpin murhaan ja sheriffin henkilökohtaiseen kostoretkeen. Elokuva pyrkii näyttämään tapahtumat, kuten ne oikeasti tapahtuivat.

Toisin kuin monet muut kuvaelmat, Aseiden hetki ei kuvaa Earpin veljesten Wyattin, Virgilin ja Morganin perhe-elämää, vaan se keskittyy olennaiseen eli ruudinkatkuiseen toimintaan ja tapauksen veriseen jälkipyykkiin. Tiukan toiminnan lomassa Earpin hahmo saa erilaisia sävyjä: Hän on samaan aikaan sekä oikeamielinen lainvalvoja että kylmäverinen tappaja, joka käyttää lakia verukkeena verikostolle. Keskeisenä teemana on miesten välinen toveruus, mikä kiteytyy Earpin ja pyssysankari Doc Holidayn (Jason Robards) veljellisessä suhteessa. Näyttelijöiden kemia toimii luontevasti, vaikka Robardsin kovapintaisessa roolisuorituksessa ei ole samaa dramatiikkaa kuin esimerkiksi Kuolemanloukku O.K. Corrallin Kirk Douglasin tai Tombstonen (1993) Val Kilmerin voimakkaissa tulkinnoissa. Näyttelijät istuvat kuitenkin hienosti rooleihinsa. Lisäksi tämä parituntinen, hyvän toiminnan ja nimekkäiden näyttelijöiden ryydittämä elokuva lukeutuu syystäkin kaikkien aikojen parhaimpiin westerneihin. Lisäksi elokuvan voi vuokrata muun muassa Youtubesta vain kourallisella euroja.

1. Suuri pakoretki (The Great Escape 1963)

John Sturgesin tuotannon ehdottomia helmiä on tositapahtumiin perustuva, eeppinen sotaelokuva Suuri pakoretki. Elokuva kuvaa todellista pakoa saksalaisten Puolassa sijaitsevalta “pakovarmalta” Stalag Luft III -vankileiriltä. Miltei kolmituntisen elokuvan ensimmäinen puolisko keskittyy pakosuunnitelman laatimiseen ja valmistelemiseen, jossa kaikille vangeilla on oma roolinsa, aina räätälistä tunnelinkavajiin ja väärentäjään. Taas toinen puolisko kuvaa itse pakoa ja myöhemmin paenneiden kohtaloita, joista kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin toiset. Elokuva ei pituudestaan huolimatta jarruttele, vaan painaa jouhevalla painollaan eteenpäin.

Elokuvan parasta antia on jälleen kerran nimekkäät näyttelijät, kuten Steve McQueen, Charles Bronson, James Coburn, James Garner ja Richard Attenborough, jotka tuovat erilaisia persoonallisuuksia värikkääseen hahmogalleriaan. Elokuva sisältää lukuisia ikimuistoisia kohtauksia, kuten Kapteeni Hilsin (Steve McQueen) rämäpäiset pakoyritykset sekä näyttävät stuntit saksalaisilta varastetulla moottoripyörällä. Kilpa-ajajana tunnettu McQueen ajoi itse moottoripyöräosuudet, lukuun ottamatta suurta hyppyä piikkilankabarrikadin yli, jonka hoiti tuotantoyhtiön vaatimuksesta stunt-mies. Lisäksi Sturgesin luottosäveltäjä Elmer Berstein tarjoilee yhden parhaimmista ja tunnetuimmista elokuvateemoistaan, mikä kuullaan myös löyhästi elokuvaan perustuvassa videopelissä The Great Escape (2003). Kulttuurisesti merkittävä Suuri pakoretki on ohittamaton katselukokemus, mikä kannattaa katsoa vähintään kerran elämässä.

 

 

Elokuvamaailman arvoituksellinen mestari – David Lynchin ikonisimmat ohjaukset Kommentit pois päältä artikkelissa Elokuvamaailman arvoituksellinen mestari – David Lynchin ikonisimmat ohjaukset

, yksi elokuvahistorian omaperäisimmistä ja vaikutusvaltaisimmista ohjaajista, on kuollut. Lynch tunnettiin ainutlaatuisesta tyylistään, jossa yhdistyvät surrealismi, unenomaiset tunnelmat ja tummasävyinen mystiikka. Hänen elämäntyönsä jätti pysyvän jäljen sekä elokuvien että televisiosarjojen maailmaan. Lynch muistetaan erityisesti mestariteoksistaan kuten ja sekä kulttisarjasta , joka mullisti televisiokerronnan. Tässä artikkelissa tarkastelemme Lynchin merkittävimpiä teoksia ja niiden vaikutusta populaarikulttuuriin.

The Elephant Man (1980)

on koskettava elokuva, joka perustuu tositarinaan John Merrickistä (elokuvassa Joseph Merrick), pahasti epämuodostuneesta miehestä 1800-luvun Lontoossa.

Elokuva kertoo, kuinka tohtori Frederick Treves (John Hurt) löytää Merrickin (John Hurt) friikkisirkuksesta ja ottaa hänet sairaalaan hoitoonsa. Vaikka Merrick on ulkoisesti järkyttävän näköinen, paljastuu hän älykkääksi, herkäksi ja sivistyneeksi ihmiseksi.

David Lynch ohjasi elokuvan mustavalkoisena, mikä luo siihen vaikuttavan viktoriaanisen tunnelman. Elokuva käsittelee syvällisesti ihmisarvoa, yhteiskunnan suhtautumista erilaisuuteen ja sitä, mikä todella tekee ihmisestä ihmisen.

Elokuva oli sekä kriittinen että kaupallinen menestys, ja se sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta, mukaan lukien parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan ehdokkuudet. Se osoitti, että Lynch pystyi tekemään myös perinteisempää elokuvaa säilyttäen silti oman taiteellisen näkemyksensä.

Twin Peaks (1990-1991) (2017)

Twin Peaks on kulttimaineeseen noussut televisiosarja, joka mullisti TV:n tekemisen 1990-luvun alussa. Sarja sijoittuu fiktiiviseen Twin Peaksin pikkukaupunkiin Washingtonin osavaltiossa.

Tarina käynnistyy, kun lukiolainen Laura Palmer löydetään murhattuna. FBI:n agentti Dale Cooper (Kyle MacLachlan) saapuu tutkimaan tapausta ja uppoutuu vähitellen kaupungin outoihin salaisuuksiin. Cooperin hahmo on mieleenpainuva sekoitus äärimmäistä ammattimaisuutta ja omintakeista persoonallisuutta – hän on yhtä innostunut täydellisestä kahvikupposesta kuin murhamysteerien ratkaisemisesta.

Lynch ja sarjan toinen luoja Mark Frost yhdistivät ainutlaatuisella tavalla saippuaoopperaa, rikosmysteeriä, yliluonnollisia elementtejä ja absurdia huumoria. Sarja on tunnettu erityisesti painajaismaisista kohtauksistaan, Angelo Badalamentin hypnoottisesta musiikista ja ”Red Room” -kohtauksista, jotka ovat jääneet television historiaan.

Twin Peaks rikkoi television perinteisiä kerrontatapoja ja vaikutti merkittävästi myöhempiin TV-sarjoihin. Se näytti, että televisiosarja voi olla yhtä kunnianhimoista ja taiteellista kuin elokuvakin.

Vaikka sarjan toinen kausi ei saanut yhtä hyvää vastaanottoa kuin ensimmäinen, Twin Peaks on säilyttänyt asemansa yhtenä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista TV-sarjoista.

Sarja sai kolmannen kauden Twin Peaks: The Return vuonna 2017. Sarja jatkoi alkuperäistä Twin Peaks -sarjaa. Se yhdisti psykologisen trillerin, kauhun ja outouden elementtejä. Sarja seurasi useita juonenkäänteitä ja hahmoja, mukaan lukien FBI-agentti Dale Cooperin paluuta.

Mulholland Drive (2001)

Mulholland Drive on David Lynchin surrealistinen mestariteos, joka tutkii Hollywoodin pimeää puolta ja unelmien murenemista Los Angelesissa.

Elokuvan keskiössä on Betty Elms (Naomi Watts), toiveikas näyttelijäalku, joka ystävystyy salamaperäisen Rita-nimisen (Laura Harring) naisen kanssa. Rita on menettänyt muistinsa auto-onnettomuudessa Mulholland Drivella ja kantaa mukanaan laukkua täynnä rahaa sekä sinistä avainta.

Elokuvan ensimmäinen puolisko seuraa heidän yrityksiään selvittää Ritan todellista henkilöllisyyttä, mutta puolivälissä kerronta muuttuu radikaalisti. Todellisuus alkaa vääristyä, identiteetit sekoittuvat, ja elokuva sukeltaa syvemmälle painajaismaiseen maailmaan, jossa mikään ei ole sitä miltä aluksi näytti.

Mulholland Drive on tunnettu monikerroksisesta tarinastaan, hypnoottisesta tunnelmastaan ja tavastaan käsitellä identiteettiä, unelmia ja pettymyksiä. Se voitti parhaan ohjauksen palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla ja on noussut yhdeksi 2000-luvun arvostetuimmista elokuvista.

Elokuva oli alun perin suunniteltu TV-sarjaksi, mutta muutettiin kokopitkäksi elokuvaksi, mikä osaltaan selittää sen monimutkaista rakennetta. Se on elokuva, joka vaatii useita katselukertoja ja kannustaa katsojaa tekemään omia tulkintojaan.

Blue Velvet (1986)

Blue Velvet on psykologinen neo-noir trilleri, joka paljastaa amerikkalaisen pikkukaupungin idyllin alta löytyvän pimeän puolen.

Tarina alkaa, kun nuori Jeffrey Beaumont (Kyle MacLachlan) löytää ruohikosta ihmisen korvan ja alkaa tutkia asiaa. Hän tutustuu poliisipäällikön tyttäreen Sandyyn (Laura Dern), ja yhdessä he sotkeutuvat mysteeriin, joka johtaa heidät laulaja Dorothy Vallensin (Isabella Rossellini) ja psykopaattisen rikollisen Frank Boothin (Dennis Hopper) maailmaan.

Lynch kuvaa elokuvassa kahta rinnakkaista todellisuutta: päällä näkyvää keskiluokkaista idylliä valkoisine aitoineen ja punaisine ruusuineen, sekä sen alla piilevää väkivallan, seksuaalisuuden ja hulluuden maailmaa. Elokuvan nimi viittaa Bobby Vintonin klassikkokappaleeseen, joka soi elokuvassa luoden karmivaa kontrastia tapahtumiin.

Dennis Hopperin esittämä Frank Booth on yksi elokuvahistorian mieleenpainuvimmista roistoista, ja Rossellinin Dorothy on syvästi traaginen hahmo. Elokuvan visuaalinen tyyli yhdistää 1950-luvun amerikkalaista nostalgiaa film noir -elementteihin ja Lynchille tyypilliseen surrealistiseen kuvakieleen.

Blue Velvet järkytti aikanaan monia katsojia rohkeudellaan, mutta on sittemmin tunnustettu modernin amerikkalaisen elokuvan klassikoksi. Se näytti Lynchin kyvyn yhdistää valtavirtaelokuvan elementtejä kokeellisempaan kerrontaan.

Eraserhead (1977)

on David Lynchin ensimmäinen pitkä elokuva, kokeellinen kauhuelokuva, joka vakiinnutti hänen asemansa underground-elokuvan merkkihahmona.

Elokuva kertoo Henrystä (Jack Nance), joka elää teollisessa kaupunkimaisemassa ja saa tietää tulleensa isäksi. Hänen kumppaninsa Mary synnyttää epämuodostuneen vauvan, joka ei muistuta lainkaan normaalia ihmislasta. Henryn täytyy hoitaa tätä outoa olentoa yksin, kun Mary ei kestä tilannetta vaan lähtee.

Eraserhead on kuvattu mustavalkoisena, ja sen äänimaisema on yhtä tärkeässä roolissa kuin visuaalinen ilme. Elokuva on täynnä teollisia ääniä, kohinaa ja painajaismaista musiikkia, jotka luovat ahdistavan tunnelman.

Lynch työsti elokuvaa viisi vuotta, ja se kuvattiin öisin American Film Instituten tiloissa. Monet elokuvan kohtauksista ovat jääneet elokuvahistoriaan, kuten surrealistiset ”Man in the Planet” -kohtaukset ja ”Lady in the Radiator” -laulukohtaus.

Eraserhead on äärimmäisen henkilökohtainen teos, jonka merkityksestä Lynch on kieltäytynyt puhumasta. Se käsittelee isyyden pelkoa, teollistumista, seksuaalisuutta ja vieraantumista tavalla, joka on vaikuttanut moniin myöhempiin elokuvantekijöihin. Elokuvasta tuli nopeasti kulttisuosikki keskiyönäytöksissä, ja se osoitti Lynchin ainutlaatuisen kyvyn luoda unenomaisia, häiritseviä elokuvamaailmoja.

Lost Highway (1997)

on David Lynchin ohjaama psykologinen trilleri vuodelta 1997, joka tunnetaan hämmentävästä kerronnastaan ja surrealistisesta tunnelmastaan. Elokuva yhdistää neo-noir-tyyliä ja unenomaisia elementtejä tarjoten katsojalle monitasoisen ja avoimen tarinan.

Elokuvan pääosissa nähdään Bill Pullman, Patricia Arquette ja Robert Blake. Juoni seuraa jazz-muusikko Fred Madisonia (Pullman), joka saa mystisiä videonauhoja kotiinsa ja joutuu kohtaamaan oman todellisuutensa hämärtyvät rajat. Tarina mutkistuu entisestään, kun Fredin hahmo ikään kuin muuttuu toisen henkilön, nuoren mekaanikko Pete Daytonin (Balthazar Getty), elämäksi.

Elokuva käsittelee identiteetin, syyllisyyden ja todellisuuden teemoja sekä hyödyntää Lynchin tunnusomaista kerrontaa, jossa logiikka taipuu unen ja painajaisen estetiikalle. Angelo Badalamentin ja Trent Reznorin musiikki täydentää elokuvan synkkää ja hypnoottista tunnelmaa.

Lost Highway jakoi ilmestyessään mielipiteitä, mutta on sittemmin saavuttanut kulttimaineen mestarillisena esimerkkinä Lynchin ainutlaatuisesta elokuvakerronnasta.

Dune (1984)

David Lynchin ohjaama Dune (1984) on kunnianhimoinen sovitus Frank Herbertin rakastetusta tieteisromaanista, joka tunnetaan monimutkaisesta juonestaan ja filosofisista teemoistaan. Elokuva sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, missä aavikkoplaneetta Arrakis, joka tunnetaan myös nimellä Dune, on universumin tärkein paikka sen sisältämän kallisarvoisen mausteen, Melangen, vuoksi.

Tarina seuraa Paul Atreidesia (Kyle MacLachlan), nuorta aatelista, jonka perhe joutuu keskelle poliittisia juonitteluja, petoksia ja vallankumousta, kun heidät määrätään hallitsemaan Arrakista. Lynchin elokuva tunnetaan surrealistisesta visuaalisesta tyylistään, omaperäisistä hahmoistaan ja synkästä tunnelmastaan, mutta sen monimutkainen tarina ja tuotanto-ongelmat jakoivat katsojia ja kriitikoita.

Vaikka Dune ei saavuttanut kaupallista tai kriittistä menestystä ilmestyessään, sen vaikuttavat lavasteet, musiikki ja erikoinen tunnelma ovat sittemmin tehneet siitä kulttiklassikon ja kiehtovan osan Lynchin elokuvallista uraa.

Trump nimitti Stallonen, Gibsonin ja Voightin Hollywoodin ”erityislähettiläiksi” Kommentit pois päältä artikkelissa Trump nimitti Stallonen, Gibsonin ja Voightin Hollywoodin ”erityislähettiläiksi”

Yhdysvaltain tuleva presidentti on nimittänyt näyttelijät Sylvester Stallonen, Mel Gibsonin ja Jon Voightin Hollywoodin ”erityislähettiläiksi”. Nimityksen tavoitteena on Trumpin mukaan palauttaa elokuvateollisuuden ”ulkomaille menetetty liiketoiminta”.

Trump julkisti nimitykset Truth Social -palvelussa torstaina:

”Minulla on kunnia nimittää Jon Voight, ja erityislähettiläiksi Hollywoodiin, Kaliforniaan. He toimivat erityisedustajinani tarkoituksenaan palauttaa Hollywood, joka on menettänyt paljon liiketoimintaa ulkomaille viimeisen neljän vuoden aikana, takaisin – suuremmaksi, paremmaksi ja vahvemmaksi kuin koskaan.”

Gibson kommentoi nimitystä Varietylle kertoen saaneensa tiedon samaan aikaan kuin muutkin:

”Sain tiedon twiitistä samaan aikaan kuin kaikki muutkin ja olin yhtä yllättynyt. Siitä huolimatta vastaan kutsuun. Velvollisuuteni kansalaisena on tarjota apua ja näkemystä parhaan kykyni mukaan.”

Nimitykset tulevat ajankohtana, jolloin Hollywood kohtaa merkittäviä haasteita:

  • Etelä-Los Angelesissa maastopalojen aiheuttamat tuhot, joiden kustannusarvio on noin 250 miljardia dollaria
  • Elokuvateollisuuden lipputulot laskivat vuonna 2024 3,3% edellisvuodesta
  • Vuoden 2023 näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakot vaikuttivat merkittävästi elokuvien julkaisuaikatauluihin

Kaikki kolme nimettyä näyttelijää ovat tunnettuja Trumpin tukijoita: