30-vuotisjuhlaansa viettävän Assembly-tapahtuman ohjelma on julkaistu Kommentit pois päältä artikkelissa 30-vuotisjuhlaansa viettävän Assembly-tapahtuman ohjelma on julkaistu

Assembly 2022

Kolmen vuoden odotuksen jälkeen Helsingin Messukeskuksen valtaa jälleen tuhansien pelinäyttöjen ja led-valojen loiste, kun Summer 2022 eli Suomen suurin pelaamiseen ja digitaaliseen kulttuuriin keskittyvä tapahtuma juhlitaan 4.-7.8.2022.

Ensimmäinen Assembly järjestettiin vuonna 1992, joten tämän kesän tapahtuma on Assemblyn 30-vuotisjuhla. Tapahtuman pääpaino on e-urheilun lisäksi vahvasti tapahtuman juurilla demoskenessä eli digitaalisen taiteen alakulttuurissa. Viimeksi Assembly Summer nähtiin vuonna 2019 ja se keräsi yli 20 000 digitaalisesti valveutunutta kävijää.

Nelipäiväisen tapahtuman aikana kävijät pääsevät tutustumaan pelaamiseen ja digitaaliseen kulttuuriin keskittyvään runsaaseen ohjelmaan. Tapahtumaan on saatavilla sekä konepaikka- että kävijälippuja, joita voi ostaa Tiketistä. Valitsemalla toimitustavaksi Kivran, kävijät saavat erilaisia etuja, kuten nopeamman sisäänpääsyn ja pääsyliput ilman toimituskuluja.

Turnaukset ja pelaaminen

Assemblyilla on kaksi kilpapelaamiseen keskittyvää ohjelmalavaa. Tapahtumassa nähdään ammattilaistason esports-turnauksia, joista isoimpana on Pro -turnaus. Sen 15 000 euron palkintopotista saapuvat ottelemaan kutsuvieraina Suomen parhaat joukkueet Academy, Gaming, Esports ja .

Tuttuun tapaan luvassa on myös useita avoimia turnauksia, joista osaan voi osallistua omalta konepaikalta. Nämä ovat Bring Your Own Computer eli BYOC-turnauksia, joiden voittajille on luvassa tuotepalkintoja sekä mainetta ja kunniaa. Avoimia harrastelijatason turnauksia järjestetään Counter-Strike: Global Offensive-, -, -, - ja -pelien parissa. Tarkemmat palkinnot ja turnausten mahdollistavat kumppanit ilmoitetaan heinäkuun alussa.

Suuren suosion saaneen taistelupelilava Assymyllyn kehässä pääsee näkemään, kokemaan ja osallistumaan myllytykseen Guilty Gear: Strive-, Street Fighter V: CE-, Tekken 7-, The King of Fighters XV- ja Super Smash Bros. Ultimate -peleissä. Assymyllyssä palkintopottina on 1 000 euroa jokaisessa pelissä.

Pelilavalla nähdään myös KOR-FIN Esports Festival 2022 -tapahtuman PUBG-ottelu. Siinä korealaiset ja suomalaiset ottelevat siitä, kumpi maa on parempi PUBG-pelissä. Striimin tuotanto järjestetään ja lähetetään Assembyilta. Kaiken tämän lisäksi juhlatapahtumaan on luvassa myös muita turnauksia, jotka julkaistaan heinäkuun aikana.

Assyilla voi tehdä myös nostalgisen vierailun retropelien maailmaan. Paikalla on Pelihalli Sugoin rakastettuja arcade-pelikoneita, joita kävijät pääsevät pelaamaan ilmaiseksi. Skrolli-lehden pisteellä Creative Zonessa pääsee pelaamaan vanhoja pelejä verkossa. Nostalgiaa tuo myös I love 8-bit -näyttely, joka tarjoaa käyttökokemuksen 80-luvun rakastetuimpien tietokoneiden parissa. Luvassa on myös muuta pelikulttuuriin liittyvää sisältöä.

Digitaalinen taide ja kulttuuri

Assembly on saanut alkunsa 90-luvulla demopartyna eli tapahtumana, jonne saavuttiin esittelemään ja ihailemaan tietokoneiden avulla luotuja taideteoksia. Yhä tänä päivänä tapahtuman keskiössä on digitaalinen taide eli demokompot, joita nykyään löytyy ohjelmoinnin lisäksi myös useissa audiovisuaalisissa kategorioissa. Demoja nähdään niin pelinkehityksen, ohjelmoinnin, valokuvaamisen, musiikin, grafiikan kuin demojen, oldskool-demojen ja rajoitettujen demojen kompojen parissa.

Creative Zonelta löytyy Assemblyjen luovan toiminnan keskus, jossa pääsee tutustumaan ohjelmointiin, pelinkehitykseen ja elektroniikkaan sekä teknologiaan yleisesti. Creative Zonen Hacklab tutustuttaa kävijät ihmeellisiin koneisiin ja laitteisiin, kuten Tsernobyl-ydinreaktorisimulaattoriin ja 3D-tulostimiin. Paikan päällä on myös Skrolli- ja Retro Rewind -lehdet, joiden osastolla voi kokeilla tuttuja ja erikoisempia kotimikroja sekä pelata moninpelejä kavereiden kanssa. Tarjolla on myös workshopeja muun muassa pelinkehityksen parissa.

Scene Lounge tarjoaa olohuoneen, jonne mediataiteesta kiinnostuneet voivat tulla tutustumaan demoihin ja muihin harrastajiin. Siellä on tarjolla myös omia kilpailuja ja lähestyttäviä kompoja.

Arttech-seminaareissa voi seurata luentoja liittyen polttaviin teknologisiin aiheisiin ja sisältöihin.

Tapahtumassa nähdään myös cosplay-kilpailu, jossa kilpaillaan sekä yksilö- että ryhmäkategoriassa hahmoiksi pukeutumisen taidoista. Cosplay-finaali on nähtävissä lauantaina 6.8. päälavalla, jolloin fiktio konkretisoidaan upeiksi lavaesityksiksi ja tarkkaan hiotuiksi puvuiksi.

Aktiviteetit ja Expo-alue

Expo-alueen toimijoiden ohjelmistosta löytyy lisää turnauksia, aktiviteetteja, arvontoja sekä huikeita Assytarjouksia. Niitä tarjoavat muun muassa kumppanimme Jimm's PC-Store ja Gigantti. Streamcorner by IS tuo jälleen kerran paikan päälle kotimaan parhaimpia striimaajia.

Assembly Friends -osastoilla ohjelmasta vastaavat erilaiset pelialan järjestöt ja toimijat, kuten Female Gaming Finland, Pelaajat.com, KOVA Esports, HAVU Gaming, Enhanced Esports ja Social Gaming.

Tarjolla on paljon keskusteluja, pelistriimejä, kilpailuja, bingoa ja peliohjelmaa. Lisäksi expo-alueelta löytyy useiden eri IT-alan toimijoiden pisteitä, joissa voi tutustua tietotekniikan kiinnostaviin villityksiin ja ilmiöihin. Lisää julkistuksia heinäkuulle on vielä luvassa myös expo-alueen ja aktiviteettien suhteen.

Oleskelu ja ajanvietto

Sisätilojen pisteiltä löytyy rentoutumiseen varattuja alueita. Tämän vuoden juhlatapahtumassa tarjolla on myös ulkoalue, jonne kävijät voivat tulla rentoutumaan ja herkuttelemaan pelisessioiden välissä. Ulkoalueelta löytyy useita ruokarekkoja, kuten Dah Boban kuplateet, Happy Wafflesin näyttävät ja gluteenittomat kuplavohvelit, Crusty's Pizzan suussa sulavat pizzasiivut sekä Mr. Deliciousin herkulliset kebabit ja falafelit.

Assembly -tapahtuma saa uudet omistajat Kommentit pois päältä artikkelissa Assembly -tapahtuma saa uudet omistajat

Assembly Summer 2022

Company on 17.11.2023 myynyt Organizing Oy:n koko osakekannan Assemblyn toimivalle johdolle ja pitkäaikaisille järjestäjille. Yrityskaupan jälkeen Assembly Organizing Oy:n liiketoiminta ja tapahtumat jatkuvat ennallaan. Assembly Organizing Oy:n toimitusjohtajana ja osakkaana jatkaa Lassi Nummi.

Assembly Organizing Oy järjestää maailmallakin tunnettua, Suomen suurinta tietokone- ja digikulttuurin festivaalia Helsingin messukeskuksessa. Assembly Winter ja Assembly Summer -festivaalit järjestetään kahdesti vuodessa. Jopa 25 000 kävijän festivaalien lisäksi Assembly Organizing Oy järjestää e-urheiluturnauksia ja peliaiheisia pop-up-tapahtumia sekä tarjoaa vaikuttaja- ja muita markkinointipalveluita yrityksille.

”Haluan esittää kiitokseni Telialle, joka on tarjonnut Assemblylle hyvän kodin vuodesta 2018 tähän päivään asti. Telian tuki on ollut elintärkeää, etenkin koronapandemian aikana, jolloin fyysisten tapahtumien järjestäminen oli mahdotonta. Tänä aikana kuitenkin rakensimme yhdessä laajan suomalaisten pelaajien yhteisön verkossa, joille voimme taas tarjota fyysisiä kohtaamisia tapahtumien muodossa. Assemblyn 30-vuotias historia saa näin ollen jatkoa yrittäjävetoisena.”

Assembly Organizing Oy:n toimitusjohtaja Lassi Nummi

”Olemme tehneet Telialla viimeisten vuosien aikana muutosmatkaa ja keskittyneet vahvemmin ydinliiketoimintaamme. Palvelemme pelaajakohderyhmää jatkossakin tarjoamalla laadukkaita nettiyhteyksiä ja pelaamisen laitteita. Assemblyn uusilla omistajilla on paremmat edellytykset kehittää näitä suosittuja tapahtumia tulevaisuudessa.”

sanoo Telian toimitusjohtaja Heli Partanen

Telia jatkaa Assemblyn pääyhteistyökumppanina ja turvallisten verkkoyhteyksien tarjoajana vuonna 2024. Yhtiö on sitoutunut edistämään lasten ja nuorten digiosallisuutta sekä vastuullista pelikulttuuria.

Vuoden 2024 Assembly-päätapahtumat ovat Assembly Winter´24 (22.-25.2.2024) sekä Assembly Summer´24 (1.-4.8.2024), jotka molemmat järjestetään Helsingin Messukeskuksessa.

Kilpa-ajon huumaa omasta olohuoneesta käsin – Jimm’s PC-Storen vinkit simracingiin Kommentit pois päältä artikkelissa Kilpa-ajon huumaa omasta olohuoneesta käsin – Jimm’s PC-Storen vinkit simracingiin

Simracing

Suomen johtava räätälöityjen tietokoneiden valmistaja ja tietotekniikan verkkokaupan pioneeri kertoo, millaista on ja mitä kannattaa ottaa huomioon, kun lajista innostuu tosissaan.

Simracing (tai digital racing) on kilpa-ajamisen tarkkaa simulointia. Simulaatiossa otetaan huomioon kaikki ajamiseen liittyvät muuttujat, kuten sään vaikutus ajamiseen, polttoaineen ja renkaiden kuluminen, auton säädöt ja niiden vaikutus auton käyttäytymiseen sekä kolareista aiheutuneet vauriot. Simulaattori mahdollistaa realistisen kilpa-autoiluelämyksen ilman oikean kilpa-autoilun rajoitteita, kuten teknisen osaamisen kynnystä tai aika- ja rahainvestointia. Harrastajia lajissa kiehtoo realismi ja tiimikilpailut.

Haastattelimme -kilpapelitiimin toimitusjohtajaa Lasse Salmista ja simracing-manageri Simo Rautavirtaa. Kun HAVU heinäkuussa 2022 otti Inertia Simracingin siipiensä alle, oli lajiin mukaan lähteminen organisaatiolle uusi aluevaltaus. Kysyimme Salmiselta, mikä sai HAVUn kiinnostumaan juuri simracingista.

”Olen ollut kiinnostunut simracingista siitä lähtien, kun laji on ollut millään tavalla esillä. Simon kanssa meitä yhdisti yhteinen innostus ja rakkaus lajia kohtaan sekä vahva tahtotila viedä asioita eteenpäin. Taustalla ei ollut pelkkää bisneskulmaa, vaan myös se, miten voimme auttaa näitä junnuja pääsemään mahdollisimman pitkälle ja juuri se oli minulle henkilökohtaisesti merkityksellinen asia, kun lähdimme päätöksiä tekemään.”

Salminen paljastaa.

HAVUlle yhteistyö on ollut erityisen mieluisa tuodessaan etenkin -joukkueestaan tunnetulle organisaatiolle uutta näkökulmaa sekä mahdollisuuksia myös laajentua ja tavoittaa uusia tahoja. HAVUn simracing-tiimi pitää tällä hetkellä kokoonpanossaan noin 20 henkeä, joista noin 7-8 kuskia ajaa maailman kovimmalla tasolla -simulaatiopelissä. Vaikka rosterin ydinhenkilöt ovat edelleen samoja kuin Inertian aikoina, on liittyminen HAVUun mahdollistanut myös uusia rekrytointeja, kuten esimerkiksi hallitsevan Suomen mestarin Tomi Katilan.

HAVUn simracing-manageri Simo Rautavirta kertoo toimineensa Suomen simracing-skenessä kaiken kaikkiaan noin 12–14 vuotta. Rautavirtaa voi siis pitää eräänlaisena Suomen simracingin keulahahmona tai kuten Salminen häntä kutsuu, ”simracing-faijana”. Rautavirta oli aikoinaan ensimmäisenä Suomessa perustamassa simracing-tiimiä organisaation alle.

”Koko homma lähti siitä, kun vuonna 2016 perustimme Inertia Simracingin. Suomessa ei ollut sellaista organisaatiota, joka olisi tehnyt samaa. Itse ajoin vielä silloin maailman kovimpia sarjoja. Nyt junnut ovatkin menneet jo ohi osaamisessa ja siinä, kuinka paljon he voivat omistaa aikaa kilpailuille.”

Rautavirta taustoittaa.

Omista kisamuistoistaan Rautavirta muistelee erityisen lämmöllä voittoaan iRacingin ensimmäisissä 24 tunnin kisoissa. Hänen tiiminsä ajoi McLaren GT3:lla, joka vastaa ominaisuuksiltaan suuresti myös nykyaikaisia kilpa-autoja. 24 Hours of Daytona eroaa tavanomaisista yksilösprinttikisoista siten, ettei niissä fokus ole esimerkiksi siinä, kenen auto on nopein kymmenen kierroksen ajan. Sen sijaan keskeisintä on saada auto toimimaan 24 tuntia eri lämpötiloissa sekä suunnitella tiimille kisastrategia. Lisäksi on tärkeää säätää auto siten, että se on kaikkien kuskien ajettavissa, sillä tavanomaisesti kuskien tottumukset ja tarpeet autolle voivat erota toisistaan suurestikin. Siksi tämänkaltaisissa kestävyys- ja tiimikisoissa korostuu etenkin tiimityö, taktikointi ja yhteisen sävelen löytäminen.

Suomessa kisataan paitsi verkossa, myös paikan päällä. Lyhyessä ajassa suuren suosion saavuttanut Rengas Turku 24h oli pari vuotta koronapandemian vuoksi tauolla, mutta vuoden 2022 tammikuussa koottiin jälleen kuljettajat ja tallit yhteen. Siitä huolimatta, että etäisyyttä jouduttiin pitämään muutama vuosi, on simracing kuitenkin hyötynyt koronasta valtavasti. Urheilutapahtumien peruuntumiset ja yleisötapahtumien rajoitukset toivat myös oikean maailman autoilla ajavia kilpakuskeja lisää simulaattoreiden pariin, mikä puolestaan nosti lajin suosiota roimasti. Virtuaaliradoilla nähtiinkin mm. Max Verstappenin ja Kalle Rovanperän kaltaisia taitureita. Tätä Rautavirta pitää tärkeänä merkkinä siitä, kuinka uskollisesti laji jäljittelee todellisuutta.

Simracingissa alkuun riittävät pelkkä ratti ja polkimet

Rautavirran mukaan yhteisö simracingin ympärillä on kehittynyt ja harrastajakunta on kasvanut ja monipuolistunut kuluneiden vuosien aikana. Laji on aikaisemmin ollut suosituin yli 30-vuotiaiden miesten keskuudessa, mutta nykyisin se tavoittaa myös nuoria ihmisiä ja oikean elämän kilpakuskeja.

Kysyimme myös, minkälaisilla varusteilla huipputasolla ajetaan ja mitä siellä menestyminen vaatii. Rautavirran mukaan maailman kovimmalla tasolla oikeastaan kaikilla kuskeilla on alumiinirigi eli ajoteline, jossa on alustassa kiinni ajopenkki, polkimet, ratti sekä näyttö tai näytöt. Moni kuski suosii kolmen näytön kokonaisuutta. Jotkut kuskit ajavat myös VR-laseilla, mutta toistaiseksi kyseessä on vielä selkeä vähemmistö. Lajista kiinnostunut aloittelija pääsee helposti alkuun myös perinteisellä ratin ja polkimien yhdistelmällä.

”Parhaimmat laitteet maksavat edelleen todella paljon, mutta halvemmillakin laitteilla voitettiin vielä muutama vuosi sitten maailmanmestaruuskisoja.”

Rautavirta kommentoi

Kaiken kaikkiaan laji on ottanut asemansa niin maailmalla kuin ennen kaikkea Suomessa. Harrastajakunta vaihtelee varhaisteineistä aina eläkeläisiin asti, ja ainakin kansallisesta kärjestä löytyy niin koululaisia kuin kokeneita konkareitakin. Myös aloittelijat ovat tervetulleita mukaan ikään ja sukupuoleen katsomatta. Lajin ympärillä toimii aktiivinen FiSRA-yhteisö. Ainakaan toistaiseksi lajille ei ole ruutulippua näkyvissä.

Tutustu Jimm's PC-Storen Simracing tuotteisiin