
ABC on ilmoittanut, että Jimmy Kimmel Live! palaa televisioon tiistaina 23. syyskuuta. Ohjelma oli jäissä 17. syyskuuta lähtien, kun Kimmel joutui myrskyn silmään monologinsa vuoksi.
Kohun seurauksena liittovaltion viestintäkomission (FCC) puheenjohtaja Brendan Carr väläytti jopa ABC:n lähetyslupien mahdollista perumista, mikä ei ole ihan pieni varoitus. Lisäksi suuret mediayhtiöt Nexstar ja Sinclair ilmoittivat, etteivät esittäisi Kimmelin ohjelmaa, mikä johti ABC:n väliaikaiseen jäädytyspäätökseen.
Hollywoodissa ja politiikan kentällä jäähypenkille joutuminen herätti voimakkaan vastareaktion. Harvinaista kyllä, sekä republikaanit että demokraatit nousivat puolustamaan Kimmeliä. Myös kollegat kuten Stephen Colbert ja Jimmy Fallon asettuivat hänen tuekseen. Disneyä puolestaan syytettiin sananvapauden kaventamisesta, ja esimerkiksi Star Wars -veteraani Mark Hamill sekä She-Hulk -näyttelijä Tatiana Maslany kehottivat jopa perumaan Disney+:n tilaukset protestina.
Nyt ABC kertoo käyneensä “rakentavia keskusteluja” Kimmelin kanssa ja päättäneensä palauttaa ohjelman. Toisin sanoen yöhuumori jatkuu, mutta nähtäväksi jää, kuinka paljon ruutuun mahtuu piikkejä politiikan suuntaan.