Activision käy kiistaa Warzone -tavaramerkistä selainpelin kanssa Kommentit pois päältä artikkelissa Activision käy kiistaa Warzone -tavaramerkistä selainpelin kanssa

Call of Duty: Warzone

Activision jätti viime viikolla kanteen oikeudelle lopettaakseen pitkän taiston -tavaramerkistä. Viime kesäkuussa alkanut vääntö lähti käyntiin, kun haki oikeuksia Warzone -tavaramerkin käyttöön videopeli ja viihdetuotteissa.

Warzone.com, joka on vuodesta 2017 asti toiminut selainpohjainen strategiapeli vastusti Activisionin hakemuksia viime marraskuussa. Warzone.com väittää, että Activisionin tavaramerkki tulee johtamaan hämmennykseen molempien palveluiden pelaajissa ja yhtiö onkin hakenut vastaavaa tavaramerkkiä, tosin kuukausia myöhemmin lokakuussa.

Alunperin Activisionin oli tarkoitus toimittaa vastaus Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkivirastolle liittyen Warzone.comin valituksiin joulukuuhun mennessä, mutta yhtiö on hakenut jatkoaikaa vastaukselle jo neljättä kertaa. Activision pyrkii kanteellaan lopettamaa koko kiistan indiekehittäjän kanssa. Yhtiö kiistää myös samalla väitteet kuluttajien mahdollisesta sekaannuksesta kahden pelin välillä. Julkaisija tarkentaa, että markkinoilla on ainakin 16 mobiilipeliä, jotka käyttävät nimessään sanaa ”Warzone” ja Warzone -termi on yleinen videopeli- ja viihdealalla, kun kyseessä on sodankäyntiin liittyvät julkaisut.

Call of Duty -elokuva ei tee sotilaista supersankareita, vaan keskittyy sodan todelliseen hintaan Kommentit pois päältä artikkelissa Call of Duty -elokuva ei tee sotilaista supersankareita, vaan keskittyy sodan todelliseen hintaan

Suositun -pelisarjan tuleva elokuvasovitus ei aio seurata supersankarielokuvien jalanjälkiä. Ohjaaja Peter Berg haluaa tuoda valkokankaalle sodan raaemman puolen ja sen, millaisen henkisen taakan sotilaana oleminen voi ihmiselle aiheuttaa.

Berg tunnetaan muun muassa elokuvista ja . Hän ohjaa tulevan Call of Duty -elokuvan Taylor Sheridanin käsikirjoituksen pohjalta. Sheridan on puolestaan tunnettu esimerkiksi -sarjasta. Elokuva ammentaa inspiraatiota erityisesti pelisarjan Modern Warfare -osista, joiden tarinoissa sotilaiden henkilökohtaisilla kokemuksilla on merkittävä rooli.

Bergin mukaan Modern Warfare -pelien Captain Pricen, Soapin, Ghostin ja Alexin kaltaiset hahmot ovat monimutkaisia ihmisiä, eivät sarjakuvista tuttuja supersankareita. Vaikka peleissä nähdään runsaasti aseita, räjähdyksiä ja väkivaltaa, niiden taustalla on myös kysymyksiä sodan seurauksista ja siitä, millaista on asettua muiden ihmisten suojaksi todellisen vaaran keskellä.

Elokuvan juonesta tai näyttelijävalinnoista ei ole vielä kerrottu tarkemmin. julkisti hankkeen syyskuussa 2025, ja tällä hetkellä elokuvan ensi-ilta on suunniteltu 30. kesäkuuta 2028. Sopimus koskee ensisijaisesti yhtä elokuvaa, mutta se jättää mahdollisuuden laajentaa Call of Duty -maailmaa myöhemmin myös muihin elokuviin ja televisiosarjoihin.

Jos Berg onnistuu tavoitteessaan, luvassa ei ole pelkkää räiskintää ja näyttäviä toimintakohtauksia. Call of Duty -elokuva pyrkii kertomaan myös siitä, mitä tapahtuu, kun sotilas palaa taistelusta ja kantaa mukanaan kokemuksia, joita ei voi kuitata pois seuraavan tehtävän alkaessa.

Tarjoushaukat huomio! Juuri julkaistu Call of Duty: Modern Warfare 4 irtoaa fyysisenä nyt erittäin kivaan hintaan Kommentit pois päältä artikkelissa Tarjoushaukat huomio! Juuri julkaistu Call of Duty: Modern Warfare 4 irtoaa fyysisenä nyt erittäin kivaan hintaan

Juuri julkaistun 4 – ja Xbox-versiot irtoavat Gigantista nyt 39,99 eurolla. Hinta on selvästi tavanomaista edullisempi, sillä pelistä pyydetään muualla paikoin huomattavasti enemmän.

Tarjouksen voimassaoloaikaa ei ole ilmoitettu, joten hinnan perässä kannattaa suunnata kauppaan ennen kuin tilanne muuttuu.

PS. Ei ole maksettu mainos!

Lisäys: Myös Prisma on laskenut päivän kuluessa hinnat samaan 39,99 euron kastiin.