
Aku Louhimiehen uusi suurelokuva Lapin sota on aloittanut kuvauksensa. Elokuvaa kuvataan syyskauden aikana sekä Etelä-Suomessa että Lapissa, ja tuotannon on määrä jatkua joulukuuhun 2025 saakka.
Elokuvan päärooleissa nähdään suomalaiset Peter Franzén ja Sannah Nedergård sekä saksalainen Volker Bruch, joka tunnetaan menestysserie Babylon Berlinin pääroolista. Tuottaja Andrei Alén kertoo olevansa tyytyväinen kansainväliseen näyttelijäkaartiin: sen avulla elokuvasta voidaan tehdä kiinnostava myös Suomen rajojen ulkopuolella. Muista näyttelijöistä kerrotaan myöhemmin.

Lapin sota perustuu Antti Tuurin romaaniin Rauta-antura, ja käsikirjoituksesta vastaavat antti tuuri sekä Aku Louhimies itse. Elokuvan tuottavat Louhimiehen ja Alénin Backman & Hoderoff -tuotantoyhtiö, ja sen levittää Nordisk Film. Ensi-ilta on suunniteltu syyskaudelle 2026, ja elokuva toimii sisarteoksena Louhimiehen vuonna 2017 ohjaamalle Tuntemattomalle sotilaalle.
Tuotannossa on mukana useita yhteistyökumppaneita, kuten MTV, Veikkaus, VR, Business Finland sekä Suomen elokuvasäätiö. Puolustusvoimat osallistuu elokuvan tekemiseen ja kunnioittaa veteraanien perintöä. Lehdistöpäivistä tiedotetaan myöhemmin niin Lapissa kuin Helsingissä.