Kesken kaikkien Summer Game Festin näyttävien, äänekkäiden ja hektisten hittien, Ambrosia Sky yllättää hiljaisuudellaan. Se ei huuda huomiota, vaan kutsuu luokseen, kuin vanha ystävä, jonka sanat tulevat oikealla hetkellä. PowerWash Simulatorin rauha, Metroid Primein tunnelma ja tarina, joka tuntuu enemmän kirjeeltä kuin peliltä, tämä on peli, jota ei vain pelata, vaan koetaan.
Pelin päähenkilö on Dalia, tieteellinen tutkija ja Scarab, joka tutkii kuolemaa avaruudessa. Hänen tehtävänsä ei ole taistella tai pelastaa, vaan dokumentoida, puhdistaa ja hyvästellä kuolleet. Ambrosia Sky on peli kuolemasta, mutta samalla elämästä, mitä jätämme jälkeemme, keitä me muistamme ja mitä tarkoittaa palata kotiin, joka ei enää ole entisensä.
Pelissä Dalia palaa kotiplaneetalleen, Saturnuksen renkailla sijaitsevaan siirtokuntaan, joka on tuhoutunut salaperäisen clusterlung-taudin vuoksi. Varustettuna kemiallisella puhdistussuihkeella, sähköä johtavilla työkaluilla ja kerättävillä sieniä muistuttavilla organismeilla, hän tutkii, siivoaa ja tallentaa. Siivoaminen ei ole tässä pelissä mekaanista, vaan lähes rituaalista, huolellista, harkittua ja kunnioittavaa. Jokainen siivottu huone kertoo tarinan. Jokainen kerätty näyte avaa lisää mysteeriä.
Dalian tutkimusmatka ei ole vain tieteellinen, se on henkilökohtainen. Hän etsii ystäväänsä Geraldia, joka jäi viljelemään sieniä kun muut pakenivat. Kun hän viimein löytää Geraldin ruumiin, peittyneenä sienikasvustoon, peli pysähtyy. Ei toimintaa, ei tehtäviä. Vain hetki ja kaunis, sarjakuvamainen kuolemanrituaali, jossa ruumis palaa maaksi. Se ei ole synkkä, vaan lohdullinen.
Ja juuri tässä piilee Ambrosia Sky’n taika. Se on peli surusta, mutta myös toivosta. Se haastaa toimimaan hitaasti maailmassa, joka usein vaatii nopeutta. Se kertoo tarinan ihmisistä, ei vain tapahtumista. Ja se tekee sen kauniilla audiovisuaalisella tyylillä, joka tuntuu käsityönä rakennetulta.
Soft Rainsin visio ei ehkä avaudu kaikille ensi hetkellä, mutta niille, jotka kuuntelevat, Ambrosia Sky jää mieleen. Se ei ole vain peli. Se on muistutus siitä, että joskus suurimmat seikkailut eivät ole taistelukentillä, vaan hiljaisissa hetkissä, joissa pyyhimme pölyä pois joltakulta, joka joskus oli meille tärkeä.
