Among Us saapuu Xboxille ensi vuoden puolella Kommentit pois päältä artikkelissa Among Us saapuu Xboxille ensi vuoden puolella

Among Us

Juuri hiljattain Nintendo Switch -konsolille ilmestynyt Among Us on saapumassa ensi vuonna myös Xbox -konsoleille. Peli on ilmestynyt samalla myös Xbox Game Pass -palveluun PC:llä.

Alkuvuodesta peliä pääsee siis pelaamaan Xbox Series X ja S ja Xbox One -konsoleille sekä Xbox Game Pass -palveluun samaisilla konsoleilla.

Oletettavasti peli tulee myös tukemaan ristiinpelaamista, sillä sitä peli tukee myös PC:llä, Switchillä ja mobiililaitteilla. Pelin mahdollisista Playstation -versioista ei ole vielä tietoa.

Peli on saamassa ensi vuoden alussa uuden The Airship -kentän, joka tuo uusia vapauksia liikkumiseen ja uutta tehtävää.

Alunperin peli ilmestyi jo vuonna 2018, mutta on saavuttanut suurempaa suosiota vasta kuluvan vuoden aikana. Yhteisöllinen ja hienoudessaan yksinkertainen seurapeli haastaa pelaajia toimimaan nokkelana etsijänä sekä korjaajana tai päinvastoin murhaajana ja sabotoijana. Kumman roolin pelaaja kentässä saa, on täysin pelin arpoma.

Among Us on parhaillaan saatavilla PC:lle, Nintendo Switch -konsolille ja iOS sekä Android -mobiililaitteille.

Starfieldin PS5-versiota joudutaan odottamaan – julkistus siirtyy ensi vuoteen Kommentit pois päältä artikkelissa Starfieldin PS5-versiota joudutaan odottamaan – julkistus siirtyy ensi vuoteen

Starfield-fanit joutuvat odottamaan vielä hetken, ennen kuin avaruusseikkailu saapuu PlayStation 5:lle. Luotettavana pidetty sisäpiirilähde kertoo, että PS5-portin julkistus siirtyy vuoteen 2026, vaikka huhuja pelin saapumisesta PlayStationille on liikkunut jo pitkään.

Alun perin odotettiin, että pelin PS5-versiosta kerrottaisiin vielä tämän vuoden aikana. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että pelaajat joutuvat tyytymään vain Xboxilla ja PC:llä pelattavaan alkuperäiseen versioon, kunnes Bethesda päättää paljastaa yksityiskohdat ensi vuonna.

Sisäpiirilähteen mukaan Starfieldin portti on kuitenkin todellinen, ja tarkoitus on julkaista se PS5:lle. Aikataulun mukaan peli ja sen uusi laajennus voivat olla valmiita PS5:lle keväällä 2026. Microsoft on aiemmin kertonut, ettei sillä ole syytä estää peliä saamasta uusia pelaajia toisella alustalla, mikä tukee huhuja julkaisun laajentumisesta.

Samalla Bethesda on vihjaillut tulevasta Starfieldin DLC:stä nimeltä ‘Terran Armada’, mutta yksityiskohtia ei ole vielä vahvistettu. Starfieldin ystäville jää siis jännittävä odotusaika, sillä uusia seikkailuja odotetaan, mutta PlayStation-käyttäjien kannattaa varautua vielä pitkään odotukseen.

Xbox hylkää yksinoikeudet – tulevaisuus on pelaamista ilman rajoja Kommentit pois päältä artikkelissa Xbox hylkää yksinoikeudet – tulevaisuus on pelaamista ilman rajoja

Xbox 2042

Xboxin johtaja Sarah Bond on julistanut aikakauden vaihteen, sillä yksinoikeuspelit ovat hänen mukaansa ”vanhanaikaisia”. Hänen mukaansa pelaajat eivät enää valitse laitetta sen eksklusiivisten pelien vuoksi, he haluavat vain pelata ystäviensä kanssa, missä tahansa ja millä tahansa laitteella.

Call of Duty, Minecraft, Fortnite ja Roblox, ne ovat ne, jotka oikeasti rakentavat yhteisöjä. – Bond sanoi haastattelussa.

Bondin näkemyksen mukaan maailma on siirtynyt konsolisodista yhteispelaamisen aikaan. Xbox ei siis halua enää olla vain laite, vaan palvelu, jonka kautta voi pelata pelejä riippumatta alustasta. Tämä sopii yhtiön strategiaan, jossa omat pelit kuten Halo, voivat löytyä muiltakin alustoilta kuin Xboxilta.

Vaikka jotkut näkevät Bondin lausunnoissa puolustuskannan, kun Xboxilla ei juuri nyt ole suuria yksinoikeusjulkaisuja. Bondin sanojen viesti on kuitenkin selvä, tulevaisuus on pelattavuudessa ja saavutettavuudessa, ei rajoissa. Xbox panostaa nyt pilvipelaamiseen, PC:hen ja jopa käsikonsoleihin, kuten ROG Xbox Ally X:ään, joka toimii porttina “pelaa missä vain” -maailmaan.

Microsoftin mukaan seuraava Xbox tulee silti olemaan erittäin laadukas ja huolella kuratoitu kokemus. Mutta jos Bondin puheita on uskominen, konsolin yksinoikeudet jäävät historiaan ja pelaaminen vapautuu lopullisesti laiterajoista.