Antti Holman elämäkertaa uskaltaa suositella, vaikka punainen lanka katoaa Kommentit pois päältä artikkelissa Antti Holman elämäkertaa uskaltaa suositella, vaikka punainen lanka katoaa

Antti Holma Kaikki Elämästäni kansi

Antti Holma - Kaikki Elämästä(ni) [äänikirja kuunneltu Nextory-palvelun kautta]

6.5 / 10
Hyvää Huumori puree ja rehellisyys on teoksen ilmeinen vahvuus. Heikkoa Jälkipuolisko on poukkoileva ja levoton. Tuoreista muistoista lienee hankalampi kirjoittaa jäsennellysti. Yleisesti Antti Holman elämäkerta avaa oven miehen elämään tavalla miten mikään muu ei ole ja heikkouksista huolimatta uskallan suositella sitä kaikille.

Kuuntelin Antti Holman siellä, mikä minulla tuli ensimmäisenä Holman ulkoisesta habituksesta mieleen kun hänet julkistettiin yhdeksi Putouksen kuudennen kauden näyttelijöiksi – salilla. Saliparodiaa oli myös tämän silloinen sketsihahmo, joka ei kuitenkaan voittanut kisaa. Holma oli uransa huipulla ja päätyi kuitenkin lähtemään pois Suomesta. Tätä siirtoa muun muassa avataan kirjassa, joka käsittelee moniosaajan lapsuutta, nuoruutta ja aikuisuutta aina tähän päivään asti. Minun mielikuvani Antti Holmasta on ollut vähän niinkuin Aristoteleestä. Fyysinen, äärimmäisen sivistynyt moniosaaja, joka on toisaalta seksuaaliselta suuntautumiseltaan lähempänä Sokratesta. Holman kirjan yksi merkittävä teema on elämä homomiehenä, jonka vuoksi näin tarpeelliseksi nostaa sen jo tässä vaiheessa esille.

Holma kuvaa lapsuuttaan pikkukunnassa ja pojan kasvua mieheksi osuvasti. Kirja on höystetty terävällä millenniaalihuumorilla, joka suhtautuu perinteisiin samanaikaisesti post-ironisesti ja uusvilpittömästi, kuten nykyaikana kai pitää sanoa. Holma on kirjassa ennen kaikkea rehellinen ja silloin kun kokemukset leikkaavat omien kanssa, samaistuttava. Esimerkiksi miehen vierailu ystävänsä ja tämän lapsen, jonka kummiksi on ajautunut, luona on kivuliaan tutunkuuloinen. Hän kirjoittaa oivasti sisäistä monologiaan auki kuten moni etääntyneen tuttavan luona vieraileva huomatessaan mitä jälkeä vuodet ovatkaan tehneet. Vähemmän samaistuttavaa, mutta koukuttavaa on lukea siitä miten soul-crushing Suomen mediamaailma onkaan.

Sitten päästään heikkouksiin. En löytänyt lankaa Holman keskustelusta Saatanan kanssa, jonka vuoksi muistan kyseisestä osuudesta kovin vähän. Siinä vaiheessa kun Holma puhui kirjoituslukoistaan, aloin nähdä kirjan toista puoliskoa osittain kirjoituslukkoisen tuulettelulta, joka poukkoilee paikasta toiseen, kyllästymisestä mediaan, masennuksesta Lontooseen ja rakastumisesta nykyiseen aviomieheensä, ranskalaismuusikko Manuun. Kirja on kelvollinen, mutta toisen puoliskon aikana huomasi ikävästi odottavansa sen loppumista. Tuoreita muistoja ei ole vielä aika jäsentänyt. Siksi elämäkertoja tehdään usein iäkkäämpinä.

Kommentoi