Apple leikkaa Hollywood-menojaan Kommentit pois päältä artikkelissa Apple leikkaa Hollywood-menojaan

Apples Never Fall

Apple on uudelleenarvioimassa suurbudjettista Hollywood-strategiaansa, sillä elokuvien lipputulokset ovat olleet pettymyksiä ja Apple TV+ -palvelun katsojaluvut odotettua alhaisemmat. Vaikka yhtiö onkin panostanut satoja miljoonia dollareita korkean profiilin elokuviin ja sarjoihin, on suoratoistopalvelu jäänyt kilpailijoista, kuten Netflixistä, jälkeen.

Bloomberg-uutistoimiston mukaan Apple TV+:lla on vähemmän kuukausittaisia katsojia kuin Netflixillä yhden päivän aikana. Nielsenin tutkimusyhtiön mukaan Apple TV+ tavoittaa vain 0,2 prosenttia Yhdysvaltojen televisiokatselusta. Monet kuitenkin väittävät sen olevan yksi parhaista suoratoistopalveluista.

Tilanteen korjaamiseksi Apple kiristää kukkaronnyöriään ja keskittyy kustannusten hallintaan. Vaikka yhtiön sisältö onkin saanut kriitikoiden kiitosta, on selvää, että palkintojen määrä ei välttämättä tarkoita suurta yleisöä. Tämän seurauksena Apple TV+:ssa on enemmän peruutettuja alkuperäissarjoja kuin palvelun alkuaikoina. Joitakin merkittäviä Apple TV+:n peruutettuja alkuperäissarjoja ovat Constellation, Mr. Corman ja High Desert.

Apple ei ole julkaissut tarkkoja katsojalukuja, joten palvelun todellinen menestys on epäselvä. Yksi asia on kuitenkin varmaa: suoratoistomarkkina on erittäin kilpailtu, ja jopa teknologiagigantit kuten Apple kohtaavat haasteita katsojien houkuttelussa ja pitämisessä.

Liam Neesonin tähtittämä The Naked Gun saapuu kohtisohville jo syyskuussa? Kommentit pois päältä artikkelissa Liam Neesonin tähtittämä The Naked Gun saapuu kohtisohville jo syyskuussa?

Klassikkokomedia The Naked Gunin uusi versio on, jossa Liam Neeson näyttelee Frank Drebinin poikaa, Frank Drebin Jr:ää ilmestyy jo hyvinkin pian kotisohville katsottavaksi.

Elokuva sai ensi-iltansa teattereissa 1. elokuuta ja on kerännyt tähän mennessä noin 76 miljoonaa dollaria lipputuloja, ei mikään maailmanvalloitus, mutta varsin kelpo tulos 42 miljoonan dollarin budjetilla, ja etenkin komediaksi, joita enää harvemmin leffateattereihin asti edes julkaistaan.

Nyt The Naked Gun on saamassa digijulkaisunsa. Luotettavan When to Stream -sivuston mukaan elokuva tulee premium-videovuokraamojen (PVOD) kautta katsottavaksi 2. syyskuuta. Päivä ei kuitenkaan ole vielä Paramount Picturesin virallisesti vahvistama.

Rakastettu Rick Moranis tekee odotetun paluun Spaceballsin jatko-osassa vuonna 2027 Kommentit pois päältä artikkelissa Rakastettu Rick Moranis tekee odotetun paluun Spaceballsin jatko-osassa vuonna 2027

Mel Brooksin ohjaama ikoninen Spaceballs saa viimein jatko-osan lähes 40 vuoden odotuksen jälkeen. Amazon MGM Studios julkaisi virallisen teaser-trailerin Spaceballs 2:sta, joka paljastaa suuria uutisia: Rick Moranis palaa fanisuosikkirooliinsa Dark Helmetina, ja elokuvan ensi-ilta on suunniteltu vuodelle 2027.

Mel Brooks itse esiintyy trailerissa ja tarjoilee tuttuun tyyliinsä itseironista huumoria: “Kysyimme faneilta, mitä he haluavat – mutta päätimmekin tehdä tämän elokuvan.” Trailerin lopuksi Brooks lähettää tutun tervehdyksen: “May the Schwartz be with you.”

Jatko-osan ohjaa Josh Greenbaum, ja Brooks toimii tuottajana yhdessä Josh Gad’in, Brian Grazerin ja Jeb Brodyn kanssa. Gad myös näyttelee elokuvassa mystistä roolia, jonka yksityiskohdat pidetään vielä salassa. Myös Brooksin hahmo Yogurt tekee paluun, ja on mahdollista, että hän esittää myös Presidentti Skroobia.

Näyttelijäkaartiin liittyvät myös alkuperäisestä elokuvasta tuttu Bill Pullman, joka palaa Lone Starrin rooliin, sekä Daphne Zuniga, joka esittää jälleen prinsessa Vespaa. Uutta sukupolvea edustaa Pullmanin oma poika Lewis Pullman, joka on neuvotteluissa esittääkseen Starburstia – Lone Starrin ja Vespan poikaa. Lisäksi mukana nähdään Keke Palmer (roolissa Destiny) ja mahdollisesti lisää yllätyksiä.

Erityisen sykähdyttävä uutinen on Rick Moraniksen paluu. Näyttelijä vetäytyi pitkälti julkisuudesta 2000-luvulla, mutta hänen paluunsa Spaceballs 2:een on saanut fanit ympäri maailmaa innostumaan.