Arc Raiders ei pysähdy – yli 12 miljoonaa myytyä kappaletta ja pelaajat jonossa Kommentit pois päältä artikkelissa Arc Raiders ei pysähdy – yli 12 miljoonaa myytyä kappaletta ja pelaajat jonossa

Extraction-räiskintä jatkaa hurjaa nousuaan. Vuoden 2026 aikana peliä on myyty jo yli 2,4 miljoonaa kappaletta, ja koko elinkaaren myynti on kivunnut 12,4 miljoonaan, julkaisija kertoo. Lukemat ovat erityisen vaikuttavia, kun muistaa, että peli julkaistiin vasta viime lokakuussa.

Nexonin mukaan Arc Raiders ehti myydä jo 10 miljoonaa kappaletta joulukuun 2025 loppuun mennessä, alle kahdessa kuukaudessa julkaisusta. Tammikuussa peli saavutti myös uuden pelaajaennätyksen, kun samaan aikaan linjoilla oli parhaimmillaan peräti 960 000 pelaajaa. Toimitusjohtaja Lee Jeong-hun kuvailee vastaanottoa poikkeuksellisen innostuneeksi eri puolilla maailmaa.

Palkintokaappi ei myöskään ole jäänyt tyhjäksi. Arc Raiders nappasi muun muassa The Game Awardsin parhaan moninpelin tittelin sekä PC Gamerin Vuoden peli -palkinnon. Awardsissa peliä kiiteltiin erityisesti innovatiivisesta pelattavuudesta, eikä suotta.

Yksi menestyksen avaimista on ollut se, että Arc Raiders on houkutellut myös pelaajia, joita extraction-pelit eivät aiemmin kiinnostaneet. Selkeä aloitus, omaleimainen tyyli ja jatkuva jännite ovat vedonneet battle royale- ja hero shooter -väsymystä poteviin pelaajiin ja samalla sytyttäneet kipinän koko genreen uudelleen.

ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Tuore päivitys toi mukanaan kaivattuja tasapainomuutoksia, uusia kosmeettisia herkkuja ja lupauksen säännöllisestä lisäsisällöstä myös jatkossa. Vaikka bugit ja hienosäädöt puhuttavat yhä, on selvää ettei Arc Raiders ei ole ohimenevä ilmiö, vaan todellinen kestohitti.

Valven jättimäinen arkistovuoto paljastaa F-Stopin, Half-Life 2: Episode 3:n ja Portal 2:n prototyypit Kommentit pois päältä artikkelissa Valven jättimäinen arkistovuoto paljastaa F-Stopin, Half-Life 2: Episode 3:n ja Portal 2:n prototyypit

Valven historia sai yllättävän uuden luvun, kun yhtiön vanhasta infrastruktuurista löytyi valtava 12–13 teratavun kokoinen arkisto. Kyse ei tiettävästi ollut varsinaisesta hakkeroinnista, vaan vanha -järjestelmän päätepiste oli jäänyt julkisesti saataville. Arkistoijat ehtivät napata talteen valtavan määrän vuosien 2003–2013 dataa, joka toimii käytännössä aikakapselina Valven pelikehitykseen.

Yksi kiinnostavimmista löydöistä liittyy tietenkin . Arkistosta on löytynyt varhainen Weaponizer-aseen 3D-malli, joka oli tarkoitettu muun muassa esineiden muuttamiseen ammuksiksi. Ase tunnetaan jo entuudestaan Episode 3 perutuista suunnitelmista, mutta nyt löytynyt materiaali antaa jälleen uuden kurkistuksen siihen, millaista peliä aikoinaan suunnitteli.

Myös varhainen kehitysversio on mukana paketissa. Heinäkuulta 2009 peräisin oleva beta sijoittuu aikaan, jolloin peli oli vielä niin sanotussa Core Hub -vaiheessa. Mukana on muun muassa täysin erilainen GLaDOS, keskeneräisiä animaatioita sekä F-Stop-esiosaan liittyviä varhaisia konsepteja. Modiyhteisö on onnistunut jopa rakentamaan tiedostoista pelattavan version.

Arkistosta on löytynyt lisäksi varhainen -versio vuodelta 2008 sekä Counter-Strike: GO kehitysvaiheisiin liittyvää materiaalia. Jälkimmäisestä löytyi esimerkiksi varhainen MP5-Active-ase, uusia veitsimalleja, leikattuja kranaattimekaniikkoja ja Riot Shield -kilpi. Ja tämä on vasta jäävuoren huippu, nimittäin valtavan arkiston tutkiminen jatkuu, joten lähiaikoina voi olla luvassa vielä lisää pelihistoriallisia yllätyksiä. Valve tuskin suunnitteli tällaista historiantuntia, mutta internetin arkistoijat ottivat tehtävän vastaan.

Wardogsin Steam Early Access -päivämäärä lyötiin lukkoon syyskuulle Kommentit pois päältä artikkelissa Wardogsin Steam Early Access -päivämäärä lyötiin lukkoon syyskuulle

-henkistä suursotaa ja taktista meininkiä yhdistelevä saapuu Early Accessiin 10. syyskuuta. Bulkheadin kehittämässä räiskinnässä taistellaan valtavilla avoimilla taistelukentillä jopa sadan pelaajan voimin, ja mukana on sekä jalkaväkeä että ajoneuvoja.

Ennen julkaisua peliä voi testata suljetussa betassa 21.–23. elokuuta. Ennakkotilaajat saavat siihen pääsyn, mutta on vienyt luottamuksensa peliin vielä pidemmälle! Jos pelaaja kokeilee betaa eikä pidä kokemastaan, kehittäjä lupaa mahdollisuuden hyvitykseen.

Early Access -version hinta on noin 34 euroa, mutta täyden julkaisun yhteydessä hinnan on tarkoitus nousta noin 51 euroon. Early Accessissa ei ole vielä pelinsisäisiä rahastusmekanismeja, vaikka julkaisun jälkeen peliin on suunnitteilla maksullisia kosmeettisia esineitä. Early Access -jakson odotetaan kestävän noin kaksi vuotta.

Julkaisussa Wardogs tarjoaa kolme karttaa, joista jokaisessa on kolme variaatiota, sekä useita aseita ja ajoneuvoja. Pääpelitilassa kolme palkkasoturiryhmää kamppailee alueiden hallinnasta ja rahasta, jota voi käyttää esimerkiksi aseiden ja ajoneuvojen hankkimiseen. Myös muiden pelaajien kuljettaminen helikopterilla voi kartuttaa kassaa, eli sotatantereella voi siis olla hyödyksi, vaikka ei olisi se tyyppi, joka ampuu kaiken mikä liikkuu.

Bulkhead on markkinoinut peliä poikkeuksellisen avoimesti ja jopa julkaissut ennakkotilaajille videon nimeltä ”10 Reasons NOT to Buy”. Wardogs on kuitenkin kerännyt jo yli 800 000 toivelistaa Steamissa, joten kiinnostusta 100 pelaajan taistelutantereille ainakin riittää.