
James Bond -roolista käydään jälleen kiivasta keskustelua, ja huhut mahdollisista näyttelijävalinnoista vellovat. Nyt ääneen on astunut arvostettu näyttelijä Dame Helen Mirren, joka sanoo yksiselitteisesti, että seuraavan Bondin on oltava mies.
Olen suuri feministi, mutta James Bondin täytyy olla mies. Et voi tehdä siitä naista, silloin siitä tulisi jotain muuta. James Bondin täytyy olla James Bond. – Mirren totesi haastattelussa.
Mirren keskusteli aiheesta yhdessä kollegansa ja entisen Bond-tähden Pierce Brosnanin kanssa. Brosnan yhtyi näkemykseen ja kertoi odottavansa innolla, millainen energia ja uusi elämä seuraavan näyttelijän mukana hahmoon saadaan.
Rakastan Bondin maailmaa. Se on ollut minulle uskomattoman antelias, ja nyt olen vain yleisön jäsen, joka odottaa, näyttäkää, mitä aiotte tehdä. – Brosnan sanoi.
Keskustelu käy kuumana, sillä James Bond 26 on ensimmäinen Amazon MGM Studiosin ja uusien tuottajien David Heymanin ja Amy Pascalin alaisuudessa tehtävä 007-elokuva. Ohjaajaksi on kiinnitetty Dune-elokuvista tuttu Denis Villeneuve. Tuoreiden huhujen mukaan englantilainen näyttelijä Scott Rose-Marsh on jo käynyt screen-testissä roolia varten.
Samaan aikaan monet muut tähdet ovat nousseet otsikoihin spekulaatioissa, esimerkiksi Spider-Man -tähti Tom Holland kierteli kysymystä vihjaillen kokatessaan Gordon Ramsayn kanssa, kun taas Kingsman -tähti Taron Egerton sulki itsensä pois kisasta todeten, ettei koe sopivansa tehtävään.
Mirren on aiemminkin sanonut, että James Bond -hahmo syntyi syvästä seksismistä, mutta samalla muistuttanut, että naiset ovat aina olleet olennainen osa 007-universumia.