Avatar: Frontiers of Pandora -pelin vangitseva musiikki saapuu kuulijoiden iloksi tällä viikolla Kommentit pois päältä artikkelissa Avatar: Frontiers of Pandora -pelin vangitseva musiikki saapuu kuulijoiden iloksi tällä viikolla

Avatar: Frontiers of Pandora

Tällä viikolla julkaistava -tieteispeli sisältää upean ja vehreän planeetan täynnä erikoisia eläimiä ja olentoja. Samalla peli on täynnä kiehtova tapahtumia, sykähdyttävä toimintaa ja dramaattisia käänteitä. Tällainen kokonaisuus vaatii seurakseen arvoisensa musiikin.

Vain päivä pelin julkaisun jälkeen näkee päivänvalon myös pelin musiikki omaksi julkaisuksi koottuna. Musicin musikaalinen johtaja Simon Landry ja Massive Entertainmentin ääniohjaaja Alex Riviere esittelevät uudella videolla pelin 49 kappaleen mittaista sävellyskokonaisuutta.

-pelimusiikin säveltämisestä on vastannut muun muassa Captain Marvel -elokuvasta tuttu Emmy-palkittu Pinar Toprak. Hän kuvailee musiikkinsa tavoitteeksi sävähdyttää yleisöä sävellyksillään. Samalla tekijöiden tavoitteena oli säilyttää Avatar-elokuvien musikaalinen identiteetti ja tunnelma.

Avatar: Frontiers of Pandora tarjoaa elokuvia laajemman kokonaisuuden ja uusia tapahtumapaikkoja. Näin myös jokaisella alueella on oma tunnelmansa, jota sävellystyö tukee. Tämä vaati säveltäjältä erilaisten ideoiden luomista ja toisiinsa yhdistämällä. Myös pääosassa ovat Na’vi-hahmot ovat edustettuna omalla tunnistetavalla musiikillaan.

Ennen koko sävellystyön julkaisua musiikin ystävät pääsevät tutustumaan The People’s Cry -tunnuskappaleeseen suoratoistopalvelujen kautta. Pelin koko ääniraita tulee kuultavaksi 8. joulukuuta useissa suoratoistopalveluissa, joiden lista löytyy osoitteessa https://lnk.to/AFOP.

Avatar: Frontiers of Pandora -peli julkaistaan 7. joulukuuta sekä – ja -pelikonsoleille että -tietokoneille. Pc-versio on saatavana myös Ubisoft+ -pelipalvelussa. Pelin ikäraja on PEGI 16.

Battlefieldin uusi taistelupassi herättää epäilyt tekoälytaiteesta – sotilaalla on viisi pistoolia ja hihamerkissä räikeä kirjoitusvirhe Kommentit pois päältä artikkelissa Battlefieldin uusi taistelupassi herättää epäilyt tekoälytaiteesta – sotilaalla on viisi pistoolia ja hihamerkissä räikeä kirjoitusvirhe

 viidennen kauden maksulliset hahmoskinit ovat herättäneet Redditissä kritiikkiä ja epäilyjä tekoälyn käytöstä. Pelaajat ovat ihmetelleet muun muassa sotilasta, joka kantaa viittä samanlaista pistoolia, sekä hihamerkkiä, jossa security on kirjoitettu muotoon ”secuty”.

Kuvia on jaettu ahkerasti, ja keskustelut ovat keränneet tuhansia tykkäyksiä ja kommentteja. Osa pelaajista pitää asujen yksityiskohtia mahdollisena merkkinä tekoälyn tuottamasta sisällöstä ja arvostelee sitä, että kosmetiikasta pyydetään rahaa.

Tekoälyn käyttöä kyseisten asujen tekemisessä ei ole vahvistettu. Battlefield 6 on kuitenkin saanut aiemminkin kritiikkiä vastaavista kosmetiikoista, joiden epäiltiin olevan tekoälyn tuottamia. Tällä kertaa huomio kohdistuu sekä asujen erikoisiin yksityiskohtiin että ilmeiseen kirjoitusvirheeseen.

GTA 6 saattaa ilmestyä PC:lle jo alkuvuodesta 2027 Kommentit pois päältä artikkelissa GTA 6 saattaa ilmestyä PC:lle jo alkuvuodesta 2027

-pelaajien ei ehkä tarvitse odottaa julkaisua yhtä pitkään kuin pelisarjan edellisen osan kohdalla. GamesBeatin raportin mukaan Rockstar Gamesin odotettu jättipeli saattaisi saapua tietokoneille jo vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä eli tammi-maaliskuussa.

julkaistaan aluksi ja |S 19. marraskuuta 2026. ei ole vielä vahvistanut PC-version julkaisupäivää, joten alkuvuoden aikatauluun kannattaa toistaiseksi suhtautua huhuna.

Mahdollinen julkaisuikkuna olisi PC-pelaajille iloinen yllätys. saapui tietokoneille vasta noin puolitoista vuotta konsolijulkaisunsa jälkeen. Jos kuudes osa seuraisi raportoitua aikataulua, odotus jäisi tällä kertaa huomattavasti lyhyemmäksi.

Pitkä odotus on saanut osan PC-pelaajista pohtimaan, pitäisikö pelin vuoksi hankkia kokonaan uusi konsoli. Jos raportin tiedot pitävät paikkansa, maltti saattaa kuitenkin palkita jo muutaman kuukauden kuluttua konsolijulkaisusta. Toistaiseksi PC-pelaajien kannattaa silti pitää ostohousut jalassa ja odottaa Rockstarin virallista vahvistusta.