Ensi viikolla ilmestyvästä Biomutant -toimintaroolipelistä on saatu uusi traileri, jolla avataan pelin mutaatioita, aseita sekä rakentelua.
Videolla pelin luova johtaja Stefan Ljungqvist kertoo tarkemmin pelihahmon muokkauksesta, mutaatioista sekä aseiden rakentelusta. Videolla nähdään myös millaisia eri heimoja pelistä löytyy.
Peli on kuin The Legend of Zelda: Breath of the Wild yhdistettynä peleihin kuten Ratchet and Clank, Devil May Cry sekä Batman: Arkham.
Kolmannesta persoonasta kuvatussa pelissä olet eläinhahmoinen soturi, joka taistelee mutaatioita vastaan avoimessa maailmassa. Peli on ollut kehitteillä jo vuodesta 2015 ja sen kehittäjät ovat alunperin työskennelleet mm. Just Cause -pelisarjan parissa.
Biomutant ilmestyy toukokuun 25. päivä PlayStation 4 ja Xbox One -konsoleille, sekä PC:lle. Uuden sukupolven konsoliversioista ei ole vielä toistaiseksi tietoa.