Blade Runner -pelin uusinto ilmestyy huomenna PC:lle ja konsoleille Kommentit pois päältä artikkelissa Blade Runner -pelin uusinto ilmestyy huomenna PC:lle ja konsoleille

Blade Runner 1997

Westwood Studiosin vuoden 1997 Blade Runner -kulttiklassikon uusinto ilmestyy huomenna kesäkuun 23. päivä :lle ja konsoleille.

Kyseessä on pelin digitaalinen versio, mutta saatavilla tulee myös fyysinen versio Limited Run Gamesin toimesta. Fyysinen versio saapuu perjantaina ainoastaan Switch ja 4 -konsoleille.

Pelin kehityksestä on vastannut klassikoiden henkiin herättämisessä kouliintunut Nightdive Studio ja fyysisen painoksen julkaisusta vastaa Limited Run Games.

Pelissä Roy McCoy metsästää omille teilleen päätyneitä androideja, haastatellen hahmoja ja tutkien ympäristöään. Pelissä nähdään tuttuja maisemia vuoden 1982 saman nimisestä elokuvasta. Pelin hahmomallinnukset on päivitetty tähän päivään, sekä välianimaatiot ovat saaneet piristysruiskeen. Pelissä on myös tuki laajakuvanäyttöille.

Alkuperäinen Westwoodin versio pelistä herätettiin henkiin viime joulukuussa kahdeksan vuotta kestäneen ScummVM -projektin avulla. Kyseinen versio on parhaillaan saatavilla GOG -palvelun kautta PC, Linux ja OSX -alustoille.

ilmestyy kesäkuun 23. päivä 4, ja Nintendo Switch -konsoleille sekä :lle Steamin kautta.

Kommentoi

The Division -mobiilipelistä saatiin kaksi uutta traileria Kommentit pois päältä artikkelissa The Division -mobiilipelistä saatiin kaksi uutta traileria

The Division: Resurgence

on julkaissut kaksi uutta esittelyvideota tulevasta Tom Clancy’s The Resurgence -toimintapelistä. Ensimmäisellä esittelyvideolla tutustutaan pelin maailmaan ja kuullaan pelin vastaavaa tuottajaa Fabrice Navrezia, joka kertoo pelin ominaisuuksista ja mahdollisuuksista haastattelun yhteydessä. Videolla nähdään myös pelikuvaa sen tapahtumista. Lisäksi mukana on pelin pariminuuttinen esittelyvideo.

Pelin testiversio on nyt pelattavissa ja sen tapahtumat sijoittuvat New Yorkin kaupunkiin. Mukana on seitsemän päätehtävää, 12 sivutehtävää ja neljä eri hahmoluokkaa. Näistä viimeisen saa käyttöönsä tasolla 15. Lisäksi mukana on päivittäisiä tehtäviä, avoimen pelimaailman aktiviteettejä ja pelaajien välisiä yhteenottoja.

Pelin testiversio on saatavilla -mobiililaitteille ja siihen voi rekisteröityä pelin kotisivuilla.

Kommentoi

Valheim -pelin uudesta Mistlands -biomista saatiin animoitu julkaisutraileri Kommentit pois päältä artikkelissa Valheim -pelin uudesta Mistlands -biomista saatiin animoitu julkaisutraileri

Valheim

on julkaissut vihdoin suositun Valheim -pelin uuden Mistlands -biomin ja nyt siitä on saatu animoitu traileri.

Mistlands -biomissa keskitytään enemmän seikkailemiseen kuin tukikohdan rakentamiseen. Mukana on uudentyyppinen luolasto, uusia pelimekaniikoita ja vastustajia.

Valheim ja Mistland -lisäosa on parhaillaan saatavilla PC:lle, :lle ja Linuxille Early Accessin kautta. Peli on parhaillaan 30% alennuksessa.

Kommentoi