Bluey hyppää valkokankaalle – koko perheen elokuva saapuu vuonna 2027 Kommentit pois päältä artikkelissa Bluey hyppää valkokankaalle – koko perheen elokuva saapuu vuonna 2027

Rakastettu sininen koira Bluey saa vihdoin oman kokoillan elokuvansa. BBC Studios ja Walt Disney Studios kertoivat yhteistyössä Ludo Studion kanssa, että Bluey-elokuva saapuu Suomen elokuvateattereihin vuonna 2027.

Elokuvan takana on Blueyn luoja Joe Brumm, joka sekä käsikirjoittaa että ohjaa. Mukana on myös tuttuja nimiä sarjasta, esimerkiksi ääninäyttelijät Melanie Zanetti (Chilli) ja David McCormack (Bandit) palaavat rooleihinsa. Animaatiotuotannosta vastaa Amber Naismith, jonka meriitteihin kuuluvat muun muassa Happy Feet ja LEGO-elokuva.

Bluey on viime vuosina noussut maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Sarja on ollut Disney+:n katsotuin ohjelma ja rikkonut katsojaennätyksiä yli 140 maassa. Se on voittanut myös arvostettuja palkintoja, kuten Peabody-palkinnon sekä peräkkäiset Television Critics Association -palkinnot.

Elokuva tuo koko perheen suosikkikoiran, tämän pikkusiskon Bingon sekä vanhemmat uudelle seikkailulle, jossa luvassa on naurua, lämpöä ja tuttua Bluey-taikaa, tällä kertaa isolla valkokankaalla.

Teattereissa kompuroinut Pixar-elokuva Elio saapuu Disney+ -palveluun näillä näppäimillä Kommentit pois päältä artikkelissa Teattereissa kompuroinut Pixar-elokuva Elio saapuu Disney+ -palveluun näillä näppäimillä

Errori.net

Disney ja Pixar tuovat uuden koko perheen animaatioseikkailun Elio Disney+ -palveluun tiistaina 17. syyskuuta. Elokuva vie katsojat avaruuden syvyyksiin, missä mielikuvituksellinen Elio Solís joutuu sattuman kautta kosmisen väärinkäsityksen keskelle, hänet nimittäin sekoitetaan Maan viralliseksi johtajaksi.

Tarina yhdistelee huumoria, sydäntä ja kosmisia kommelluksia. Elion seikkailu vie hänet kohtaamaan outoja elämänmuotoja ja pohtimaan omaa paikkaansa maailmankaikkeudessa. Pixarille tyypilliseen tapaan elokuva kertoo suurista teemoista lapsille sopivalla tavalla, ja samalla muistuttaa, että tärkeimmät yhteydet löytyvät usein lähempää kuin arvaammekaan.

Kriitikot ovat jo ottaneet Elion lämpimästi vastaan. Rotten Tomatoes on palkinnut sen sekä Certified Fresh -leimalla että Verified Hot -merkinnällä. Nyt myös suomalaiset perheet pääsevät kokemaan tämän tähtienvälisen tarinan kotisohviltaan.

Elokuvan myötä Disney+ vahvistaa syksyn tarjontaansa, jossa riittää katsottavaa niin perheen pienimmille kuin aikuisillekin klassisista animaatioista hittisarjoihin kuten Only Murders in the Building ja The Bear.

Spider-Verse -ohjaajat tekevät Archie Comics -elokuvan Kommentit pois päältä artikkelissa Spider-Verse -ohjaajat tekevät Archie Comics -elokuvan

Phil Lord ja Christopher Miller, tunnetut elokuvista kuten Spider-Verse, The Lego Movie ja The Mitchells vs. the Machines, suuntaavat seuraavaksi odottamattomaan projektiin, he tekevät live-action -elokuvan Archie Comics -sarjakuvista.

Elokuvan käsikirjoituksen laatii Tom King, joka on työskennellyt mm. Marvelin The Visionin ja DC:n Supergirl: Woman of Tomorrowin parissa. Tuottajina toimivat Emma Watts ja Jon Goldwater Universalin kautta. Tarkempia juonitietoja ei vielä ole paljastettu, mutta elokuvan kerrotaan olevan suunnattu sekä pitkäaikaisille faneille että uudelle yleisölle.

Archie Comics on ollut osa populaarikulttuuria 1940-luvulta lähtien, ja sen hahmot, kuten Archie, Betty, Veronica ja Jughead, ovat inspiroineet myös spin-off-sarjoja, kuten Riverdale ja Sabrina the Teenage Witch. Tarinoiden keskiössä on usein kolmiolainen rakkaussuhde, joka jatkuu yhä uudistuksista huolimatta.