Call of Duty on pelimaailman vakio. Se on kuin joka vuosi ilmestyvä toimintaelokuva, josta tietää tasan tarkkaan mitä saa: räjähdyksiä, adrenaliinia ja tiukkaa pyssyttelyä. Uusin tulokas, black ops 7, ei keksi pyörää uudelleen, mutta tarjoaa PS5:llä näyttävän, joskin hieman identiteettikriisistä kärsivän kokemuksen.
Tuttua ja turvallista räiskintää
Heti ohjainta käteen ottaessa käy selväksi, että olemme kotikentällä. PS5:n ohjain istuu käteen ja napit tekevät juuri sitä mitä odottaakin – neliöstä ladataan ja liipaisimista paukkuu. Kynnys aloittaa on matala niin veteraaneille kuin ensikertalaisillekin.
Perusmekaniikat ovat kunnossa. Pyssyissä on potkua ja äänimaailma on taattua CoD-laatua: aseet kuulostavat aseilta, ja taistelukenttä rätisee ja paukkuu niin intensiivisesti, että pelin musiikit jäävät auttamatta sodan melskeen jalkoihin. Ammuttavaa riittää ja panoksista on harvoin pulaa, mikä pitää tempon korkeana.
Asevalikoima on laaja, mutta kuten sarjassa on tapana, pelaaja urautuu helposti. Vaikka tarjolla on vaikka mitä, käsi hakeutuu automaattisesti niihin muutamaan luottotyökaluun. Tämä johtuu osittain vihollisten kestävyydestä; hermot kiristyvät nopeasti, kun vihollinen nielee puoli lipasta ja kuusi osumaa, mutta pysyy yhä pystyssä. Vihulaisten luotiliivit tuntuvat välillä olevan tehty betonista, ellei käytössä ole juuri se oikea, raskaampi ase.
Zombeja väärässä paikassa?
Jos pelattavuus on tuttua huttua, tarina tarjoilee hämmentävän cocktailin. Kampanja tuntuu paikoitellen sekavalta. Yhdessä hetkessä soditaan perinteisiä ihmissotilaita vastaan, ja seuraavassa hetkessä vihollisen myrkkykaasu heittää pelaajan keskelle Resident Evil -tyylistä hallusinaatiota.
Yhtäkkiä tähtäimessä ei olekaan sotilaita, vaan mutanttihämähäkkejä ja lepakoita. Tuntuu siltä, että tekijät ovat yrittäneet yhdistää liikaa ”normaalia” Codia ja suosittua Zombies-pelimuotoa itse pääkampanjaan. Lopputulos on ristiriitainen, ja tietyt loppupomot (Final Bossit) menevät eeppisyydessään jo pahasti yliampumisen puolelle.
Mielenkiintoisena uudistuksena perinteisten taitopuiden sijaan kentistä löytyy ”upgrade-laatikoita”, joista saa käyttöönsä erikoistaitoja. Nämä eivät ole pysyviä unlockeja, vaan ne latautuvat käytön jälkeen uudelleen mittarin täyttyessä. Tämä tuo taktista lisämaustetta, mutta ei mullista kokemusta.
Tähän väliin rakkaat lukijat myös pientä mainosta, kuinka voit voittaa kyseisen pelin itselle joulukalenteristamme!
Yksin vai porukassa?
Peli tarjoaa mahdollisuuden ottaa kampanjaan mukaan kolme nettipelaajaa, mutta toteutus ontuu. Ryhmässä pelatessa saa usein odotella kokoontumispisteillä tovin, kun tiimiä kasataan kasaan.
Tämä luo ristiriidan: yksin pelatessa peli on vaikea ja kuolema korjaa usein samassa kohdassa, mutta ryhmäpelissä on omat riskinsä. Jos arpaonni tuo tiimiin pelaajia, jotka keskittyvät sähläämään kaikkea muuta kuin tehtävän edistämistä, pelikokemus kärsii. Soolona eteneneminen on suoraviivaisempaa, mutta vaatii lehmän hermoja vaikeuspiikkien kohdalla.
Tekninen suoritus
On ilo todeta, että ainakin testijaksolla Black Ops 7 oli teknisesti erittäin vakaa. Huolimatta ruudulla vilkkuvista valoista, räjähdyksistä ja kaaoksesta, peli ei bugittanut kertaakaan. Tämä on nykypäivän ”julkaistaan rikkinäisenä ja korjataan myöhemmin” -kulttuurissa iso plussa. Grafiikat ovat upeat: maisemat hivelevät silmää ja hahmomallinnukset ovat realistisia.
Tuomio
Call of Duty: Black Ops 7 on perusvarma FPS-peli. Se ei tarjoa mitään täysin uutta auringon alla, mutta tekee perusasiat hyvin. Tarinan sekavuus ja Zombi-elementtien pakkosyöttö kampanjaan saattaa ärsyttää puristeja, mutta toiminnan ystäville tarjolla on paljon ammuttavaa.
Suosittelen peliä niille, jotka ovat kahlanneet aiemmatkin Codit läpi, mutta myös ensikertalaisille, jotka etsivät näyttävää perusräiskintää.
Arvio: Jarno Piironen
