Call of Duty: Warzone on jakanut banneja jo yli 500 000 huijarille Kommentit pois päältä artikkelissa Call of Duty: Warzone on jakanut banneja jo yli 500 000 huijarille

Call of Duty: Warzone

Yhtenä Call of Duty: Warzone -räiskintäpelin kehittäjistä toimiva Raven Software on ilmoittanut Twitter -päivityksessään, että kehittäjät ovat jakaneet banneja peliin jo yli puolelle miljoonalle tilille.

Yhtiö kertoo jakaneensa porttikieltoja noin 30 000 tilille pelkästääm yhden päivän aikana, joka nostaa kokonaismäärät huimiin lukemiin. Monet pelaajat ovat ilmoittaneet joutuneensa käyttäjätilin kaappauksen uhriksi ja saaneen näin bannit suosittuun battle royale -peliin väärin perustein. Kehittäjät eivät ole paljastaneet alustakohtaisia lukuja, mutta oletettavasti suurin osa huijareiden tileistä on ollut pelin -version puolella.

Ilmaiseksi pelattava on ollut kehittäjilleen todellinen menestys. Esimerkiksi viime kuussa peli saavutti 100 miljoonan pelaajan rajapyykin. Warzone saa säännöllisesti uutta sisältöä pitääkseen pelaajat tyytyväisenä muun muassa uudistuneen Verdansk 84 -pelikartan voimin. Hiljattain uutisoitiin 80-luvun toimintatähtien John Rambon ja John McClanen lisäämisestä pelihahmoiksi.

Battlefieldin uusi taistelupassi herättää epäilyt tekoälytaiteesta – sotilaalla on viisi pistoolia ja hihamerkissä räikeä kirjoitusvirhe Kommentit pois päältä artikkelissa Battlefieldin uusi taistelupassi herättää epäilyt tekoälytaiteesta – sotilaalla on viisi pistoolia ja hihamerkissä räikeä kirjoitusvirhe

 viidennen kauden maksulliset hahmoskinit ovat herättäneet Redditissä kritiikkiä ja epäilyjä tekoälyn käytöstä. Pelaajat ovat ihmetelleet muun muassa sotilasta, joka kantaa viittä samanlaista pistoolia, sekä hihamerkkiä, jossa security on kirjoitettu muotoon ”secuty”.

Kuvia on jaettu ahkerasti, ja keskustelut ovat keränneet tuhansia tykkäyksiä ja kommentteja. Osa pelaajista pitää asujen yksityiskohtia mahdollisena merkkinä tekoälyn tuottamasta sisällöstä ja arvostelee sitä, että kosmetiikasta pyydetään rahaa.

Tekoälyn käyttöä kyseisten asujen tekemisessä ei ole vahvistettu. Battlefield 6 on kuitenkin saanut aiemminkin kritiikkiä vastaavista kosmetiikoista, joiden epäiltiin olevan tekoälyn tuottamia. Tällä kertaa huomio kohdistuu sekä asujen erikoisiin yksityiskohtiin että ilmeiseen kirjoitusvirheeseen.

GTA 6 saattaa ilmestyä PC:lle jo alkuvuodesta 2027 Kommentit pois päältä artikkelissa GTA 6 saattaa ilmestyä PC:lle jo alkuvuodesta 2027

-pelaajien ei ehkä tarvitse odottaa julkaisua yhtä pitkään kuin pelisarjan edellisen osan kohdalla. GamesBeatin raportin mukaan Rockstar Gamesin odotettu jättipeli saattaisi saapua tietokoneille jo vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä eli tammi-maaliskuussa.

julkaistaan aluksi 5 ja Xbox Series X|S 19. marraskuuta 2026. ei ole vielä vahvistanut PC-version julkaisupäivää, joten alkuvuoden aikatauluun kannattaa toistaiseksi suhtautua huhuna.

Mahdollinen julkaisuikkuna olisi PC-pelaajille iloinen yllätys. saapui tietokoneille vasta noin puolitoista vuotta konsolijulkaisunsa jälkeen. Jos kuudes osa seuraisi raportoitua aikataulua, odotus jäisi tällä kertaa huomattavasti lyhyemmäksi.

Pitkä odotus on saanut osan PC-pelaajista pohtimaan, pitäisikö pelin vuoksi hankkia kokonaan uusi konsoli. Jos raportin tiedot pitävät paikkansa, maltti saattaa kuitenkin palkita jo muutaman kuukauden kuluttua konsolijulkaisusta. Toistaiseksi PC-pelaajien kannattaa silti pitää ostohousut jalassa ja odottaa Rockstarin virallista vahvistusta.