Control on leppoisaa toimintaa Kommentit pois päältä artikkelissa Control on leppoisaa toimintaa

7.5 / 10
Hyvää Virastossa seikkailu ja sen tutkiminen on mukavaa ajanvietettä. Juoni on mielenkiintoinen. Huonoa Lopulta itse pelaaminen toistaa lähes kaikin tavoin itseään ja huono tekoäly on rimanalitus nykypäivänä. Peli kannattaa kuitenkin hommata, sillä Sen pariin on helppo liimautua pidemmäksi aikaa ja suhteellisen yksinkertaisena pelinä se on nopea ottaa haltuun. Virastossa seikkailu kaikista vioista huolimatta on oikeastaan tosi hauskaa ja mielenkiintoista!

Arvostelua varten peliä on pelattu Xbox Onella.

Jesse on kulkenut pitkän tien selvittääkseen mitä hänen kadonneelle veljelleen on tapahtunut. Kun he löysivät oudon esineen, Viraston väki vei hänen veljensä pois kun Jesse onnistui pakenemaan. Nyt vuosien päästä Jesse saapuu virastolle uunituoreena pomona. Mutta hänen ensimmäinen työpäivänsä ei alakaan ihan normaalisti – kaikki on ihan mullin mallin!

”Sihinäksi” nimetty voima on tullut toisesta ulottuvuudesta ja sekoittanut Viraston. Suuri osa henkilöstöstä on otettu mielenhallintaan ja ne ovatkin agressiivisia ulkopuolisen voiman kätyreitä. ”Sihinä” on myös muokannut Viraston ulkonäköä. Sen lisäksi, että Jesse olisi vain etsinyt veljensä hän joutuu myös siivoamaan Viraston ”Sihinän” vaikutuksesta!

Virastossa on tunnelmaa, mutta ei ehkä sellaista mitä työntekijät arvostavat.

on toimintapeli, missä pääosana on eri paikkoihin juoksentelu tehtävien perässä ja vihollisten kurmottaminen. Aivopähkinöitä on harvassa ja ne ovat pääosin hyvin helppoja. Juoni kulkee tehtävien mukana, mutta pelissä on myös tolkuton määrä pientä keräiltävää, mitkä avaavat pelimaailmaa siinä sivussa. Juoneen en sen enempää tartu, sillä pelissä on paljon mysteereitä ja juonen koukeroita, mitkä luovat sen sisällön hieman kevyeen pelimekaniikkaan.

Juoni kulkee ihan mukavasti eteenpäin alkaen ilman minkäänlaista taustaa, mutta rakentuen sopivalla tahdilla niin, että ainakin minua askarruttavat asiat saivat lisää sisältöä tarpeeksi usein, ettei hämmennystä ollut liiaksi. Kerättävät muistiinpanot ja muu täytemateriaali esimerkiksi syventää Viraston tapahtumia, mutta tarjoaa myös huumoria ja pieniä juoneen liittymättömiä yksityiskohtia. Aluksi pidin näitä vitsejä melko huonoina ja täysin peliin sopimattomina, mutta jossain vaiheessa ymmärsin niiden vain lisäävät pelin outoa tunnelmaa omalla omituisella tavallaan.

Graafisesti peli on hieman ristiriitainen. Teknisesti se käyttää myös ”real-time ray tracing” teknologiaa, mitä en itse ainakaan sinäänsä huomannut mitenkään erityisen kirkkaasti. Pääosa Jessen kasvot ovat vallan mainiosti animoitu, mutta muut hahmot ovat korkeintaan keskinkertaisia. Vaikka Virasto on täynnä pieniä yksityiskohtia, sen harmaat käytävät ovat aika tylsät. Lisäksi pelissä on graafisiä outouksia ja bugeja, kuten oudon kiiltäviä pintoja. Myös jos ruudulla tapahtuu paljon alkaa ruudunpäivitys takkuilemaan. Pieniä tyhmiä huolimattomalta vaikuttavia asioita on myös lukuisia, mitkä luulisi olevan nykyajan peleissä jo ohitettu. Esimerkkinä puuttuva ovenavausanimaatio; kun Jesse lähestyy ovea, se vain lennähtää auki. Tokihan Jessellä on psyykkisiä kykyjä, mutta jotain rajaa animoinnin laiskuudessa. Toinen ongelma on tavaran paljous, ja niiden painottomuus. Juoksennellessasi esimerkiksi työpöytien ohi parhaimmillaan tuntuu, että pelkkä ilmavirta Jessen liikkeestä heittelee tietokoneita, toimistotuoleja ja vesiautomaatteja ympäriinsä.

Graafisiin pulmiin kuuluu myös viholliset, jotka suurin osa muistuttavat enemmän tai vähemmän toisiaan ja varsinkin pidemmiltä etäisyyksiltä on välillä hankala hahmottaa mikä siellä heiluu kun sen on jo ehtinyt päästää päiviltä. Suuri osa vihollisista on ”Sihinän” korruptoimia viraston vartijoita, ja niiden suurin ero on lähinnä minkälaista asetta ne pitävät. Poikkeuksia on kuitenkin esimerkiksi lentävät ja suojalla varustetut. Erilaisia hirviöitäkin löytyy, mutta nekin ovat suunnittelulta melko samankaltaisia keskenään. Välipomojakin on tietysti. Nämä tulevat hieman yllättäin eikä niitä sinäänsä osaa odottaa, mikä on hyvä yllätyksellisyyden takia, mutta huono, koska ne eivät ole kovinkaan jännittäviä.

Vihollisissa on myös toinen suuri ongelma. Umpityhmä tekoäly. Aluksi taistelut ovat mukavia. Väistelet vihollsiia, viskot niitä päin romua ja ammuskelet. Toiminta on nopeaa, mutta käy muutaman tunnin jälkeen hyvin yksitoikkoiseksi. Toistat samaa kaavaa uudelleen ja uudelleen. Viholliset on helppo harhauttaa ja ohittaa. Niitä on helppo vältellä. Suurin vaikeus on lähinnä paljonko ne tekevät yhdellä onnistuneella osumalla vahinkoa. Tekoälyn tyhmyyden takia taisteluita ei jossain vaiheessa edes jaksa käydä vaan mieluummin juoksee niiden läpi. Ehkä tämä on tarkoituskin, mutta se tuntuu jotenkin äärettömän tyhmältä.

Jessen itsensä ohjastaminen on mukavaa. Kontrollit vastaavat hyvin painalluksia ja ovat nopeat. Jesse liikkuu ketterästi ja tarkasti. Jesse osaa hypätä hieman, mutta sitä ei kauheasti tarvita. Pääaseita on käytännössä kolme; ampuminen, telekineettinen roinan viskely ja meleeisku. Jesse osaa myös syöksähtää vauhdilla eteenpäin niin juostessa kuin hypätessä ja saa myös suojakentän.

Ampuminen on hahmon monipuolisin piirre. Aseita on muutama erilainen ja niillä omat tarkoituksensa. Yksi ampuu nopeasti, yksi on haulikon tyylinen, yksi lataa ammuksen ja tekee räjähdyksen… noita normaaleja. Lisäksi seikkaillessa löytää, tai niitä voi tehdä, erilaisia palikoita millä saa boostattua aseiden ja Jessen kykyjen eri osa-alueita. Esimerkiksi aseen latausnopeutta tai Jessen paranemisvauhtia.

Toimintakohtaukset ovat nopeita ja kontrollit tiukkoja, mutta tekoälyn takia ne ovat myös pidemmän päälle tympeitä.

Jesse saa tietysti myös tehtävien suorittamisesta pisteitä minkä avulla hän oppii uusia kykyjä tai voimistaa jo opittuja. Kerättävää ei kauheasti pelissä ole. Palikoita löytyy tapetuilta vihollisilta ja arkuista. Lisäksi löytyy osasia mistä voi rakentaa eri palikoita ja uusia aseita. Tietysti tarinaa sisältyvien lippulappusten lisäksi löytyy myös audiologeja ja videopätkiä. Jopa musiikkia

Vaikka pelissä onkin kohtuullisen iso määrä ongelmia, se sai minut liimaantumaan televisioruudun eteen. Tylsät käytävät, umpityhmät viholliset ja graafiset ongelmat eivät varjostaneet sitä, että peliä on hauska pelata. Käytäviä on mukava remuta ja jos jalkatyö kyllästyttää, pikamatkustuspisteitä saa avattua. Vihollisia on hauska vetää turpiin ja rankaista vaikka ne on helppo myös ohittaa. Tarinanpätkät ovat kiinnostavia, sillä ne soljuvat mukana pelaamisen ohessa keskeyttämättä tai pitkästyttämättä. Ja tekemistä on kohtuullisen paljon. Pääjuonen lisäksi sivutehtäviä on useita, mikä tekee viraston tutkimisesta oikeastaan tosi mielenkiintoista ja mukavaa. Vielä kun juonen edetessä jo tutkituista paikoista aukeaa uusia paikkoja, tekemistä on tosi paljon. Toivottavasti siihen kaikkeen ei vain pitkästy ennen pitkään…

Ja hei! Martti Suosalon hahmo pelissä on vallan upea!

Arvostelijan vastuuvapautus: En ole vielä pelannut peliä läpi, joten loppupään toiminnasta en tiedä sen enempää. En myöskään halunnut paljastaa pelistä liikaa, sillä helpon ja yksinkertaisen toiminnan lisäksi siinä on hirveä määrä mysteerejä pohdittavana.

Pahoittelen myös suuresti jos kirjoitusasu on kömpelö ja takkuileva – kirjoitusvirheet mukaanlukien.

PS: Takaisin pelaamaan tätä!

Pirkka-Dark Souls ilman palkintoa – arvostelussa Blades of Fire Kommentit pois päältä artikkelissa Pirkka-Dark Souls ilman palkintoa – arvostelussa Blades of Fire

on 22. toukokuuta 2025 julkaistu toimintaseikkailupeli, jonka on kehittänyt ja julkaissut . Peli on saatavilla :lle, Xbox Series X/S:lle sekä Windowsille. Arvostelukappale on Windowsilla Storesta.

Ensituntuma pelistä oli todella lupaava: grafiikat ovat näyttävät ja pelin yleisilme vakuutti heti alussa. Tutoriaalitaistelussa oli mahtavaa antaa vihollisille köniin ja sen jälkeen ihailla upeita maisemia. Valitettavasti tämä hurmaava ensivaikutelma karisi nopeasti, kun päästiin varsinaiseen peliin. Kävi hyvin äkkiä selväksi, että kyseessä on kuin halpakopio Dark Soulsista – ”Pirkka Dark Souls”, kuten itse sen nimesin.

Ensimmäinen kuolema toi kuitenkin vielä hymyn huulille. Viholliset palautuvat, aseet putoavat kuolinpaikalle ja ne pitää noutaa takaisin – tämä tuntui mielenkiintoiselta ja jollain tavalla jopa hauskalta. Erityisesti pidin siitä, että jos kuolet ja muut aseesi ovat tippuneet taistelukentälle, joudut juoksemaan paljain käsin takaisin taistelutantereelle. Se on yhtä aikaa haastavaa ja huvittavaa, mutta ei kohtuuttoman rankaisevaa: aseet eivät katoa kokonaan, vaikka kuolisit useamman kerran, vaan ne voi hakea uudelleen.

Yksi pelin parhaista puolista on ehdottomasti aseiden rakentaminen. Saat itse suunnitella ja valmistaa aseesi terästä varteen, eri materiaaleilla varustettuna. Tämä tuo peliin syvyyttä ja strategiaa – erityisesti, kun eri viholliset ovat herkkiä eri aseille ja hyökkäystyypeille. Esimerkiksi miekassa ja keihäässä on perusiskut sekä pistohyökkäys, joka toimii erityisen hyvin panssaroituja vihollisia vastaan.

Pelin mekaniikka tukee tätä: kun lukitset vihollisen, näet ympärillä värireunuksen – vihreä tarkoittaa tehokasta asetta, keltainen kohtalaista ja punainen lähes hyödytöntä. Tämä auttaa valitsemaan oikeat työkalut oikeaan tilanteeseen ja säästämään aseiden kestävyyttä, jota ei voi korjata loputtomiin. Onneksi materiaaleja saa helposti – hakkaa vaan kaikki mahdollinen tynnyreistä pöytiin ja kaada vihollisia.

Mutta nyt tulee iso miinus: näppäimistö ja hiiri. Peli kyllä toimii niillä, mutta on selvää, ettei niitä ole ajateltu ensisijaiseksi ohjaustavaksi. Aseiden tekeminen varsinkin on kankeaa, kun hiiri ei toimi valikoissa lainkaan ja kolmion muotoiset valintaruudut tekevät navigoinnista hankalaa. Onneksi ongelma ratkesi siirtymällä ohjaimeen – jonka käyttöön peli selvästi on alun perin suunniteltu.

Pelissä on myös tarina, joka alkaa mielenkiintoisesti. Aran, päähenkilömme, on klassinen ”rugged good looking man”, joka asustaa rauhassa mökissään metsässä, kunnes saa aavistuksen, että joku tarvitsee apua. Tarina polkaistaan kunnolla käyntiin, kun Aranin vanha tuttava kuolee hyökkäyksessä ja hänen mukanaan ollut poika Adso (joka näyttää suoraan Final Fantasysta revityltä hahmolta) liittyy seuraan. Adso luovuttaa Aranille paketin, josta paljastuu legendaarinen “Forgereiden” vasara – ja peli avaa aseiden takomismekaniikan kunnolla.

Seuraavaksi isketään päälle vihollishyökkäys, esitellään ensimmäinen panssaroitu vihollinen, sekä lukitusmekaniikka ja vihollisten ympärille ilmestyvät väriviitteet. Pelin aikana kerätään myös arkuista palasia, joilla päivitetään hahmon elämää tai kestävyyttä – neljä palasta täyttää yhden ”slotin”, jonka jälkeen saa uuden tason. Peli ei tarjoa varsinaista varustetason parantamista, mutta erilaisia ulkonäöllisiä panssareita löytyy, jos haluaa tyyliä mukaan. Kykyjä ei ole, vaan kaikki perustuu aseiden kehittämiseen.

Mutta sitten se ongelmien vuori

Taistelut ovat pääasiassa turhauttavia. Vihollisten hyökkäyksiä on vaikea väistää, kestävyys hupenee nopeasti ja blokkaaminen on kaksiteräinen miekka – saat energiaa takaisin, mutta saatat samalla ottaa osuman. Ymmärrän, että kyse voi olla myös henkilökohtaisesta taitotasosta, mutta peli ei kannusta opettelemaan: vihollisten ohitse voi lähes aina vain juosta, eikä taisteluista saa kunnollista palkintoa.

Usein käy myös niin, että olet jo taistelussa, kun joku näkymättömissä ollut vihollinen hyökkää takaapäin, koska heidän aggroalueensa on valtava. Taistelut tuntuvat olevan suunniteltuja 1v1-tilanteisiin, mutta peli tarjoilee usein moninpelimäisiä joukkomähinöitä, joihin mekaniikat eivät taivu. Lopputuloksena on kaoottinen, turhauttava ja epäpalkitseva mättö.

Kontrollit ovat muuten sujuvat – kunhan pelaat ohjaimella. Näppäimistö ja hiiri on selvästi lisätty vain -julkaisua varten, ei suunniteltu alusta asti mukaan.

Grafiikat ja animaatiot sen sijaan ovat kiitettäviä. Ne tukevat pelin tunnelmaa eikä immersio rikkoudu visuaalisten elementtien takia. Animaatioista näkee yleensä hyvin vihollisten aikeet, vaikka toisinaan, erityisesti ihmisvihollisten kanssa, on vaikea sanoa, aikooko vihollinen iskeä vai vain vaihtaa aseen toiseen käteen.

Äänimaailma? Ihan ok. Taistelumusiikki alkaa heti, kun vihollinen näkee sinut, ja jatkuu pitkään sen jälkeenkin – usein aivan liian pitkään. Ambient-musiikki ei jäänyt mieleen, joten se ei ollut erityisen onnistunutta. Dialogia kuulee silloin tällöin, etenkin kun Adso päättää avautua, jos et liiku hetkeen. Vaikka muuten ääninäyttely ja heidän keskeinen keskustelunsa on erittäin viihdyttävää ja mukavaa seurata.

Yhteenveto

Blades of Fire on visuaalisesti vaikuttava ja ideatasolla kiinnostava peli, mutta kompastuu omaan yrittämiseensä. Se haluaa olla Dark Souls, mutta jättää pelaajan ilman sitä saavutuksen tunnetta, joka Souls-pelien viehätyksen luo. Taistelut ovat kömpelöitä, valikot kankeita ja palkitsevuus lähes olematonta.

En suosittele tätä peliä kenellekään, ellei tarkoituksesi ole kärsiä tietoisesti. 60 euron hintalappu on naurettava – korkeintaan 20 euron alelaarilöytönä tai käytettynä tämä voisi olla edes harkinnan arvoinen. Lopputuomio: Pirkka Dark Souls ilman makua tai menestystä.

Arvostelu: Nova Kallio

6 / 10
Plussat + Grafiikat, peli on upean näköinen + Aran on komea mies + Aseiden tekeminen ja takominen + Pelin dialogi + Ääninäyttely Miinukset - Taistelu - Action Queue - Musiikki varsinkin taistelun - Saavutuksen tunne

Control ladattavissa ilmaiseksi PC:lle Kommentit pois päältä artikkelissa Control ladattavissa ilmaiseksi PC:lle

Control

Store jatkaa loppuvuoden ilmaispelien jakoa ja tällä kertaa vuorossa on kotimainen yliluonnollinen seikkailutoiminta .

Control on vuonna 2019 ilmestynyt psykologinen trilleripeli, jossa yhdysvaltalaisen salaisen valtion viraston uusi johtaja tutkii Oldest Housen tapahtumia ja ilmiötä, joka vääristää todellisuutta.

Peli myös arvosteltiin Errorin toimesta ilmestyessään. Sen kerrottiin vievän helposti mukanaan ja sen oppimista pidettiin suoraviivaisena.

Voit ladata pelin ilmaiseksi tänään Epic Games Storesta aina klo 18.00 asti.