Arvostelut, Pelit

Control on leppoisaa toimintaa Kommentit pois päältä artikkelissa Control on leppoisaa toimintaa

7.5 / 10
Hyvää Virastossa seikkailu ja sen tutkiminen on mukavaa ajanvietettä. Juoni on mielenkiintoinen. Huonoa Lopulta itse pelaaminen toistaa lähes kaikin tavoin itseään ja huono tekoäly on rimanalitus nykypäivänä. Peli kannattaa kuitenkin hommata, sillä Sen pariin on helppo liimautua pidemmäksi aikaa ja suhteellisen yksinkertaisena pelinä se on nopea ottaa haltuun. Virastossa seikkailu kaikista vioista huolimatta on oikeastaan tosi hauskaa ja mielenkiintoista!

Arvostelua varten peliä on pelattu Xbox Onella.

Jesse on kulkenut pitkän tien selvittääkseen mitä hänen kadonneelle veljelleen on tapahtunut. Kun he löysivät oudon esineen, Viraston väki vei hänen veljensä pois kun Jesse onnistui pakenemaan. Nyt vuosien päästä Jesse saapuu virastolle uunituoreena pomona. Mutta hänen ensimmäinen työpäivänsä ei alakaan ihan normaalisti – kaikki on ihan mullin mallin!

”Sihinäksi” nimetty voima on tullut toisesta ulottuvuudesta ja sekoittanut Viraston. Suuri osa henkilöstöstä on otettu mielenhallintaan ja ne ovatkin agressiivisia ulkopuolisen voiman kätyreitä. ”Sihinä” on myös muokannut Viraston ulkonäköä. Sen lisäksi, että Jesse olisi vain etsinyt veljensä hän joutuu myös siivoamaan Viraston ”Sihinän” vaikutuksesta!

Virastossa on tunnelmaa, mutta ei ehkä sellaista mitä työntekijät arvostavat.

on toimintapeli, missä pääosana on eri paikkoihin juoksentelu tehtävien perässä ja vihollisten kurmottaminen. Aivopähkinöitä on harvassa ja ne ovat pääosin hyvin helppoja. Juoni kulkee tehtävien mukana, mutta pelissä on myös tolkuton määrä pientä keräiltävää, mitkä avaavat pelimaailmaa siinä sivussa. Juoneen en sen enempää tartu, sillä pelissä on paljon mysteereitä ja juonen koukeroita, mitkä luovat sen sisällön hieman kevyeen pelimekaniikkaan.

Juoni kulkee ihan mukavasti eteenpäin alkaen ilman minkäänlaista taustaa, mutta rakentuen sopivalla tahdilla niin, että ainakin minua askarruttavat asiat saivat lisää sisältöä tarpeeksi usein, ettei hämmennystä ollut liiaksi. Kerättävät muistiinpanot ja muu täytemateriaali esimerkiksi syventää Viraston tapahtumia, mutta tarjoaa myös huumoria ja pieniä juoneen liittymättömiä yksityiskohtia. Aluksi pidin näitä vitsejä melko huonoina ja täysin peliin sopimattomina, mutta jossain vaiheessa ymmärsin niiden vain lisäävät pelin outoa tunnelmaa omalla omituisella tavallaan.

Graafisesti peli on hieman ristiriitainen. Teknisesti se käyttää myös ”real-time ray tracing” teknologiaa, mitä en itse ainakaan sinäänsä huomannut mitenkään erityisen kirkkaasti. Pääosa Jessen kasvot ovat vallan mainiosti animoitu, mutta muut hahmot ovat korkeintaan keskinkertaisia. Vaikka Virasto on täynnä pieniä yksityiskohtia, sen harmaat käytävät ovat aika tylsät. Lisäksi pelissä on graafisiä outouksia ja bugeja, kuten oudon kiiltäviä pintoja. Myös jos ruudulla tapahtuu paljon alkaa ruudunpäivitys takkuilemaan. Pieniä tyhmiä huolimattomalta vaikuttavia asioita on myös lukuisia, mitkä luulisi olevan nykyajan peleissä jo ohitettu. Esimerkkinä puuttuva ovenavausanimaatio; kun Jesse lähestyy ovea, se vain lennähtää auki. Tokihan Jessellä on psyykkisiä kykyjä, mutta jotain rajaa animoinnin laiskuudessa. Toinen ongelma on tavaran paljous, ja niiden painottomuus. Juoksennellessasi esimerkiksi työpöytien ohi parhaimmillaan tuntuu, että pelkkä ilmavirta Jessen liikkeestä heittelee tietokoneita, toimistotuoleja ja vesiautomaatteja ympäriinsä.

Graafisiin pulmiin kuuluu myös viholliset, jotka suurin osa muistuttavat enemmän tai vähemmän toisiaan ja varsinkin pidemmiltä etäisyyksiltä on välillä hankala hahmottaa mikä siellä heiluu kun sen on jo ehtinyt päästää päiviltä. Suuri osa vihollisista on ”Sihinän” korruptoimia viraston vartijoita, ja niiden suurin ero on lähinnä minkälaista asetta ne pitävät. Poikkeuksia on kuitenkin esimerkiksi lentävät ja suojalla varustetut. Erilaisia hirviöitäkin löytyy, mutta nekin ovat suunnittelulta melko samankaltaisia keskenään. Välipomojakin on tietysti. Nämä tulevat hieman yllättäin eikä niitä sinäänsä osaa odottaa, mikä on hyvä yllätyksellisyyden takia, mutta huono, koska ne eivät ole kovinkaan jännittäviä.

Vihollisissa on myös toinen suuri ongelma. Umpityhmä tekoäly. Aluksi taistelut ovat mukavia. Väistelet vihollsiia, viskot niitä päin romua ja ammuskelet. Toiminta on nopeaa, mutta käy muutaman tunnin jälkeen hyvin yksitoikkoiseksi. Toistat samaa kaavaa uudelleen ja uudelleen. Viholliset on helppo harhauttaa ja ohittaa. Niitä on helppo vältellä. Suurin vaikeus on lähinnä paljonko ne tekevät yhdellä onnistuneella osumalla vahinkoa. Tekoälyn tyhmyyden takia taisteluita ei jossain vaiheessa edes jaksa käydä vaan mieluummin juoksee niiden läpi. Ehkä tämä on tarkoituskin, mutta se tuntuu jotenkin äärettömän tyhmältä.

Jessen itsensä ohjastaminen on mukavaa. Kontrollit vastaavat hyvin painalluksia ja ovat nopeat. Jesse liikkuu ketterästi ja tarkasti. Jesse osaa hypätä hieman, mutta sitä ei kauheasti tarvita. Pääaseita on käytännössä kolme; ampuminen, telekineettinen roinan viskely ja meleeisku. Jesse osaa myös syöksähtää vauhdilla eteenpäin niin juostessa kuin hypätessä ja saa myös suojakentän.

Ampuminen on hahmon monipuolisin piirre. Aseita on muutama erilainen ja niillä omat tarkoituksensa. Yksi ampuu nopeasti, yksi on haulikon tyylinen, yksi lataa ammuksen ja tekee räjähdyksen… noita normaaleja. Lisäksi seikkaillessa löytää, tai niitä voi tehdä, erilaisia palikoita millä saa boostattua aseiden ja Jessen kykyjen eri osa-alueita. Esimerkiksi aseen latausnopeutta tai Jessen paranemisvauhtia.

Toimintakohtaukset ovat nopeita ja kontrollit tiukkoja, mutta tekoälyn takia ne ovat myös pidemmän päälle tympeitä.

Jesse saa tietysti myös tehtävien suorittamisesta pisteitä minkä avulla hän oppii uusia kykyjä tai voimistaa jo opittuja. Kerättävää ei kauheasti pelissä ole. Palikoita löytyy tapetuilta vihollisilta ja arkuista. Lisäksi löytyy osasia mistä voi rakentaa eri palikoita ja uusia aseita. Tietysti tarinaa sisältyvien lippulappusten lisäksi löytyy myös audiologeja ja videopätkiä. Jopa musiikkia

Vaikka pelissä onkin kohtuullisen iso määrä ongelmia, se sai minut liimaantumaan televisioruudun eteen. Tylsät käytävät, umpityhmät viholliset ja graafiset ongelmat eivät varjostaneet sitä, että peliä on hauska pelata. Käytäviä on mukava remuta ja jos jalkatyö kyllästyttää, pikamatkustuspisteitä saa avattua. Vihollisia on hauska vetää turpiin ja rankaista vaikka ne on helppo myös ohittaa. Tarinanpätkät ovat kiinnostavia, sillä ne soljuvat mukana pelaamisen ohessa keskeyttämättä tai pitkästyttämättä. Ja tekemistä on kohtuullisen paljon. Pääjuonen lisäksi sivutehtäviä on useita, mikä tekee viraston tutkimisesta oikeastaan tosi mielenkiintoista ja mukavaa. Vielä kun juonen edetessä jo tutkituista paikoista aukeaa uusia paikkoja, tekemistä on tosi paljon. Toivottavasti siihen kaikkeen ei vain pitkästy ennen pitkään…

Ja hei! Martti Suosalon hahmo pelissä on vallan upea!

Arvostelijan vastuuvapautus: En ole vielä pelannut peliä läpi, joten loppupään toiminnasta en tiedä sen enempää. En myöskään halunnut paljastaa pelistä liikaa, sillä helpon ja yksinkertaisen toiminnan lisäksi siinä on hirveä määrä mysteerejä pohdittavana.

Pahoittelen myös suuresti jos kirjoitusasu on kömpelö ja takkuileva – kirjoitusvirheet mukaanlukien.

PS: Takaisin pelaamaan tätä!

Remedy teki suomalaisen pelihistorian kunniaksi jotain näyttävää New Yorkissa Kommentit pois päältä artikkelissa Remedy teki suomalaisen pelihistorian kunniaksi jotain näyttävää New Yorkissa

Remedyn uusi Resonant sai julkaisunsa kunniaksi näyttävän näkyvyyden New Yorkissa. Torstai-iltana 24. syyskuuta pelin visuaalinen maailma heijastettiin Manhattanin tunnettuun AT&T Long Lines Buildingiin, joka toimi aikoinaan inspiraationa Controlin mystiselle Oldest Houselle.

Rakennus sai illan aikana uudenlaisen ilmeen, kun sen pintaan heijastettiin Resonantin maailmaan liittyviä visuaaleja. Tempaus liittyy pelin tarinaan, jossa Oldest Housen seitsemän vuotta kestänyt eristys päättyy ja pelin vihollisina tutut Hiss ja Mold pääsevät leviämään Manhattanille.

Control Resonantissa pelaajat jättävät ensimmäistä kertaa Oldest Housen taakseen ja suuntaavat kieroutuneeseen Manhattaniin. Remedyn mukaan kaupungin siluettiin tehty tempaus toimii kunnianosoituksena paikalle, joka inspiroi koko pelisarjan yhtä tunnetuinta rakennusta.

Pelkkään yhteen rakennukseen show ei kuitenkaan jäänyt. Illan aikana Resonantin visuaaleja heijastettiin myös muualle Manhattanille, ja 33 Thomas Streetin ympäristössä nähtiin pelin vihollisryhmiä esitteleviä mainoksia. Jos New Yorkissa joku siis ihmetteli torstaina, miksi kaupunki näytti yhtäkkiä hieman tavallista oudommalta, syy saattoi löytyä suomalaisesta pelistudiosta.

Paranormaali Manhattan saa suomalaisen käsittelyn – arvostelussa Control Resonant (PS5) Kommentit pois päältä artikkelissa Paranormaali Manhattan saa suomalaisen käsittelyn – arvostelussa Control Resonant (PS5)

Suomalaisen Remedy Entertainmentin 24. syyskuuta 2026 julkaistava Resonant jatkaa vuoden 2019 Controlin tarinaa, mutta vaihtaa samalla tarinan päähenkilöä ja kertaa astutaan Dylan Fadenin saappaisiin. Dylan on ensimmäisestä pelistä tutun Jessen veli, joka vapautetaan vankeudesta auttamaan FBC:tä, kun Hiss-uhka leviää Oldest Housen betonisen päämajan ulkopuolelle Manhattanille. Pian selviää, että Jesse on kadonnut, kaupunki on muuttunut paranormaaliksi painajaiseksi ja Dylanin pitäisi tietysti selvittää, mitä ihmettä oikein tapahtuu. Ensimmäisen pelin tunnelma ja maailma ovat vahvasti läsnä, mutta Resonant uskaltaa tehdä asioita myös omalla tavallaan.

Tuttu Control, mutta aivan eri paketissa

Ensimmäiset tunnit herättivät ennen kaikkea uteliaisuutta. Ensimmäisen Controlin pelanneena odotin mielenkiinnolla, miten tarina jatkuu ja mitä Remedyn mielikuvitus on tällä kertaa keksinyt. Tällä kertaa vastassa on edelleen tuttua Hiss ongelmaa ratkaistavaksi, mutta ympäristö on huomattavasti suurempi ja vapaampi. Hissin hyökkäyksen jälkeinen Manhattan on samaan aikaan kaunis ja häiritsevä paikka.

Kaupunki tuntuu oudolla tavalla elävältä, vaikka suurin osa kaupungista onkin täysin autiota ja näyttää siltä kuin joku olisi painanut todellisuudesta taukonappia. Vaikka ihmisiä ei juuri näy, ympäristö ei tunnu kuolleelta. Hiss-olentojen äänet kaikuvat taustalla ja rakennukset sekä kadut ovat muuttuneet paranormaalin tapahtuman seurauksena, välillä kokonaiset rakenteet tuntuvat vääristyvän ja toisinaan jotain tuttua vain puuttuu kokonaan. Kaupunki ei tunnu vain suurelta kartalta, joka on täytetty tehtävämerkeillä, vaan paikalta, jossa oikeasti tapahtui jotain pahaa ja tämä tekee tutkimisesta kiinnostavaa.

Teknisesti peli on :llä toiminut pääosin erittäin hyvin. Bugeja en ole juuri kohdannut, mutta muutamia pieniä ruudunpäivityksen notkahduksia on tullut vastaan. Onneksi ne ovat olleet sen verran vähäisiä, etteivät ne ole onnistuneet rikkomaan pelikokemusta.

Manhattan, joka ei ole aivan oma itsensä

Control Resonantissa on paljon muutakin tekemistä kuin päätehtävien seuraaminen. Sivutehtävät ja erilaiset world missionit tuntuvat oikeasti osalta pelimaailmaa eivätkä vain siltä, että kartalle on pitänyt saada lisää kysymysmerkkejä. World missioneita suorittamalla tietyn alueen taso nousee ja samalla myös kauppiaan taso kehittyy, mikä avaa mahdollisuuksia hankkia uusia esineitä ja tekee sivutehtävien suorittamisesta hyödyllistä myös muuten kuin pelkän kokemuksen vuoksi.

Maailmasta löytyy myös pieniä pulmia. Kahvilassa vastaan tullut paperi, voi lukemalla antaa vihjeen salaisen oven avaamiseen, minkä takaa löytyy puolestaan kerättävää tavaraa. Näissä tilanteissa peli palkitsee siitä, että ympäristöä oikeasti katsoo eikä vain juokse seuraavan tehtävämerkin perässä. Ja sitten ovat ne paperit, joita on paljon. Control-sarjalle tyypilliset dokumentit avaavat lisää pelimaailmaa ja sen historiaa. Kaikkien lukeminen ei tietenkään ole pakollista, mutta jos FBC:n kummalliset tapahtumat kiinnostavat, niiden ohittaminen tarkoittaa melkoisen määrän taustatarinaa menettämistä.

Resonant antaa siis pelaajalle mukavasti syitä tutkia ympäristöä. Kartalla liikkuminen on helppoa ja kerättävien asioiden löytäminen on pääasiassa vaivatonta, tässä suhteessa peli ei tunnu turhaan hankalalta.

Enemmän vaihtoehtoja, enemmän opittavaa

Ohjaus toimii PS5:llä hyvin, minkä ansiosta Dylan liikkuu nopeasti ja kontrollit tuntuvat pääosin sulavilta. Myös kykyjen ja erilaisten asetyyppien välillä vaihtaminen alkaa nopeasti tuntua luonnolliselta ilman takkuamista. Pelin edetessä mukaan tulee roolipelimäisyyttä, minkä ansiosta et vain saa uusia kykyjä, vaan pääset myös kehittämään niitä. Taistelussa pelaajan pitää opetella hyödyntämään eri asetyyppejä ja kykyjä tilanteen mukaan. Kaikkea ei tarvitse opetella kerralla, vaan ominaisuuksia avautuu matkan aikana vähitellen.

Erityisesti pidän siitä, ettei peli tunnu rankaisevan jatkuvasti väärästä valinnasta. Kun uusia kykyjä avautuu, niitä voi kokeilla ja omaa rakennelmaa muokata ilman tunnetta siitä, että hahmo olisi mennyt lopullisesti pilalle.

Enemmän voimaa, enemmän tapoja taistella

Control Resonantin taistelujärjestelmä on yksi suurimmista muutoksista ensimmäiseen peliin verrattuna. Ensimmäisen osan kolmannen peroonan räiskintä, jossa aseet olivat vahvasti keskiössä, ovat nyt vaihtuneet toimintaroolipeliin, jossa lähitaistelu, erilaiset kyvyt ja tutkiminen ovat suuremmassa roolissa. Pelaajalla on käytössää Dylanin Aberrant-ase, joka vaihtaa muotoa ja tekee lähitaistelusta kokemuksen ytimen. Asevalikoima on jaettu Primary- ja Secondary-muotoihin. Primary-puolelta löytyvät Cleave, Strike ja Glaive, kun taas Secondary-muodoissa ovat Drill, Crush ja Extend. Jokaisella asetyypillä on oma kehityspuunsa, joten pelaaja voi rakentaa Dylanista hieman erilaisen taistelijan oman pelityylinsä mukaan.

Aluksi taistelu tuntuu hieman erilaiselta, jos ensimmäisen Controlin telekineettinen räiskintä on vielä tuoreessa muistissa. Uusien kykyjen ja aseiden kuitenkin avautuessa, tekemiseen tulee mukavasti lisää vaihtoehtoja. Dylanin omia kykyjä voi päivittää ja hahmon ominaisuuksia kehittää, minkä lisäksi terveyttä saa kasvatettua keräämällä kolme Health Upgrade -parannusta.

Hissien lisäksi vastaan tulee useita erilaisia vihollistyyppejä, mikä pakottaa miettimään, millä kyvyllä tai asetyypillä seuraavan vastustajan kimppuun kannattaa käydä, tämä on tärkeää Resonant Entity -vihollisten kohdalla. Nämä ovat Hissin valtaamia ihmisiä, jotka ovat muuttuneet erilaisiksi olennoiksi ja toimivat pelissä pienempinä pomotaisteluina. Jokainen Resonant Entity on omanlaisensa ja vihollisten suunnitteluun on selvästi käytetty aikaa. Jokainen tuhottu Resonant Entity tekee pelimaailmasta vaarallisemman ja tuo mukaan uusia sekä vahvempia vihollisia.

Tämä on hauska tapa pitää tutkiminen kiinnostavana. Kun luulet jo hallitsevasi kaupungin, peli päättääkin heittää seuraavan paranormaalin ongelman syliisi. Lopputulos on kunnianhimoinen jatko-osa, joka yrittää tehdä jotain uutta sen sijaan, että vain kopioisi ensimmäisen pelin kaavaa.

Paranormaali taideteos

Graafisesti on todellinen taideteos. Remedy on jälleen kerran onnistunut tekemään maailman, joka näyttää samaan aikaan tutulta ja täysin väärältä. Manhattanin kadut, rakennukset ja ympäristö ovat näyttäviä, mutta Hissin aiheuttamat muutokset tekevät ympäristöstä välillä suorastaan surrealistisen. Rakennukset vääristyvät, maisemat muuttuvat ja kaupungin rakenteissa näkyy tapahtuneen katastrofin jälkiä. Tyhjyys toimii tässä hyvänä tunnelman rakentajana. Kun taustalla kuuluu Hiss-olentojen ääniä mutta kaduilla ei juuri näy ihmisiä, tulee aidosti sellainen olo, että jotain on mennyt todella pahasti pieleen.

Erityisen hienoa on se, kuinka autiolta kaupunki tuntuu. Tavallisesti valtava kaupunki tarkoittaa ihmisiä, liikennettä ja jatkuvaa hälinää. Resonantissa jäljellä on lähinnä hiljaisuus ja jostain kaukaa kuuluva Hissin ääni. Se tekee ympäristöstä paljon uhkaavamman. Ei siksi, että jokaisen nurkan takana odottaisi hirviö, vaan koska koko kaupunki tuntuu olevan väärässä paikassa väärään aikaan ja Remedy saa tässä pienistä yksityiskohdista paljon irti. Ympäristö ei tunnu pelkältä kulissilta, vaan sitä tekee mieli pysähtyä katselemaan.

Hiljaisuuskin voi kuulostaa hyvältä

Äänimaailma tekee paljon töitä tunnelman rakentamisessa. Musiikki on Resonantissa pääasiassa melko hillittyä, eikä yritä jatkuvasti varastaa huomiota, vaan antaa ympäristön omille äänille tilaa, mikä toimii erityisen hyvin kaupungilla liikuttaessa. Manhattanin tyhjyys, Hiss olentojen ääntely, ympäristön pienet äänet ja hahmojen keskustelut saavat enemmän tilaa, kun musiikki ei jyrää kaiken yli. Taisteluiden aikana musiikki ottaa enemmän tilaa ja tekee tilanteista intensiivisempiä. Erityisesti vihollisten hakkaamisesta lähtevät äänet ovat mukavan tuntuvia, kun paranormaalia olentoa mätkii menemään, myös ääni kertoo, että nyt osui eikä vain hipaissut. Ääninäyttely toimii erittäin hyvin. Hahmojen väliset keskustelut tuntuvat luonnollisilta ja niitä on mukava seurata. Remedy on jälleen kerran onnistunut tekemään dialogista sellaisen osan peliä, jota ei tee mieli jatkuvasti ohittaa.

Kaunis ja yllättävän koukuttava jatko-osa

Control Resonant on rohkea jatko-osa, joka onnistuu olemaan samaan aikaan tuttu ja erilainen. Remedy olisi voinut tehdä helposti uuden Controlin, jossa Jesse juoksentelee Oldest Housessa ja ampuu Hissiä paranormaaleilla aseilla. Sen sijaan studio päätti vaihtaa päähenkilön, muuttaa taistelujärjestelmää ja viedä koko paranormaalin ongelman Manhattanille. Kaikki muutokset eivät varmasti miellytä jokaista ensimmäisen pelin ystävää. Laajempi maailma ei tarjoa aivan samanlaista tiivistä ja klaustrofobista tunnelmaa kuin Oldest House.

Itselleni suurin yllätys oli se, kuinka paljon tekemistä maailmassa on. Pelimaailmaa on mukava tutkia, sivutehtävät tuntuvat oikeasti merkityksellisiltä ja kerättäväksi löytyy jatkuvasti jotain kiinnostavaa. Paperien lukeminen kannattaa, sillä niiden kautta pelin maailma saa huomattavasti enemmän syvyyttä.

Taistelun toistuvuus voi alkaa pidemmän pelisession aikana tuntua turhauttavalta, mutta uusien kykyjen, aseiden ja Resonant Entityjen tuoma vaihtelu piti mielenkiintoa yllä, Entity -viholliset ovatkin mielestäni onnistunut lisä. Niiden erilainen suunnittelu ja vaikutus pelimaailmaan tuovat taisteluihin vaihtelua, eikä tekeminen tunnu pelkältä vihollisten loputtomalta hakkaamiselta. Control Resonant on ennen kaikkea peli, jota on mukava tutkia. Se näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä ja onnistuu jälleen kerran luomaan maailman, jonka outouksia haluaa ymmärtää vähän enemmän.

Jos ensimmäinen Control nappasi mukaansa, Resonant tarjoaa paljon tutkittavaa ja uuden näkökulman tuttuun maailmaan. Pienistä teknisistä ongelmista ja ajoittaisesta taistelun toistuvuudesta huolimatta kyseessä on erittäin miellyttävä pelikokemus. Manhattanissa riittää tutkittavaa ja Hissin kanssa tulee varmasti vietettyä vielä useampi tunti. Pelin maailmaan pääsee mukaan myös ilman täydellistä FBC historiantuntemusta, vaikka edeltäjän pelaaminen varmasti syventää kokemusta.

Omasta puolestani voin sanoa varsin suoraan, että Control Resonant on hintansa arvoinen hankinta. Se on yksi niistä peleistä, joissa välillä pysähtyy ihmettelemään maisemaa, seuraavaksi hakkaa paranormaalin hirviön seinään ja sen jälkeen lukee paperilapun siitä, miksi juuri äskeinen seinä oli ylipäätään olemassa.

9.5 / 10
Hyvää + Upea ja tunnelmallinen maailma + Paljon tekemistä ja sivutehtäviä + Monipuoliset vihollistyypit + Resonant Entityt ovat hienosti suunniteltuja + Toimiva lähitaistelu ja erilaiset asetyypit + Taustatarinaa on paljon tutkittavaksi + Pääosin sulava tekninen toteutus + Onnistunut äänimaailma Huonoa - Taistelu voi alkaa toistaa itseään pidemmän pelisession aikana. - Välillä pieniä FPS-pudotuksia. - Laajempi avoinmaailma ei välttämättä tarjoa aivan samanlaista tiivistä tunnelmaa kuin ensimmäinen Control. Lyhyt yhteenveto: Control Resonant on rohkea jatko-osa, joka onnistuu olemaan samaan aikaan tuttu ja erilainen. Laajempi maailma ei tarjoa aivan samanlaista tiivistä ja klaustrofobista tunnelmaa kuin Oldest House, ja lähitaisteluun painottuva toiminta voi tuntua ajoittain toistuvalta. Pelimaailmaa on mukava tutkia, sivutehtävät tuntuvat oikeasti merkityksellisiltä ja kerättäväksi löytyy jatkuvasti jotain kiinnostavaa. Jos ensimmäinen Control nappasi mukaansa, Resonant tarjoaa paljon tutkittavaa ja uuden näkökulman tuttuun maailmaan. Pienistä teknisistä ongelmista ja ajoittaisesta taistelun toistuvuudesta huolimatta kyseessä on erittäin miellyttävä pelikokemus. Omasta puolestani voin sanoa varsin suoraan, että Control Resonant on hintansa arvoinen hankinta.