Crusader Kings III -pelin uusin traileri keskittyy pelihahmoihin Kommentit pois päältä artikkelissa Crusader Kings III -pelin uusin traileri keskittyy pelihahmoihin

Crusader Kings III

Keskiaikaan sijoittuva roolipeliä ja strategiaa yhdistelevä Crusader Kings III on saanut uuden trailerin, jolla keskitytään pelin hahmoihin.

Videolla esitellään kuinka pelin keskeisessä roolissa olevat hahmot saavat persoonallisuutensa ja taitonsa. Se millainen hahmostasi tai lapsistasi tulee, siihen vaikuttavat mm. koulutus, ihmissuhteet, terveys, taidot ja elämäntyyli.

Suositun pelisarjan kolmas osa jatkaa siitä mistä edelliset jäivät. Tehtävänäsi on laajentaa ja kehittää valtakuntaasi. Käytössäsi on diplomatia, sota tai vaikkapa kuninkaallinen avioliitto. Alueet ulottuvat aina Espanjasta Intiaan ja Skandinaviasta Keski-Afrikkaan.

Hallitsijan täytyy suojella henkeään niin ulkomaalaisten kuin omien alaisten kateudelta. Palkkaa vakoojia ja palkkamurhaajia, liity poliittisiin ryhmiin ja rankaise vääräuskoisia säilyttääksesi paikkasi valtaistuimella.

Crusader Kings III ilmestyy yksinoikeudella PC:lle ja Xbox Game Pass -tilauspalveluun syyskuun 1. päivä 2020.

Bethesda vahvisti The Elder Scrolls VI: Sentinelin, mutta julkaisupäivä pysyy mysteerinä Kommentit pois päältä artikkelissa Bethesda vahvisti The Elder Scrolls VI: Sentinelin, mutta julkaisupäivä pysyy mysteerinä

ja ovat virallisesti paljastaneet tulevan The VI -pelin alaotsikon. Sarjan seuraava osa tunnetaan nimellä , ja samalla julkaistu esittelyvideo antaa ensimmäisiä vihjeitä pelin tapahtumapaikasta.

Sentinel viittaa Hammerfellin alueella sijaitsevaan Alik’rin aavikon samannimiseen kaupunkiin. Uudella videolla nähdään aavikon hiekasta paljastuva muinainen Elder Scroll, minkä lisäksi videon teksti vahvistaa entisestään viitteitä Hammerfellistä pelin keskeisenä tapahtumapaikkana.

Videolla kuultava lainaus on peräisin Yazarilta, Hammerfellin kuningatar Iradnen kohtuuden papilta, ja sen ajankohdaksi ilmoitetaan vuosi 4E 206. Tämä sijoittaisi pelin vähintään viisi vuotta The Elder Scrolls V: Skyrimin tapahtumien jälkeen, sillä edellinen pääsarjan peli sijoittui vuoteen 4E 201. Tarinasta ei kuitenkaan vielä tiedetä juuri muuta. Fanien keskuudessa on jo ehditty spekuloida esimerkiksi Thalmorin merkittävällä roolilla.

Vaikka virallinen nimi ja pelimaailman suunta ovat nyt selvillä, yksi olennainen kysymys on yhä vastaamatta, milloin peli julkaistaan? ei ole toistaiseksi paljastanut julkaisupäivää tai edes tarkempaa aikataulua. Myös pelin alustat ovat edelleen epäselviä, joten nähtäväksi jää, pääsevätkö muutkin kuin – ja -pelaajat tutkimaan Hammerfellin hiekkamaisemia.

Skyrimistä onkin vierähtänyt jo melkoinen tovi, joten seuraavan Elder Scrolls -seikkailun odotus on ehtinyt kasvaa lähes eeppisiin mittasuhteisiin.

Solarpunk-uutuus Loftia sai PC-ennakkojulkaisunsa Kommentit pois päältä artikkelissa Solarpunk-uutuus Loftia sai PC-ennakkojulkaisunsa

Värikäs moninpelielämäpeli on aloittanut virallisesti ennakkojulkaisunsa :llä. Qloud Gamesin kehittämä -henkinen peli kutsuu pelaajat rakentamaan yhteisöjä, viljelemään kasveja ja tutkimaan leijuvista saarista koostuvaa maailmaa, jossa yhteistyö ja kestävä elämäntapa ovat keskeisessä roolissa.

Loftiassa pelaajat voivat rakentaa ja sisustaa omia kotejaan, kasvattaa viljelykasveja kestävillä menetelmillä sekä pelastaa eläimiä. Yksin pelaaminen onnistuu, mutta peli kannustaa erityisesti yhteiseen tekemiseen. Kavereiden kanssa voi ratkoa erilaisia esteratoja muistuttavia haasteita, osallistua suuriin yhteisöprojekteihin tai viettää aikaa minipelien ja muiden aktiviteettien parissa.

Pelin maailma ammentaa inspiraatiota Solarpunkista, jossa tulevaisuuden teknologia ja luonnonläheinen elämäntapa kulkevat käsi kädessä. Värikkään ulkokuoren alta löytyy myös mysteerejä tutkittavaksi. Kehittäjät lupaavat laajentaa peliä ennakkojulkaisun aikana muun muassa uusilla hahmoilla, tehtävillä, saarilla, asuilla ja sisustusesineillä. Myöhemmin mukaan on tarkoitus lisätä myös kahvila, pelaajien kerhoja sekä uusia ystävyystasoja pelin hahmojen kanssa.

Loftia on saatavilla PC:llä Steamin ja Epic Games Storen kautta. Ennakkojulkaisun hinnaksi ilmoitettiin 28.99 euroa, mutta 17 prosentin julkaisualennuksella hinnan saa pudotettua 24,06 euroon. -versio on myös suunnitteilla myöhempää ajankohtaa varten.