Cyberpunk 2077 viivästyi joulukuun 10. päivään, ja odotuksen aikana perehdyn viikottain cyberpunk-aiheisiin peleihin. Viime viikolla tahkottiin point and click -seikkailuja, minkä seurauksena pää meni jumiin ajattelusta. Nyt tekee hyvää laittaa aivot narikkaan ja antautua päättömälle roguelite-ammuskelulle.
Neon Chrome on jättimäinen tornikompleksi, jossa asuu miljoona ihmistä, ja jota hallitsee suuruundenhullu Johtaja. Johtaja on neurolinkittänyt itsensä Neon Chromen verkkoon ja tullut hulluksi, joten hänet pitäisi päästää päiviltä. Pelaaja ohjaa hakkeroitua kloonia, räiskii vartijoita ja robotteja, ja nousee kerros kerrokselta ylemmäs. Kun kuolema korjaa, aloitetaan alusta uudella kloonilla. Peli on autuaan simppeliä kahden tatin räiskintää, eikä luojan kiitos vaadi ajattelua.
Neon Chrome ei ole erityisen omaperäinen, eikä erityisen kauniskaan. Se on suorastaan häpeilemättömän normaali. Peli kuitenkin toteuttaa perinteisen roguelite-loopin täydellisen tyydyttävästi. Joka rundin alussa valitaan yksi kolmesta satunnaisgeneroidusta hahmosta. Salamurhaajaa on vaikea huomata pimeässä, hakkeri voi avata ylimääräisiä aarrearkkuja, insinöörillä on suojakilpi, ja niin edespäin. Hahmoluokkien erot ovat pieniä, mutta tuovat sopivasti vaihtelua rundeille.
Matkan varrella löytyy uusia aseita ja kyber-implantteja, jotka sekoittavat pakkaa. Kuolema korjaa ne pois, mutta peliloopin koukku piilee pysyvien päivitysten haalimisessa. Rundien välissä voi ostaa pysyvää voimaa, kestokykyä, loottionnea tai muita ominaisuuksia. Juuri tällaisesta grindausmekaniikasta kritisoin peliä Hades, mutta Neon Chrome tekee sen hauskemmin. Kehittyminen on nopeaa, ja tuntuu siksi palkitsevammalta. Mikä tärkeintä, itse räiskiminen on hauskaa. Seinät ja kaiken irtaimiston voi tuhota, ja pelityylejä on monia. Hillitty hiiviskelijä voi tarkka-ampua viholliset vaikka seinän läpi, ja peloton chad rynniä lähitaisteluun haulikko ojossa.
En maksaisi isoja rahoja Neon Chromen kaltaisesta pelistä, mutta se voi olla mainio alekorien helmi. Sisältöä riittää kymmeniä tunteja, aseissa on kivasti vaihtelua, ja mainio teknomusiikki kompensoi hieman tylsää ulkoasua. Kuoleman jälkeen tekee aina mieli aloittaa alusta, mikä on roguelite-peleissä tärkeintä.
