Cyberpunk 2077 myöhästyi joulukuun 10. päivään, eli noin sadan vuoden päähän. Odotuksen aikana perehdyn joka maanantai yhteen kiinnostavaan, mutta vähän tunnettuun cyberpunk-aiheiseen peliin. Mitä suotta suremaan yhden pelin viivästymistä, kun valmiitakin helmiä riittää.
Sarjan aloittaa Streets of Rogue, hupsun humoristinen roguelike. Peli sijoittuu tornin muotoiseen kaupunkiin, jossa lait ja seinät on tehty rikottaviksi. Kaupungin pormestari lupasi ennen vaaleja vähemmän veroja ja enemmän olutta. Sen sijaan hän nostikin veroja ja takavarikoi kaikkien viinat, tehden kaupungista dystopian. Pelaaja kuuluu alakerran slummeissa piileskelevään kapinallisten ryhmään. Tehtävänä on taistella, hiipiä ja hakkeroida yhä ylemmäs kohti huippua, ja lopettaa hirmuhallinto keinolla millä hyvänsä. Ja keinojahan riittää.
Kaupungin kaduilla häärää tekoälyn ohjaamia siviilejä, jengiläisiä, pummeja ja muita elämänkoulun sankareita. Hahmot reagoivat pelaajan tekemisiin, ja myös toinen toisiinsa. Rauhanomaiset hahmot kääntyvät aggro-moodiin tai juoksevat hakemaan poliiseja, jos näkevät pelaajan rötöstelevän. Ei ole epätavallista, että kun yrittää vaikkapa murtautua kaupan takahuoneeseen, tulee räjäyttäneeksi seinän, mikä eskaloituu katutappeluun jengiläisten ja poliisien välillä. Pian on koko kortteli tuusan nuuskana.
Tornin joka kerroksessa generoidaan kourallinen tehtäviä, jotka ratkaistuaan voi nousta ylemmäs. Tehtävät ovat simppeleitä suupaloja tyyliin ”neutralisoi kohde A” tai ”vapauta vanki B”, mutta ne voi suorittaa lukemattomin eri tavoin. Rajana on vain luova hulluus ja hahmoluokka. Jos täytyy varastaa hampurilainen kassakaapista, huoneeseen voi murtautua takaikkunasta, tai syöttää tainnutuskaasua ilmastointiin. Hakkeri voi kaapata turvajärjestelmät, lääkäri nukuttaa vartijat kloroformilla, ja pummi hiiviskellä pahvilaatikon sisällä. Sotilas voi päättää taistella koko maailmaa vastaan, jolloin Streets of Rogue muuttuukin räiskintäpeliksi. Zombihahmo voi aloittaa oman zombiapokalypsen ja ryöstää kassakaapin kaaoksen turvin. Jos löytää jättiläiseksi muuttavan pillerin, senkun talloo koko rakennuksen vartijoineen.
Kerrosten välillä hahmo saa uusia power-uppeja, mutta kuolema vie kaiken pois. Pysyviä päivityksiä ostetaan tehtävistä ansaituilla kananugeteilla. Avattavia kykyjä ja varusteita löytyy satoja, ja hahmoluokkia parikymmentä. Jos se ei riitä, voi suunnitella oman hahmoluokan, tai sekoittaa sääntöjä mutaatioilla ja fanien tekemillä modeilla. Useimmat pelit kärsivät pahasta Keanu Reevesin puutostilasta, mutta Streets of Rogueen voi onneksi asentaa John Wick -modin. Moninpelikin onnistuu 1-4 pelaajan kesken.
Pelin luonut indiekehittäjä Matt Dabrowski suunnittelee jatko-osasta avoimen maailman seikkailua. Se kuulostaa hienolta idealta, mutta eipä ykkösestäkään tekeminen kesken lopu. Streets of Rogue tarjoaa niin rikkaan ja elävän hiekkalaatikon, että ihmettelen, miksei se ole tunnetumpi peli. Sen parissa viettää mielellään muutamia tunteja kerrallaan, ja tauon jälkeen tekee aina mieli jatkaa. Tämä peli todistaa, että cyberpunkin ei tarvitse olla synkkää.
