Artikkelit, Indie, Kolumni, Pelit

Cyberpunk-päivät: Tarkastelussa retroseikkailut Gemini Rue ja Technobabylon Kommentit pois päältä artikkelissa Cyberpunk-päivät: Tarkastelussa retroseikkailut Gemini Rue ja Technobabylon

Cyberpunk 2077 viivästyi joulukuun 10. päivään. Odotuksen aikana perehdyn joka maanantai vähintään yhteen kiinnostavaan, mutta vähän tunnettuun cyberpunk-aiheiseen peliin. Tällä kertaa tarkastellaan kahta retrohenkistä point and click -seikkailua.

Esihistoriallisella 90-luvulla rakastin seikkailupelejä. Quest for Glory määritteli lapsuuteni, Monkey Island 2 opetti puhumaan englantia ja Leisure Suit Larry sai ymmärtämään kaiken rakkaudesta. Seikkailupelit siis tekivät minusta miehen. Nykyään etusormeni on vahvempi, kuin hauis. Kun genre kuihtui pois, kasvatin suruparran ja mökötin vuosia. Vasta 2010-luvun indie-vallankumouksessa seikkailupelit heräsivät kuolleista, ja nykyään niitä ilmestyy enemmän kuin koskaan.

Gemini Rue ja Technobabylon ovat retrotyylisiä cyberpunk-pelejä, ulkonäöltään kuin suoraan 90-luvulta. Vaikeustaso on kaukana vanhojen seikkailupelien sadismista, mutta helppoja pelit eivät silti ole. Läpipeluuohjeet voivat joskus tulla tarpeeseen, jos ei huvita jäädä tuntikausiksi jumiin. On makuasia, haluaako puskea muurin läpi sisulla, vaiko ottaa oikotien ja keskittyä tarinasta nauttimiseen. Juuri tarinassa on Gemini Ruen ja Technobabylonin vahvuus.

Kaksoismetku

Gemini Rue ei ole puhdasta cyberpunkkia, mutta Blade Runner on selvästi tekijälle tuttu. Geminin tähtijärjestelmän Barracus-planeetalla kohoaa kaupunki, jota piiskaa ikuinen sade. Pelaaja on kyyninen etsivä, joka jäljittää kadonnutta veljeään hiljaisen saksofonin säestämänä. Film noirin henki on vahva. Samaan aikaan tuntematon mies herää muistinsa menettäneenä karmivan kliinisessä kuntoutuslaitoksessa. Seinät ovat valkoisia, ja päivän rutiineja hallitsee kaiuttimista kuuluva Johtajan ääni. Onko mies vanki, potilas vai koe-eläin? Pelaaja ohjaa vuorotellen molempia hahmoja, ja lopulta tarinat nivoutuvat yhteen. Gemini Rue esittää kysymyksen: Mitä muuta ihminen on, kuin muistonsa? Jos elämänkokemukset viedään pois, mitä jää jäljelle?

Koukku on käsikirjoituksessa, ja pikselitaide miellyttää silmää. Gemini Rue näyttää aidolta 90-luvun Sierra-seikkailulta. Yksi sen inspiraationlähteistä on luultavasti ollut klassikko Beneath A Steel Sky, joka on nykyään ilmainen. Pelin kehitys alkoi yhden miehen opiskelijaprojektina, jota ei ikinä tarkoitettu julkaistavaksi. Lähipiirin kannustus rohkaisi etsimään julkaisijaa, ja lopulta peli päätyi indieseikkailuista tunnetulle Wadjet Eye Gamesille.

Aluksi pidin Gemini Ruen ulkonäöstä paljon. Kaikki näyttää märältä ja rähjäiseltä, mutta pidemmän päälle harmaa ilme alkoi puuduttaa. Suurin osa pelistä sijoittuu vain muutamalle rajatulle alueelle, Barracuksen kaduille ja kuntoutuslaitokseen. Olisi ollut kiva vierailla vaikka muilla planeetoilla. Dialogia on kovin vähän, ja suhteet muihin hahmoihin jäävät pinnallisiksi. Peliä vaivaa myös lievä kankeus. Tarina paranee loppua kohden, minkä vuoksi jähmeydestä voi antaa paljon anteeksi.

Transsiteknoa

Gemini Ruen harmauden jälkeen Technobabylonin värikkyys virkisti. Ympäristöissä on enemmän vaihtelua, monikäänteinen juoni etenee nopeammin ja dialogia riittää. Newtonin kaupunkia hallitsee keinoäly, joka tietää ja näkee kaiken. Osa ihmisistä on jäänyt riippuvaiseksi Transsiin, virtuaalitodellisuuksien verkkoon, ja geenimanipulaatio on arkipäivää.

Pelissä ohjataan kolmea hahmoa: Tekniikkaa kammoksuvaa poliisia ja tämän partneria, sekä Transsi-riippuvaista hakkerityttöä, joka joutuu vastoin tahtoaan seikkailulle oikeaan maailmaan. Kaduilla väijyy ihmisten muistot varastava sarjamurhaaja, ja tuntematon Syväkurkku alkaa kiristää poliisietsivää tekemään kauheuksia.

Polveileva tarina käsittelee jänniä scifi-ideoita. Voiko poliittisen päätöksenteon luovuttaa keinoälylle, jos se kerran on ihmistä fiksumpi? Jos virtuaalitodellisuus on oikeaa maailmaa immersiivisempi, eikös se silloin ole se aidompi todellisuus? Maailmassa, josta sairaudet on poistettu, kapinallinen nuoriso vastustaa Isoveljeä tartuttamalla itseensä tauteja tahallisesti. Mikä ettei, kun niistä kerran aina paranee?

Technobabylon loihtii Newtonin kaupungista uskottavan maailman, ja matkalla tapaa kiinnostavia hahmoja. Näiden persoonallisuuksien oikuista irtoaa myös huumoria, mikä Gemini Ruesta puuttui täysin. Molemmat pelit ovat hyviä scifikokemuksia, joskin Technobabylon on helpommin lähestyttävä. Molemmat sopivat seikkailupelien ystävän kirjastoon, varsinkin jos ne sattuu löytämään alennuksesta.

Nintendo Switchin Dispatch-sensuuri aiheuttaa närää Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo Switchin Dispatch-sensuuri aiheuttaa närää

Superhahmopeli Dispatch julkaistiin hiljattain Nintendo Switchille, mutta fanit saivat kylmää kyytiä, kun alastonkohtia ja keskisormia peittävät mustat laatikot ovat nyt pakollisia, eikä niitä voi piilottaa kuten muilla alustoilla. Tilanne on aiheuttanut kuohuntaa pelaajien keskuudessa.

Pelin kehittänyt AdHoc Studio viittasi aiemmin suoraan Cyberpunk 2077:ään, olettaen, että myös heidän pelinsä voisi sisältää sensuroimatonta aikuissisältöä tietyillä alueilla. Kuitenkin porttausprosessin aikana kävi ilmi, että Nintendo ei sallinut tätä.

Peli ei täyttänyt Nintendon sisältöohjeita, joten teimme muutoksia, jotta julkaisemme sen heidän alustallaan. – Studio kertoi.

Fanit kysyvät yhä, miksi Cyberpunk 2077 saattoi julkaista sensuroimattoman version lähes kaikissa maissa, mutta Dispatch ei. AdHoc Studio on vastannut tähän vain, että se on ”laillisesti estetty” selittämästä tarkemmin, eikä uncut-fyysistä versiota ole tulossa. Myös Switchin fyysistä julkaisua ei ole suunnitteilla.

Viime viikolla paljastunut sensurointi sai pelaajat raivostumaan, ja studio pyysi anteeksi, että sen oma ilmoitus muutoksista oli liian huomaamaton.

Teillä on oikeus olla vihaisia. – AdHoc totesi.

Nyt jää nähtäväksi, miten fanit suhtautuvat rajoitettuun Switch-versioon ja saavatko he koskaan saman vapauden kuin muilla alustoilla.

Cyberpunk 2:n ohjaaja: Lisäaika Jackien kanssa olisi ollut turhaa Kommentit pois päältä artikkelissa Cyberpunk 2:n ohjaaja: Lisäaika Jackien kanssa olisi ollut turhaa

Jackie Welles on monille Cyberpunk 2077:n rakastetuin hahmo, jonka kohtalo iskee kovaa ja nopeasti. Osa pelaajista olisi mielellään viettänyt hänen kanssaan enemmän aikaa ennen tapahtumien vyörytystä, mutta Cyberpunk 2:n luova johtaja Igor Sarzynski ei lämpene ajatukselle. Hänen mukaansa Jackie ei varsinaisesti ollut tarinan ydin, vaikka pidetty hahmo olikin.

Sarzynski vertasi tilannetta Star Warsiin. Hänen mielestään olisi yhtä turhaa viettää enemmän aikaa Tatooinella farmari-Luken kanssa ennen jediseikkailuja. Ajatus pidemmästä alusta ei hänen mukaansa tekisi pelistä parempaa, vaan veisi fokusta pois olennaisesta. Cyberpunk 2077:n ensimmäinen näytös on tarkoituksella tiivis, jotta tarina pääsee nopeasti kunnolla käyntiin.

Ohjaaja muistutti myös, että osa pelaajista vietti avausalue Watsonissa jopa kymmeniä tunteja, vaikka toiset etenivät tarinassa hyvinkin nopeasti. Jos alkua olisi venytetty lisää, kokemuksesta olisi hänen mukaansa tullut helposti poukkoileva ja vailla selkeää suuntaa. Sarzynski tyrmäsi myös väitteet siitä, että Jackien ympärille rakennettu prologi olisi syntynyt leikatusta sisällöstä, se oli kuulemma suunniteltu juuri sellaiseksi kuin se nähtiin.

Keskustelu sivusi myös Cyberpunk 2077:n tuttua ristiriitaa. Tarina painottaa kiirettä ja selviytymistä, mutta sivutehtävät houkuttelevat hengailemaan Night Cityssä tuntikausia. Sarzynski myönsi ongelman ja sanoi, että tekisi nyt asioita hieman toisin, esimerkiksi sitomalla sivusisällön vahvemmin V:n tarinaan ja mahdollisesti lukitsemalla tiettyjä loppuja niiden taakse.

Vaikka väittely Jackiesta on lähinnä akateemista, se antaa mielenkiintoisen vilauksen Cyberpunk 2:n ajatusmaailmaan. CD Projektin pelit eivät Sarzynskin mukaan tavoittele GTA-tyylistä hiekkalaatikkoa, vaan vahvaa tarinaa ja hahmoja. Ja vaikka fanien palautetta kuunnellaan, yhtä asiaa hän korostaa: jatko-osa ei ole sama tarina, mutta korjattuna palautteen perusteella. CD Projektilla on jo melko selkeä kuva siitä, minne Night Cityssä seuraavaksi suunnataan.