Cyberpunk 2077 viivästyi joulukuun 10. päivään. Odotuksen aikana perehdyn joka maanantai vähintään yhteen kiinnostavaan, mutta vähän tunnettuun cyberpunk-aiheiseen peliin. Tällä kertaa tarkastellaan kahta retrohenkistä point and click -seikkailua.
Esihistoriallisella 90-luvulla rakastin seikkailupelejä. Quest for Glory määritteli lapsuuteni, Monkey Island 2 opetti puhumaan englantia ja Leisure Suit Larry sai ymmärtämään kaiken rakkaudesta. Seikkailupelit siis tekivät minusta miehen. Nykyään etusormeni on vahvempi, kuin hauis. Kun genre kuihtui pois, kasvatin suruparran ja mökötin vuosia. Vasta 2010-luvun indie-vallankumouksessa seikkailupelit heräsivät kuolleista, ja nykyään niitä ilmestyy enemmän kuin koskaan.
Gemini Rue ja Technobabylon ovat retrotyylisiä cyberpunk-pelejä, ulkonäöltään kuin suoraan 90-luvulta. Vaikeustaso on kaukana vanhojen seikkailupelien sadismista, mutta helppoja pelit eivät silti ole. Läpipeluuohjeet voivat joskus tulla tarpeeseen, jos ei huvita jäädä tuntikausiksi jumiin. On makuasia, haluaako puskea muurin läpi sisulla, vaiko ottaa oikotien ja keskittyä tarinasta nauttimiseen. Juuri tarinassa on Gemini Ruen ja Technobabylonin vahvuus.
Kaksoismetku
Gemini Rue ei ole puhdasta cyberpunkkia, mutta Blade Runner on selvästi tekijälle tuttu. Geminin tähtijärjestelmän Barracus-planeetalla kohoaa kaupunki, jota piiskaa ikuinen sade. Pelaaja on kyyninen etsivä, joka jäljittää kadonnutta veljeään hiljaisen saksofonin säestämänä. Film noirin henki on vahva. Samaan aikaan tuntematon mies herää muistinsa menettäneenä karmivan kliinisessä kuntoutuslaitoksessa. Seinät ovat valkoisia, ja päivän rutiineja hallitsee kaiuttimista kuuluva Johtajan ääni. Onko mies vanki, potilas vai koe-eläin? Pelaaja ohjaa vuorotellen molempia hahmoja, ja lopulta tarinat nivoutuvat yhteen. Gemini Rue esittää kysymyksen: Mitä muuta ihminen on, kuin muistonsa? Jos elämänkokemukset viedään pois, mitä jää jäljelle?
Koukku on käsikirjoituksessa, ja pikselitaide miellyttää silmää. Gemini Rue näyttää aidolta 90-luvun Sierra-seikkailulta. Yksi sen inspiraationlähteistä on luultavasti ollut klassikko Beneath A Steel Sky, joka on nykyään ilmainen. Pelin kehitys alkoi yhden miehen opiskelijaprojektina, jota ei ikinä tarkoitettu julkaistavaksi. Lähipiirin kannustus rohkaisi etsimään julkaisijaa, ja lopulta peli päätyi indieseikkailuista tunnetulle Wadjet Eye Gamesille.
Aluksi pidin Gemini Ruen ulkonäöstä paljon. Kaikki näyttää märältä ja rähjäiseltä, mutta pidemmän päälle harmaa ilme alkoi puuduttaa. Suurin osa pelistä sijoittuu vain muutamalle rajatulle alueelle, Barracuksen kaduille ja kuntoutuslaitokseen. Olisi ollut kiva vierailla vaikka muilla planeetoilla. Dialogia on kovin vähän, ja suhteet muihin hahmoihin jäävät pinnallisiksi. Peliä vaivaa myös lievä kankeus. Tarina paranee loppua kohden, minkä vuoksi jähmeydestä voi antaa paljon anteeksi.
Transsiteknoa
Gemini Ruen harmauden jälkeen Technobabylonin värikkyys virkisti. Ympäristöissä on enemmän vaihtelua, monikäänteinen juoni etenee nopeammin ja dialogia riittää. Newtonin kaupunkia hallitsee keinoäly, joka tietää ja näkee kaiken. Osa ihmisistä on jäänyt riippuvaiseksi Transsiin, virtuaalitodellisuuksien verkkoon, ja geenimanipulaatio on arkipäivää.
Pelissä ohjataan kolmea hahmoa: Tekniikkaa kammoksuvaa poliisia ja tämän partneria, sekä Transsi-riippuvaista hakkerityttöä, joka joutuu vastoin tahtoaan seikkailulle oikeaan maailmaan. Kaduilla väijyy ihmisten muistot varastava sarjamurhaaja, ja tuntematon Syväkurkku alkaa kiristää poliisietsivää tekemään kauheuksia.
Polveileva tarina käsittelee jänniä scifi-ideoita. Voiko poliittisen päätöksenteon luovuttaa keinoälylle, jos se kerran on ihmistä fiksumpi? Jos virtuaalitodellisuus on oikeaa maailmaa immersiivisempi, eikös se silloin ole se aidompi todellisuus? Maailmassa, josta sairaudet on poistettu, kapinallinen nuoriso vastustaa Isoveljeä tartuttamalla itseensä tauteja tahallisesti. Mikä ettei, kun niistä kerran aina paranee?
Technobabylon loihtii Newtonin kaupungista uskottavan maailman, ja matkalla tapaa kiinnostavia hahmoja. Näiden persoonallisuuksien oikuista irtoaa myös huumoria, mikä Gemini Ruesta puuttui täysin. Molemmat pelit ovat hyviä scifikokemuksia, joskin Technobabylon on helpommin lähestyttävä. Molemmat sopivat seikkailupelien ystävän kirjastoon, varsinkin jos ne sattuu löytämään alennuksesta.
