Monesti viivästynyt Cyberpunk 2077 ilmestyy torstaina. Aikaa tappaakseni olen perehtynyt viiden viikon ajan cyberpunk-aiheisiin peleihin, jotka ovat vähemmän tunnettuja. Enää ei ehdi aloittaa uusia pitkiä pelejä, joten viimeiset pari päivää voi vaikka istua baarissa. Cyberpunk-päivien viimeisessä jutussa käsitellään kahta peliä, joissa sekoitetaan drinkkejä juopoille.
Bartender’s Creed: Valhalla
Nimihirviö VA-11 Hall-A: Cyberpunk Bartender Action ei ole toimintapeli, vaan lämpöisen lempeä visuaalinen novelli. Sen maailma on dystopiaa, mutta tarina maistuu sangrialta. Pelaajan alter egona häärää baarityöntekijä Jill, joka työskentelee cyberpunk-kaupungin rähjäisimmässä juottolassa. Päivisin hän kuuntelee asiakkaiden huolia ja öisin palaa yksinäiseen luukkuunsa.
Peli kertoo anekdootteja tavallisten ihmisten elämistä, eli arkipäivän murheista ja iloista. Joka päivä tutustutaan uusiin kiinnostaviin asiakkaisiin (ja ihkuihin waifuihin.) Rivien välistä avautuu myös isompi kuva kaupungin tilasta, konflikteista ja poliitiikasta. Ne jäävät etäisiksi, sillä onhan baari nimenomaan pakopaikka tältä kaikelta. Lämmin keidas synkkyyden keskellä.
Yleensä pelaan pelejä, mitkä menee ”piu piu”, enkä ole visuaalisten novellien suurkuluttaja. VA-11 Hall-A on kuitenkin niin hyvä, että tein poikkeuksen. Hahmot ja dialogit ovat ihastuttavan elävästi kirjoitettuja. Tekstin lukeminen ei missään vaiheessa pitkästyttänyt, sillä jokainen rivi on kultaa. Nyt ei pelasteta maailmaa, eikä kukisteta pahoja korporaatioita. Arkiset tarinat tuntuvat isoilta juuri niiden pienuuden vuoksi. Niihin voi oikeasti uskoa, ja baari itsessään tuntuu immersiivisen kotoisalta räkälältä. Vähän kuin ex-kotikaupunkini Lahti.
Varoituksen sana kunnon peliä kaipaavalle: VA-11 Hall-A on passiivista lukemista, eikä edes omia repliikkejä voi valita. Ainoa interaktiivisuus tulee minipelistä, jossa sekoitetaan drinkkejä ja koitetaan löytää asiakkaan tarpeet täyttävä resepti. Lisäksi voi manageroida jukeboksin soittolistaa, ja palkkapäivänä vähän sisustaa kotia. Epäonnistuminen on mahdotonta. Pieni puuhastelu kuitenkin lisää siellä olemisen tunnetta juuri sopivasti.
Juota ja juonittele
Red Strings Club ottaa askeleen jonnekin oikean pelin ja visuaalisen novellin välimaastoon. Sitä kuvataan ”narratiiviseksi kokemukseksi.” Se näyttää point and click -seikkailulta, muttei varsinaisesti ole sellainen, ainakaan perinteisessä mielessä. Pääosassa on taaskin keskustelut asiakkaiden kanssa, mutta tarina on perinteisempää cyberpunk-juonittelua. Perinteisyys ei tarkoita huonoutta, vaan päin vastoin käsikirjoitus on nytkin A-luokkaa.
Pääosassa on baarimikko Donovan, tietodiileri, joka saa vihiä ison korporaation suunnitelmasta tehdä ihmiset onnellisiksi manipuloimalla näiden kyber-implantteja. Operaatio poistaisi kaikkien negatiiviset tunteet. Mutta onko onni enää onnea ilman kärsimystä? Onko oikein tehdä ihmisistä onnellisia ilman heidän suostumustaan? Onko kyseessä sittenkin hirvittävä mielenhallinnan muoto?
Punaisten Piuhojen Puljussa Donovan sekoittaa drinkkejä korporaation työntekijöille ja manipuloi heidän tunteitaan simppelillä minipelillä. Tarkoituksena on onkia tietoja ja estää kyseenalaiset suunnitelmat. Häntä avustaa empatia-androidi Akara-184, jonka minipelissä valmistetaan kyber-implantteja savea valamalla.
Tarinaan vaikuttaa dialogivalintojen lisäksi se, miten minipelit ratkaisee. Esimerkiksi yksi Akaran ensimmäisistä asiakkaista suree alhaista seuraajien määrää sosiaalisessa mediassa. Teetkö hänelle implantin, joka lisää nettikarismaa? Vaiko kenties implantin, joka poistaa tarpeen etsiä hyväksyntää? Peli on täynnä valintoja, ja se on riemastuttavan älykkäästi kirjoitettu.
Ihmettelen, miten voikaan olla olemassa kaksi indie-peliä, joissa on lähes sama idea cyberpunk-baarimikkoilusta. Molemmat ovat lämminhenkisiä ja sykähdyttäviä, mutta tarinoiltaan kovin erilaisia. VA-11 Hall-A vie lukunopeudesta riippuen 10-20 tuntia, ja toimii vaikka pieninä suupaloina muiden pelien lomassa. Red Strings Club kestää vain nelisen tuntia, mutta se on ikimuistoista aikaa. Sitä ei voikaan tuntien määrässä mitata, miten pelien herättämät tunteet jäävät mieleen elämään.
