DayZ:n kehittäjän avaruusselviytymispeli Icarus ilmestyy perjantaina Kommentit pois päältä artikkelissa DayZ:n kehittäjän avaruusselviytymispeli Icarus ilmestyy perjantaina

Icarus

Suositun -pelin kehittäjän Dean Hallin ja tämän RocketWerkzin uusi avaruusselviytymispeli ilmestyy tänä perjantaina joulukuun 3. päivä.

Pelin 1.0 versio tulee olemaan saatavilla -palvelusta 10% alennuksella kahden viikon ajan julkaisusta eteenpäin. Julkaisun jälkeen peli tulee saamaan seitsemän beta-viikonloppua, jolloin peliin saadaan uusia ominaisuuksia sekä bugikorjauksia.

Pelin piti alunperin olla ilmaispelattava, mutta sittemmin siihen on tehty paljon muutoksia. Pelattavaa tulee olemaan julkaisun yhteydessä 64 neliökilometrin verran sekä 35 tehtävän verran. Tehtävien pituudet vaihtelevat päivistä viikkoihin.

Pelissä pelaaja joutuu selviytymään muukalaisplaneetalla rakentaen ja keräten resursseja. Tehtävään on ainoastaan rajallinen aika joka saattaa vaihdella pelin ajassa puolesta tunnista useampaan päivään. Ennen ajan loppumista sinun täytyy ehtiä kohtaamispaikalle. Mikäli et ehdi, menetät kaiken. Pelata voi joko yksin tai kavereiden kanssa co-op tilassa.

Icarus ilmestyy :lle joulukuun 3. päivä.

Alienshire avasi ensimmäisen pelitestinsä ilmaiseksi Steamissa Kommentit pois päältä artikkelissa Alienshire avasi ensimmäisen pelitestinsä ilmaiseksi Steamissa

Uusi reaaliaikainen strategiapeli kutsuu pelaajat kokeilemaan ensimmäistä julkista pelitestiään. Playtest #1 on saatavilla ilmaiseksi Steamissa, joten kiinnostuneet pääsevät tutustumaan peliin ilman ostoksia.

Ensimmäisessä testissä päästään kokeilemaan Tactical Etude -nimistä pientä strategiatehtävää. Pelaajan vastuulla ovat lentävien yksiköiden komentaminen, resurssien kerääminen, omien joukkojen rakentaminen ja vihollisen emoaluksen tuhoaminen. Voitto ei kuitenkaan tule pelkällä yksiköiden lähettämisellä taisteluun, vaan pelaajan on löydettävä toimiva strategia vastustajan kukistamiseksi.

Alienshiren kehittäjän tavoitteena on tuoda klassisten RTS-pelien, kuten MegaGlestin, henkeä moderniin peliin. Alku on tarkoituksella maltillinen, sillä nykyinen testiversio keskittyy lentäviin yksiköihin ja taktisiin taisteluihin. Jos peli löytää yleisönsä, kehittäjä haluaisi laajentaa kokonaisuutta maayksiköillä, uusilla rakennuksilla ja aiempaa syvällisemmällä strategiapelaamisella.

Pelin tulevaisuus riippuu kuitenkin pitkälti pelaajien kiinnostuksesta. Kehittäjä kannustaakin lisäämään Alienshiren Steamin toivelistalle sekä jakamaan palautetta, kehitysehdotuksia ja bugiraportteja pelin -keskusteluissa. Ensimmäinen pelitesti tarjoaa siis mahdollisuuden paitsi kokeilla uutta strategiapeliä myös vaikuttaa siihen, millaiseksi se lopulta kehittyy.

Call of Duty: Modern Warfare 4:n uusi DMZ-tila haluaa uudistaa extraction shooterit Kommentit pois päältä artikkelissa Call of Duty: Modern Warfare 4:n uusi DMZ-tila haluaa uudistaa extraction shooterit

: Modern Warfare 4 uusi DMZ-tila haluaa ottaa extraction shooter -genren haltuun hieman erilaisella lähestymistavalla. kutsuu peliä jopa ”action extraction shooteriksi”, sillä tarkoituksena on pitää toiminta jatkuvasti liikkeessä ja vähentää aikaa, jota pelaaja joutuu viettämään valikoissa tai tavaroita järjestellessä.

DMZ:llä on muusta pelistä erillinen 70 tasoa kattava etenemisjärjestelmä sekä oma rahaan ja askartelumateriaaleihin perustuva talous. Pelaajat voivat suorittaa tehtäviä, tutkia Haijin-karttaa, taistella tekoälyn ohjaamia vihollisia vastaan ja tietysti ottaa yhteen muiden pelaajien kanssa. Uusi käyttöönottonäkymä antaa ennen ottelua mahdollisuuden valita tehtävän, mutta halutessaan matkaan voi lähteä myös ilman tarkkaa suunnitelmaa.

Haijinissa on Infinity Wardin mukaan enemmän vihollisia kuin missään studion aiemmin rakentamassa kartassa. Tekoälyviholliset on jaettu neljään vaikeustasoon, ja vaarallisimmat Commander-viholliset liikkuvat kartalla omien kovatasoisten suojelijoidensa kanssa. Helppo ryöstöretki voi siis muuttua nopeasti tilanteeksi, jossa kannattaa ehkä juosta eikä kysellä liikaa.

Uusi DMZ tuo mukaan myös oman tukikohdan eli Forward Operating Basen. Siellä voi hallita pelattavia hahmoja, säilyttää tavaroita, rakentaa varustuksia, muokata aseita ja testata niitä ampumaradalla. Tukikohdassa voi lisäksi ottaa vastaan tehtäviä, valmistaa hyödyllisiä esineitä kerätyistä materiaaleista sekä ostaa tavaroita pelin sisäisellä rahalla. Mukana on jopa palkkiotaulu PvP-pelaajille ja tietoa kartalla liikkuvista pomovihollisista.

julkaistaan 23. lokakuuta , , ja . Infinity Ward näyttää selvästi panostavan tilaan aiempaa enemmän, joten vuoden 2022 DMZ-betaan verrattuna luvassa on kokonaisuutena huomattavasti suurempi paketti. Nyt jää nähtäväksi, onnistuuko Call of Duty tekemään extraction shooterista tarpeeksi Call of Dutyn näköisen ilman, että homma muuttuu pelkäksi reppujen järjestelyksi.