Suosittu Dead Space -scifikauhupeli on saamassa uusinnon tammikuussa 2023 uuden sukupolven konsoleille sekä PC:lle. Nyt pelistä on saatu uusi 8-minuuttinen pelivideo, jonka voit katsoa alta.
Videolla päästään tutustumaan tarkemmin uudistettuun USG Ishimura -alukseen, johon pelin tapahtumat sijoittuvat. Videolla nähdään myös miten peli toimii ilman latausruutuja.
Täysin uusiksi Frostbite -pelimoottorin avulla rakennettu peli tulee haastamaan pelaajat jälleen ikonisella USG Ishimura -aluksella. Grafiikkoja ja ääniä on paranneltu tähän päivään, kuitenkin säilyttäen alkuperäisen ahdistavan tunnelman. Visuaalisia parannuksia ovat mm. valaistukseen, kenttiin, ympäristöihin sekä työkaluihin ja rekvisiittoihin.
Pelissä pelaajat astuvat Isaac Clarken kenkiin ja toimivat teknikkona jättimäisellä USG Ishimura -kaivosaluksella, jossa lymyilee ennennäkemätön painajainen.
Alkuperäinen Dead Space -peli ilmestyi vuonna 2008 ja sai jatkoa vuonna 2011 Dead Space 2 ja 2013 Dead Space 3 -pelien muodossa.
Dead Space -uusinto saapuu PlayStation 5 ja Xbox Series X sekä S -konsoleille, että PC:lle tammikuun 27. päivä 2023.
Ubisoftin vauhtipeli Riders Republic käynnistää 15. pelikautensa, joka tuo mukanaan uutta sisältöä ja kesäistä meininkiä. Tarjolla on uusia kulkuvälineitä, erikoistapahtumia ja päivitettyjä pelitoimintoja – juuri sopivasti kesälomien kunniaksi.
Taskukokoisia kulkuvälineitä ja uutta kisattavaa
Kauden keskiössä on kaksi uutta Pockett-kulkuvälinettä: taskulentokone ja taskuilmatyynyalus. Lentokoneella voi liidellä, hurjastella maata pitkin ja temppuilla ilmassa. Ilmatyynyalus taas sopii vesille, mutta liikkuu myös tiellä, soralla ja lumella – monikäyttöisyys on valttia. Molemmille löytyy kolme erilaista skiniä, jos haluat laitteillesi lisää tyyliä.
Lisäksi mukana on kuusi livetapahtumaa, viikoittaisia haasteita kahdella uudella alueella sekä lisää Mass Race -kisoja. Karttaeditori saa päivityksen, ja mukana on myös uusi ”massaratakokemus”, josta ei toistaiseksi paljastettu tarkemmin.
Erikoisviikko skeittimeiningillä
Kesän huipentaa Special Summer -erikoisviikko 9.–16. heinäkuuta, jossa keskitytään skeittaukseen. Tarjolla on kolme skeittitapahtumaa sekä kaksi kisaa longboardeille ja mountainboardeille. Samalla peliin lisätään kaksi skeittialuetta ja tarjouksia skeittivarusteista. Pelaajat pääsevät myös kokeilemaan toistensa tekemiä skeittipuistoja, joihin on haettu vaikutteita muista skeittipeleistä.
Kesäkausi tuo mukanaan lisää palkintoja ja parannuksia
Kaudella voi ansaita muun muassa uusia päähineitä, varusteita ja skinejä. Pelikauppaan tulee myös kesäteemaisia asuja ja esineitä. Lisäksi käyttäjien luomiin tapahtumiin on tehty pelillisiä parannuksia, joiden on tarkoitus tehdä osallistumisesta sujuvampaa.
Mikä Riders Republic?
Riders Republic yhdistää extreme-lajit yhdeksi avoimeksi pelikentäksi, jossa pääsee laskettelemaan, pyöräilemään, lumilautailemaan ja lentopuvulla suihkimaan – joko raketeilla tai ilman. Peli kannustaa kilpailemaan muita pelaajia vastaan tai parantamaan omia ennätyksiä.
Pelimaailma koostuu aidosti mallinnetuista Yhdysvaltojen kansallispuistoista, kuten Bryce Canyonista, Zionista ja Yosemitesta. Ristiinpelaaminen eri alustojen välillä on tuettua, joten pelikavereita löytyy helposti.
Riders Republic on saatavilla PlayStation 4 ja 5:lle, Xbox Series X|S:lle, Xbox Onelle ja PC:lle (Epic Games ja Ubisoft Store). Peli sisältyy myös Ubisoft+ -tilaukseen. Ikäraja on PEGI 12.
Kauhun ystäville on luvassa kylmiä väreitä, kun pelikehittäjä Artur Łączkowski julkisti ensimmäisen persoonan selviytymiskauhupelin Bleak Haven. Unreal Engine 5:llä luotu peli on täynnä synkkää tunnelmaa, väkivaltaista taistelua ja selviytymisen tuskaa ja inspiraatiota on haettu muun muassa Resident Evil -sarjasta sekä elokuvasta The Ritual.
Pelin tarina seuraa Tyleria, joka etsii kadonnutta veljeään syrjäiseltä ja sumuiselta saarelta. Vihjeet johtavat pian siihen, että kaikki ei ole kohdallaan ja pahin on vasta edessä. Aseita on vähän, mutta nyrkit ja romusta kyhätyt lähitaisteluaseet tulevat tarpeeseen. Kun vihollinen on tarpeeksi heikentynyt tai yllätetty, pelaaja voi viimeistellä taistelun näyttävällä viimeistelyliikkeellä.
Łączkowski kuvailee Bleak Havenia tarinavetoiseksi, elokuvamaiseksi pelikokemukseksi, jossa on myös pulmia ja aseiden rakentelua. Hänen haaveenaan on tehdä pelistä kokonainen sarja, mutta toistaiseksi peli on kehitteillä PC:lle ja lisättävissä Steamin toivelistalle.
Jos rakastat synkkiä metsäpolkuja, rajallisia panoksia ja painostavaa tunnelmaa, Bleak Haven saattaa olla juuri sinun seuraava painajaisesi.