Deathloop -aikasilmukkapeli viivästyy jälleen – ilmestyy nyt syyskuussa Kommentit pois päältä artikkelissa Deathloop -aikasilmukkapeli viivästyy jälleen – ilmestyy nyt syyskuussa

Deathloop

Arkane Studiosin tuleva -aikasilmukkaseikkailun julkaisua on viivästetty jo toistamiseen. Peli ilmestyy nyt syyskuun 14. päivä :lle ja konsoleille.

Pelin piti alunperin ilmestyä jo viime vuoden puolella, mutta julkaisua viivästettiin tällöin koronaviruksen aiheuttamien ongelmien vuoksi. Myös nyt viivästymisen syynä on koronavirus ja se, että kehittäjät joutuvat työskentelmään kotoa käsin etänä.

Peli on käytännössä kuin Päiväni murmelina elokuva. Pelaajat heräävät Black Reef saarelta ja heidän tehtävänään on suorittaa tietty määrä palkkamurhia ennen kuin päivä loppuu. Päivän loppuessa aikasilmukka alkaa uudestaan ja päivä alkaa jälleen alusta. Pelaajat saavat peräänsä myös kilpailevan salamurhaajan Julianan. Moninpelitilassa toiset pelaavat voivat toimia Julianan roolissa.

Deathloop ilmestyy syyskuun 14. päivä 2021 yksinoikeudella -konsolille ja PC:lle. Peli saapuu myöhemmin myös -konsolille.

PS1 Star Wars -klassikko saapuu pian myös uusimpiin PlayStation -pelikonsoleihin Kommentit pois päältä artikkelissa PS1 Star Wars -klassikko saapuu pian myös uusimpiin PlayStation -pelikonsoleihin

1990-luvulla julkaistu legendaarinen -peli saapuu :lle sekä :lle osana Plus Classics -katalogia.

Rebel Assaultin FMV-pohjaisen ”rail shooterin” jatko-osa, , julkaistiin :lle vuonna 1995 ja se siirrettiin :lle vuotta myöhemmin. Pelaaja pääsee ohjaamaan monenlaisia kapinallisten aluksia – mukaan lukien B-Wing, Y-Wing ja jopa Corellian Transport.

Pelaaminen rajoittuu tähtäämiseen, ampumiseen ja väistelyyn, koska pelaajan reitti jokaisella esirenderoidulla tasolla on ennalta määrätty. Hidden Empire oli merkittävä, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun käytettiin live-action Star Wars -materiaalia sitten vuoden 1983 Paluu Jediin.

Julkaisupäiväksi on kerrottu 16. huhtikuuta 2024.

Jos upotus ei näy, voit katsoa trailerin täältä.

Roisia toimintaa sisältävä pelipaketti tarjolla edullisesti Humble Bundlesta Kommentit pois päältä artikkelissa Roisia toimintaa sisältävä pelipaketti tarjolla edullisesti Humble Bundlesta

Samurai Maiden

Humble Bundlessa on parhaillaan tarjolla roisia toimintaa sisältävä pelipaketti. Mukana on mm. Sengoku-aikakaudelle sijoittuvaa katanataistelua -pelissä sekä zombien teurastusta bikineissä -pelissä.

Paketti maksaa yhteensä 27,63 euroa ja siihen kuuluvat nämä pelit:

  • SAMURAI MAIDEN
  • Bullet Girls Phantasia
  • Onee Chanbara ORIGIN
  • Omega Labyrinth Life
  • MAGLAM LORD
  • ONECHANBARA ZⅡ: CHAOS
  • SG/ZH: School Girl/Zombie Hunter
  • ED-0: Zombie Uprising

Paketti on hankittavissa aina huhtikuun 15. päivä asti. Kaikki pelit ja alennuskoodit ovat -koodeja :lle.