Devil May Cry 3 on saamassa Special Edition -julkaisun Nintendo Switch -konsolille helmikuussa 2020. Alunperin PlayStation 2 -konsolille vuonna 2005 ilmestynyt peli on sittemmin ilmestynyt PC:lle ja PlayStation 4 ja Xbox One -konsoleille.
Nimestään huolimatta peli sijoittuu alkuperäisen Devil May Cry -pelin edeltävään aikaan ja kymmenen vuotta sen tapahtumia ennen. Siinä päähahmo Dante yrittää estää veljensä Vergilin ilkeät suunnitelmat ja estää demonit valtaamasta maailman.
Erikoisversion myötä voi pelihahmokseen valita Vergilin. Peli sisältää myös 9 999 kerroksen Bloody Palace -selviytymistilan.
The Devil May Cry 3 Special Edition ilmestyy Nintendo Switch -konsolille helmikuun 20. päivä.
Battlefield 6 neljäs kausi tuo peliin yhden sarjan tunnetuimmista taistelukentistä, kun klassinen Wake Island saapuu mukaan 18. elokuuta. Uusi pelialue tarjoaa tuttua Tyynenmeren sotatunnelmaa, mutta tällä kertaa taistelut käydään myös merellä.
Wake Islandilla pelaajat pääsevät ottamaan yhteen sekä jalkaväen, että panssarivaunujen voimin. Lisäksi taisteluun liittyvät aseistetut alukset, joten tekemistä riittää niin maalla kuin vedessäkin. Uusi pelikuva esittelee muun muassa jalkaväkitaisteluita, panssarivaunujen puolustustaktiikoita ja meritaisteluita.
Uuden kauden yhteydessä pelaajat voivat suorittaa tapahtumahaasteita ja avata niiden avulla eksklusiivisia Top Gun -teemaisia palkintoja. Wake Island saapuu Battlefield 6 maksuttomana sisältönä osana neljättä kautta.
Battlefield 6 on saatavilla PlayStation 5, Xbox Series X|S ja PC. Wake Islandin paluu on jälleen yksi osoitus siitä, että vanhoilla taistelukentillä riittää edelleen käyttöä – varsinkin kun niille tuodaan vähän lisää panssareita ja laivoja.
Uudistettu versio pyörii 60 ruudun sekuntivauhdilla ja sisältää bugikorjauksia sekä useita pieniä elämänlaatua parantavia muutoksia. Mukana on esimerkiksi mahdollisuus lukittautua vihollisiin sekä vaihtaa pelihahmoa lennosta. Julkaisuhinta on noin 15 euroa 25. elokuuta asti, minkä jälkeen hinta nousee noin 17 euroon.
War in the North sijoittuu samaan aikaan Taru Sormusten Herrasta -kirjojen ja Peter Jacksonin elokuvatrilogian tapahtumien kanssa. Pelissä pääsee myös taistelemaan Keski-Maassa kavereiden kanssa yhteistyötilassa, mikä oli yksi pelin kiinnostavimmista ominaisuuksista. Tunnelmaltaan peli oli elokuvia huomattavasti raaempi ja verisempi, ja se oli ensimmäinen Taru sormusten herrasta -peli, joka sai Yhdysvalloissa M-ikärajan.
Alun perin peli jäi hieman muiden vuoden 2011 jättijulkaisujen, kuten Skyrimin ja Call of Duty: Modern Warfare 3, varjoon. Vuosien saatossa se on kuitenkin kerännyt uskollisen fanijoukon, joka muistelee peliä lämmöllä.
Aspyr vihjailee samalla, että War in the North ei välttämättä jää viimeiseksi Keski-Maan klassikoksi, joka saa uuden julkaisun. Yhtiö lupaa lisää Taru sormusten herrasta -peleihin liittyviä uudelleenjulkaisuja tulevaisuudessa, mutta ei vielä kerro, mitä pelejä on seuraavaksi vuorossa. Toivottavasti joku kaivaa seuraavaksi naftaliinista vaikka The Return of the Kingin.