Disney Plus -suoratoistopalvelu saavutti 95 miljoonan käyttäjän rajan kolme vuotta suunniteltua aikaisemmin Kommentit pois päältä artikkelissa Disney Plus -suoratoistopalvelu saavutti 95 miljoonan käyttäjän rajan kolme vuotta suunniteltua aikaisemmin

Walt Disney Company on noussut vuosien saatossa viihdemaailman titaaniksi, jonka omistuksessa on aikaisemman perintönsä lisäksi myös yhä kasvavissa määrin tunnettuja ja suosittuja viihde- ja mediailmiöitä Star Warsista Marveliin.

Kun yhtiö pisti vuonna 2019 aluille oman -suoratoistopalvelunsa, oli tavoitteena saada sille 90 miljoonaa käyttäjää vuoden 2024 loppuun mennessä. Tuo tavoite on kuitenkin saavutettu jo kolme vuotta aikaisemmin, sillä palvelu on juuri saavuttanut 95 miljoonan maksavan asiakkaan rajan.

Disney Plus on puolivälissä massiivisen -suoratoistopalvelu tilaajamäärästä. Lokakuun ja joulukuun välillä Disneyn tuotot oman suoratoistopalvelunsa tilaajista olivat 29 miljoonaa dollaria. Yhtiön kokonaistulot ovat kärsineet pahasti koronan takia, sillä Disneyn teemapuistoilla on ollut merkittävä vaikutus yhtiön talouteen.

Netflix saa pian listoilleen tämän hetken suosituimmat anime-sarjat Kommentit pois päältä artikkelissa Netflix saa pian listoilleen tämän hetken suosituimmat anime-sarjat

Netflixiin ilmestyy tulevien kuukausien aikana valtava määrä animea, mukaan lukien hittisarja . Sarjan ensimmäinen kausi saapuu suoratoistopalveluun ennen vuoden 2024 loppua. Kyseinen on voittanut ennätysmäärän palkintoja Anime Awards -tapahtumassa saatuaan uskomattomat 34 miljoonaa yleisöääntä, ja sarjan julkaiseminen Netflixiin tulee varmasti keräämään sarjalle vielä laajemman fanikunnan. Emme siis ihmettele, vaikka se nousisi Netflixin Top 10 -listalle debyyttiviikollaan.

Jujutsu Kaisen on anime-sovitus mangasta, jonka on kirjoittanut ja kuvittanut Gege Akutami. Sarjan tapahtumat sijoittuvat maailmaan, jossa ”Kirottu Energia” virtaa kaikkien elävien olentojen kehoissa, mikä johtaa Kirottujen, ihmisiä vahingoittavien hirviöiden, syntymiseen. Ihmiset, jotka voivat hallita tätä energiaa, tunnetaan ”Jujutsu-velhoina”.

Jos upotus ei näy, voit katsoa trailerin täältä.

Jujutsu Kaisen kertoo Yuji Itadori nimisestä henkilöstä, joka nielee kirouksen sormen ja joutuu Ryomen Sukunan, kirousten kuninkaan, isännäksi. Tämä saa Jujutsu-velhot, kiroja hallitsevien selviytyjien järjestön tuomitsemaan Yuijin kuolemaan. Mutta Satoru Gojo, kaikkien aikojen vahvin velho, puuttuu peliin ja tarjoaa Yuijille mahdollisuuden harjoitteluun.

Anime-sarja on -studion tuottamaa ja sisältää tähän mennessä kaksi kautta ja elokuvan. Siihen perustuva on yksi kaikkien aikojen myydyimmistä sarjakuvista.

Jujutsu Kaisen on jopa päässyt osaksi valtavirtaista popkulttuuria, kun julkkikset kuten ja ovat pukeutuneet Gojon hahmoksi. Sarjan lisensioiminen on varmasti suuri voitto Netflixille, joka jatkaa anime-tarjontansa parantamista ja kasvattamista.

Jujutsu Kaisen lisäksi myös huippusuosittu on yksi uusista Netflixin animesarjatulokkaista.

Jos upotus ei näy, voit katsoa trailerin täältä.

Myös Film: Red -elokuva tullaan näkemään kyseisessä suoratoistopalvelussa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa trailerin täältä.

Disney+ julkaisi uuden trailerin odotetusta Doctor Who -kaudesta Kommentit pois päältä artikkelissa Disney+ julkaisi uuden trailerin odotetusta Doctor Who -kaudesta

Errori.net

on julkaissut trailerin -sarjan tulevasta kaudesta.

Trailerissa tarjotaan kurkistus sarjan uusimpaan osaan, jossa Ncuti Gatwan esittämä 15. tohtori ja Millie Gibsonin esittämä Ruby Sunday matkaavat TARDISilla ajan ja avaruuden halki. Seikkailu vie heidät muun muassa 1960-luvulle, Regency-aikakauteen Englannissa sekä sotien repimiin tulevaisuuksiin.

Uuden trailerin voit ottaa haltuun vaikkapa hetimmiten tästä alta: