Valve on myöntänyt, että uusien Steam-pelien hyväksyntä on ruuhkautunut. Tavallisesti pelien tarkistus kestää kolmesta viiteen arkipäivää, mutta tällä hetkellä käsittely voi venyä jopa 12 arkipäivään. Viivästykset ovat jo aiheuttaneet ongelmia pienille pelinkehittäjille, joiden suunnitellut julkaisupäivät ovat menneet ohi.
PC Gamerin mukaan esimerkiksi Food Devils-, Wheel Make It- ja Cubic Earth -pelien tekijät ovat kertoneet odottaneensa hyväksyntää poikkeuksellisen pitkään. Cubic Earthin kehittäjä kertoi odottelun syöneen pelin ennen julkaisua keräämää näkyvyyttä.
Valve selittää ruuhkaa erityisesti sillä, että pelejä joudutaan tarkistamaan useita kertoja. Yhtiö on siksi päivittänyt kehittäjille suunnattua tarkistuslistaa. Kehittäjiä pyydetään muun muassa käynnistämään peli Steamin kautta ja testaamaan sitä vähintään viiden minuutin ajan ennen tarkistukseen lähettämistä.
Lisäksi kehittäjien tulee varmistaa esimerkiksi saavutusten, pilvitallennusten ja tarvittavien lisäohjelmistojen toiminta sekä lisätä kauppasivulle vähintään viisi pelikuvaa. Valve kertoo valmistelevansa lisää parannuksia tarkistusprosessiin.
PC Gamer pohtii, voiko tekoälyn avulla nopeasti tuotettujen pelien lisääntyminen olla osa ongelmaa. Valve ei kuitenkaan ole vahvistanut tekoälypelien olevan ruuhkan syy, joten kyse on toistaiseksi spekulaatiosta.
Lähde: PC Gamer.