Donald Trump sai bännit Twitchistä vihamielisen käytöksen vuoksi Kommentit pois päältä artikkelissa Donald Trump sai bännit Twitchistä vihamielisen käytöksen vuoksi

Twitch

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin -tili laitettiin eilen jäähylle toistaiseksi. Bännin syynä on Twitchin vihamielisen käytöksen kieltävän yhteisöohjeen rikkominen. Trump on käyttänyt tiliä erilaisten vaalitilaisuuksien livelähetyksiin.

Uutissivusto Kotakun mukaan Twitch on poistanut vihamielistä käytöstä sisältävät lähetykset palvelustaan. Kotaku kertoo Twitchin edustajan käyttäneen Trumpin vihamielisen käytöksen esimerkkeinä kahta lähetystä, joista toinen on vuoden 2016 presidentinvaalien ajalta ja toinen parin viikon takaisesta Tulsan kokoontumisesta. Ensimmäisessä lähetyksessä Trump kutsui meksikolaisia maahanmuuttajia raiskaajiksi, ja toisessa hän implikoi latinoväestön tekemien rikosten määrän voivan lisääntyä, mikäli Yhdysvaltain poliisivoimat eivät toimisi enää tavalliseen tapaansa. Kotakun tavoittaman Twitchin edustajan mukaan presidenttikään ei ole palvelun sääntöjen yläpuolella, ja ohjeita rikkovaan käytökseen tullaan puuttumaan jatkossakin.

Assassin’s Creed Black Flag saa näyttävän kasvojenkohotuksen Kommentit pois päältä artikkelissa Assassin’s Creed Black Flag saa näyttävän kasvojenkohotuksen

on nousut otsikoihin jo ennen virallista esittelyään, kun verkkoon lipsahti lyhyt, noin 11 sekunnin mittainen traileri. Vuotanut pätkä tarjoaa ensimmäisen vilauksen pelin uudistetuista grafiikoista ja vertailu alkuperäiseen tekee vaikutuksen nopeasti.

Vuodon yhteydessä levinneet rinnakkaiskuvat paljastavat selkeitä parannuksia erityisesti valaistuksessa, yksityiskohdissa ja kohtauksien sommittelussa. Mukana on jopa uusia kuvakulmia, kuten tarkemmin kohdistettu näkymä laivaan, jota ei nähty alkuperäisessä versiossa lainkaan. Toisin sanoen kyse ei ole pelkästä pintakiillotuksesta, vaan kohtauksia on selvästi viilattu uusiksi.

Lisäksi vuoto vihjaa mahdollisista kampanjakuvioista. Erään striimaajan mukaan tulevaan esittelyyn saatetaan liittää Drops -palkinto, jossa 20 minuutin katselulla voisi napata itselleen pelinsisäisen Rufino-pistoolin. ei ole kuitenkaan vielä vahvistanut tätä tietoa, joten pieni varaus on paikallaan.

Virallinen paljastus ei ole enää kaukana. Peli esitellään kokonaisuudessaan 23. huhtikuuta kello 18.00 Keski-Euroopan aikaa suorassa lähetyksessä YouTubessa ja Twitchissä. -klassikon uudelleenlämmittely lupaa päivitetyn ulkoasun lisäksi mahdollisesti myös uutta sisältöä ja lisää yksityiskohtia saadaan pian, kun Ubisoft avaa pelin kunnolla yleisölle.

Assassin’s Creed Black Flag

Assassin’s Creed Black Flag Resynced

Myötähäpeävaroitus: USA nokittelee Iranille videopelimeemeillä Kommentit pois päältä artikkelissa Myötähäpeävaroitus: USA nokittelee Iranille videopelimeemeillä

Kansainvälisen politiikan vakava sävy on saanut erikoisen käänteen, kun ja Iranin edustajat ovat ajautuneet eräänlaiseen “meemisotaan” sosiaalisessa mediassa. Samaan aikaan kun Lähi-idässä käydään oikeaa konfliktia, verkossa jaetaan – ja Lego-tyylisiä animaatioita, joissa sota esitetään kuin videopelinä.

Kaikki alkoi, kun Valkoinen talo julkaisi videoita, joissa Iranin sotilaallisia kohteita kuvattiin esimerkiksi keilapalloina tai urheilusuorituksina. Tyyli muistutti suoraan videopelejä, ja klipit keräsivät nopeasti kymmeniä miljoonia katselukertoja – sekä runsaasti kritiikkiä. Monien mielestä sodan esittäminen viihteenä meni pahasti yli.

Iran ei jäänyt sanattomaksi. Vastineeksi julkaistiin entistä kärjekkäämpiä videoita, joissa pilkattiin Trumpia suoraan. Yhdessä animaatiossa presidentistä tehty hahmo joutuu vastaamaan kysymyksiin siviilikohteisiin kohdistuneista iskuista, ja video päättyy rajuun viittaukseen Jeffrey Epstein. Tyyli oli kaikkea muuta kuin diplomaattinen.

Somessa reaktiot ovat vaihdelleet hämmennyksestä suuttumukseen. Useat kommentoijat pitävät tilannetta absurdina ja jopa pelottavana: samaan aikaan kun oikeat ihmiset kärsivät, johtajat näyttävät kilpailevan siitä, kuka tekee oudoimman propagandavideon.