Dune-saaga saa oman tv-sarjan – ohjaajana Denis Villeneuve Kommentit pois päältä artikkelissa Dune-saaga saa oman tv-sarjan – ohjaajana Denis Villeneuve

on ilmoittanut julkaisevansa -aiheisen sarjan nimeltään . Sarjan pilotin ohjaajaksi ja tuottajaksi on pestattu Denis Villeneuve (, ), joka ohjaa myös tulevan Dune-elokuvan.

Nimensä mukaan sarja keskittyy saagan Bene Gesserit hahmoihin ja näiden epätavallisiin taitoihin. Vielä ei ole selvää mihin sarja sijoittuu saagan aikajanalla. Sarjan käsikirjoituksesta vastaa myöskin tulevan elokuvan parissa työskentelevä Jon Spaihts (, ).

Sarjan odotetaan saapuvan WarnerMedian tulevalle suoratoistopalvelulle ennen elokuvan julkaisuajankohtaa marraskuuta 2020. Itse suoratoistopalvelun pitäisi tulla linjoille tämän vuoden lopulla.

Taron Egerton ei halua James Bondiksi: ”Se menisi minulta hukkaan” Kommentit pois päältä artikkelissa Taron Egerton ei halua James Bondiksi: ”Se menisi minulta hukkaan”

Vaikka -tähti Taron Egertonilla olisi tyyliä ja karismaa uudeksi James Bondiksi, hän itse ei koe olevansa oikea mies ikoniseen rooliin, eikä edes kiinnostunut. Tuoreessa haastattelussa näyttelijä tyrmäsi ajatuksen suoraan.

En usko, että olisin hyvä valinta. Olen liian sotkuinen siihen. – Taron vastasi.

Egerton, joka muistetaan myös Rocketmanin Elton Johnina, myöntää olevansa suuri Bond-fani, erityisesti Daniel Craigin aikakauden. Silti hän toteaa, ettei rooli houkuta.

Se on valtava sitoumus. En usko, että se tekisi minut onnelliseksi, eikä kukaan ole edes kysynyt minulta. – Taron sanoi pilke silmäkulmassa.

Vaikka hän ei aio tarttua shaken not stirred -martinilasiin, Egerton vihjasi olevansa tulevaisuudessa avoin kaupallisemmille rooleille, kunhan ne osuvat oikeaan hetkeen. Toistaiseksi hän painottaa valitsevansa projekteja enemmän luovien intohimojen kuin jättiroolien perusteella.

James Bondin tulevaisuus on nyt Amazon MGM Studiosin käsissä, ja ohjaajaksi on jo nimetty Dunen ja :n takana oleva . Itse 007:n uusi näyttelijä on yhä arvoitus, mutta sen verran tiedämme nyt varmaksi, se ei ole .

Jason Momoa paljasti ison juonipaljastuksen Dune 3:sta Kommentit pois päältä artikkelissa Jason Momoa paljasti ison juonipaljastuksen Dune 3:sta

on vahvistanut tärkeän juonipaljastuksen tulevasta 3 -elokuvasta, joka aloittaa kuvauksensa myöhemmin tänä vuonna. Momoa paljasti, että hän palaa rooliinsa Duncan Idahona, vaikka hahmo kuoli Dune (2021) -elokuvassa.

Elokuvassa Duncan Idaho kuolee Harkonnenin hyökkäyksessä Arrakisille, mutta Frank Herbertin Dune -kirjasarjan toisen osan, (1969), tapahtumissa Duncan palaa kloonina, gholana, ja toimii Paul Atreidesin (Timothée Chalamet) tukena. Tämä on myös :n perusta, joten Momoan paluu ei tule yllätyksenä.

Momoa itse paljasti asian haastattelussa ja huomautti, että jos katsojat eivät ole lukeneet kirjoja, ei ole hänen vikansa. Vaikka paljastus oli vahva juonipaljastus, Momoa naurahti ja sanoi, ettei usko sen vaikuttavan hänen rooliinsa elokuvassa.

Dune 3 on suunniteltu julkaistavaksi vuonna 2026, ja siinä tullaan näkemään jälleen Momoa, Chalamet, Zendaya, Florence Pugh ja Anya Taylor-Joy.