Shiro Games on julkaisemassa uutta Dune -aiheista Dune: Spice Wars -strategiapeliä tämän vuoden puolella. Nyt pelistä on saatu ensimmäinen pelivideo, jonka voit katsoa alta.
Peli yhdistelee sekä reaaliaikaisen strategian ja 4X-pelien kuten Civilizations ominaisuuksia. Mukana on siis alueiden tutkimista ja niiden hallintaa, talouden hallintaa, taistelua, politiikkaa sekä vakoilua.
Pelissä tullaan näkemään saagasta tutut suvut kuten Harkonnen ja Atreides. Yhteensä sukuja tulee julkaisun yhteydessä olemaan neljä ja viides julkaistaan myöhemmin Early Accessin aikana.
Dune: Spice Wars saapuu PC:lle Early Access tilassa myöhemmin tänä vuonna.
Battlefield 6 neljäs kausi tuo peliin yhden sarjan tunnetuimmista taistelukentistä, kun klassinen Wake Island saapuu mukaan 18. elokuuta. Uusi pelialue tarjoaa tuttua Tyynenmeren sotatunnelmaa, mutta tällä kertaa taistelut käydään myös merellä.
Wake Islandilla pelaajat pääsevät ottamaan yhteen sekä jalkaväen, että panssarivaunujen voimin. Lisäksi taisteluun liittyvät aseistetut alukset, joten tekemistä riittää niin maalla kuin vedessäkin. Uusi pelikuva esittelee muun muassa jalkaväkitaisteluita, panssarivaunujen puolustustaktiikoita ja meritaisteluita.
Uuden kauden yhteydessä pelaajat voivat suorittaa tapahtumahaasteita ja avata niiden avulla eksklusiivisia Top Gun -teemaisia palkintoja. Wake Island saapuu Battlefield 6 maksuttomana sisältönä osana neljättä kautta.
Battlefield 6 on saatavilla PlayStation 5, Xbox Series X|S ja PC. Wake Islandin paluu on jälleen yksi osoitus siitä, että vanhoilla taistelukentillä riittää edelleen käyttöä – varsinkin kun niille tuodaan vähän lisää panssareita ja laivoja.
Vuoden 2011 The Lord of the Rings: War in the North on tehnyt yllättävän paluun. Aspyr on julkaissut pelistä uuden Legacy Edition -version moderneille alustoille ilman sen suurempaa ennakkovaroitusta. Peli on nyt saatavilla PC, PlayStation 5, Xbox Series X|S sekä Nintendo Switchille ja Switch 2.
Uudistettu versio pyörii 60 ruudun sekuntivauhdilla ja sisältää bugikorjauksia sekä useita pieniä elämänlaatua parantavia muutoksia. Mukana on esimerkiksi mahdollisuus lukittautua vihollisiin sekä vaihtaa pelihahmoa lennosta. Julkaisuhinta on noin 15 euroa 25. elokuuta asti, minkä jälkeen hinta nousee noin 17 euroon.
War in the North sijoittuu samaan aikaan Taru Sormusten Herrasta -kirjojen ja Peter Jacksonin elokuvatrilogian tapahtumien kanssa. Pelissä pääsee myös taistelemaan Keski-Maassa kavereiden kanssa yhteistyötilassa, mikä oli yksi pelin kiinnostavimmista ominaisuuksista. Tunnelmaltaan peli oli elokuvia huomattavasti raaempi ja verisempi, ja se oli ensimmäinen Taru sormusten herrasta -peli, joka sai Yhdysvalloissa M-ikärajan.
Alun perin peli jäi hieman muiden vuoden 2011 jättijulkaisujen, kuten Skyrimin ja Call of Duty: Modern Warfare 3, varjoon. Vuosien saatossa se on kuitenkin kerännyt uskollisen fanijoukon, joka muistelee peliä lämmöllä.
Aspyr vihjailee samalla, että War in the North ei välttämättä jää viimeiseksi Keski-Maan klassikoksi, joka saa uuden julkaisun. Yhtiö lupaa lisää Taru sormusten herrasta -peleihin liittyviä uudelleenjulkaisuja tulevaisuudessa, mutta ei vielä kerro, mitä pelejä on seuraavaksi vuorossa. Toivottavasti joku kaivaa seuraavaksi naftaliinista vaikka The Return of the Kingin.