Dungeons & Dragons -jatko-osa on jo kirjoitettu – raha esteenä toteutukselle Kommentit pois päältä artikkelissa Dungeons & Dragons -jatko-osa on jo kirjoitettu – raha esteenä toteutukselle

Vuoden 2023 : Honor Among Thieves sai niin kriitikoilta kuin katsojiltakin lämpimän vastaanoton, mutta jatko-osaa ei ole tähän päivään mennessä nähty. Nyt elokuvan tekijät ovat kuitenkin paljastaneet, ettei syynä ole tarinan puute – käsikirjoitus on jo valmiina.

Elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Jonathan Goldstein kertoi San Diego Comic-Conissa, että hän ja John Francis Daley kirjoittivat jatko-osan jo aiemmin toimeksiantona. Projekti on kuitenkin jäänyt odottamaan vihreää valoa.

”Kirjoitimme itse asiassa jatko-osan Dungeons & Dragonsille. Meidät palkattiin kirjoittamaan se. En kuitenkaan tiedä, näkeekö se koskaan päivänvaloa useista taloudellisista syistä. Nämä ovat kalliita elokuvia tehdä, mutta olisi todella hauskaa päästä tekemään se. Rakastamme näyttelijäkaartia ja uskomme kirjoittaneemme tarinan, josta fanit pitäisivät.”

Lipputulot eivät riittäneet käynnistämään jatko-osaa

Vaikka Honor Among Thieves keräsi Rotten Tomatoesissa erinomaiset 91 prosentin kriitikko- ja 92 prosentin yleisöarvosanat, lipputulot jäivät odotettua vaatimattomammiksi.

Elokuva tuotti maailmanlaajuisesti noin 205 miljoonaa dollaria, kun tuotantobudjetti oli noin 150 miljoonaa dollaria. Kun mukaan lasketaan markkinointi- ja levityskulut, kokonaisuus ei tiettävästi yltänyt studion toivomaan kannattavuuteen.

Monien analyytikoiden mukaan juuri korkea budjetti on suurin syy siihen, ettei jatko-osaa ole toistaiseksi hyväksytty tuotantoon – vaikka fanikuntaa ja hyvää tahtoa riittäisi.

Dungeons & Dragons ei ole silti katoamassa

Vaikka elokuvajatko on jäissä, Dungeons & Dragons jatkaa elämäänsä televisiossa.

Paramount+ hylkäsi aiemmin suunnitteilla olleen live-action-sarjan, mutta löysi projektille uuden kodin Netflixiltä. Työn alla on uusi sarja nimeltä The Forgotten Realms, jonka taustalla ovat Shawn Levy ja käsikirjoittaja-showrunner Drew Crevello.

Toistaiseksi elokuvafanien on kuitenkin odotettava ja toivottava, että Paramount löytää keinon tehdä jatko-osasta taloudellisesti kannattava.

Uusi Formula 1 -Monopoly muuttaa perheen peli-illan taktiseksi GP-taistoksi Kommentit pois päältä artikkelissa Uusi Formula 1 -Monopoly muuttaa perheen peli-illan taktiseksi GP-taistoksi

ja Formula One lyövät hynttyyt yhteen uudessa lautapelissä nimeltä Board Game. Uusi erikoisversio julkaistaan 15. heinäkuuta 2026, ja pelissä pelaajat valitsevat suosikkitallinsa sekä kilpailevat omassa Monopoly Grand Prix’ssa.

Kyse ei ole pelkästä tavallisesta Monopoly-laudasta F1-tarroilla. Jokaisella tallilla on oma erikoiskykynsä, joka aktivoituu tietyllä nopanheitolla. Mukana ovat muun muassa , , ja . Esimerkiksi McLarenilla pääsee loikkaamaan seuraavaan kisaan tai etenemään lisäruutuja, mikä kuulostaa juuri siltä hetkeltä, kun perheen peli-ilta muuttuu taktisemmaksi kuin sunnuntain oikea GP-lähetys.

Pelissä kisataan myös erillisellä M-kirjaimen muotoisella radalla, jossa kerätään kuljettajien mestaruuspisteitä. Samalla autoja voi päivittää erilaisilla osilla, kuten uusilla etusiivillä ja pehmeillä renkailla, jotka antavat etua kilpailuissa. Eli kyllä, tässä Monopolyssa viritetään autoja eikä hotelleja, vaikka riitely säännöistä pysyy varmasti ennallaan.

Peli tukee 2–6 pelaajaa ja on suunnattu yli 8-vuotiaille. Hintaa paketilla on noin 37 euroa, joten F1-fani pääsee tällä kertaa suhteellisen halvalla verrattuna oikeaan varikkoviikonloppuun tai tallifanituotteisiin. Hasbron mukaan tavoitteena oli yhdistää :n vauhti ja strategia klassiseen Monopolyyn tavalla, joka tuntuu aidolta molempien fanien näkökulmasta.