Dying Light 2 -pelin julkaisu Switchille viivästyy kuukausilla Kommentit pois päältä artikkelissa Dying Light 2 -pelin julkaisu Switchille viivästyy kuukausilla

Dying Light 2

Kovasti odotettua -zombieparkourpeliä päästään vihdoin nauttimaan helmikuun 4. päivä, mutta Nintendo Switch -konsolille peliä joudutaan odottamaan vielä enintään puoli vuotta.

Pelin kehittäjä Techland ei ole antanut mitään tarkkaa syytä pelin myöhästymiselle, mutta kertoi kuitenkin tarvitsevan enemmän aikaa pelin hiomiselle.

Dying Light 2 pelissä co-opissa voi pelata yhteensä neljä pelaajaa. Liittyessäsi toisen pelaajan peliin, etenemisesi ja tavarat säilyvät kun jatkat yksinpelissä. Co-opissa tehdyt dialogivalinnat vaikuttavat myös yksinpelin etenemiseen. Dialogivalintojen kohdalla kaikki pelaajat saavat äänestää haluamaansa vaihtoehtoa.

Videolla nähdään myös kuvamateriaalia pelin konsoliversioista nykyisillä sekä edellisillä konsolisukupolvilla. Videolla ei kuitenkaan nähdä esimerkiksi raakaa dataa ruudunpäivitysnopeuksista.

Dying Light 2 -pelissä seurataan Aiden Caldwellin tarinaa tämän seikkailuissa Villedorin kaupungissa. Kyseinen kaupunki on selvinnyt zombieinvaasiolta myrkyttämällä kadut voimakkaalla myrkyllä. Myrkky kuitenkin tappaa kaiken katutasolla ja ihmiset ovat joutuneet muuttamaan korkeiden rakennuksien katoille elämään.

Dying Light 2 ilmestyy helmikuun 4. päivä , ja S, sekä -konsoleille sekä :lle. Nintendo Switch -konsolille peli ilmestyy myöhemmin.

Kulttihitti Godzilla: Destroy All Monsters Melee tekee yllätyspaluun marraskuussa Kommentit pois päältä artikkelissa Kulttihitti Godzilla: Destroy All Monsters Melee tekee yllätyspaluun marraskuussa

Vuonna 2002 julkaistu kulttimaineeseen noussut tekee näyttävän paluun remasteroituna versiona, ja julkaisu osuu 3. marraskuuta 2026, eli keskelle hallitsemaa pelisyksyä.

Alun perin GameCubelle ja myöhemmin alkuperäiselle Xboxille julkaistu monsterimättö on vuosien varrella kerännyt uskollisen fanikunnan. Fyysisten alkuperäiskappaleiden hinnat ovat nousseet korkeiksi, joten remasterointi on monelle pelaajalle ensimmäinen mahdollisuus päästä kokemaan klassikko ilman metsästysretkeä käytettyjen pelien markkinoille.

Uudistettu versio tuo mukanaan päivitetyn grafiikan, elämänlaatua parantavia uudistuksia sekä ensimmäistä kertaa verkkopelin. Pelaajat voivat valita suosikkikaijunsa ja ottaa yhteen kahdeksassa tuhoa täynnä olevassa ympäristössä, joista jokaisesta löytyy sekä päivä- että yöversio. Myös alkuperäisen pelin avausjärjestelmää on hiottu nykyaikaisempaan muotoon.

Ajankohta ei kuitenkaan ole täysin sattumaa. Samana päivänä Japanissa saa ensi-iltansa myös Godzilla Minus Zeron jatko-osa, mikä antaa jättiläisliskolle harvinaisen mahdollisuuden vallata sekä elokuvateatterit että pelikonsolit yhdellä iskulla.

– ja -pelaajat saavat pelin digitaalisena versiona, kun taas – ja Switch 2 -omistajille on luvassa myös fyysinen julkaisu. Ja vaikka GTA 6 vie varmasti suurimman osan otsikoista, harva voi väittää, etteikö jättimäinen Godzilla vastaan King Ghidorah -taistelu kaupungin keskellä olisi houkutteleva vaihtoehto rikollisuralla etenemiselle.

Dragonwilds tuo hittisarjan vihdoin PlayStationille ja on heti julkaisussa myös PS Plus -peli Kommentit pois päältä artikkelissa Dragonwilds tuo hittisarjan vihdoin PlayStationille ja on heti julkaisussa myös PS Plus -peli

Lähes 25 vuotta vanha -pelisarja on vihdoin tekemässä loikan konsoleille. Kehittäjä vahvisti Sonyn -lähetyksessä, että julkaistaan :lle myöhemmin vuonna 2026.

Kyseessä on merkittävä virstanpylväs, sillä alkuperäinen RuneScape ei ole koskaan ilmestynyt konsoleille. Sarja on rakentanut valtavan fanikuntansa :llä ja myöhemmin mobiililaitteilla, mutta konsolipelaajat ovat tähän asti jääneet kokonaan RuneScape-seikkailujen ulkopuolelle.

Dragonwilds ei kuitenkaan ole perinteinen MMORPG, vaan avoimen maailman selviytymis- ja rakentelupeli. Pelaajat tutkivat Ashenfallin unohdettua mannerta, keräävät resursseja, rakentavat tukikohtia ja kehittävät taitojaan yrittäessään selviytyä heränneiden lohikäärmeiden hallitsemassa maailmassa. Seikkailuun voi lähteä yksin tai jopa neljän pelaajan yhteistyöpelinä.

Peli on jo osoittautunut menestykseksi PC:llä. Steamissa julkaistu Dragonwilds on myynyt yli miljoona kappaletta ja kerännyt erittäin positiivisen vastaanoton pelaajilta. Nyt Jagex yrittää toistaa saman tempun konsolimarkkinoilla.

-pelaajille uutinen on erityisen mieluisa siksi, että Dragonwilds liittyy samalla myös PlayStation Plusiin. Extra- ja Premium-tilaajat saavat pelin käyttöönsä heti julkaisupäivänä ilman erillistä ostosta. Jos siis lohikäärmeiden metsästys, rakentelu ja selviytyminen kiinnostavat, vuoden 2026 loppupuolella kannattaa pitää Ashenfallin suunta tarkasti tutkassa.