E3 on peruttu Kommentit pois päältä artikkelissa E3 on peruttu

Entertainment Software Association on ilmoittanut jäsenilleen, että tämän vuoden Electronic Entertainment Expo () on peruttu, mikä on vahvistettu nyt myös IGN: n toimesta.

Kaksi lähdettä on vahvistanut IGN: lle, että organisaatio ilmoitti peruuttamisesta sähköpostitse jäsenilleen tänään. Sähköpostissa todettiin, että vaikka E3 ”on edelleen rakastettu tapahtuma ja brändi”, vuoden 2023 versio ”ei yksinkertaisesti herättänyt tarpeeksi kiinnostusta toteuttaa se tavalla, joka esittelisi teollisuutemme koon, vahvuuden ja vaikutuksen.”

Tämä oli vaikea päätös kaiken sen vaivan takia, mitä me ja kumppanimme olemme nähneet tämän tapahtuman järjestämisen eteen, mutta meidän oli tehtävä oikea päätös teollisuuden ja E3:n kannalta. Arvostamme ja ymmärrämme, että kiinnostuneilla yrityksillä ei olisi ollut valmiita pelattavia demoja ja että resurssien haasteet tekivät E3:ssa käymisestä tänä kesänä esteen, jota he eivät voineet ylittää. Niille, jotka sitoutuivat E3 2023:een, olemme pahoillamme, ettemme voi tarjota teille näyttämöä, joka te ansaitsette ja jonka olette odottaneet ReedPopin tapahtumakokemuksilta.

Ubisoftin Skull & Bones -merirosvopelistä vuoti uutta materiaalia Kommentit pois päältä artikkelissa Ubisoftin Skull & Bones -merirosvopelistä vuoti uutta materiaalia

Assassin's Creed IV: Black Flag

Ubisoftin kovasti odotetusta Skull & Bones -merirosvopelistä on vuotanut uutta materiaalia verkkoon.

Yritys on myöntänyt että vuoto on peräisin hiljattain pidetystä teknisestä testistä. Videolla nähdään pelin opetusvaihetta ja jossa esitellään pelin Infamy -ominaisuutta. Videolla nähdään myös miten pelaajat ottavat sopimuksia vastaan ja rakentavat sekä muokkaavat laivojaan.

Alunperin Assassin's Creed: Black Flag -peliin perustuvan Skull & Bones -pelin kehitys alkoi jo vuonna 2013 lisäosana edeltämainittuun peliin. Sittemmin se laajeni täysin omaksi pelikseen ja koki monia muutoksia.

Peli lanseerattiin virallisesti ensimmäisen kerran vuoden 2017 -messuilla ja sen piti ilmestyä jo seuraavana vuonna. Pelin julkaisu kuitenkin viivästyi vuosi toisensa jälkeen ja sen kehityskin aloitettiin huhujen mukaan jälleen kerran alusta.

Skull & Bones -pelillä ei toistaiseksi ole julkaisuajankohtaa.

Ubisoftin odotettu Skull & Bones -merirosvopeli saa suljetun kokeiluversion Kommentit pois päältä artikkelissa Ubisoftin odotettu Skull & Bones -merirosvopeli saa suljetun kokeiluversion

Assassin's Creed IV: Black Flag

Ubisoftin on julkaissut kaikessa hiljaisuudessaan hakemukset kovasti odotetun Skull & Bones -merirosvopelin suljettuun kokeiluversioon.

Peliä tullaan kokeilemaan Ubisoftin uuden Insider Program -kokeilukanavan kautta ja mukaan voi hakea täältä. Ilmeisesti paikkoja on jaossa vain hyvin rajoitettu erä.

Alunperin Assassin's Creed: Black Flag -peliin perustuvan Skull & Bones -pelin kehitys alkoi jo vuonna 2013 lisäosana edeltämainittuun peliin. Sittemmin se laajeni täysin omaksi pelikseen ja koki monia muutoksia.

Peli lanseerattiin virallisesti ensimmäisen kerran vuoden 2017 -messuilla ja sen piti ilmestyä jo seuraavana vuonna. Pelin julkaisu kuitenkin viivästyi vuosi toisensa jälkeen ja sen kehityskin aloitettiin huhujen mukaan jälleen kerran alusta.

Nyt kuitenkin pelin julkaisun osalta näyttäisi olevan valoa tunnelin päässä. Ubisoftin aiheeseen liittyvässä viestissä ei vielä toistaiseksi kerrottu kokeilujakson aikataulusta.