EA Sportsin tuleva WRC-rallisimulaattori tukee virtuaalitodellisuutta – PSVR 2 -käyttäjät jäävät nuolemaan näppejään Kommentit pois päältä artikkelissa EA Sportsin tuleva WRC-rallisimulaattori tukee virtuaalitodellisuutta – PSVR 2 -käyttäjät jäävät nuolemaan näppejään

Blades of Fire on 22. toukokuuta 2025 julkaistu toimintaseikkailupeli, jonka on kehittänyt MercurySteam ja julkaissut 505 Games. Peli on saatavilla PS5:lle, Xbox Series X/S:lle sekä Windowsille. Arvostelukappale on Windowsilla Epic Games Storesta.

Ensituntuma pelistä oli todella lupaava: grafiikat ovat näyttävät ja pelin yleisilme vakuutti heti alussa. Tutoriaalitaistelussa oli mahtavaa antaa vihollisille köniin ja sen jälkeen ihailla upeita maisemia. Valitettavasti tämä hurmaava ensivaikutelma karisi nopeasti, kun päästiin varsinaiseen peliin. Kävi hyvin äkkiä selväksi, että kyseessä on kuin halpakopio Dark Soulsista – ”Pirkka Dark Souls”, kuten itse sen nimesin.

Ensimmäinen kuolema toi kuitenkin vielä hymyn huulille. Viholliset palautuvat, aseet putoavat kuolinpaikalle ja ne pitää noutaa takaisin – tämä tuntui mielenkiintoiselta ja jollain tavalla jopa hauskalta. Erityisesti pidin siitä, että jos kuolet ja muut aseesi ovat tippuneet taistelukentälle, joudut juoksemaan paljain käsin takaisin taistelutantereelle. Se on yhtä aikaa haastavaa ja huvittavaa, mutta ei kohtuuttoman rankaisevaa: aseet eivät katoa kokonaan, vaikka kuolisit useamman kerran, vaan ne voi hakea uudelleen.

Yksi pelin parhaista puolista on ehdottomasti aseiden rakentaminen. Saat itse suunnitella ja valmistaa aseesi terästä varteen, eri materiaaleilla varustettuna. Tämä tuo peliin syvyyttä ja strategiaa – erityisesti, kun eri viholliset ovat herkkiä eri aseille ja hyökkäystyypeille. Esimerkiksi miekassa ja keihäässä on perusiskut sekä pistohyökkäys, joka toimii erityisen hyvin panssaroituja vihollisia vastaan.

Pelin mekaniikka tukee tätä: kun lukitset vihollisen, näet ympärillä värireunuksen – vihreä tarkoittaa tehokasta asetta, keltainen kohtalaista ja punainen lähes hyödytöntä. Tämä auttaa valitsemaan oikeat työkalut oikeaan tilanteeseen ja säästämään aseiden kestävyyttä, jota ei voi korjata loputtomiin. Onneksi materiaaleja saa helposti – hakkaa vaan kaikki mahdollinen tynnyreistä pöytiin ja kaada vihollisia.

Mutta nyt tulee iso miinus: näppäimistö ja hiiri. Peli kyllä toimii niillä, mutta on selvää, ettei niitä ole ajateltu ensisijaiseksi ohjaustavaksi. Aseiden tekeminen varsinkin on kankeaa, kun hiiri ei toimi valikoissa lainkaan ja kolmion muotoiset valintaruudut tekevät navigoinnista hankalaa. Onneksi ongelma ratkesi siirtymällä ohjaimeen – jonka käyttöön peli selvästi on alun perin suunniteltu.

Pelissä on myös tarina, joka alkaa mielenkiintoisesti. Aran, päähenkilömme, on klassinen ”rugged good looking man”, joka asustaa rauhassa mökissään metsässä, kunnes saa aavistuksen, että joku tarvitsee apua. Tarina polkaistaan kunnolla käyntiin, kun Aranin vanha tuttava kuolee hyökkäyksessä ja hänen mukanaan ollut poika Adso (joka näyttää suoraan Final Fantasysta revityltä hahmolta) liittyy seuraan. Adso luovuttaa Aranille paketin, josta paljastuu legendaarinen “Forgereiden” vasara – ja peli avaa aseiden takomismekaniikan kunnolla.

Seuraavaksi isketään päälle vihollishyökkäys, esitellään ensimmäinen panssaroitu vihollinen, sekä lukitusmekaniikka ja vihollisten ympärille ilmestyvät väriviitteet. Pelin aikana kerätään myös arkuista palasia, joilla päivitetään hahmon elämää tai kestävyyttä – neljä palasta täyttää yhden ”slotin”, jonka jälkeen saa uuden tason. Peli ei tarjoa varsinaista varustetason parantamista, mutta erilaisia ulkonäöllisiä panssareita löytyy, jos haluaa tyyliä mukaan. Kykyjä ei ole, vaan kaikki perustuu aseiden kehittämiseen.

Mutta sitten se ongelmien vuori

Taistelut ovat pääasiassa turhauttavia. Vihollisten hyökkäyksiä on vaikea väistää, kestävyys hupenee nopeasti ja blokkaaminen on kaksiteräinen miekka – saat energiaa takaisin, mutta saatat samalla ottaa osuman. Ymmärrän, että kyse voi olla myös henkilökohtaisesta taitotasosta, mutta peli ei kannusta opettelemaan: vihollisten ohitse voi lähes aina vain juosta, eikä taisteluista saa kunnollista palkintoa.

Usein käy myös niin, että olet jo taistelussa, kun joku näkymättömissä ollut vihollinen hyökkää takaapäin, koska heidän aggroalueensa on valtava. Taistelut tuntuvat olevan suunniteltuja 1v1-tilanteisiin, mutta peli tarjoilee usein moninpelimäisiä joukkomähinöitä, joihin mekaniikat eivät taivu. Lopputuloksena on kaoottinen, turhauttava ja epäpalkitseva mättö.

Kontrollit ovat muuten sujuvat – kunhan pelaat ohjaimella. Näppäimistö ja hiiri on selvästi lisätty vain PC-julkaisua varten, ei suunniteltu alusta asti mukaan.

Grafiikat ja animaatiot sen sijaan ovat kiitettäviä. Ne tukevat pelin tunnelmaa eikä immersio rikkoudu visuaalisten elementtien takia. Animaatioista näkee yleensä hyvin vihollisten aikeet, vaikka toisinaan, erityisesti ihmisvihollisten kanssa, on vaikea sanoa, aikooko vihollinen iskeä vai vain vaihtaa aseen toiseen käteen.

Äänimaailma? Ihan ok. Taistelumusiikki alkaa heti, kun vihollinen näkee sinut, ja jatkuu pitkään sen jälkeenkin – usein aivan liian pitkään. Ambient-musiikki ei jäänyt mieleen, joten se ei ollut erityisen onnistunutta. Dialogia kuulee silloin tällöin, etenkin kun Adso päättää avautua, jos et liiku hetkeen. Vaikka muuten ääninäyttely ja heidän keskeinen keskustelunsa on erittäin viihdyttävää ja mukavaa seurata.

Yhteenveto

Blades of Fire on visuaalisesti vaikuttava ja ideatasolla kiinnostava peli, mutta kompastuu omaan yrittämiseensä. Se haluaa olla Dark Souls, mutta jättää pelaajan ilman sitä saavutuksen tunnetta, joka Souls-pelien viehätyksen luo. Taistelut ovat kömpelöitä, valikot kankeita ja palkitsevuus lähes olematonta.

En suosittele tätä peliä kenellekään, ellei tarkoituksesi ole kärsiä tietoisesti. 60 euron hintalappu on naurettava – korkeintaan 20 euron alelaarilöytönä tai käytettynä tämä voisi olla edes harkinnan arvoinen. Lopputuomio: Pirkka Dark Souls ilman makua tai menestystä.

Arvostelu: Nova Kallio