Ed Sheeran päätyi Ali G:n pilkan kohteeksi – ja otti sen kunnianosoituksena Kommentit pois päältä artikkelissa Ed Sheeran päätyi Ali G:n pilkan kohteeksi – ja otti sen kunnianosoituksena

tuo -hahmon takaisin valkokankaalle yli 20 vuoden tauon jälkeen. Uuden Ali G: Who Iz I? -elokuvan trailerissa Ali G luettelee asioita, jotka ovat hänen poissaolonsa aikana menneet maailmassa pieleen – sotien ja pandemian lisäksi mainitaan myös Ed Sheeran.

Sheeran suhtautui kuittiin yllättävän lämpimästi. Hän julkaisi Instagramissa kommentin, jossa totesi, että olisi halunnut kertoa 10-vuotiaalle itselleen Ali G:n ottavan hänet mukaan elokuvaan. Päälle vielä Ali G:n tavaramerkiksi muodostunut ”Restecpa”.

Ali G: Who Iz I? saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 23. lokakuuta Amazon MGM:n levittämänä.

Mutta kaikki eivät ole yhtä innoissaan: Britanniassa trailerin Ali G -look on herättänyt kritiikkiä, sillä hahmon rastat ja rastatyyppinen päähine on nähty vanhentuneena karikatyyrinä.

Lähde: Variety

Ali G palaa yli 20 vuoden jälkeen – tulevan elokuvan traileri nyt katsottavissa Kommentit pois päältä artikkelissa Ali G palaa yli 20 vuoden jälkeen – tulevan elokuvan traileri nyt katsottavissa

Sacha Baron Cohenin tunnettu -hahmo tekee pitkään odotetun paluun. Amazon MGM on julkaissut trailerin Ali G: Who Iz I? -elokuvasta, jossa Cohen nähdään jälleen itsevarmana Lontoon pahapoikana. Kyseessä on mockumentary eli dokumentaarista tyyliä ja fiktiota yhdistelevä komedia, jossa Ali G joutuu tekemisiin oikeiden ihmisten ja aitojen tilanteiden kanssa.

Elokuvassa Ali G:n elämä saa yllättävän käänteen, kun hänen pitkäaikainen tyttöystävänsä Julie kertoo olevansa kahdeksannella kuulla raskaana. Perheenlisäys tarkoittaa myös lisää kuluja, joten Ali G päättää suunnata Yhdysvaltoihin palauttamaan entisen loistonsa. Reissu saa nopeasti kummallisia käänteitä, kun vastaan tulee ihmisiä ja tilanteita, joihin Ali G:n itsevarmuus ei välttämättä riitä.

Ali G syntyi vuonna 1998 Channel 4:n The 11 O’Clock Show -ohjelmassa ja sai myöhemmin oman Da Ali G Show -sarjansa. Hahmo nähtiin ensimmäisen kerran elokuvassa Ali G Indahouse vuonna 2002. Uusi elokuva palaa kuitenkin lähemmäs sitä tyyliä, jolla Cohen tuli alun perin tunnetuksi: kuvauksissa mukana on oikeita ihmisiä, jotka eivät välttämättä tiedä olevansa keskellä Ali G:n komediaa. Samanlaista reseptiä Cohen on käyttänyt muun muassa Borat- ja Brüno-elokuvissa.

Elokuva kuvattiin salassa, ja tällä kertaa Cohen toimii myös ensimmäistä kertaa pitkän elokuvan ohjaajana. Hän on lisäksi käsikirjoittanut ja tuottanut projektin. Ali G: Who Iz I? saapuu elokuvateattereihin 23. lokakuuta 2026.

Lähde: Variety

Sacha Baron Cohenin uusi Ali G -elokuva saapuu elokuvateattereihin lokakuussa – luvassa Borat -tyylistä piilokameraa Kommentit pois päältä artikkelissa Sacha Baron Cohenin uusi Ali G -elokuva saapuu elokuvateattereihin lokakuussa – luvassa Borat -tyylistä piilokameraa

kaivaa jälleen esiin yhden tunnetuimmista hahmoistaan. Popkulttuurin ilmiöksi 1990-luvun lopulla noussut tekee paluun uudessa elokuvassa Ali G: Who Iz I?, joka saa maailmanlaajuisen ensi-iltansa 23. lokakuuta 2026. Elokuvan levittää .

Cohen vahvisti uutisen Instagramissa täysin Ali G tyyliin.

”I is back with me first movie in over 20 decades. It’s coming out in the cinemas…”

Videolla hahmo jatkaa tuttua provosoivaa huumoriaan vitsailemalla muun muassa siitä, että uusi elokuva sisältää ”ainakin tuplasti enemmän eläinseksiä” kuin kuuluisa pingviinidokumentti.

Kuvattu täysin salassa

Varietyn mukaan elokuva on kuvattu lähes täydellisessä salaisuudessa. Samalla tavoin kuin Borat-elokuvissa, myös tällä kertaa Cohenin tavoitteena on saada oikeita ihmisiä ja julkisuuden henkilöitä mukaan tilanteisiin, joiden todellinen luonne paljastuu vasta jälkikäteen.

Ali G syntyi alun perin brittiläisessä The 11 O’Clock Show -ohjelmassa vuonna 1998. Hahmon suosio kasvoi nopeasti, ja vuonna 2000 se sai oman Da Ali G Show -sarjansa.

Vuosien aikana Ali G on onnistunut hämmentämään lukuisia tunnettuja nimiä. Haastateltavien joukkoon ovat kuuluneet muun muassa Noam Chomsky, Buzz Aldrin, David Beckham, Donald Trump ja Newt Gingrich.

Paluu alkuperäiseen formaattiin

Edellinen Ali G -elokuva, Ali G Indahouse, julkaistiin vuonna 2002. Se oli kuitenkin perinteinen käsikirjoitettu komedia.

Uusi Ali G: Who Iz I? palaa sen sijaan hahmon juurille ja rakentuu jälleen valedokumentin eli mockumentaryn ympärille. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Cohen sekoittaa käsikirjoitettua komediaa ja oikeita kohtaamisia täysin aavistamattomien ihmisten kanssa.

Vaikka Cohen piipahti Ali G roolissa vielä vuonna 2024 The Tonight Show Starring Jimmy Fallon -ohjelmassa, tuleva elokuva on hahmon ensimmäinen täysimittainen päärooli yli kahteen vuosikymmeneen.

Jos uusi elokuva onnistuu tavoittamaan edes osan alkuperäisen Ali G terävimmästä satiirista, luvassa voi olla yksi ensi syksyn puhutuimmista komedioista.