Ensimmäinen pohjoismainen alkuperäisreality tulossa Prime Videolta Kommentit pois päältä artikkelissa Ensimmäinen pohjoismainen alkuperäisreality tulossa Prime Videolta

The Bridge - Antti Reini

Amazonin suoratoistopalvelu on julkaisemassa ensimmäisen pohjoismaisen alkuperäisrealityn nimeltään . Mukana sarjassa tulee olemaan 12 toisilleen tuntematonta suomalaista kilpailijaa ja palkintopotissa 50 000 euroa.

The Bridge on ikoninen realitysarja, jossa kilpaillaan keskellä kaunista mutta ankaraa pohjoismaista luontoa. Voittajaa odottaa 50 000 euron palkintopotti, joka löytyy saarelta 300 metrin päässä rannasta. Päästäkseen saarelle on kilpailijoiden rakennettava yhteistuumin silta.

Aikaa on kuitenkin rajoitetusti, vain kaksi viikkoa, ja apuvälineinä ainoastaan perustyökalut sekä hyvin rajallisesti muita tarvikkeita. Tähän kiteytyy kuitenkin vain pelin fyysinen puoli ennen varsinaista psykologista valtakamppailua, sillä lopulta vain yksi kilpailija voittaa palkintopotin. Tekevätkö kilpailijat epäitsekkäästi yhteistyötä vai lentävätkö puukot selkien takana alusta lähtien, kun kukin tavoittelee palkintoa omakseen?

“Maailmanlaajuisten alkuperäissarjojemme menestyksen siivittämänä, mukaan lukien ja , olemme erittäin iloisia voidessamme tuoda pohjoismaisille asiakkaillemme ensimmäisen käsikirjoittamattoman paikallisen alkuperäissarjan, The Bridgen. Tiedämme, että asiakkaamme kaikkialla Pohjoismaissa rakastavat realitysarjoja, joten julkaisemme nyt neljä paikallisversiota The Bridge -sarjasta, jotka esitetään Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Tämä on osoitus siitä, että haluamme investoida Prime Videon sisältöihin kaikkialla Pohjoismaissa.”

”The Bridge on Prime Videon selviytymisformaatti, joka on kuvattu kauniissa pohjoismaisessa erämaassa. Se on täynnä draamaa, jännitystä ja haasteita sekä mielelle että keholle. Olemme iloisia voidessamme tuoda Prime Videolle Pohjoismaissa lisää paikallista ääntä ja tarinoita. Emme malta odottaa, miten asiakkaamme tulevat reagoimaan.”

kertoo Andreas Hjertø, Head of Nordics Content, Prime Video

“Odotamme innolla näyttelijän ja kirjailijan Antti Reinin esittelyä The Bridgen kertojana suomalaisille Prime Videon katsojille. Antti on sydämeltään todellinen tarinankertoja ja olemme erittäin innoissamme voidessamme luoda ainutlaatuista ja mukaansatempaavaa tarinankerrontaa hänen kanssaan.

kertoo Karin Lindstrom, Head of Studios Nordic Local Originals

The Bridge -sarjan Suomessa tuottaa Endemol Shine Finland, ja sarja koostuu kuudesta 40 minuutin jaksosta, joista kolme ensimmäistä saavat ensi-iltansa Prime Videossa 4. marraskuuta. Loput kolme jaksoa julkaistaan viikoittain.

The Bridge on alkuperäinen Banijay-formaatti, jonka on Espanjassa tuottanut Zeppelin, joka on osa Banijay Iberiaa.
Sarja liittyy tuhansien Prime Videossa saatavilla olevien tv-ohjelmien ja elokuvien joukkoon, joita ovat mm. Ruotsissa käsikirjoitettu komediasarja sekä muut kansainväliset Amazon Original -sarjat, kuten Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset, The Boys, ja .

The Bridge -sarjasta julkaistaan paikalliset versiot kaikissa Pohjoismaissa Prime Video -palvelussa 4. marraskuuta.

Nämä sarjat ja leffat nähdään Prime Videolla lokakuussa Kommentit pois päältä artikkelissa Nämä sarjat ja leffat nähdään Prime Videolla lokakuussa

Totally Killer

on julkaissut lokakuun tulevia elokuvia ja sarjoja joihin kuuluvat mm. -elokuva, Awareness -scifisarja, tositapahtumiin perustuva Burial sekä Bosch: Legacy sarjan toinen tuotantokausi.

Totally Killer

6.10.2023

Elokuvassa seurataan surullisenkuuluisaa tappajaa, Sweet Sixteen Killeriä, joka 35 vuoden hiljaiselon jälkeen Halloween-yönä palaa murhapaikalle, jossa hän surmasi kolme teiniä. Nyt hän etsii neljättä uhriaan. Tarinan keskiössä on 17-vuotias Jamie (Kiernan Shipka), joka joutuu kasvotusten tämän naamioituneen mielipuolen kanssa. Juostessaan pakoon henkensä edestä hän huomaa matkustaneensa ajassa takaisin vuoteen 1987 – vuoteen jolloin alkuperäisten murhat tapahtuivat. Jamie on pakotettu navigoimaan läpi nostalgisten 80-luvun, jossa hän liittoutuu teini-ikäisen äitinsä (Olivia Holt) kanssa talttuakseen murhaajan kerralla ja lopullisesti ennen kuin hän jää ikuisesti jumiin menneisyyteen.

Awareness

11.10.2023

Syrjäytymisvaarassa elävä nuori kapinallinen Ian hallitsee mielenhallinnan taidon. Hän kykenee luomaan visuaalisia harhoja muille ihmisille, ja käyttää kykyään pienten huomaamattomien huijausten tekemiseen selviytyäkseen arjestaan. Erään huijauksen yhteydessä hänen voimansa riistäytyvät hallinnasta, ja koska tilanne tapahtuu julkisesti, Ianin kyky huomataan. Näin hänestä tulee kahden kilpailevan organisaation kohde, josta kumpikin haluaa osansa.

The Burial

13.10.2023

Tässä tositapahtumiin pohjautuvassa elokuvassa sovitteluyritys menee täysin päin mäntyjä. Hautaustoimiston omistaja Jeremiah O'Keefe, jota Oscar-voittaja Tommy Lee Jones, turvautuu tapauksessaan epätavalliseen apuun ja pyytää avukseen karismaattisen ja sanavalmiin asianajajan Willie E. Garyn, jonka roolissa loistaa Oscar-voittaja Jamie Foxx. Tavoitteena on pelastaa perheyritys oikeustaistelussa, mutta mitä pidemmälle tarinaa etenee, sitä kuumemmiksi tunteet kiihtyvät. Kun tämä epätodennäköinen kaksikko sukeltaa syvälle tapauksen juurisyihin, paljastuu samalla yritysmaailman korruptio ja rodullinen epäoikeudenmukaisuus.

The Other Zoey

20.10.2023

Zoey Miller (Langford) on nerokas IT-päällikkö, joka ei ole aiemmin haikaillut romanttisille suhteille. Kaikki muuttuu, kun suosittu yliopistojalkapalloilija Zach (Starkey) menettää muistinsa ja erehtyy pitämään Zoeyta tyttöystävänään. Zoey päättää pelata mukana, mutta sitten hän tapaa Zachin serkun, Milesin (Renaux), ja heilläkin syttyy yhteys. Samalla hetkellä hän tajuaa tuntevansa ihastusta heitä molempia kohtaan. Taphtumien seurauksena hän joutuu kohtaamaan pelkonsa ja tekemään mahdottoman päätöksen.

Upload – kausi 3

20.10.2023

Upload on Emmy-palkitun kirjailijan Greg Danielsin (The Office, Parks and Recreation, King of the Hill) luoma scifi-komediasarja, joka sijoittuu teknisesti edistyneeseen tulevaisuuteen, jossa ihmisten jokapäiväiseen arkeen kuuluvat hologrammipuhelimet, itseohjautuvat autot, tekoäly ja 3D-printattu ruoka. Kuolemakin on onnistuttu kukistamaan ja tilalle on tullut virtuaalinen tuonpuoleinen, joka tarjoaa mahdollisuuden nauttia maailmanluokan lomaelämyksistä – mikäli kukkaro vain sen kestää.

Bosch: Legacy – kausi 2

20.10.2023

Bosch: Legacy -sarjassa seuraamme Harry Boschia (Titus Welliver), eläkkeelle jäänyttä murhatutkijaa, joka aloittaa uuden luvun elämässään astuessaan yksityisetsivän saappaisiin. Sarjassa pääsemme seuraamaan, kun asianajaja Honey ”Money” Chandler (Mimi Rogers) kamppailee säilyttääkseen uskonsa oikeusjärjestelmään selviytyessään murhayrityksestä. Lisäksi saamme kurkistuksen Maddie Boschin (Madison Lintz) maailmaan, kun hän aloittaa uransa nuorena partiopoliisina ja kohtaa Los Angelesin katujen haasteet. Toisen kauden aikana Bosch ja Chandler ryhtyvät yhteistyöhön ja lähtevät jahtaamaan tappajaa, joka saattaa olla heitä askeleen edellä. Samalla Maddie Bosch joutuu naamioituneen hyökkääjän uhriksi, ja hänen tulevaisuutensa poliisina on vaakalaudalla. Kaiken tämän keskellä FBI alkaa tutkia Carl Rogersin murhaa, asettaen Boschin ja Chandlerin epäilyksen alle. Jännitys tiivistyy, kun he yrittävät pelastaa Maddien ja samalla selvittää, kuka on salaperäinen murhaaja.

John Wick: Chapter 4

27.10.2023

Elokuvassa John Wick (Keanu Reeves) keksii keinon, miten kukistaa High Table -sarjamurhaajajärjestö. Kuitenkin ennen vapauttaan hän joutuu kohtaamaan uuden vihollisen, jolla on voimakkaita liittolaisia ympäri maailmaa ja ulkoisia voimia, jotka muuttavat vanhat ystävät vihamiehiksi. Elokuvan tähtikaartiin kuuluvat Keanu Reeves, Bill Skarsgård, Laurence Fishburne, Donnie Yen, Hiroyuki Sanada ja Shamier Anderson.

Muita tulevia julkaisuja:

  • 12 Mighty Orphans, 1. lokakuuta
  • Plane, 1. lokakuuta
  • The Fabelmans, 1. lokakuuta
  • The Imitation Game, 2. lokakuuta
  • Zola, 8. lokakuuta
  • Everybody Loves Diamonds S1, 13. lokakuuta
  • Where the Crawdads Sing, 17. lokakuuta
  • Child 44, 20. lokakuuta
  • Nandor Fodor and the Talking Mongoose, 20. lokakuuta
  • The Duke, 21. lokakuuta
  • Barbarian, 26 lokakuuta
  • The Invitation, 28. lokakuuta

Suosittuun The Boys-sarjaan perustuvasta Gen V -sarja saa ensi-iltansa tänä perjantaina Kommentit pois päältä artikkelissa Suosittuun The Boys-sarjaan perustuvasta Gen V -sarja saa ensi-iltansa tänä perjantaina

Gen V

Odotus on kohta ohi, sillä saa ensi-iltansa tämän viikon perjantaina. Pitkään odotettu Original -sarja Gen V on myös julkaissut perehdytysvideon toivottaakseen tulevat opiskelijat tervetulleiksi Godolkinin yliopistoon. Sukeltaessamme suoraan Gen V:n maailmaan, tuoreessa videossa kuulemme professori Brinkin (Clancy Brown), Dekaanin Indira Shettyn (Shelley Conn) sekä muutamien yliopiston huippuopiskelijoiden tervetulotoivotukset. On aika toivottaa uudet opiskelijat tervetulleiksi unohtumattomalle lukuvuodelle.

-sarjan maailmaan sijoittuvassa Gen V:ssä sukelletaan Pohjois-Amerikan ainoaan supersankareille tarkoitettuun korkeakouluun, Vought Internationalin johtamaan Godolkinin yliopistoon. Sarja kuvaa tapahtumia ensimmäisen supersankarisukupolven opinahjossa, jossa opiskelijoita koulutetaan yhdiste V:n perusperiaatteista. Samalla heihin koulitaan, että heidän sankarilliset voimansa ovat peräisin yhdiste V:stä, ei suoraan jumalalta. Nuorten sankarien fyysiset ja moraaliset rajat laitetaan koetukselle, kun he kilpailevat parhaista paikoista oppilaitoksen hierarkiassa. Sarjan hahmot oppivat pian, että kunnianhimo tuo mukanaan myös uhrauksia – moraalisen oikean ja väärän välinen ero voi olla hiuksenhieno. Kun oppilaitoksen synkät salaisuudet paljastuvat, opiskelijoiden on itse päätettävä millaisia sankareita heistä tulee.

Sarjan pääosissa nähdään näyttelijät Jaz Sinclair, Chance Perdomo, Lizze Broadway, Shelley Conn, Maddie Phillips, London Thor, Derek Luh ja Asa Germann. Patrick Schwarzenegger, Sean Patrick Thomas ja Marco Pigossi. Gen V:ssä vierailevat myös näyttelijät Clancy Brown, Jason Ritter sekä Jessie T. Usher, Colby Minifie sekä P.J. Byrne, joka palaa roolinsa The Boys -sarjasta.

Gen V -sarja saa ensi-iltansa kolmen jakson voimin perjantaina 29. syyskuuta yksinoikeudella -palvelussa.