Ensimmäinen vilahdus WWE-tähti Cody Rhodesista Street Fighter -elokuvan Guilena Kommentit pois päältä artikkelissa Ensimmäinen vilahdus WWE-tähti Cody Rhodesista Street Fighter -elokuvan Guilena

-elokuva on ottanut pienen askeleen eteenpäin paljastaessaan ensimmäisen kuvan Cody Rhodesista Guile-hahmona. Kuva ei paljasta paljoakaan, jotkut sanovat, ettei oikeastaan mitään, mutta ainakin voidaan vahvistaa, että Rhodes kantaa ylpeästi Guilen legendaarista tasalakki-hiustyyliä ja lihaksikasta olemusta.

Cody Rhodes tunnetaan ennen kaikkea showpainin maailmasta. Hän on tällä hetkellä hallitseva -mestari sekä King of the Ring -voittaja. Pelimaailmakaan ei ole hänelle vieras, hän on ollut mukana useissa WWE-peleissä, Call of Duty: Modern Warfare 3:ssa ja esiintyi myös -elokuvassa.

Street Fighter -elokuvassa nähdään vaikuttava tähtikaarti, Curtis ”50 Cent” Jackson bokseri Balrogina, Blankana, Keninä, WWE-tähti Akumana, Andrew Koji Ryu’na, Chun-Lina ja pahamaineisena M. Bisonina.

Elokuvan ensi-ilta on luvassa 20. maaliskuuta 2026, ja se liittyy osaksi kasvavaa videopelielokuvien ja -sarjojen listaa, jota ovat viime vuosina vahvistaneet menestykset kuten The Super Mario Bros. Movie, , ja Fallout.

Crash Bandicoot oli lähellä kadota kokonaan – yksi yllättävä peli pelasti koko sarjan Kommentit pois päältä artikkelissa Crash Bandicoot oli lähellä kadota kokonaan – yksi yllättävä peli pelasti koko sarjan

Crash Bandicoot

Moni muistaa vauhdikkaan kart-ajelun, mutta harva tietää, että Crash Nitro Kart oli likellä olla koko Crash-sarjan viimeinen peli. Näin kertoo Crash Bandicootin toinen luoja ja hahmosuunnittelija Charles Zembillas tuoreessa haastattelussa.

Zembillasin mukaan pelin kehitysvaiheessa panokset olivat kovat. Kehittäjästudio Vicarious Visions kertoi suoraan, että jos peli ei menestyisi, voitaisiin laittaa kokonaan jäihin. Siksi projektiin haalittiin kovan luokan tekijöitä, ja Zembillas toi mukaan myös pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Joe Pearsonin.

Vuonna 2003 julkaistu kart-ajopeli ilmestyi useille alustoille, kuten 2:lle, Xboxille ja GameCubelle. Kritiikit olivat vaihtelevia, mutta myynti riitti pitämään sarjan hengissä. Zembillasin mukaan juuri tämä peli varmisti, että Crashia nähtiin myöhemminkin uusissa peleissä.

Taustalla oli jo useampi Naughty Dogin alkuperäistrilogian jälkeen julkaistu peli, jotka eivät yltäneet samaan suosioon. Sarja sai kuitenkin myöhemmin uuden elämän, kun alkuperäiset klassikot julkaistiin uudelleen kokoelmassa Crash Bandicoot N. Sane Trilogy vuonna 2017.

Viimeisin sarjan peli on ollut vuonna 2023 julkaistu moninpelipainotteinen Crash Team Rumble, jonka kehitti Toys for Bob. Sarjan omistava Activision Blizzard ei ole toistaiseksi kertonut uusista Crash-suunnitelmista, joten marsupiaali-maskotti viettää tällä hetkellä ainakin pientä hengähdystaukoa.

Iron Galaxy saattaa tehdä Fallout 3- ja New Vegas -remasterit Kommentit pois päältä artikkelissa Iron Galaxy saattaa tehdä Fallout 3- ja New Vegas -remasterit

Fallout: New Vegas

Fallout-faneilla on ollut viime vuodet juhlaa. Amazonin Fallout-sarja on nostanut pelisarjan uuteen suosioon, ja samalla klassikot ovat nousseet jälleen keskusteluun. Nyt tiedämme, että viralliset remaster-versiot peleistä Fallout 3 ja ovat tulossa, mutta tekijätiimi on toistaiseksi pysynyt hämärän peitossa.

Tuore vihje viittaa kuitenkin vahvasti siihen, että asialla saattaisi olla . Studio julkaisi LinkedInissä kuvan helmikuisesta yhtiökokouksestaan, ja esitysdian taustalla komeili Fallout-trailereista tuttu “Please Stand By” -ruutu. Internet teki siitä nopeasti omat johtopäätöksensä.

Remastereiden on kerrottu olevan -tyyppisiä, mikä viittaa siihen, että visuaalinen puoli uudistettaisiin modernilla pelimoottorilla, mutta alkuperäiset pelimekaniikat säilyisivät pitkälti ennallaan. Vertailukohtana toimii . Samaan aikaan Bethesda Game Studios työstää jo -peliä, joten remaster-projektit ovat todennäköisesti ulkoistettu toiselle studiolle.

Iron Galaxy ei olisi valinta tuulesta temmattu. Studio on aiemmin auttanut muun muassa -pelin Switch-version kanssa, työskennellyt :n ja Fallout 76:n parissa sekä osallistunut -verkkopelin kehitykseen. Lisäksi se vastaa -yksinoikeuspelistä ja on kunnostautunut useiden pelien porttauksissa.

Virallista vahvistusta ei vielä ole, ja on mahdollista, että Iron Galaxy toimii vain yhtenä yhteistyökumppanina muiden studioiden rinnalla. Mutta jos vihje pitää paikkansa, Wastelandin klassikot ovat kokeneissa käsissä ja koska Fallout on nykyään Microsoftin omistuksessa, remasterit nähdään todennäköisesti myös Game Passissa julkaisunsa yhteydessä.