Entinen TT Games -johtaja sukeltaa Peter Panin maailmaan uudella studiollaan Kommentit pois päältä artikkelissa Entinen TT Games -johtaja sukeltaa Peter Panin maailmaan uudella studiollaan

Tom Stone, pitkään -pelien kehityksessä vaikuttanut veteraani, on perustanut uuden pelistudion Second Star Gamesin, joka suuntaa katseensa suoraan Neverlandiin ja Peter Panin seikkailuihin. Projekti syntyi yhteistyössä Great Ormond Street Hospitalin kanssa, jolle osa pelin tuotoista ohjataan hyväntekeväisyyteen.

Stone on tuttu nimi Lego-pelien historiasta, hän toimi TT Gamesin johtajana lähes 18 vuotta ja oli mukana muun muassa ensimmäisen -pelin kehityksessä. Uusi studio työllistää tällä hetkellä 18 täysipäiväistä työntekijää, joista osa on hänen entisiä kollegoitaan TT Gamesista.

on nimetty Peter Panin legendaarisen ohjeen mukaan: “take the second star to the right and straight on ’til morning” (Ota toinen tähti oikealle ja suoraan eteenpäin aamuun asti.). Stone kertoo, että tiimi on valmis kohtaamaan kovat haasteet ja tavoitteena on tehdä pelistä unohtumaton kokemus, eikä helppoon ratkaisuun tyydytä.

Vaikka -tarina on nykyisin public domain -luokassa, oikeudet kuuluvat Iso-Britanniassa edelleen Great Ormond Street Hospitalille, mikä takaa sairaalalle rojaltituloja kaupallisesta käytöstä.

Studiolla on kuitenkin suuremmat suunnitelmat kuin vain Peter Pan, tulevaisuudessa Second Star Games aikoo laajentua myös muiden tunnettujen IP-omaisuuksien pariin. Tämä tekee uudesta studiosta kiinnostavan toimijan pelimaailmassa, joka seuraa tarkasti Tom Stonen seuraavia siirtoja.

LEGO Batman saapuu Nintendo Switch 2:lle syyskuussa Kommentit pois päältä artikkelissa LEGO Batman saapuu Nintendo Switch 2:lle syyskuussa

Pitkään odotettu saa vihdoin julkaisupäivän :lla. Lepakkosankarin paluu tapahtuu 18. syyskuuta 2026, ja ennakkotilaukset ovat jo käynnissä.

Switch 2 -versiosta julkaistaan kaksi painosta. Perusversion hinta on noin 60 euroa, kun taas Deluxe Edition maksaa noin 80 euroa. Kalliimpi versio sisältää lisäsisältöä, mutta toisin kuin -, – ja -versioissa, sillä ei saa ennakkopääsyä peliin. Kaikki pääsevät siis Gothamin kaduille samaan aikaan.

Deluxe-pakettiin kuuluu Legacy Collection -lisäosa, joka tuo peliin uusia pukuja, ajoneuvoja ja Batcave-esineitä klassisista Batman-tarinoista, kuten Arkham-peleistä ja Batman Beyondista. Lisäksi mukana on Mayhem Collection -DLC, joka lisää pelattaviksi hahmoiksi Jokerin ja Harley Quinnin sekä kokonaan uuden tarinatehtävän. Fyysisen version ennakkotilaajat saavat kaupan päälle myös Retro Video Game Batman -minihahmon.

Julkaisun vahvistuminen on monelle helpotus. Kun erään toisen suuren pelin Switch 2 -versio joutui hiljattain jäihin juuri ennen julkaisuaan, osa pelaajista pelkäsi saman kohtalon odottavan myös LEGO Batmania. Nyt huolet voidaan ainakin toistaiseksi unohtaa.

LEGO Batman: Legacy of the Dark Knight oli yksi kevään puhutuimmista pelijulkaisuista, ja sitä on kiitelty erityisesti huumoristaan sekä tavastaan kunnioittaa Batmanin pitkää historiaa. Edellisestä varsinaisesta LEGO Batman -pelistä onkin vierähtänyt jo yli vuosikymmen, joten Viittasankarin paluu LEGO-palikoiden maailmaan on monelle fanille enemmän kuin tervetullut.

Nintendo-fanien kannattaa pitää kiirettä – useat LEGO-setit katoavat pian kaupoista Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo-fanien kannattaa pitää kiirettä – useat LEGO-setit katoavat pian kaupoista

Jos olohuoneessa on vielä tilaa yhdelle Mario-radalle tai Animal Crossing -rakennelmalle, nyt saattaa olla viimeinen hetki toimia. Nintendo Life kertoo, että useita -aiheisia -settejä ollaan poistamassa myynnistä lähiaikoina. Mukana on muun muassa Super Mario-, Mario Kart- ja Animal Crossing -settejä.

Kuva: LEGO:n poistuvien settien listalla oleva Mario Kart – Standard Kart -setti

LEGO merkitsee poistuvia tuotteita “retiring soon” -listalleen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että setit katoavat kaupoista varastojen loppuessa. Nintendo-fanien kannalta tämä on tuttu mutta hieman tuskallinen perinne: kun suosikkisetti jää eläkkeelle, sen hinta voi pompata jälkimarkkinoilla nopeasti pilviin. Yhtäkkiä pieni palikkapaketti maksaa enemmän kuin oikea videopeli.

Erityistä huomiota on saanut myös ensimmäinen The Legend of Zelda -LEGO-setti, Great Deku Tree 2-in-1, jonka kerrotaan poistuvan myynnistä mahdollisesti jo heinäkuussa. Setti julkaistiin vasta vuonna 2024, joten sen “eläköityminen” tulee monille yllättävän nopeasti.