Epic Games on ilmoittanut ostavansa Rocket League -hittipelin kehittäjän Psyonixin. Luonnollisesti tämä tarkoittaa sitä että peli saapuu Epic Games Storeen tämän vuoden lopulla. Peli tulee kuitenkin löytymään jatkossa myös muilta alustoilta sekä Steamistä.
Psyonixin mukaan pelin kehitys tulee pysymään ennalla ja peli tulee saamaan jatkossakin säännöllisiä päivityksiä. Samalla yhtiö kertoi odottavansa pelin tavoittavan uusia kokeilijoita kaupan seurauksena.
San Diegolaisella Psyonix -pelistudiolla on tällä hetkellä 132 työntekijää. Pohjois-Carolinalainen Epic Games sen sijaan työllistää yli 1 000 henkilöä.
Steam -pelikauppapaikka jakaa parhaillaan ilmaiseksi avoimen maailman vuoropohjaista roolipeliä Moonring. Voit katsoa pelin trailerin alta.
Klassisten Ultima -pelien henkeen toteutun retroilevan Moonring -pelin taustalla on Xboxin tunnetun Fable -pelisarjan luoja.
Pelissä pelaajat pääsevät seikkailemaan laajaan käsin suunniteltuun maailmaan sekä tutkimaan maanalaisia tyrmiä, jotka ovat sattuman varaan luotuja. Seikkailun ja taistelun lisäksi pelistä löytyy hiippailua, kaupankäyntiä sekä paikallisten kanssa keskustelua.
Ubisoft on julkaissut ilmaispelattavalle Trackmania -ajopelille peräti 25 uutta ajorataa sekä uudet ajokuosit. Voit katsoa uuden trailerin alta.
Kesän lämpö ja vehreys ovat jo taakse jäänyttä elämää. Trackmanian vauhdikkaassa ajopelimaailmassa tämä tarkoittaa syyskauden aloitusta, jonka myötä ajokisat syöksyvät keltaisen, oranssin ja punaisen sävyihin.
Mukana olevat 25 uutta rataa ovat pelattavissa yksin- ja moninpelinä, mukaan lukien Ranked 3v3 -pelitilassa, jossa otetaan tiimeistä mittaa. Lisäksi syyskautta juhlitaan uudella prestige-tason autopinnoitteella, joka tulee saataville neljänä eri variaationa (pronssi, hopea, kulta ja hulppea author). Lisäksi kerättävissä on peräti 100 uutta mitalisaavutusta. Radoista kahdeksan ovat ilmaiseksi pelattavissa, kun Track of the Day- ja Cup of the Day -kisat alkavat 8. lokakuuta.
PC-pelaajien lisäksi Trackmania saapui toukokuussa myös pelikonsoleille. Sen myötä pelaajat pääsevät nauttimaan vauhdikkaista kisa-ajoista Xbox One-, Xbox Series X/S-, PlayStation 4- ja PlayStation 5 -pelikonsoleilla PC-pelaamisen ohella (Steam, Ubisoft Connect ja Epic). Mikä parasta, eri alustat ovat yhteensopivia toistensa kanssa, joten pc-pelaajat pääsevät kisaamaan konsolipelaajien kanssa. Lisäksi alustojen välinen edistyminen mahdollistaa sen, että millä alustalla pelaaja ikinä peliä pelaakaan, saavutukset ja muut edistymiset kirjautuvat järjestelmään automaattisesti.
Trackmania on mielikuvituksellinen, realismia venyttävä ja uskomattoman koukuttava ajopeli, jossa pelaajat voivat luoda erilaisia ratoja ja pelitiloja vain mielikuvitus rajoittavana tekijänä. Pelin perusversio on pelattavissa ilmaiseksi ja tämän lisäksi pelaajat voivat ostaa Standard- ja Club-versiot pelistä 9,99 ja 29,99 euron hintaan.
Trackmania on saatavilla ilmaiseksi PlayStation 4, PlayStation 5, Xbox Series X ja S sekä Xbox One -konsoleille. PC:lle peli on saatavilla Epic Games Store- ja Ubisoft Store -kauppapaikoista.