Esittelyssä uutuussarja Saara Aalto pränkkää Suomea – mukana tutut julkisuuden henkilöt Kommentit pois päältä artikkelissa Esittelyssä uutuussarja Saara Aalto pränkkää Suomea – mukana tutut julkisuuden henkilöt

Saara Aalto pränkkää Suomea

on piilokamera-lajityypin sarja, jossa juontaja Saara Aalto “pränkkää” ystäviään ja kaduilta poimittuja suomalaisia.

Sarjassa katsojat pääsevät seuraamaan kuinka Saara Aalto muuttuu tunnistamattomiksi hahmoiksi ja selviytyy mitä omituisimmista tilanteista pränkätessään Suomen eturivin julkkiksia Jukka Hildéniä, Sauli Koskista, Oona Kivelää, Petteri Koposta sekä Juho Nummelaa. Julkkiksia pränkätään joka jaksossa, mutta myös tavan kansalaiset joutuvat sarjan aikana pilailun kohteeksi.

Saara Aalto pränkkää Suomea -sarjan avausjaksossa jekutetaan TV-persoona Sauli Koskista. Jakson loppuhuipennus saa monessa mukana olleen TV-konkarin kiemurtelemaan tuolissaan.

Toisessa jaksossa pränkätään Suomen menestyneimpiin koripalloilijoihin lukeutuvaa Petteri Koposta, jonka tunneskaala innostuksesta ihmetykseen ovat silmin nähtävissä koko jakson ajan.

Kolmannessa jaksossa moninkertainen tankotanssin maailmanmestari Oona Kivelä joutuu Saara Aallon pränkkäyksen uhriksi.

Sarjan neljäs jakso on omistettu Jukka Hildénille, joka on Suomen TV-viihteen konkari ja jekkumestari vailla vertaa. Niinpä onkin herkullista, kun hänen vaimonsa Chachi järjestää miehelle mojovan yllätyksen!

Viidennessä jaksossa pränkkäysvuorossa on Justimus, joka on yksi Suomen tunnetuimmista komediaryhmistä. Juho Nummela, Sami Harmaala ja Joose Kääriäinen onkin totuttu näkemään lukemattomissa sketseissä tiiviissä yhteistyössä. Tällä kertaa asetelma on kuitenkin kaksi vastaan yksi. Pränkkinaruista vetelee tuttuun tapaan Saara Aalto!

Kauden kuudes jakso on yllätyksiä täynnä ja finaalipränkkäys tullaan viemään vielä astetta korkeammalle.

Sarjan on tuottanut ITV Studios Finland, ja se ilmestyy Suomessa -palveluun 16. joulukuuta. Ensi-illan jälkeen julkaistaan kaksi jaksoa joka perjantai. Ensimmäinen kausi koostuu kaikkiaan kuudesta jaksosta.

Fallout-sarjan piiloitettu puhelinnumero sai fanit pähkäilemään – ”easter egg” vai vihjailua tulevasta? Kommentit pois päältä artikkelissa Fallout-sarjan piiloitettu puhelinnumero sai fanit pähkäilemään – ”easter egg” vai vihjailua tulevasta?

Fallout Prime Video

Prime Videon -sarja sai fanit innostumaan piilotetun puhelinnumeron ansiosta.

Tarkkasilmäiset katsojat bongasivat Vault-Tecin puhelinnumeron mainoksesta jaksossa 6. Numeroon (213-258-2858) soittaminen tarjoaa karmean yllätyksen: huutoja ja puhelun katkeamisen. Numeroon tekstiviestin lähettäminen tuottaa kuitenkin erilaisen vastauksen, jotka voit tarkistaa alla olevista Twiiteistä:

Mikäli upotus ei näy, ota homma haltuun tämän linkin takaa.

Jotkut uskovat 33 viikon aikataulun viittaavan Vault 33:een, Fallout-universumin tiettyyn holviin. Toiset spekuloivat sen vihjaavan Fallout-franchisen uutisista – joko peleistä tai TV-sarjasta – marraskuussa (33 viikkoa huhtikuun jälkeen).

Onko kyseessä vain hauska ”easter egg” vai vihje tulevasta, jää nähtäväksi.

Fallout saapui suoratoistona saataville huhtikuun 11. päivä yksinomaan Prime Videolla yli 240 maassa ja alueella maailmanlaajuisesti.

Fallout -sarja sai uuden trailerin – ensi-ilta aikaistui Kommentit pois päältä artikkelissa Fallout -sarja sai uuden trailerin – ensi-ilta aikaistui

Fallout Prime Video

Prime Video on avannut aarrearkunsa ja julkaissut virallisen trailerin tulevalle post-apokalyptiselle sarjalle . Lisäksi trailerissa paljastetaan, että sarjan kaikki kahdeksan jaksoa saavat ensi-iltansa 11. huhtikuuta, päivän aiemmin kuin aiemmin ilmoitettu. Sarja perustuu äärimmäisen suosittuun retrofuturistiseen videopelisarjaan.

Elokuvamainen traileri säilyttää pelin maailman ja tunnusomaisen synkän huumorin. Siinä nähdään paikallinen asukas Lucy (Ella Purnell) kamppailemassa sopeutuakseen säteilyn saastuttamaan autiomaahan, joka on tullut kieroutuneeksi ja vaaralliseksi. Traileri tarjoaa myös ensimmäisen vilauksen Moldaverista (Sarita Choudhury) ja Ma Junesta (Dale Dickey).

Sarja on Kilter Filmsin käsialaa, ja sen vastaavina tuottajina toimivat Jonathan Nolan ja Lisa Joy. Nolan on myös ohjannut sarjan kolme ensimmäistä jaksoa. Geneve Robertson-Dworet ja Graham Wagner toimivat niin ikään sarjan vastaavina tuottajina, käsikirjoittajina sekä showrunnereina. Sarjan pääosissa nähdään Ella Purnell (Yellowjackets), Walton Goggins (The Hateful Eight) ja Aaron Moten (Emancipation). Kilter Filmsin Athena Wickham toimii tuotannon johdossa yhdessä Todd Howardin (Bethesda Game Studios) ja James Altmanin (Bethesda Softworksin) kanssa.

Amazon MGM Studios ja ovat tuottaneet sarjan yhteistyössä Bethesda Game Studiosin ja Bethesda Softworksin kanssa. Sarjassa nähdään myös näyttelijät Moisés Arias (The King of Staten Island), Kyle MacLachlan (Twin Peaks), Sarita Choudhury (Homeland), Michael Emerson (Person of Interest), Leslie Uggams (Deadpool), Frances Turner (The Boys), Dave Register (Heightened), Zach Cherry (Severance), Johnny Pemberton (Ant-Man), Rodrigo Luzzi (Dead Ringers), Annabel O'Hagan (Law & Order: SVU) ja Xelia Mendes-Jones ().

Fallout saapuu suoratoistona saataville huhtikuun 11. päivä yksinomaan Prime Videolla yli 240 maassa ja alueella maailmanlaajuisesti.