Fallout 76 pelattavissa ilmaiseksi tänä viikonloppuna Kommentit pois päältä artikkelissa Fallout 76 pelattavissa ilmaiseksi tänä viikonloppuna

Fallout 76

Karun julkaisun kokenut on kokeiltavissa ilmaiseksi tulevana viikonloppuna konsoleilla ja :llä.

Kehnosta alusta huolimatta peli on kuitenkin saanut parannuksia ja lisäyksiä kuten selviytymistilan, battle royale henkisen Nuclear Winter -lisäosan sekä viimeisimpänä Wasterlanders -päivityksen, jonka myötä peli sai odotetut NPC hahmot.

Nyt on siis oiva aika palata takaisin tai kokeilla ensimmäistä kertaa onko pelistä saatu yhtään edeltäjiensä kaltaista.

Peli tulee kokeiltavaksi tänään toukokuun 14. päivä n 19.00 ja se on ladattavissa ja -konsoleille sekä PC:lle.

GTA 6 saattaa ilmestyä PC:lle jo alkuvuodesta 2027 Kommentit pois päältä artikkelissa GTA 6 saattaa ilmestyä PC:lle jo alkuvuodesta 2027

-pelaajien ei ehkä tarvitse odottaa julkaisua yhtä pitkään kuin pelisarjan edellisen osan kohdalla. GamesBeatin raportin mukaan Rockstar Gamesin odotettu jättipeli saattaisi saapua tietokoneille jo vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä eli tammi-maaliskuussa.

julkaistaan aluksi ja Xbox Series X|S 19. marraskuuta 2026. ei ole vielä vahvistanut PC-version julkaisupäivää, joten alkuvuoden aikatauluun kannattaa toistaiseksi suhtautua huhuna.

Mahdollinen julkaisuikkuna olisi PC-pelaajille iloinen yllätys. saapui tietokoneille vasta noin puolitoista vuotta konsolijulkaisunsa jälkeen. Jos kuudes osa seuraisi raportoitua aikataulua, odotus jäisi tällä kertaa huomattavasti lyhyemmäksi.

Pitkä odotus on saanut osan PC-pelaajista pohtimaan, pitäisikö pelin vuoksi hankkia kokonaan uusi konsoli. Jos raportin tiedot pitävät paikkansa, maltti saattaa kuitenkin palkita jo muutaman kuukauden kuluttua konsolijulkaisusta. Toistaiseksi PC-pelaajien kannattaa silti pitää ostohousut jalassa ja odottaa Rockstarin virallista vahvistusta.

Ace Combat 8 rikkoi miljoonan myydyn pelin rajan ennätysajassa Kommentit pois päältä artikkelissa Ace Combat 8 rikkoi miljoonan myydyn pelin rajan ennätysajassa

on lähtenyt lentoon vauhdilla. Bandai Namcon lentotaistelupeli on myynyt maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta hieman yli viikossa julkaisunsa jälkeen. Samalla siitä tuli koko -sarjan nopeimmin myynyt osa.

Menestys näkyy myös arvosteluissa. Metacritic-palvelussa peli on saavuttanut 87 pisteen keskiarvon, mikä nostaa sen sarjan toiseksi parhaiten arvioiduksi osaksi. Edelle jää ainoastaan vuonna 2001 julkaistu .

Sarjan vetovoima ei kehitysjohtaja Kazutoki Konon mukaan perustu pelkästään ilmataisteluihin. Hän kertoi aiemmin VGC-sivustolle, että Ace Combatin vahvuuksia ovat kolmen vuosikymmenen aikana karttunut kokemus tarinankerronnasta sekä laaja valikoima lentokoneita. Monissa muissa lentotaistelupeleissä keskitytään lähinnä ilmataisteluihin, mutta Ace Combat pyrkii tarjoamaan pelaajalle sankarillisen matkan, jonka aikana tämä kasvaa haastavien tehtävien kautta todelliseksi ässäpilotiksi.

Vuonna 1995 alkanut pelisarja on siis onnistunut löytämään yleisönsä myös uusimman osansa kohdalla. Yli miljoonan kappaleen myynti näin nopeasti on vahva alku, ja jos vastaanotto jatkuu yhtä hyvänä, Ace Combat 8: Wings of Theve voi nousta sarjan tähän asti menestyneimpien osien joukkoon myös kokonaismyynnissä.

Peli on saatavilla , ja Xbox Series X|S -konsoleille.