Fueled Up -peli tarjoilee Overcooked -tyylistä sekoilua avaruudessaKommentit pois päältä artikkelissa Fueled Up -peli tarjoilee Overcooked -tyylistä sekoilua avaruudessa
Kehittäjä Fireline Games on julkaisemassa Fueled Up -nimistä co-op sohvapeliä PC:lle ja PlayStation sekä Xbox -konsoleille tänä vuonna. Voit katsoa pelin trailerin alta.
Pelissä pelaajien tarkoitus on yhdessä pelastaa, korjata ja tankata vaurioituneita avaruusaluksia, ennen kuin paha avaruusmustekala saa ne lonkeroihinsa. Vastaansa pelaajat saavat lisäksi asteroideja, madonreikiä sekä avaruuskalmareita.
Pelata voi joko yksin tai yhdessä kavereiden kanssa. Yhdessä pelaaminen luonnistuu niin samalta sohvalta kuin verkon välityksellä.
Fueled Up ilmestyy PC:lle sekä PlayStation 4 ja Xbox One -konsoleille myöhemmin tänä vuonna.
IO Interactiven tekninen tuottaja Cristina Vega kertoi, että päätös oli lopulta pakon sanelema. Kehitystiimi on työskennellyt pelin parissa kovalla tahdilla jo pitkään, minkä lisäksi markkinointiin ja muihin julkaisun valmisteluihin liittyvät tekijät vaikuttivat aikatauluun. Viivästyksen tarkoituksena on varmistaa, että Switch 2 -versio on mahdollisimman viimeistelty.
Switch 2 -version kehitys on Vegan mukaan edennyt hyvin ja alkaa lähestyä loppusuoraa. Edessä on kuitenkin vielä suorituskyvyn hiomista ja muuta hienosäätöä. Tavoitteena on saada peli tuntumaan Switch 2 mahdollisimman lähellä PC-versiota.
Täysin samanlaista teknistä toteutusta ei kuitenkaan voida luvata. Switch 2 muistirajoitukset ja muu laitteisto pakottavat kehittäjät tekemään kompromisseja esimerkiksi kaukana näkyvien kohteiden yksityiskohdissa. Vegan mukaan tarkoituksena on kuitenkin säästää asioissa, jotka eivät juuri vaikuta pelaajan kokemukseen.
IO Interactiven James Bond -peli julkaistiin muille alustoille toukokuussa ja ylsi yhtiön mukaan neljän miljoonan myytyyn kappaleeseen kolmessa kuukaudessa. Switch 2 -pelaajat pääsevät siis Bondin matkaan vasta maaliskuussa 2027, jos tällä kertaa julkaisupäivä pysyy aikataulussa.
Synkät tulevaisuuskuvat saavat hetkeksi väistyä, sillä Loftia tarjoaa vaihtoehdoksi kelluvia saaria, yhteisöllistä elämää ja ripauksen ympäristöystävällistä tulevaisuusoptimismia. Qloud Gamesin kehittämä MMO-elämäsimulaattori siirtyy Early Access -vaiheeseen 3. marraskuuta 2026.
Loftiassa jokainen pelaaja saa oman kelluvan saarensa, jota voi rakentaa ja koristella mielensä mukaan. Kodin lisäksi pelaajat voivat kasvattaa kasveja hydroponisilla viljelyhyllyillä, pelastaa eläimiä ja suunnata muiden pelaajien kanssa erilaisiin seikkailuihin. Perinteisen taistelun sijaan haasteet painottuvat pulmiin ja tasohyppelyyn.
Yhteisöllisyys on tärkeässä roolissa, sillä pelaajat voivat osallistua yhteisiin rakennusprojekteihin ja kehittää omaa yhteisöään. Käytännössä Loftia vaikuttaa peliltä, jossa naapurin kanssa voi ennemmin rakentaa aurinkopaneelin kuin ampua tätä raketinheittimellä.
Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkää rauhallista puutarhanhoitoa pilvien päällä. Uusi traileri vihjaa, että kelluvia saaria uhkaa jonkinlainen maailmanlopun tapahtuma, joka aiheuttaa jopa halkeamia saariin. Pelaajien tehtäväksi jää selvittää yhdessä, kuinka oma yhteisö voidaan pelastaa.
Loftia julkaistaan PC:lle Steam Early Accessiin 3. marraskuuta. Peliä on kehitetty noin neljän vuoden ajan, ja sen voi lisätä jo nyt Steam-toivelistalle.