Game Of Thrones tähti on ehdolla uudeksi Lara Croftiksi tulevaan Tomb Raider tv-sarjaan Kommentit pois päältä artikkelissa Game Of Thrones tähti on ehdolla uudeksi Lara Croftiksi tulevaan Tomb Raider tv-sarjaan

Sophie Turner on edennyt neuvotteluvaiheeseen Amazonin tulevan -tv-sarjan pääroolin osalta, kertoo Deadline. Turner tunnetaan parhaiten Sansa Starkin roolista -sarjasta.

Amazonin live-action Tomb Raider -sarja julkistettiin virallisesti toukokuussa 2024. Sarjan käsikirjoittajaksi on kiinnitetty Fleabag- ja Killing Eve -sarjoista tunnettu Phoebe Waller-Bridge. Aiemmin lokakuussa uutisoitiin, että Turner ja Lucy Boynton (Bohemian Rhapsody) olivat molemmat koekuvauksissa Lara Croftin rooliin.

Lara Corftia ovat aiemmin esittäneet valkokankaalla Angelina Jolie 2000-luvun alussa ja myöhemmin Alicia Vikander. Amazon kuvailee tulevaa sarjaa ”eeppiseksi” ja ”maailmanlaajuiseksi seikkailuksi”.

Tv-sarjan lisäksi Amazon julkaisee Crystal Dynamicsin seuraavan Tomb Raider -pelin ja suunnittelee uutta elokuvaa. Aspyr puolestaan julkaisee Tomb Raider 4-6 Remastered -kokoelman ensi vuonna.

Sarjan julkaisuajankohtaa ei ole vielä ilmoitettu, mutta se tulee nähtäväksi -suoratoistopalvelussa.

Vakoilutrilleri Butterfly saapuu Prime Videolle elokuussa Kommentit pois päältä artikkelissa Vakoilutrilleri Butterfly saapuu Prime Videolle elokuussa

on julkaissut ensimmäiset kuvat sekä julkaisupäivän odotetulle uutuussarjalleen , jonka kaikki kuusi jaksoa julkaistaan 13. elokuuta 2025. Sarjan pääroolissa nähdään Lost- ja Hawaii Five-0 -tähti Daniel Dae Kim, joka toimii myös sarjan vastaavana tuottajana.

Butterfly perustuu luomaan BOOM! Studiosin graafiseen novellisarjaan ja tuo katsojille intensiivisen, hahmokeskeisen vakoilutrillerin, jossa perhesiteet joutuvat koetukselle kansainvälisen vakoojakuvion keskellä.

Tarina seuraa David Jungia (Kim), entistä Yhdysvaltojen tiedusteluagenttia, joka elää piilossa Etelä-Koreassa. Hänen elämänsä suistuu raiteiltaan, kun menneisyyden synkkä päätös palaa kummittelemaan – ja häntä alkaa jäljittää nuori, tappavan vaarallinen agentti Rebecca (). Rebeccan takana toimii hämärä vakoojaorganisaatio nimeltä Caddis.

Daniel Dae Kimin mukaan Butterfly on pitkäaikaisen haaveen täyttymys: ”Halusin tuoda yhteen amerikkalaisia ja korealaisia tarinankertojia ja luoda sarjan, joka yhdistää nämä kaksi minulle rakasta kulttuuria.”

Sarjan on luonut yhdessä Kimin kanssa The Mentalist– ja Gotham-sarjoista tuttu sekä kirjailija Steph Cha. Muissa rooleissa nähdään mm. , , Park Hae-soo, Kim Ji-hoon, ja . Vierailevina tähtinä mukana ovat myös tunnetut korealaisnäyttelijät ja Lee Il-hwa.

The Wheel of Time -sarja on peruttu Kommentit pois päältä artikkelissa The Wheel of Time -sarja on peruttu

on perunut -sarjan neljännen kauden, eikä sitä olla viemässä muille suoratoistopalveluille. Sarjan kolmas kausi sai faneilta parhaan vastaanoton, mutta tuotantokustannukset olivat liian korkeat suhteessa katsojalukuihin, joten päätti lopettaa sarjan.

Kirjailija , joka viimeisteli alkuperäiset romaanit jälkeen, kommentoi päätöstä pettyneenä. Hän totesi, ettei ollut juuri mukana sarjan tuotannossa ja sai tiedon lopetuksesta median kautta. Sanderson harmitteli, että fanit ”ansaitsivat paremman kohtelun” parhaimman kauden jälkeen.

Yli 120 000 fania on allekirjoittanut vetoomuksen sarjan jatkamiseksi. Vaikka toiveita on esimerkiksi :sta, mitään varmaa ei ole, ja sarjan tulevaisuus näyttää epävarmalta. The Wheel of Time on näin jäämässä yhdeksi monista kunnianhimoisista mutta keskeneräisiksi jääneistä fantasiasovituksista.