Gloomhaven-kehittäjä Flaming Fowl irtisanoo yli 20 työntekijää Kommentit pois päältä artikkelissa Gloomhaven-kehittäjä Flaming Fowl irtisanoo yli 20 työntekijää

Gloomhavenin kehittänyt Studios on ilmoittanut irtisanomisista ja uuden projektinsa Ironmarkedin kehitystyön keskeyttämisestä.

-palvelussa julkaistussa päivityksessä studio ilmoitti uudesta Ironmarked-pelistä ja julkaisi siitä demoversion. Myöhemmin he kuitenkin selvensivät, että pelin tuotanto on toistaiseksi keskeytetty rahoituksen puutteeseen.

-sivuston haastattelussa Flaming Fowlin toimitusjohtaja Craig Oman kertoi tiimin supistuneen noin 30 työntekijästä vain yhdeksään viime perjantaihin mennessä. He lisäsi heidän työskennelleen Ironmarkedin parissa vuoden ajan ja että heidän julkaisusopimus raukesi viime vuoden kesäkuussa.

”Olemme rahoittaneet toimintaamme itse elokuusta lähtien, Olemme esitelleet peliä useille julkaisijoille tuosta lähtien, mutta kaikki ovat sanoneet: ’Peli näyttää hyvältä, tiimi on loistava, mutta emme solmi uusia sopimuksia juuri nyt’.”

Flaming Fowl kertoi myös Steam-päivityksessään, että Ironmarkedin demon julkaiseminen on yritys auttaa työntekijöitä löytämään uusia työpaikkoja esittelemällä heidän erinomaista työtään projektin parissa.

”Toivomme, että keräämme Steamissä riittävästi toivelistauksia, jotta voimme jatkaa Ironmarkedin kehitystä tulevaisuudessa. Siihen asti keskitymme pienempään peliin, jonka voimme rahoittaa itse.”

Lähde

Uutuuspeli Mr Trippy laittaa pelaajan tasapainoilemaan poliisien ja pehmisten välillä Kommentit pois päältä artikkelissa Uutuuspeli Mr Trippy laittaa pelaajan tasapainoilemaan poliisien ja pehmisten välillä

Pelinkehittäjä on julkistanut Mr Trippyn, omaperäisen hallintapelin, jossa pelaaja pyörittää näennäisesti tavallista jäätelöautoa. Pinnan alla liiketoiminta on kuitenkin kaikkea muuta kuin viatonta, sillä makeiden herkkujen ohella asiakkaille kaupataan myös laittomia huumeita.

Pelin ideana on tasapainoilla laillisen ja rikollisen liiketoiminnan välillä. Pelaajan on välteltävä poliisin valvontaa, pidettävä epäilykset kurissa ja laajennettava toimintaansa uusille asuinalueille. Samalla jäätelöautoa voi päivittää ja muokata tehokkaammaksi, kun ”yritys” kasvaa.

Rahanpesu on myös tärkeä osa pelimekaniikkaa. Laittomasti ansaitut rahat täytyy kierrättää paikallisten yritysten kautta, jotta viranomaiset tai verottaja eivät pääse jäljille. Mitä suuremmaksi bisnes kasvaa, sitä haastavammaksi muuttuu myös poliisin välttely.

Mr Trippylle ei ole vielä ilmoitettu julkaisupäivää, mutta peli on tulossa :lle, ja sen voi lisätä jo nyt Steamin toivelistalle. Kyseessä on selvästi pilke silmäkulmassa tehty rikollisuusteemainen simulointipeli, joka yhdistelee yrityksen johtamista ja hiiviskelyä varsin epätavallisella tavalla.

Suomalaispelien kesä oli monipuolinen – Nitro Games solmi miljoonasopimuksen, Gamescomiin vahva suomalaisedustus Kommentit pois päältä artikkelissa Suomalaispelien kesä oli monipuolinen – Nitro Games solmi miljoonasopimuksen, Gamescomiin vahva suomalaisedustus

Suomalaisen pelialan kuukausittainen Good Game News from Finland -uutiskirje on julkaistu. Heinäkuu oli alan osalta poikkeuksellisen hiljainen lomakauden vuoksi, mutta täysin uutisitta kuukausi ei jäänyt.

Kuukauden merkittävimpiin uutisiin lukeutuu Nitro Gamesin noin 2,1 miljoonan euron kehityspalvelusopimus nimeämättömän eurooppalaisen pelijulkaisijan kanssa. Sopimus koskee vielä julkistamatonta mobiiliräiskintäpeliä, ja aiempien tilausten kanssa yhteistyön kokonaisarvo nousee noin 4,1 miljoonaan euroon.

Samalla Nitro Games kertoi siirtäneensä Autogun Heroes -pelin mobiiliversion kehitys- ja julkaisuvastuun tamperelaiselle Hyperkanille. Nitro säilyttää pelin immateriaalioikeudet, mutta voi järjestelyn ansiosta keskittää resurssejaan uusiin mobiiliprojekteihin.

Uusia suomalaispelejä Steamissa

Heinäkuussa nähtiin myös useita suomalaisia pelijulkaisuja ja päivityksiä.

Steamissa julkaistiin muun muassa:

  • Warena, jonka taustalla on alkuperäisen Angry Birdsin kehittäjiin kuuluva Tuomas Erikoinen.
  • Taival, Bonobo Softwaren avoimen maailman toimintaroolipeli, joka saapui varhaiseen julkaisuun.
  • Forsaken Realms: Vahrin’s Call, Titan Rocin ensimmäinen peli.

Lisäksi taktinen rikkoi jo puolen miljoonan pelaajan rajan ja sai uutta lisäsisältöä.

Elokuun lopulla Steamin Early Accessiin puolestaan saapuu DIRTNAP, joka yhdistää Wormsin hengessä täysin tuhoutuvat kentät reaaliaikaiseen moninpelitoimintaan.

Suomalaispelit näkyvästi esillä Gamescomissa

Suomalaispelit ovat jälleen vahvasti mukana Gamescom 2026 -messuilla Kölnissä.

Neogames järjestää tuttuun tapaan Nordic All Stars -yhteisosaston, jossa nähdään useita suomalaisia studioita ja pelialan organisaatioita. Mukana ovat esimerkiksi Dreamloop Games, VRKiwi, Kokoon Games, Simucube, Neon Cocoa, Bonus Stage Publishing ja useita muita kotimaisia toimijoita.

Messuilla nähdään myös poikkeuksellisen korkean tason suomalaisedustus, sillä Euroopan komission johtava varapuheenjohtaja Henna Virkkunen osallistuu tapahtumaan ensimmäistä kertaa ja pitää puheenvuoron EU:n pelialastrategiasta.

Vaikka heinäkuu oli uutisrintamalla tavallista rauhallisempi, suomalainen peliala jatkaa syksyä kohti vahvassa vireessä niin uusien julkaisujen, kansainvälisten messujen kuin merkittävien liiketoimintasopimustenkin siivittämänä.