Hack-and-Slash-rytmiä ilman turhia taukoja – arvostelussa Hyrule Warrios: Age of Imprisonment Kommentit pois päältä artikkelissa Hack-and-Slash-rytmiä ilman turhia taukoja – arvostelussa Hyrule Warrios: Age of Imprisonment

: Age of Imprisonment on vuonna 2025 julkaistu hack and slash -peli, jonka on kehittänyt ja julkaissut Switch 2:lle. Kuten edeltäjänsä, Age of Imprisonment on crossover, joka yhdistää Nintendon -sarjan maailman ja hahmot Koei Tecmon -pelattavuuden. Tarina sijoittuu vangitsemissotaan, joka on esitelty -pelissä. Age of Imprisonment julkaistiin 6. marraskuuta 2025.

Ensituntumaa kohti

Tuntui oudolta pelata uutta Zelda peliä pitkästä aikaa, kun Breath of the Wild oli ollut uusin, jonka olen hakannnut läpi asti. Oli jännää päästä itse Zeldalla pelaamaan alusta asti. ZHahmolla liikkuminen ensituntumalta oli tosi sulavaa, mutta kamera kääntyi omaan makuun aivan liian hitaasti ja se täytyi käydä asetuksista vasta ensimmäiseen taisteluun päästessä käydä muuttamassa, koska ennen sitä ei Age of Imprisonment ei antanut avata valikkoja vaika pelin sai kyllä tauolle heti alusta asti ihan peliosuuteen päästessä.

Odotukset Hyrule Warriors pelistä oli vain nappuloiden hakkaamista ja jatkuvaa vihollisten kanssa mähinöintiä höystettynä mitättömällä tarinalla. Age of Imprisonment yllätti ja nostatti kyllä ensimmäisen 10 minuutin sisään odotukset korkeammalle mielenkiintoisella tarinalla, joka antoi intoa jatkaa eteenpäin sekä pitämään odotukset mähinöintiin suurta vihollisjoukkoa vastaan. Taistelu aluksi oli pelkkää hack-and-slash hakkaa nappuloita ja tee ketjuhyökkäyksiä tyylistä, joka oli tosi tyydyttävää ison alueen hyökkäyksien kohdalla, joita löytyi prinsessa Zeldan omasta repertuaarista muutama kappale, kun suuri määrä vihollisia tuhoutui kerralla.

Onneksi tuli myös vastaan aika nopeasti vähän isompia vihollisia, jotka ovat yleisesti leirien tai vihollisjoukkojen johtajia, heille täytyi käyttää apuna myös erilaisia tekniikoita, jotta heidän tehokkaammat hyökkäykset sai pysäytettyä kesken kaiken, joka antoi mahdollisuuden tehdä perään jatkohyökkäyksen ja rikkoa heidän puolustustaan sekä tiputtaa elämäpisteet alaspäin. Peli on todella nopeatempoinen ja koko ajan tapahtuu jotain, joka vähän pudotti toivoa pelin kohdalla, mutta hyvä puoli on, että ainakaan ei ole mitään ylimääräistä turhaa roskaa mukana vaan päästään suoraan asiaan.

Mitä sisältöä Age of Imprisonment tarjoaa?

Pelin tarinassa koko jupakka alkaa kohtaamisesta sinetöimättömän Demonikuningas Ganondorfin kanssa, raunoiden lattian sortuessa prinsessa Zeldan jalkojen alta, hänet teleportataan ajassa Hyrulen perustamisaikaan salaisen kiven voimalla, joka hänellä oli kädessään tippuessaan tyhjyyteen. Hänet löytävät esi-isänsä, Zonai-kuningas Rauru, joka on viimeinen Zonai rodun jälkeiläinen Hyrulessa, ja hänen hylialainen vaimonsa, kuningatar Sonia, jotka auttavat prinsessa Zeldaa etsimään keinoa palata nykyhetkeen. Tänä aikana Zelda auttaa Raurun kuninkaallisissa velvollisuuksissa, harjoittaa hänen synnynnäisiä valo- ja aikavoimiaan Sonian kanssa ja tutkii Hyrulen Syvyyksiä Raurun siskon Minerun kanssa. Eräällä tällaisella retkikunnalla Mineru löytää joukon passiivisia Kiellettyjä Konstruktioita, itseään tiedostavia ihmismäisiä aseita, jotka, kuten hän myöhemmin päättelee, olivat kapinoineet ja tuhonneet suurimman osan Zonai-rodusta.

Age of Imprisonment on nopeatempoisuudeltaan kuitenkin hyvä peli, koska siinä ei ole liikaa ohjeistuksia. Opastukset tulevat ensimmäisen kerran, kun tulee uusi mekaniikka ja näitä ei tule liian montaa peräkkäin ettei tule liikaa tietoa kerralla ja puolet jää sisäistämättä. Uusia taistelumekaniikkoja saa kokeilla uudelleen, jos tarve tulee sillä hetkellä, kun niitä pelissä esitellään.

Pelin tekeminen ja toiminnallisuus tiivistyy aikalailla päätarinan etenemiseen, jossa tarkoituksena on tehdä kentässä mainittu tehtävä. Kun opetusalueelta pääsee pois ja alkaa oikea eteneminen niin aukeaa käytettäväksi Zeldalla mukana ollut Pura Pad, johon Minerun tekemät muokkaukset antavat mahdollisuuden nähdä kartan laitteessa. Karttaan aukeaa kuvakkeita, joista isoin kuvake kahdella miekalla kuvastaa päätehtävää ja niitä voi tiettyyn pisteeseen asti vain mennä suorittamaan kentästä toiseen tiettyyn pisteesen asti, jolloin peli pakottaa tekemään kaksi tiettyä sivutehtävää ennenkuin pääset jatkamaan eteenpäin ja tähän kohtaan jätin itse pelin, kun rupesi puuduttamaan saman pelimekaniikan toistaminen useamman tunnin ajan putkeen. Kentistä päätehtävissä on myös mahdollisuus löytää Korokkeja, jotka antavat sinulle korokkien siemeniä, joita voi myöhemmin käyttää johonkin.

Kartasssa merkattuna pienet miekat samantyylisellä kuin päätehtävä, mutta yksittäisellä miekalla teränkärki osoittaen alaspäin. Sivutehtävissä voi olla mukana vain kaksi hahmoa ja tarkoitus onkin enemmän kerätä materiaalia ja nostaa hahmojen tasoa, joita haluaa. Näissä tehtävissä juokset alueen läpi tappamatta vihollisia ja menettäen materiaalit, jota on mahdollista saada tai tappaen kaikki mikäli aikaraja sallii, joka ei itsellä ollut mikään ongelma ”normal” -vaikeusasteella ja oli helppo tuhota kaikki viholliset ennen tarkoitettuun päämäärään saapumista. Kun saavut päämäärään eli pomohuoneeseen niin aika pysähtyy, jolloin pääsee käyttämään pomon tappamiseen niin kauan aikaa kuin vain tarvitsee.

Toinen kenttäpohjainen sivutehtävätyyppi, joka on pelattavissa on leirin puolustus, jossa ei ole pakollista liikkua kentässä mihinkään vaan voi istua leirin alueella, jonne viholliset liikkuvat aina uuden aallon ilmestyessä paikalle.Tässä huonona puolena on mahdollisten arkkujen löytämättä jättäminen, jos aluetta ei käy juoksemassa läpi sillä välin, kun vihollisaalto ilmestyy tai vaihtoehtoisesti laittaa oman joukkueessa olevan toisen mukaan valitsemasi hahmon puolustamaan NPC hahmojen kanssa leirialuetta. Tarkoituksena leirin puolusteksessa on tappaa aaltojen mukana tuleva joukonjohtaja vihollinen ja lopuksi tuhota jäljelle jääneet pienemmät perällä roikkujat, jotka eivät riehumisen aikana sattuneet osumaan hyökkäyksiisi.

Pelkästään kartalla olevia puhekupla kuvakkeista voi tarkistaa sivutehtävät, jotka on mahdollista tehdä, kun ollaan kentällä riehumassa joko päätehtävässä tai sivutehtävien kenttä osioissa. Näitä voi esimerkiksi olla: tapa x määrä vihollisia tietyllä hahmolla, tee erikoishyökkäys tietyllä hahmolla tai kerää jotain materiaalia esimerkiksi porkkanoita tai lumenstone -mineraalia, joita löytyy kun läpäisee kenttiä. Toisenlaisia kartasta löytyviä kuvakkeita ovat vanhojen patsaiden kasvokuva, joihin voi antaa kentästä löytyneitä materiaaleja ja näistä saa uusia taitoja sekä ketjuhyökkäyksiä auki, kun niitä täyttää. Näitä täyttämällä saa hyvää suhdetta alueelle kartalla, jossa tehtävä sijaitsee ja ne antavat palkintoja mittarin noustessa ylöspäin.

Aseita päivitetään, kun suoritat materiaalin antamistehtävätän kartalla ja saat alueen auki, jossa voi vierailla ja kentistä saatuja aseita sekä ”Rupees” -rahoja käytetään hahmojen omien aseiden päivitykseen.

Kartassa on treenausalue, jos haluaa käydä vain kokeilemassa erilaisia ketjuhyökkäyksiä, joko omia tai muiden hahmojen kanssa tehtäviä yhdistelmähyökkäyksiä.

Kartalla liikkuu pieni hahmo osoittamassa yksitellen sivutehtäviin, joita voit suorittaa tai tuoda niihin materiaalit, jotta saa tehtävän tehtyä. Tämä on kiva ominaisuus ettei tarvitsi käydä jokaista kuvaketta läpi yksitellen, kun niitä on aika paljon jokaisen tehtävän suorittamisen jälkeen, jos aiempia ei ole tehnyt.

Kontrollit eivät päätä vaivaa

Kontrollit ovat selvät, nopeat oppia sekä todella sujuvat käyttää taistelunkin tuoksinnassa eivätkä pysäytä mitenkään tanssilta tuntuvaa näppäinten painallusta tai enemmänkin näppäinten hakkaamista, kun toistat muutamaa samaa ketjuhyökkäystä, jotka olen todennut toimivaksi samalla tuhotan suurta vihollisjoukkoa. Taistelussa on sujuvaa vaihtaa pelattavaa hahmoa painamalla ylös- tai alanuolta jolloin saumattomasti vaihtuu valittu hahmo käyttöön sinne kohtaan kenttään, jossa valittu hahmo sillä hetkellä taistelee. Tämä on vielä paremmin näkyvillä joukonohjaaja vihollisen tehtäessä vahvempi hyökkäys, joko ilmaan tai maata pitkin, jolloin näihin täytyy reagoida oikealla taidolla, jotta voit estää vihollisen hyökkäyksen ja pääset tekemään jatkohyökkäyksen sekä saada ilmaista vahinkoa, kun vihollinen on hetken paikoillaan. Vastahyökkäys on mahdollista tehdä painamalla R- sekä A-,B-,X- tai Y-nappia ja valita paikka, johon on haluaman vastahyökkäysliikkeen asettanut. Jos sillä hetkellä käytössä olevalla hahmolla ei ole energiaa tehdä vastahyökkäystä niin voi nopeasti vaihtaa toiseen hahmoon, joka tekee samantien vastahyökkäyksen ja taistelu jatkuu samantien jatkohyökkäyksellä painamalla Y- nappia käytössä olevalla hahmolla.

Vihollisia vastaan voi myös puolustautua torjumalla ZL -napilla ja tekemällä väistöliikkeen B -nappia painamalla. Itse en kauheasti ole torjumista käyttänyt, koska tottumuksesta väistely on itsellä mukavampaa ja tulee käytettyä sitä paljon useammin. Tämä myös, koska väistäminen on nopeampaa ja sen voi tehdä kesken hyökkäyksen plus se antaa mahdollisuuden tehdä ”Flurry Rush” -hyökkäysksen perään, kun taas torjueassa täytyy olla varma, että hahmo ei tee mitään muuta, jotta torjuminen hyväksytään tehdyksi ja näppäimen painalluksen funktio rekisteröidään.

Pelissä haastetta ei ole tullut vastaan omalla kokemuksella. Normal -vaikeusteella ei ole tarvinnut käyttää ollenkaan parannustarvikkeita, kun olen mennyt kenttiä läpi vaikka osumaa onkin tullut, mutta tämä on ollut hyvä kokemus niin ei ainakaan mene liian keskittymiseksi vaan on saanut juoksennella rauhassa ja vetää vihollisia velliksi. Parannustavaroiden nollakulutus on myös osaksi, koska pidemmissä kentissä on mahdollisuus laittaa leirejä pystyyn, joissa hahmot parannetaan täysille elämäpisteille, täydennetään patterit sekä parannusesineet. Pattereita käytetään kontruktio aseiden virran täydentämiseen ja niitä ainakina tällä vaikeusasteella löytyy liikaakin niin näitä aseita on mahdollista käyttää todella usein ilman mitään huolta. Leireihin on myös mahdollista lahjoittaa päätehtävien aikana materiaaleja, jolloin ne antavat erilaisia bonuksia tason suorittamisen ajaksi: puolustuksen nostaminen, liikkumisnopeus, erikoishyökkäyksen lataamismäärä sekä kokemuksen saaminen ja nämä bonukset pysyvät koko kentän ajan ja siirtyvät muihin leireihin, joita alueella on mahdollista pystyttää.

Kauniiden maisemien siivittämä

Pelissä grafiikat on tuttua ja turvallista jatkoa Breath of the Wildin tuomaan grafiikkatyyliin ja kaiken sen juonen jatkaman pelimaailmoihin, joten ei mitään uutta vaikka muutoksena huomasin ei niin yksityiskohtainen maailma, joka on tämäntyyliseltä peliltä aivan ymmärrettävää, kun kentät on nopea läpäistä ja ympäröivän maailman ihailu ei ole tässä keskipisteenä. Pelissä on kuitenkin kauniit maisemat ja animaatiotyylinen grafiikkamaailma sopii täydellisesti muistuttamaan mihin sarjaan kuulutaan. Suurin negatiivinen asia grafiikkamaailmasta, joka pisti pahasti silmään oli raunioihin mennessä pimeässä vain taskulampun valolla suunnistaessa eteenpäin huomasin miten kiviseinämät näyttivät olevan kokonaan puuttuvan teksturointi ja ne näyttivät vain muovatuilta harmailta palikoilta.

Välianimaatiot näyttivät aivan upeilta ja huomaa, että niissä on selvästi käytetty enemmän aikaa maailman rakentamiseen ja kuinka ne muistuttavat paljon enemmän Breath of the Wildin ja Tears of Kingdom näköistä kaunista maailmaa. Niistä paluu helpotettuun ja vähemmän yksityiskohtaiseen Age of Inprisonmentiin oli aika raju aina ennen hetkellistä juoksentelua ja takaisin taisteluun pääsemistä, joka vei taas huomion pois grafiikoista ja pääsi nauttimaan efekteistä taistelun aikana. Taistelussa aseista tulevat efektit ketjuhyökkäyksiä tehtäessä ja ihan vain peruslyönneillä on mahtavat ja erottuu helposti minkä näppäinyhdistelmä määrän on painanut X- ja Y-näppäimiä. Valoefektit tuovat heti tunnelman, joka on: taito, joka on hukkunut vanhankansan tarinoihin ja täytyy kaivaa esiin taidolla ja periytyy vain tietyllä sukupuulla. Kaikki animaatiot tuntuu tosi napakoilta ja sopivat täydellisesti pelin animaatiografiikka tyylin minkään rikkomatta missään vaiheessa immersiota.

Taistelutunnelman luovat musiikit

Age of Imprisonmentin musiikit ovat taistelutunnelman luovat ja kenttiä edetessä se sopeutuu taustalla pyörimään täydellisesti ja tuo sopivan mähinä tunnelman koko ajan vihollisia mäiskiessä. Toisaalta taas se taistelumusiikin ympäripyöriminen käy äkkiä pitkästyttäväksi sillä välin, kun se pyörii taustalla arvostelua samalla kirjoittaessa. Lemppari taustamusiikeistani oli ehdottamasti kartassa selatessa eri tehtävä vaihtoehtoja, koska se oli rauhoittava hetki ennen seuraavaa taistelua ja lähimpänä itselle tuttuja Breath of the Wildin maailman musiikkeja.

Pelin ääniefektit ovat animaatiomaiset, jotka tukevat animaatioita sekä koko pelin grafiikkatyyliä. Taistelussa aseiden valoefekti äänet ovat korvia kuiskivat vanhan yhteiskunnan auringonvaloa aseinaan käyttävien leikaten pimeyden viholliset kuolemaan, joka antaa täydellisen valo vastaan pimeys tunnelman. Myös varjo -vihollisten kuolema ääni tuo valo osuu varjoon sihisevän äänen, joka vain parantaa tunnelmaa ja pitää immersion yllä. Konstruktio vihollisten mekaaniset hyökkäykset tuovat pienen tulevaisuuden ja edistyneen teknologian äänen tähän muuten menneisyydessä ja Hyrulen alkuaikojen aikamaailmaan.

Yhteenveto

on positiivinen yllätys erityisesti tarinansa puolesta. Se, mikä aluksi vaikutti vain aivottomalta nappuloiden hakkaamiselta, paljastuikin mielenkiintoiseksi sukellukseksi Tears of the Kingdomin taustatarinaan ja Hyrulen perustamisaikaan. Switch 2:n tehot näkyvät upeissa välivideoissa ja sulavassa toiminnassa, vaikka pelimaailman tekstuurit jättävätkin pimeissä kohdissa toivomisen varaa.

Pelattavuus on Zeldalla ja kumppaneilla äärimmäisen tyydyttävää ja kontrollit reagoivat ajatuksen nopeudella, mikä tekee taistelusta tanssinomaista. Kokemusta kuitenkin verottaa sisällön toistavuus: peli pakottaa grindaamaan sivutehtäviä tarinan edistämiseksi, mikä alkaa puuduttaa pidemmissä sessioissa. Myös haasteen puute ”Normal”-vaikeusasteella tekee pelistä enemmänkin rentouttavan voimafantasian kuin taktista osaamista vaativan koitoksen.

Hyrule Warriors: Age of Imprisonment

8 / 10
Hyvää: + taistelumekaniikat vihollisjoukoun johtajia vastaan + Hahmon ohjaaminen + Näppäinpainallusten ottaminen + Ääniefektit + Äänimaailma + Tarina Huonoa: - Toistuva taustamusiikki taistelussa - Kallis hintalappu - Pitkäveteinen toistuva pelimekaniikka Yhteenveto Hyrule Warriors: Age of Imprisonment on positiivinen yllätys erityisesti tarinansa puolesta. Se, mikä aluksi vaikutti vain aivottomalta nappuloiden hakkaamiselta, paljastuikin mielenkiintoiseksi sukellukseksi Tears of the Kingdomin taustatarinaan ja Hyrulen perustamisaikaan. Switch 2:n tehot näkyvät upeissa välivideoissa ja sulavassa toiminnassa, vaikka pelimaailman tekstuurit jättävätkin pimeissä kohdissa toivomisen varaa. Pelattavuus on Zeldalla ja kumppaneilla äärimmäisen tyydyttävää ja kontrollit reagoivat ajatuksen nopeudella, mikä tekee taistelusta tanssinomaista. Kokemusta kuitenkin verottaa sisällön toistavuus: peli pakottaa grindaamaan sivutehtäviä tarinan edistämiseksi, mikä alkaa puuduttaa pidemmissä sessioissa. Myös haasteen puute "Normal"-vaikeusasteella tekee pelistä enemmänkin rentouttavan voimafantasian kuin taktista osaamista vaativan koitoksen.

Nintendo teki Splatoonista looter-shooterin – arvostelussa Splatoon Raiders Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo teki Splatoonista looter-shooterin – arvostelussa Splatoon Raiders

on Nintendon kehittämä ja julkaisema toimintaseikkailu sekä Splatoon-pelisarjan ensimmäinen PvE-looter-shooter. Kyseessä on ensimmäinen Splatoon-pelisarjan yksinpeliin keskittyvä spin-off, joka hyödyntää sarjasta tuttuja hahmoja, värikästä visuaalista ilmettä ja mustemekaniikkoja, mutta rakentaa niiden ympärille täysin uuden seikkailun. Pääpaino on tutkimisessa, taistelussa ja hahmon kehittämisessä, mutta peli tukee myös 1–4 pelaajan yhteistyöpeliä niin verkossa kuin paikallisesti. Yksinpelaajia auttaa lisäksi Call for Help -ominaisuus, jonka avulla muut pelaajat voivat liittyä avuksi haastaviin tilanteisiin.

Tarina käynnistyy, kun Mekaanikko (The Mechanic) lähtee Deep Cut -kolmikon kanssa aarteenetsintäretkelle. Matka saa kuitenkin ikävän käänteen, kun helikopteri joutuu keskelle myrskyä ja syöksyy maahan Spirhalite-saarille (Spirhalite Islands). Onnettomuuden jälkeen tehtävänä on tutkia Spirhalite-saaria, jotka ovat aluksi sumun peitossa ja avata uusia alueita ja selvittää, mitä saarella oikein tapahtuu.

Ensimmäiset tunnit antavat pelistä positiivisen vaikutelman. Alku opettaa tärkeimmät pelimekaniikat selkeästi, eikä peli tunnu bugiselta. Suurin ongelma tuli kuitenkin vastaan heti pelin alussa, sillä oletuksena käytössä olevat motion controlit tekivät tähtäämisestä omalla kohdallani huomattavasti hankalampaa. Pystysuuntainen kameran ohjaus tapahtuu liikuttamalla Switch 2 -konsolia, mikä ei tuntunut erityisen luontevalta. Onneksi ominaisuuden saa poistettua asetuksista, minkä jälkeen tähtääminen muuttui huomattavasti tarkemmaksi ja pelaaminen selvästi miellyttävämmäksi.

Kenttien rakenne on aluksi melko suoraviivainen, mutta peli alkaa nopeasti avautua. Sumun peittämät alueet vapautuvat vähitellen suorittamalla tasoja, minkä myötä tutkittavaa riittää jatkuvasti lisää. Myös viholliset muuttuvat matkan edetessä selvästi vaarallisemmiksi, ja vastaan tulee runsaasti erilaisia Salmonid-vihollisia, jotka vaativat erilaisia toimintatapoja. Niiden kukistamisesta saa Power Eggsejä, joilla ladataan mukana kulkevan apurin erikoiskykyä.

Muste on Splatoon Raidersin tärkein pelimekaniikka, eikä sitä käytetä pelkästään vihollisten vahingoittamiseen. Pelaaja levittää mustetta ampumalla ympäristöön, minkä jälkeen sen sisään voi sukeltaa. Pelissä ei ole erillistä juoksutoimintoa, joten nopeampi liikkuminen tapahtuu oman musteen alla kulkemalla. Samalla elinvoima palautuu vähitellen, ja myös aseen mustesäiliö täyttyy huomattavasti tavallista nopeammin, mikä tekee musteen levittämisestä tärkeän osan niin liikkumista kuin taisteluitakin. Musteen avulla voi myös kiivetä seinille ja korkeammille tasanteille sekä avata uusia kulkureittejä. Viholliset levittävät omaa mustettaan, joka vahingoittaa pelaajaa, mutta sen voi peittää omalla musteellaan ja vallata alueen takaisin.

Pelaajan mukana kulkee Buddy Bot, jonka sisälle voi valita yhden kolmesta apurista Big Manin, Fryen tai Shiverin. Buddy Bot osallistuu automaattisesti taisteluihin ampumalla vihollisia, minkä lisäksi sen avulla voi tehdä Robo Jump -hypyn korkeille paikoille, joihin mustetta ei voi ampua. Buddy Botilla voi myös porata suuria Spirhalite-kristalliesiintymiä, joista saa runsaasti materiaaleja ja Spirhalite Shardeja.

Valittu apuri määrittää myös käytössä olevan erikoishyökkäyksen. Big Man käyttää Manta Dance -hyökkäystä, jolla rastastetaan vihollisten kimppuun niihin törmäämällä. Fryen Moray Storm kutsuu laajalle alueelle hyökkäävän ankeriassateen, kun taas Shiver hyökkää Master Mega -hain selässä Shark Bite -iskulla, joka aiheuttaa suurta vahinkoa suorassa viivassa vihollisjoukkoon.

Aseita pelistä löytyy valtava määrä. Tarjolla on esimerkiksi tavallisia musteaseita, tarkkuuskiväärejä, lähitaisteluaseita sekä Steam Blaster -raketinheitintä muistuttava ase, jonka räjähtävät ammukset tekevät vahinkoa usealle viholliselle kerralla. Aseita löytyy eri tasoisina ja harvinaisuuksina, ja tehokkaampien aseiden käyttö edellyttää hahmon tason nostamista. Jokaisen aseen voi päivittää viisi tasoa, minkä jälkeen tehokkaamman varusteen hankkiminen tulee ajankohtaiseksi.

Yksi pelin suurimmista vahvuuksista on sen laaja kehitysjärjestelmä. Hahmon kestävyyttä, aseiden vahinkoa, gadgetien tehokkuutta sekä niiden kehityspaikkoja voi parantaa kokemuspisteillä ansaituilla taitopisteillä. Vaikka epäonnistuisi kentässä, kokemusta kertyy silti, joten eteneminen ei pysähdy. Kentistä löytyy lisäksi Relic-esineitä, joilla avataan kokonaan uusia kykyjä, kuten ylimääräinen ilmahypyn mahdollistava taito tai elinvoiman palautusta nopeuttava taito.

Myös gadgetit tarjoavat paljon muokattavaa. Speed-, Power- ja Tactical-säiliöihin voi rakentaa erilaisia kykyjä, kuten automaattisesti vihollisia ampuvan Shot Botin, suuren mustemiekan luovan syöksyhyökkäyksen tai Blast Bootin, jolla hypätään vihollisten keskelle räjähtäen. Gadgetteihin voi asentaa erilaisia osia, mutta käytettävissä oleva tila on rajallinen, eikä samat osat siirry muille gadgeteille vaan ne pitää hankkia erikseen. Uusia gadgetteja rakennetaan Spirhalite Shardeilla ja kentistä kerättävillä materiaaleilla, mikä kannustaa tutkimaan jokaisen alueen huolellisesti.

Pelin sisältöä riittää runsaasti. Salareitit palkitsevat tutkimisesta, uusia aseita löytyy jatkuvasti ja kehitettävää on lähes jokaisella osa-alueella. Kenttiä voi pelata uudelleen uusilla vaikeustasoilla, jotka tuovat mukanaan erilaisia ja entistä haastavampia vihollisia. Tämä lisää pelin uudelleenpeluuarvoa ja tarjoaa kokeneemmillekin pelaajille uutta haastetta.. Sisällön määrä onkin helposti Splatoon Raidersin suurin vahvuus, sillä tekeminen ei lopu kesken pitkänkään pelisession aikana.

Teknisesti peli on erittäin onnistunut. Splatoon-sarjan tunnistettava värikäs ilme toimii edelleen loistavasti, animaatiot ovat sulavia ja ympäristöt näyttävät yksityiskohtaisilta. Myös musiikki ja äänitehosteet tukevat toimintaa hyvin ja säilyttävät sarjan energisen tunnelman.

Kaikki ei kuitenkaan ole täysin onnistunutta. Motion controlien oletuskäyttö voi karkottaa osan pelaajista ennen kuin asetuksiin ehtii tutustua. Lisäksi osa bossitaisteluista tarjoaa selvästi muuta peliä enemmän haastetta. Esimerkiksi Bowtlode Temple -alueen Flappetizer-bossitaistelussa ruudulla on ajoittain paljon samanaikaisia hyökkäyksiä, mikä vaatii tarkkaa liikkumista ja hyvää ajoitusta. Bossitaistelut tuovat peliin kuitenkin mukavasti vaihtelua, sillä jokainen niistä hyödyntää hieman erilaisia mekaniikkoja. Pelkkä ampuminen ei riitä, vaan taisteluissa on osattava hyödyntää myös Buddy Bottia, erikoiskykyjä ja ympäristöä. Kun oikea toimintatapa löytyy, onnistuminen tuntuu palkitsevalta.

Splatoon Raiders onnistuu tuomaan Splatoon-universumiin uudenlaisen PvE-looter-shooter-kokemuksen, jossa tutkiminen, taistelu ja hahmon kehittäminen muodostavat toimivan kokonaisuuden. Sisältöä riittää pitkäksi aikaa, ja laaja ase-, gadget- ja varustevalikoima tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia kokeilla erilaisia pelityylejä. Kenttien uudelleenpelaaminen korkeammilla vaikeustasoilla sekä jatkuva hahmon kehittäminen antavat pelille erinomaisen uudelleenpeluuarvon. Muutamista tasapaino-ongelmista ja oletuksena käytössä olevista motion controleista huolimatta Splatoon Raiders pyörii sulavasti ja tarjoaa teknisesti viimeistellyn pelikokemuksen. Kyseessä on laadukas toimintaseikkailu, jota voi suositella niin Splatoon-faneille kuin uusillekin pelaajille.

Arvostelu: Valtteri Seppälä

8 / 10
Hyvää + Hyvä taistelusysteemi: Paljon erilaisia aseita ja gadgetejä. + Vastavasti kehitettävää: Voit kehittää hahmoa, sen aseita ja gadgetejä. + Monta eri tasoa: Pelissä on paljon erilaisia tasoja, joita voi pelata uudelleen entistä vaikeampien vihollisten kanssa. Huonoa - Oletus asetuksena käytössä olevat motion controlit. - Pelin loppuvaiheessa grindaaminen alkaa tuntua toistuvalta, kun hahmoa ja aseita pitää päivittää, jotta pääset tasot läpi.

Vanha kettu ei opi uusia temppuja – arvostelussa Star Fox (Nintendo Switch 2) Kommentit pois päältä artikkelissa Vanha kettu ei opi uusia temppuja – arvostelussa Star Fox (Nintendo Switch 2)

Muistan vieläkin ajan, jolloin 64 hyrisi, valitettavasti jo edesmenneen naapurin pojan televisiotason alla ja Fox McCloud huusi ”Do a Barrel Roll!” niin monta kertaa, että sitä hoettiin vielä koulun pihallakin. Tuolloin elämä oli yksinkertaisempaa. Ei ollut työpäiviä, asuntolainoja eikä kahta lasta, jotka samaan aikaan halusivat eri iltasadut. Riitti, että koulupäivän jälkeen pääsi kaverille, heitti repun nurkkaan ja käynnisti konsolin. Muutaman minuutin päästä sitä jo syöksyttiin Arwingilla halki avaruuden pelastamaan Lylat-järjestelmää.

Aika tekee kuitenkin tehtävänsä. Nykyään pelikerrat ajoittuvat yleensä siihen hetkeen, kun lapset ovat viimein nukahtaneet, tiskikone hurisee keittiössä ja olohuoneeseen laskeutuu sellainen harvinainen hiljaisuus, jota pienten lasten vanhemmat oppivat arvostamaan aivan uudella tavalla. Siksi suhtaudun vanhojen klassikoiden uusintajulkaisuihin aina pienellä varauksella. Nostalgia on petollinen asia. Se saa muistamaan pelit usein paljon parempina kuin ne oikeasti olivat.

Kun Nintendo ilmoitti tuovansa Star Foxin Nintendo Switch 2 täysin uudistettuna versiona, odotukset olivat korkealla, mutta samalla myös epäilykset heräsivät. Onko kyseessä jälleen yksi vanhan pelin kiillotettu uusintajulkaisu vai jotain, mikä oikeasti ansaitsee paikkansa uuden konsolin pelikirjastossa?

Kesäloman loppuviikkojen mittaisen testin jälkeen vastaus ei ollutkaan aivan niin yksiselitteinen kuin aluksi kuvittelin.

Vanha peli näyttää yllättävän nuorelta

Ensimmäinen asia, johon huomio luonnollisesti kiinnittyy, on ulkoasu. Alkuperäinen 64 näyttää nykyään juuri siltä kuin lähes kolmekymmentä vuotta vanhan Nintendo 64 -pelin kuuluukin näyttää. Kulmikkaita hahmoja, suttuisia tekstuureja ja sellaista sumuista grafiikkaa, jota silloin aikanaan kutsuttiin vallankumoukseksi. Silloin sitä ei tullut edes kyseenalaistettua. Nykyään sitä katsoo vähän eri silmällä.

tekee kuitenkin vaikutuksen heti ensimmäisistä minuuteista lähtien. Cornerian kaupungit näyttävät eläviltä, räjähdykset valaisevat taivasta näyttävästi ja metalliset Arwingit heijastelevat ympäristön valoja tavalla, joka saa koko pelin tuntumaan paljon suuremmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Kaikki pyörii tasaisella 60 ruudun sekuntivauhdilla, eikä sitä pidä vähätellä. Nopeissa ilmataisteluissa jokainen ruutu merkitsee, ja juuri tällaisessa pelissä sulava suorituskyky tekee valtavan eron.

Täytyy myös myöntää, että muutaman kerran huomasin keskittyväni enemmän maisemien ihailuun kuin vihollisten ampumiseen. Se ei tietenkään ollut kovin hyvä ratkaisu, sillä peli muistutti hyvin nopeasti, ettei keskellä sotaa kannata jäädä ihailemaan maisemia. Muutaman sekunnin kuluttua oma Arwing olikin jo savuamassa pitkin avaruutta.

Hiiriohjaus kuulosti turhalta

Etukäteen suurin kysymysmerkki oli uusi Joy-Con 2 hiiriohjaus. Paperilla idea kuulosti lähinnä markkinointiosaston keksinnöltä, jolla haluttiin löytää vielä yksi syy ostaa uusi konsoli.

Yllätys olikin melkoinen, kun se osoittautui oikeasti toimivaksi.

Perinteisellä tatilla lentäminen tuntuu edelleen tutulta ja turvalliselta, mutta tähtäyksen siirtäminen hiiriohjaukselle tekee ampumisesta huomattavasti tarkempaa. Ensimmäiset minuutit vaativat hieman totuttelua, mutta sen jälkeen ohjaus alkoi tuntua yllättävän luonnolliselta. Erityisesti nopeissa ilmataisteluissa tarkkuus parani selvästi.

Hauskin yllätys löytyi kuitenkin yhteistyöpelistä. Toinen pelaaja voi keskittyä tähtäämiseen samalla kun toinen lentää, ja yhtäkkiä olohuoneessa istuikin kaksi ihmistä tekemässä oikeasti yhteistyötä sen sijaan, että toinen vain odotti vuoroaan. Täytyy sanoa, että tällaisia yhteisiä pelikokemuksia näkee nykyään aivan liian harvoin. Kaiken maailman verkkopelien ja taistelupassien keskellä oli suorastaan virkistävää huomata, että joskus hauskanpito voi olla niinkin yksinkertaista kuin kaksi ihmistä samalla sohvalla ampumassa avaruusaluksia.

Nostalgia kantaa pitkälle, mutta ei loputtomiin

Kaikesta hyvästä huolimatta vastaan tulee myös pelin suurin ongelma.Star Fox on edelleen pohjimmiltaan vuoden 1997 peli. Siitä ei pääse mihinkään. Yksi läpipeluukerta kestää edelleen parhaimmillaan muutaman tunnin. Toki haarautuvat reitit, erilaiset salaisuudet ja pistejahti antavat syitä pelata uudelleen, mutta täysin uusia kenttiä tai merkittävästi laajennettua sisältöä ei ole mukana.

Ensimmäisen läpipeluun jälkeen huomasin miettiväni kahta asiaa. Ensimmäinen oli, että tämähän oli edelleen aivan yhtä hauskaa kuin muistinkin. Toinen oli se, että tästä pyydetään Suomessa lähes kuusikymmentä euroa.

Ja siinä kohtaa pieni realismi alkaa väkisinkin hiipiä mukaan. Vaikka kyseessä on teknisesti upea uusintaversio, on sisältöä lopulta melko vähän. Jos Star Fox ei ole sinulle ennestään rakas pelisarja, voi hinta tuntua varsin suolaiselta siihen nähden, kuinka nopeasti lopputekstit alkavat pyöriä.

Vanha kettu lentää edelleen yllättävän korkealla

Kaiken tämän jälkeen jäljelle jää oikeastaan vain yksi kysymys. Kannattaako Star Fox ostaa? Omasta mielestäni kyllä, mutta pienellä varauksella.

Nintendo on tehnyt juuri sen, mitä tältä peliltä pitikin odottaa. Se ei ole yrittänyt muuttaa Star Foxia avoimen maailman toimintapeliksi, moninpeliräiskinnäksi tai live service -rahastusautomaatiksi. Se on ottanut yhden rakastetuimmista Nintendo 64 -klassikoista, antanut sille näyttävän uuden ulkoasun, modernisoinut ohjauksen ja pitänyt huolen siitä, että pelaaminen tuntuu edelleen yhtä välittömältä kuin lähes kolmekymmentä vuotta sitten.

Silti pieni osa minusta jäi kaipaamaan jotain enemmän. Pari uutta planeettaa, muutama uusi tehtävä tai edes pieni tarinallinen lisäys olisi nostanut tämän helposti modernien klassikkouusintojen kärkipäähän. Nyt kyseessä on ennen kaikkea rakkaudella tehty kunnianosoitus yhdelle Nintendon parhaista peleistä. Ja joskus sekin riittää.

Varsinkin teille, joiden televisiotason alla hyrisi joskus Nintendo 64 ja joiden korvissa kuuluu edelleen pieni ääni:

”Do a Barrel Roll!”

Star Fox (Nintendo Switch 2)

8.5 / 10
Hyvää + Erinomainen audiovisuaalinen uudistus klassikkopelille + Tasainen 60 fps tekee pelaamisesta nautinnollista + Joy-Con 2:n hiiriohjaus toimii yllättävän hyvin + Hauska kahden pelaajan yhteistyötila + Säilyttää alkuperäisen Star Foxin nopean ja välittömän pelattavuuden Huonoa – Sisältöä on edelleen melko vähän – Täysi hinta tuntuu korkealta noin parin tunnin mittaisesta kampanjasta – Uusia kenttiä tai merkittäviä tarinalisäyksiä olisi kaivannut lisää Yhteenveto Star Fox Switch 2 ei keksi pyörää uudelleen, eikä sen oikeastaan tarvitsekaan. Se ottaa yhden Nintendon rakastetuimmista klassikoista, päivittää sen näyttämään modernilta ja lisää mukaan muutaman aidosti onnistuneen uuden idean. Lopputuloksena on peli, joka tuntuu samaan aikaan tutulta ja yllättävän tuoreelta.