Harry Potter tv-sarja on työstössä HBO Maxin striimipalvelulleKommentit pois päältä artikkelissa Harry Potter tv-sarja on työstössä HBO Maxin striimipalvelulle
WarnerMedian perustamalle striimipalvelulle on alettu työstämään Harry Potter -kirjasarjan maailmaan perustuvaa tv-sarjaa. Projekti on toistaiseksi ihan alkutekijöissään, sillä yhtiön johtohenkilöt ovat vasta kyselemässä kirjoittajilta ideoita, joiden ympärille voisi ohjelman rakentaa.
Harry Potterin tarinoiden pohjalta tehdään tällä hetkellä 1800-luvulle sijoittuvaa Hogwarts Legacy -videopeliä, jonka pitäisi valmistua vuoden 2022 aikana.
HBOThe Last of Us -sarja saattaa olla tulossa päätökseensä yllättävän pian. HBO ja Maxin sisältöjohtaja Casey Bloys kertoo uskovansa, että sarjan kolmas kausi on showrunner Craig Mazinin suunnitelmissa viimeinen.
Bloys vahvisti samalla Deadline-lehdelle, että The Last of Usin kolmas kausi nähdään vuonna 2027. Tarkkaa julkaisupäivää ei kuitenkaan vielä ole tiedossa. Hän ei suoraan vahvistanut kauden olevan sarjan viimeinen, vaan totesi uskovansa Mazinin suunnitelleen sen päätöskaudeksi.
Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Mazin sanoi vielä toukokuussa 2025, ettei The Last of Usin tarinaa olisi mahdollista saada päätökseen kolmannella kaudella. Tuolloin hän piti neljättä kautta todennäköisimpänä tapana saattaa kokonaisuus loppuun. Nyt näyttää siis siltä, että suunnitelmat ovat ainakin jossain määrin muuttuneet.
Kolmas kausi julkistettiin jo ennen toisen kauden alkua. Vaikka HBO-sarja saattaa päättyä kolmanteen kauteen, itse The Last of Us -pelisarjan tarina ei ole Naughty Dogin mukaan vielä paketissa. Studion johtaja Neil Druckmann kertoi aiemmin tässä kuussa, että Naughty Dogilla on työn alla useita The Last of Us -projektiin liittyviä hankkeita, joista kerrotaan lisää myöhemmin. Ellien televisioseikkailu saattaa siis olla päättymässä, mutta sienimaailmasta ei näytä olevan vielä kiire pois.
San Diego Comic-Con 2026 on jälleen paketissa, ja tapahtuma tarjosi elokuva- ja sarjafaneille pitkän listan odotettuja trailereita. Suurimman huomion keräsi Avengers: Doomsday, jonka ensimmäinen virallinen traileri esitteli Robert Downey Jr:n esittämän Doctor Doomin voimia sekä vilauksen useista Marvel-hahmoista, kuten X-Menistä, Fantastisesta Nelikosta ja uudesta Captain Americasta.
Myös DC:n tulevat tuotannot nousivat vahvasti esille. Kauhuhenkinen Clayface sai uuden trailerin ennen lokakuun ensi-iltaansa, ja HBO Maxin Lanterns -sarja tarjosi tähän asti kattavimman katsauksen Hal Jordanin ja John Stewartin seikkailuihin. Pelifaneja puolestaan ilahdutti uusi traileri Resident Evil -elokuvasta, joka sisältää runsaasti viittauksia Capcomin pelisarjaan.
Fantasian ystäville nähtiin uutta materiaalia The Lord of the Rings: The Rings of Power -sarjan kolmannesta kaudesta. Traileri vihjaa Sauronin takovan Yhden sormuksen, esittelee uusia hahmoja ja paljastaa muun muassa Simon Peggin antavan äänensä Balrogille. Lisäksi ensivilkaisun saivat muun muassa Blade Runner 2099, Avatar: Seven Havens, Carrie, Neuromancer ja Percy Jackson and the Olympiansin kolmas kausi.
Comic-Con vahvisti jälleen asemansa yhtenä viihdevuoden tärkeimmistä tapahtumista. Marvelin, DC:n, Prime Videon, Apple TV+:n ja Disney+:n tulevat julkaisut pitävät huolen siitä, että loppuvuoden 2026 ja vuoden 2027 tarjonta näyttää poikkeuksellisen vahvalta niin supersankarien, scifin kuin fantasian ystävillekin.