Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa Kommentit pois päältä artikkelissa Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa

1960-1970-luvun taitteessa elokuvamaailmassa puhalsivat uudet tuulet. Monet suuremmatkin studiot yhdistyivät entistä suuremmiksi, mikä merkitsi perinteisen Hollywoodin studiokeskeisen estetiikan, ja samalla erään aikakauden loppua. Tekijäkeskeisen estiikan myötä nuoret ohjaajat, kuten Martin Scorsese, Francis Ford Coppola ja Steven Spielberg nousivat vanhemman polven ohjaajien rinnalle. Tosin vanhat tekijät, kuten Don Siegel, Andrew V. McLaglan ja John Sturges olivat vielä voimissaan. Lisäksi 1960-luvulla alkanut television kiihtyvä yleistyminen nosti sen elokuvan keskeisimmäksi kilpailijaksi 1970-luvulle tultaessa. Tämä vuoksi vuosittain tehtiin yhä vähemmän elokuvia.

1970-luvulla suosituimpia genrejä olivat kauhu ja tieteiselokuvat, joihin vaikutti entistä kehittyneemmän teknologian ansiosta mahdolliset erikoistehosteet. Suosittu oli myös lännenelokuva-genre, mikä erityisesti Italiassa kulta-aikansa viimeisiä vuosia. Vuosikymmenen alun elokuvien entistä synkempään ja raadollisempaan sävyyn vaikutti erityisesti Vietnamin sota, minkä kauhut vällityyivät tiedotusvälineiden kautta koteihin. Erityisesti 1970 oli kaiken kaikkiaan hieno elokuvavuosi, jonka kolme parasta elokuvaa olen rankannut oheiseen listaan.

3. Verinen Mamma Barker (Bloody Mama, ohj. Roger Corman)

“Pop-elokuvien paavina” tunnetun ohjaaja-tuottaja Roger Cormanin viimeisiä ohjauksia oli tosielämän 1930-luvun Barkerin pankkirosvojengin vaiheisiin perustuva Verinen Mamma Barker. Barkerin veljeksistä koostuvan jengin aivoina toimi itse Kate “Mamma” Barker, jota arvokkaasti ikääntyvä Hollywood-legenda Shelley Winters esittää antaumuksella ja tyylillä. Lisäksi elokuva on yksi lukuisista Bonnie ja Clyde -elokuvan (1968) vanavedessä tehdyistä  30-luvun laman ajan gangstereista kertovista leffoista, jotka sisältävät runsaasti toimintaa, ja salamannopean banjonäppäilyn säestämiä kaahailukohtauksia Amerikan takamailla.

Leffassa Verinen Mamma Barker Cormanin b-elokuvatyylinen estetiikka räkeisine  kuvanlaatuineen luo omaa viehätystä. Elokuvan parasta antia ovat armottomat toimintakohtaukset sekä voimakkaat roolisuoritukset nousevilta tähdiltä, kuten Bruce Dern ja Robert De Niro. Erityisesti De Niron esityksessä on samaa hyytävyyttä kuin esimerkiksi Taksikuskissa (Taxi Driver, ohj. Martin Scorsese, 1974) muutamaa vuotta myöhemmin. Cormanin leffaa kuvatessa hän oli esimerkiksi syömättä muutaman vuorokauden, näyttääkseen uskottavalta narkomaanilta. Elokuvan siekailematon väkivalta ja seksuaalinen sisältö aiheuttivat ilmestymisen aikoihin pahennusta, jonka vuoksi se kiellettiin Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Uudessa-Seelannissa. Verinen Mamma Barker lukeutuu Cormanin parhaimmistoon, jonka paikoin synkeää sävyä pehmentää veijarimainen huumori.

2. Kellyn sankarit (Kelly’s Heroes, ohj. Brian G. Hutton)

Aikoinaan vaatimattomasti menestynyt komediallinen sotaelokuva Kellyn sankarit nauttii nykyään kulttimainetta. Kroatiassa kuvattu elokuva kertoo joukosta amerikkalaisia sotilaita Toisessa maailmansodan ratkaisun hetkinä. Sekalainen seurakunta päättää takavarikoida 16 miljoonan arvosta natsien kultaharkkoja Ranskalaisesta pankissa. Clint Eastwoodin tunnistettavalla vähäeleisellä, karskilla tyylillään esittämä sotamies Kelly ja hippimäinen panssarijoukkojen kersantti Oddball (Donald Sutherland) johtavat joukot kauas vihollislinjojen taakse. Elokuvan sotilaallisesta alkuperäismusiikista vastaa Lalo Schifirin, jonka teemaa Tiger Tank Quentin Tarantino käytti elokuvassa Kunniattomat paskiaiset (2009).

Kellyn sankarit on oivallinen parodia aikakauden isänmaallisista sotaelokuvissa, jossa amerikkalaiset sotilaat esitetään epätavallisesti omaa etuaan tavoittelevina antisankareina. Värikkäässä hahmogalleriassa loistaa ennen kaikkea Sutherland Oddballina. Tämä veijarimainen komentaja muun muassa kompensoi amerikkalaisen kevyen panssarivaunun tehottomuutta toistamalla kovaäänisestä isomman tykin ääntä. Taistelun tuoksinassa myös kovaääninen musiikki kylvää kauhua vihollisten riveissä. Elokuvassa on lukuisia ikimuistoisia kohtauksia, kuten seesteisen kappaleen Burning Bridgesin säestämä alkutekstijakso, missä Kelly ajaa jeepillä läpi rankan tykkitulen. Elokuva tekee kunniaa myös italowesternien loppukaksintaisteluille kohtauksessa, jossa Kelly, Oddball ja Big Joe (Telly Savalas) kohtaavat saksalaisen Tiger-panssarivaunun. Kohtaus on, Lalo Schrifrinin hiljalleen jännitystä nostattavan western-säveliä, dramaattisia lähikuvia ja hidasta runollista kerrontaa myöten kuin suoraan Leonen länkkäreistä. Kellyn sankarit on viihdyttävä katselukokemus sekä hyvän komedian että erilaisten sotaelokuvien ystäville.

1. Paluu apinoiden planeetalle (Beneath the Planet of the Apes, ohj. Ted Post)

Elokuva Paluu apinoiden planeetalle on suoraa jatkoa klassiselle, ranskalaisen Pierre Boulletin romaaniin (1963) perustuvalle tieteisseikkailulle Apinoiden planeetta (The Planet of the Apes, ohj. Franklin J. Schaffner, 1968). Alkuperäinen elokuva kertoo “vieraalle planeetalle” syöksyneen avaruusaluksen komentaja George Taylorin (Charlton Heston) ja hänen miehistönsä seikkailuista, yrittäessään selvitä ihmisapinoiden hallitsemassa maailmassa, jossa elossa olevat ihmiset ovat taantuneet mykkien eläimien tasolle. Taas jatko-osassa seurataan kadonnutta miehistöä etsimään lähtenyttä astronautti Brentiä (James Franciscus). Brent kohtaa sattumalta Taylorin rakastetun Novan, jonka avulla Brent pääsee Taylorin jäljille, ja seuraa häntä “kielletylle alueelle”. Siellä he kohtaavat syvällä maan uumenissa asuvia mutatoituneita, huippuälykkäitä  ihmisiä, joille on telepaattisia voimia. Lisäksi tämä pieni yhteisö palvoo suurta atomipommia, jolla on elokuvan kannalta keskeinen rooli leffan loppumetreillä.

Alkuperäisen Apinoiden planeetta -elokuvasarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat käytännössä ainoat oikeasti hyvät osat, sillä loput kolme osaa (Pako apinoiden planeetalta, Apinoiden planeetan valloitus, Taistelu apinoiden planeetasta) lähentelevät jopa campiä. Toisaalta ne ovat tahattomassa komiikassaan viihdyttäviä. Pako apinoiden planeetalta on jopa seikkailullisempi ja toiminnallisempi kuin edeltäjänsä, jonka lisäksi se paneutuu syvällisemmin tieteis-näkökulmaan. James Franciscus tekee mallikasta työtä Brentinä, mutta hänen karismansa ei yllä sivuroolia esittävän Charlton Hestonin tasolle. Ensimmäisestä elokuvasta tutut näyttelijät Maurice Evans, Kim Hunter ja muut uusivat roolinsa tyylikkäästi, ja kumiset apinamaskeeraukset näyttävät nykyäänkin kohtalaisen uskottavilta kuin 50 vuotta sitten. Useiden tasoltaan vaihtelevien jatko-osien lisäksi ensimmäinen elokuva sai televisiosarjan, animaatiosarjan, uudelleenfilmatisoinnin ja reboot-elokuvasarjan.

Kierimistä, taisteluja ja Pokémonien keräilyä – arvostelussa Pokémon Legends: Z-A Kommentit pois päältä artikkelissa Kierimistä, taisteluja ja Pokémonien keräilyä – arvostelussa Pokémon Legends: Z-A

Pokémon Legends: Z-A – Nintendo Switch 2 Edition on Game Freakin tuorein yritys ravistella legendaarista pelisarjaa uuteen uskoon. Julkaisijana toimii tuttu kolmikko: Nintendo, The Pokémon Company ja Nintendo of America. Peli sijoittuu kokonaan Lumiose Cityyn, ja pelaajan tehtävänä on kerätä Battle Zone -lipukkeita, nousta Z-A-tasoilla ja tietysti siepata sekä taistella pokémoneja vastaan.

Ensikosketus – turvallista nostalgiaa

Ensikosketus peliin on nostalginen, mutta varovaisen utelias. Pokémon on aina lähellä sydäntä, ja ensimmäiset tunnit tarjoavat yleensä sitä tuttua turvallista fiilistä. Bugeja ei pelatessa juuri ilmennyt, mikä on jo itsessään helpottavaa nykypäivän isoissa julkaisuissa. Ensimmäisenä miinuksena ilmenee pelin hidas pitkän tutorial-osuus, mikä turhauttaa minua innokkaana pelaajana ja estää itsenäisen tutkimisen, sekä liikkumisen kaupungissa.

Pelin grafiikat ja animaatio ovat toisaalta kierolla tavalla kiehtovaa katseltavaa, mutta etenkin 2D mallinnetut rakennukset aiheuttavat pientä päänsärkyä. Esimerkkinä tästä: talot joissa ilmenee parveke, eivät ole mallinnettuja vaan tasapaksu kuvake rakennuksen seinässä. Lumiose City kuitenkin näyttää elävältä, ja valaistus luo tunnelmaa erityisesti yötasolla. Hahmon liikkuminen on sulavaa ja kontrollit tuntuvat luonnollisilta Switch 2:n ohjauksessa.

Kierimistä ja yötaisteluja

Pelimekaniikat sen sijaan jakavat mielipiteitäni. Kieriminen hypyn sijaan saa aikaan niin hymyjä kuin huokauksia. Hauska ja kekseliäs ominaisuus on toistaalta kömpelö ja turhauttava esteden ylittämistapa, jonka oisi voinut hyödyntää, vaikka yhdessä pokemonin kanssa. Myös Battle Zone -yötaistelut herättävät ristiriitaisia tunteita. Aluksi viihdyttävä idea, mutta monen toiston jälkeen idea käy pian puuduttavaksi, etenkin kun päätehtävät vaativat samoja rutiineja siinä edetäkseen.

Pokemonit ja katoilla liikkuminen

Uusien Pokémonien sieppaaminen tapahtuu kaupungin Wild Zone -alueilla tai talojen katoilla, joka on hauska tapa muuttaa vanhaa, mutta myös todella tylsäksi käyvä mahdollisuus päästää pelaaja tutkimaan erilaisia alueita. Sivutehtävät ovat lyhyitä ja helposti lähestyttäviä, jotka tarjoavat hetkellisen irtautumisen päätehtävien parista, mutteivät anna pelaajalle pidempää tai monipuolisempaa tekemistä juurikaan.

Äänimaailma ja nostalginen tunnelma

Äänimaailma ja musiikki toimivat hyvin pelissä. Taistelut kuulostavat energisiltä ja kaupungin taustahäly tukee immersiota. Lisäksi peli onnistuu luomaan nostalgisen Pokémon-tunnelman, joka puhuttelee erityisesti sarjaa pitkään seuranneita.

Kaiken kaikkiaan Pokémon Legends Z-A on teknisesti toimiva ja kaunis Pokémon-seikkailu, mutta pelimekaniikat ja toistuvat yötaistelut jakavat mielipiteitä. Pelaajat, jotka pitävät sarjan tutusta kaavasta ja Lumiose Cityn tyylistä, löytävät pelistä paljon nautittavaa. Uudistuksia odottaneet saattavat kuitenkin kokea pettymyksen.

Arvostelu: Mallu Millie

Pokémon Legends: Z-A (Nintendo Switch 2)

7 / 10
Hyvää: + Eläväinen pelimaailma + Sulavat kontrollit ja hyvä pelattavuus + Nostalginen tunnelma ja musiikki Huonoa: – Kieriminen hypyn sijaan jakaa mielipiteitäni – Toistuvat yötaistelut voivat käydä tylsiksi – Alun pitkä tutorial-osuus -2D mallinnetut rakennukset aiheuttavat pientä päänsärkyä Yhteenveto: Pokémon Legends Z-A tarjoaa kierolla tavalla kauniin Lumiose Cityn, sulavat kontrollit ja nostalgisen Pokémon-tunnelman. Wild Zone -alueet ja katoilla liikkuminen tuovat uutta tekemistä, mutta kieriminen hypyn sijaan ja toistuvat yötaistelut jakavat mielipiteitä. Peli sopii erityisesti sarjan pitkäaikaisille faneille, mutta ne, jotka odottivat radikaaleja uudistuksia, saattavat pettyä.

Kohellus jatkuu – Perjantai on Pahin 2 Saapuu Disney+:aan aivan tuossa tuokiossa Kommentit pois päältä artikkelissa Kohellus jatkuu – Perjantai on Pahin 2 Saapuu Disney+:aan aivan tuossa tuokiossa

Kohellus jatkuu, kun suosittu komedia Perjantai on pahin 2 saapuu Disney+ -palveluun 12. marraskuuta. Elokuva yhdistää jälleen sydämellisyyden, huumorin ja ripauksen taikaa, kun Jamie Lee Curtis ja Lindsay Lohan palaavat rakastettujen Tessin ja Annan rooleihin.

Uusi tarina seuraa Colemanin perheen elämää uudessa sukupolvessa. Anna Colemanilla on nyt oma tytär ja pian myös tytärpuoli. Äiti ja tytär joutuvat tasapainoilemaan kahden perheen yhdistämisen haasteissa, ja kaaos on hauskempaa kuin koskaan. Kriitikot ylistävät elokuvaa lämpimäksi ja sydämelliseksi paluuksi menneisyyteen.