Arvostelut, Leffat

Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa Kommentit pois päältä artikkelissa Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa

1960-1970-luvun taitteessa elokuvamaailmassa puhalsivat uudet tuulet. Monet suuremmatkin studiot yhdistyivät entistä suuremmiksi, mikä merkitsi perinteisen Hollywoodin studiokeskeisen estetiikan, ja samalla erään aikakauden loppua. Tekijäkeskeisen estiikan myötä nuoret ohjaajat, kuten Martin Scorsese, Francis Ford Coppola ja Steven Spielberg nousivat vanhemman polven ohjaajien rinnalle. Tosin vanhat tekijät, kuten Don Siegel, Andrew V. McLaglan ja John Sturges olivat vielä voimissaan. Lisäksi 1960-luvulla alkanut television kiihtyvä yleistyminen nosti sen elokuvan keskeisimmäksi kilpailijaksi 1970-luvulle tultaessa. Tämä vuoksi vuosittain tehtiin yhä vähemmän elokuvia.

1970-luvulla suosituimpia genrejä olivat kauhu ja tieteiselokuvat, joihin vaikutti entistä kehittyneemmän teknologian ansiosta mahdolliset erikoistehosteet. Suosittu oli myös lännenelokuva-genre, mikä erityisesti Italiassa kulta-aikansa viimeisiä vuosia. Vuosikymmenen alun elokuvien entistä synkempään ja raadollisempaan sävyyn vaikutti erityisesti Vietnamin sota, minkä kauhut vällityyivät tiedotusvälineiden kautta koteihin. Erityisesti 1970 oli kaiken kaikkiaan hieno elokuvavuosi, jonka kolme parasta elokuvaa olen rankannut oheiseen listaan.

3. Verinen Mamma Barker (Bloody Mama, ohj. Roger Corman)

“Pop-elokuvien paavina” tunnetun ohjaaja-tuottaja Roger Cormanin viimeisiä ohjauksia oli tosielämän 1930-luvun Barkerin pankkirosvojengin vaiheisiin perustuva Verinen Mamma Barker. Barkerin veljeksistä koostuvan jengin aivoina toimi itse Kate “Mamma” Barker, jota arvokkaasti ikääntyvä Hollywood-legenda Shelley Winters esittää antaumuksella ja tyylillä. Lisäksi elokuva on yksi lukuisista Bonnie ja Clyde -elokuvan (1968) vanavedessä tehdyistä  30-luvun laman ajan gangstereista kertovista leffoista, jotka sisältävät runsaasti toimintaa, ja salamannopean banjonäppäilyn säestämiä kaahailukohtauksia Amerikan takamailla.

Leffassa Verinen Mamma Barker Cormanin b-elokuvatyylinen estetiikka räkeisine  kuvanlaatuineen luo omaa viehätystä. Elokuvan parasta antia ovat armottomat toimintakohtaukset sekä voimakkaat roolisuoritukset nousevilta tähdiltä, kuten Bruce Dern ja Robert De Niro. Erityisesti De Niron esityksessä on samaa hyytävyyttä kuin esimerkiksi Taksikuskissa (Taxi Driver, ohj. Martin Scorsese, 1974) muutamaa vuotta myöhemmin. Cormanin leffaa kuvatessa hän oli esimerkiksi syömättä muutaman vuorokauden, näyttääkseen uskottavalta narkomaanilta. Elokuvan siekailematon väkivalta ja seksuaalinen sisältö aiheuttivat ilmestymisen aikoihin pahennusta, jonka vuoksi se kiellettiin Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Uudessa-Seelannissa. Verinen Mamma Barker lukeutuu Cormanin parhaimmistoon, jonka paikoin synkeää sävyä pehmentää veijarimainen huumori.

2. Kellyn sankarit (Kelly’s Heroes, ohj. Brian G. Hutton)

Aikoinaan vaatimattomasti menestynyt komediallinen sotaelokuva Kellyn sankarit nauttii nykyään kulttimainetta. Kroatiassa kuvattu elokuva kertoo joukosta amerikkalaisia sotilaita Toisessa maailmansodan ratkaisun hetkinä. Sekalainen seurakunta päättää takavarikoida 16 miljoonan arvosta natsien kultaharkkoja Ranskalaisesta pankissa. Clint Eastwoodin tunnistettavalla vähäeleisellä, karskilla tyylillään esittämä sotamies Kelly ja hippimäinen panssarijoukkojen kersantti Oddball (Donald Sutherland) johtavat joukot kauas vihollislinjojen taakse. Elokuvan sotilaallisesta alkuperäismusiikista vastaa Lalo Schifirin, jonka teemaa Tiger Tank Quentin Tarantino käytti elokuvassa Kunniattomat paskiaiset (2009).

Kellyn sankarit on oivallinen parodia aikakauden isänmaallisista sotaelokuvissa, jossa amerikkalaiset sotilaat esitetään epätavallisesti omaa etuaan tavoittelevina antisankareina. Värikkäässä hahmogalleriassa loistaa ennen kaikkea Sutherland Oddballina. Tämä veijarimainen komentaja muun muassa kompensoi amerikkalaisen kevyen panssarivaunun tehottomuutta toistamalla kovaäänisestä isomman tykin ääntä. Taistelun tuoksinassa myös kovaääninen musiikki kylvää kauhua vihollisten riveissä. Elokuvassa on lukuisia ikimuistoisia kohtauksia, kuten seesteisen kappaleen Burning Bridgesin säestämä alkutekstijakso, missä Kelly ajaa jeepillä läpi rankan tykkitulen. Elokuva tekee kunniaa myös italowesternien loppukaksintaisteluille kohtauksessa, jossa Kelly, Oddball ja Big Joe (Telly Savalas) kohtaavat saksalaisen Tiger-panssarivaunun. Kohtaus on, Lalo Schrifrinin hiljalleen jännitystä nostattavan western-säveliä, dramaattisia lähikuvia ja hidasta runollista kerrontaa myöten kuin suoraan Leonen länkkäreistä. Kellyn sankarit on viihdyttävä katselukokemus sekä hyvän komedian että erilaisten sotaelokuvien ystäville.

1. Paluu apinoiden planeetalle (Beneath the Planet of the Apes, ohj. Ted Post)

Elokuva Paluu apinoiden planeetalle on suoraa jatkoa klassiselle, ranskalaisen Pierre Boulletin romaaniin (1963) perustuvalle tieteisseikkailulle Apinoiden planeetta (The Planet of the Apes, ohj. Franklin J. Schaffner, 1968). Alkuperäinen elokuva kertoo “vieraalle planeetalle” syöksyneen avaruusaluksen komentaja George Taylorin (Charlton Heston) ja hänen miehistönsä seikkailuista, yrittäessään selvitä ihmisapinoiden hallitsemassa maailmassa, jossa elossa olevat ihmiset ovat taantuneet mykkien eläimien tasolle. Taas jatko-osassa seurataan kadonnutta miehistöä etsimään lähtenyttä astronautti Brentiä (James Franciscus). Brent kohtaa sattumalta Taylorin rakastetun Novan, jonka avulla Brent pääsee Taylorin jäljille, ja seuraa häntä “kielletylle alueelle”. Siellä he kohtaavat syvällä maan uumenissa asuvia mutatoituneita, huippuälykkäitä  ihmisiä, joille on telepaattisia voimia. Lisäksi tämä pieni yhteisö palvoo suurta atomipommia, jolla on elokuvan kannalta keskeinen rooli leffan loppumetreillä.

Alkuperäisen Apinoiden planeetta -elokuvasarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat käytännössä ainoat oikeasti hyvät osat, sillä loput kolme osaa (Pako apinoiden planeetalta, Apinoiden planeetan valloitus, Taistelu apinoiden planeetasta) lähentelevät jopa campiä. Toisaalta ne ovat tahattomassa komiikassaan viihdyttäviä. Pako apinoiden planeetalta on jopa seikkailullisempi ja toiminnallisempi kuin edeltäjänsä, jonka lisäksi se paneutuu syvällisemmin tieteis-näkökulmaan. James Franciscus tekee mallikasta työtä Brentinä, mutta hänen karismansa ei yllä sivuroolia esittävän Charlton Hestonin tasolle. Ensimmäisestä elokuvasta tutut näyttelijät Maurice Evans, Kim Hunter ja muut uusivat roolinsa tyylikkäästi, ja kumiset apinamaskeeraukset näyttävät nykyäänkin kohtalaisen uskottavilta kuin 50 vuotta sitten. Useiden tasoltaan vaihtelevien jatko-osien lisäksi ensimmäinen elokuva sai televisiosarjan, animaatiosarjan, uudelleenfilmatisoinnin ja reboot-elokuvasarjan.

Pieniä säröjä törkeän komeassa soinnissa – testissä Sennheiser Momentum 5 -kuulokkeet Kommentit pois päältä artikkelissa Pieniä säröjä törkeän komeassa soinnissa – testissä Sennheiser Momentum 5 -kuulokkeet

Syksy on saapunut, päivät lyhenevät ja arki pyörii jälleen tuttua vauhtiaan, vähän liiankin kiireellisessä tahdissa. Työpäivän jälkeen pitäisi ehtiä salille, kotona riittää puuhaa lasten kanssa ja jossain välissä olisi mukava saada hetki ihan omille ajatuksille. Siinä kohtaa hyvät kuulokkeet voivat osoittautua yllättävän tärkeäksi varusteeksi. Ne eivät poista arjen kiireitä, mutta auttavat sentään vaimentamaan osan maailman metelistä, jota näinä maailmanaikoina riittää liiaksikinasti.

Sennheiserin Momentum-sarjan uusin tulokas, Wireless, lupaa tähän varsin houkuttelevan yhdistelmän: laadukasta ääntä, tehokasta vastamelua ja akunkestoa, jonka pitäisi riittää useammaksikin päiväksi. Noin 400 euron hintaluokassa odotukset ovat luonnollisesti korkealla. Pelkkä tunnettu valmistaja ja komea ominaisuuslista eivät vielä riitä, vaan kuulokkeiden pitäisi myös lunastaa lupauksensa.

Onko kyseessä yksi vuoden kovimmista kuulokejulkaisuista vai kuuluuko hypetys lopulta musiikkia kovempaa?

Hillittyä tyylikkyyttä ilman turhaa koreilua

Momentum 5 Wireless jatkaa Sennheiserille tuttua, hillittyä muotoilulinjaa. Näillä kuulokkeilla ei yritetä näyttää liian futuristiselta, eikä tarvitsekaan. Kangaspintainen sanka tuo kokonaisuuteen sopivasti persoonallisuutta, ja muuten ulkoasu pysyttelee varsin pelkistettynä.

Noin 290 gramman painoiset kuulokkeet tuntuvat rakenteeltaan asiallisilta. Keinonahkaiset korvapehmusteet ovat miellyttävät, mutta muoviset kuulokekupit eivät varsinaisesti aivan huuda luksusta. Kun hintalappu lähentelee neljääsataa euroa, materiaalivalinnoilta voisi odottaa vielä hieman enemmän.

Käyttömukavuus on kuitenkin kunnossa, mikä on lopulta ulkonäköä tärkeämpää. Kuulokkeiden pitäisi tuntua hyviltä vielä siinäkin vaiheessa, kun työpäivän päätteeksi tekee mieli kuunnella muutama kappale lisää.

Kuljetuskotelo on aiempaa litteämpi, ja kuulokekupit saa käännettyä sen sisään sopivaan asentoon. Kokonaan sangan sisään kuulokkeet eivät kuitenkaan taitu. Pieneen reppuun pakatessa ratkaisun huomaa, vaikka kyse ei mistään varsinaisesta ongelmasta olekaan.

Kosketusohjaimet puolestaan jakavat varmasti mielipiteitä. Ne reagoivat herkästi, välillä turhankin herkästi, etenkin salilla tömistellen. Kuulokkeiden asentoa korjatessa saattaa samalla tulla annettua musiikille aivan muita komentoja kuin oli tarkoitus. Pieni asia, mutta toistuessaan ärsyttävä.

Vastamelu tuo kaivattua työrauhaa

Vastamelukuulokkeiden hienous ei ole siinä, että ympäröivä maailma katoaisi kokonaan. Paljon tärkeämpää on se, että jatkuva häly lakkaa vaatimasta huomiota.

Momentum 5 Wireless onnistuu tässä varsin vakuuttavasti. Tasainen taustamelu vaimenee tehokkaasti, ja esimerkiksi työympäristön puheensorina siirtyy mukavasti taka-alalle. Kaikki äänet eivät tietenkään katoa, mutta ero on selvä. Keskittyminen helpottuu, kun ympäristön jokainen pieni ääni ei enää kilpaile huomiosta.

Vastamelun rinnalla toimii läpikuuluvuustila, joka päästää ympäristön äänet takaisin korville. Sen toteutus on yksi kuulokkeiden onnistumisista. Äänimaailma säilyy luonnollisen tuntuisena, eikä ympäristö kuulosta siltä kuin sitä kuuntelisi vanhan radiopuhelimen kautta.

Tämä on arkikäytössä tärkeämpää kuin ominaisuuslistaa vilkaisemalla voisi ajatella. Kuulokkeita ei tarvitse jatkuvasti riisua, kun haluaa kuulla ympäristön tapahtumia tai vaihtaa muutaman sanan jonkun kanssa.

Täydellistä hiljaisuutta Momentum 5 Wireless ei kuitenkaan tarjoa. Äkilliset äänet ja osa puheesta pääsevät edelleen läpi. Vastamelu tekee sen, mitä sen pitääkin: vähentää häiriöitä, ei poistaa todellisuutta.

Äänenlaatu muistuttaa, miksi Sennheiser on Sennheiser

Jos kuulokkeisiin sijoittaa useamman satasen, niiden pitäisi ennen kaikkea kuulostaa hyvältä. Tässä Momentum 5 Wireless näyttää todelliset kyntensä.

Äänimaailma on lämmin, täyteläinen ja miellyttävän tasapainoinen. Basso ulottuu syvälle ja antaa musiikille kunnolla painoa, mutta ei jyrää kaikkea muuta alleen. Tämä on tärkeää erityisesti musiikissa, jossa samanaikaisesti tapahtuu paljon. Pelkkä voimakas bassotoisto ei paljon lohduta, jos muu soitinkattaus katoaa sen alle.

Keskiäänet ovat luonnolliset, ja lauluraidat erottuvat kokonaisuudesta selkeästi. Musiikissa on mukavasti tilaa ja yksityiskohtia ilman, että kuuntelusta tulee rasittavaa.

Diskantti on puolestaan hieman pehmeään suuntaan viritetty. Terävintä mahdollista yläpään toistoa kaipaava saattaa jäädä kaipaamaan lisää kirkkautta. Allekirjoittaneen korviin kokonaisuus toimii kuitenkin miellyttävästi, sillä ääni ei käy päälle pitkänkään kuuntelun aikana.

Ääniprofiilia voi muokata Sennheiserin sovelluksen kahdeksankaistaisella taajuuskorjaimella. Se on tervetullut lisä, sillä jokaisella on lopulta hieman erilainen käsitys siitä, miltä hyvän äänen pitäisi kuulostaa.

Momentum 5 Wirelessin suurin ansio on se, ettei äänenlaatu tunnu vain yhdeltä myyntivaltista muiden joukossa. Se on koko tuotteen tärkeimpiä onnistumisia. Näillä kuulokkeilla musiikin kuunteleminen on yksinkertaisesti nautinnollista.

Kuntosalilla hiki muistuttaa fysiikan laeista

Momentum 5 Wireless on kulkenut mukana myös kuntosalilla. Siellä kuulokkeiden ominaisuuksia tarkastelee hieman eri näkökulmasta kuin työpöydän ääressä.

Musiikki antaa treeniin mukavasti energiaa, ja vastamelu auttaa jättämään ympäristön hälinän taka-alalle. Suljetun rakenteen kääntöpuoli tulee kuitenkin vastaan siinä vaiheessa, kun harjoitus alkaa tuntua muuallakin kuin lihaksissa.

Korvapehmusteiden sisälle kertyy lämpöä, eikä hikinen treeni ole suurten vastamelukuulokkeiden ominta aluetta. Tämä ei ole yksin Sennheiserin ongelma, vaan pitkälti rakenteeseen liittyvä kompromissi.

Kevyempään harjoitteluun kuulokkeet sopivat hyvin, mutta kovempaan hikoiluun valitsisin mieluummin toisenlaisen ratkaisun. Kaikkeen ei yksinkertaisesti tarvita samoja kuulokkeita, vaikka niiden hintalappu kuinka houkuttelisi ajattelemaan toisin.

Entä pelaaminen? Switch 2 ja PC pääsivät mukaan

Kuulokkeita tuli kokeiltua myös Nintendo Switch 2 ja PC parissa. Pelikäytössä hyvä äänenlaatu pääsee hyötykäyttöön, mutta samalla mukaan astuu yksi langattoman äänentoiston vanha tuttu: viive.

Pelaamisessa äänen pitäisi seurata ruudun tapahtumia mahdollisimman tarkasti. Bluetooth-yhteyden viiveeseen vaikuttavat kuitenkin sekä käytettävä laite että yhteystapa, joten sama kuulokepari ei välttämättä käyttäydy jokaisessa kokoonpanossa samalla tavalla.

tarjoaa kuulokkeille myös erillisen matalan viiveen Gaming Mode -ratkaisun yhteensopivan lähettimen avulla. Sitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa tavalliseen Bluetooth-pelaamiseen.

Momentum 5 Wireless ei ole varsinaisesti pelikuulokkeeksi suunniteltu laite, mutta monipuolisena viihdekuulokkeena sillä on paljon annettavaa. Täyteläinen äänimaailma sopii myös elokuvien ja sarjojen katseluun, jossa etenkin basson painokkuus ja puheen selkeys pääsevät oikeuksiinsa.

Akunkesto, jota ei tarvitse jatkuvasti stressata

Yksi Momentum 5 Wirelessin kiinnostavimmista ominaisuuksista on akunkesto. Sennheiser lupaa jopa 57 tuntia kuuntelua vastamelun ollessa käytössä.

Kyseessä on valmistajan ilmoittama enimmäislukema, johon vaikuttavat luonnollisesti muun muassa äänenvoimakkuus ja käyttötapa. Lukema on joka tapauksessa vaikuttava. Tällaisella akunkestolla lataamisesta ei pitäisi muodostua jokapäiväistä askaretta.

Jos virta kuitenkin loppuu väärällä hetkellä, kymmenen minuutin pikalatauksella luvataan jopa seitsemän tuntia lisää kuunteluaikaa. Kiireisen arjen keskellä ominaisuus on enemmän kuin tervetullut.

Mutta ehkä kiinnostavin yksityiskohta löytyy hieman pintaa syvemmältä.

Momentum 5 Wirelessin akun voi vaihtaa itse.

Akku sijaitsee vasemman korvakupin pehmusteen alla, ja vaihtamiseen tarvitaan pieni ristipääruuvimeisseli. Kyse ei siis ole mistään täysin työkaluttomasta operaatiosta, mutta ratkaisu on silti erittäin tervetullut.

Langattomien kuulokkeiden yksi suurimmista ongelmista on ollut niiden rajallinen käyttöikä. Kun akku aikanaan väsyy, muuten täysin toimiva laite saattaa päätyä vaihtoon. Sennheiserin ratkaisu antaa mahdollisuuden jatkaa kuulokkeiden elämää huomattavasti pidempään.

Mukana on myös akun suojaustila, jolla latauksen voi rajoittaa 80 prosenttiin. Se voi osaltaan auttaa akun pitkäikäisyyden ylläpitämisessä.

Tällaisista ratkaisuista valmistajille soisi annettavan enemmänkin tunnustusta. Uusia ominaisuuksia on helppo keksiä, mutta olemassa olevan tuotteen käyttöiän pidentäminen on jo huomattavasti kiinnostavampi saavutus.

Muutama särö muuten onnistuneessa kokonaisuudessa

Vaikka Momentum 5 Wireless onnistuu monella osa-alueella, aivan ongelmaton se ei ole.

Kosketusohjainten herkkyys ärsyttää ajoittain, eikä muovinen rakenne anna aivan niin arvokasta vaikutelmaa kuin hintaluokka antaisi odottaa. Kuntosalilla korvapehmusteiden lämpeneminen puolestaan muistuttaa, ettei yksi kuulokepari ole välttämättä paras mahdollinen ratkaisu jokaiseen tilanteeseen.

Myös muutama tekninen rajoitus kannattaa tiedostaa. LDAC-koodekkia ei tueta, eikä kuulokkeita voi käyttää passiivisesti virran ollessa pois päältä. USB-C-liitännän kautta on sen sijaan mahdollista kuunnella digitaalista ääntä valmistajan ilmoittamalla, jopa 24 bitin ja 96 kilohertsin tarkkuudella.

Nämä eivät ole kaikille merkittäviä puutteita, mutta tämän hintaluokan laitteessa ne on syytä nostaa esiin. Eräänlaista katsastuspöytäkirjaa kun tässä toteutellaan.

Toisaalta kokonaisuutta arvioidessa on hyvä muistaa, että yksittäisten ominaisuuksien täydellisyyttä tärkeämpää on se, miten kuulokkeet toimivat jokapäiväisessä käytössä. Ja juuri siinä Momentum 5 Wireless on vahvoilla.

Vuoden kuuloketapauksia? Allekirjoittanut nyökkää

Sennheiser Momentum 5 Wireless onnistuu siinä, missä moni kallis elektroniikkatuote kompuroi. Se ei yritä vakuuttaa pelkästään pitkällä ominaisuuslistalla, vaan tarjoaa aidosti toimivan kokonaisuuden.

Äänenlaatu on erinomainen, vastamelu hoitaa tehtävänsä vakuuttavasti ja läpikuuluvuustila kuuluu kuulokkeiden selkeisiin vahvuuksiin. Pitkä akunkesto tekee käytöstä huoletonta, ja vaihdettava akku antaa vielä yhden hyvän syyn harkita juuri tätä mallia.

Täydellisyyteen on silti vain piirun verran matkaa. Kosketusohjaimet voisivat olla huolellisemmin toteutetut, materiaalivalinnat hieman arvokkaammat ja muutama tekninen rajoitus jää väistämättä harmittamaan.

Mutta kun kuulokkeet saavat keskittymään musiikkiin niiden ominaisuuksien sijaan, jotain on tehty oikein.

Noin 400 euron hinnalla Momentum 5 Wireless ei ole mikään heräteostos. Se on kuitenkin vahva ehdokas laatukuulokkeita etsivälle, ja mahdollisen tarjoushinnan myötä kokonaisuus muuttuu entistä houkuttelevammaksi.

Vuoden kuuloketapauksia? Allekirjoittanut nyökkää varovaisesti.

Palataan asiaan…

Sennheiser Momentum 5

9 / 10
Hyvää +Erinomainen, lämmin ja täyteläinen äänenlaatu +Tehokas vastamelu ja luonnollinen läpikuuluvuustila +Akunkesto ja pikalataus +Käyttäjän vaihdettavissa oleva akku +Sovelluksen säätömahdollisuudet Huonoa -Herkät kosketusohjaimet -Muovinen rakenne ei täysin vastaa hintaluokan odotuksia -Ei sovellu treenaamiseen -Ei passiivista kuuntelua virran ollessa pois päältä -Ei LDAC-tukea

Elokuvayhtiö aikoo hypnotisoida katsojat unohtamaan suosikkielokuvansa – tavoitteena ensikatselun kokemus Kommentit pois päältä artikkelissa Elokuvayhtiö aikoo hypnotisoida katsojat unohtamaan suosikkielokuvansa – tavoitteena ensikatselun kokemus

Miltä tuntuisi katsoa suosikkielokuvansa uudelleen täysin kuin ensimmäistä kertaa? Ranskalainen elokuvayhtiö aikoo kokeilla tätä erikoista ajatusta Alankomaissa järjestettävässä Pathé Rewind -tapahtumassa, jossa osallistujia yritetään hypnotisoida unohtamaan jo näkemänsä elokuva.

Marraskuun 9. päivänä Haagin Pathé Buitenhof -elokuvateatterissa järjestettävään kokeiluun on valittu 30 elokuvaharrastajaa. Tavoitteena on selvittää, voiko hypnoosi saada tutun elokuvan tuntumaan uudelta ja yllättävältä.

Neljä klassikkoa ehdolla

Kokeilussa mukana olevat elokuvat ovat , Se7en, La La Land ja Interstellar. Näistä valitaan yksi esitettäväksi osallistujien elokuvamieltymysten perusteella.

Hypnotisoija Victor Kraemer tapaa jokaisen osallistujan ensin henkilökohtaisessa verkkotapaamisessa. Toinen hypnoosisessio järjestetään juuri ennen elokuvan esitystä. Sen jälkeen osallistujat katsovat valitun elokuvan valkokankaalta.

Pathé ei lupaa muistojen katoavan

Pathé korostaa, ettei kokeilun onnistumisesta ole takeita. Yhtiö ei väitä, että hypnoosilla pystyttäisiin pyyhkimään kokonaisen elokuvan muistot pois, eikä se takaa osallistujille ensikatselun kaltaista kokemusta.

Kyse on ennen kaikkea uudenlaisesta elokuvateatteritapahtumasta ja kokeilusta, ei osoituksesta siitä, että hypnoosi voisi luotettavasti poistaa muistoja. Ilmoittautuminen tapahtumaan on jo päättynyt.

Lähteet: IGN