Arvostelut, Leffat

Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa Kommentit pois päältä artikkelissa Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa

1960-1970-luvun taitteessa elokuvamaailmassa puhalsivat uudet tuulet. Monet suuremmatkin studiot yhdistyivät entistä suuremmiksi, mikä merkitsi perinteisen Hollywoodin studiokeskeisen estetiikan, ja samalla erään aikakauden loppua. Tekijäkeskeisen estiikan myötä nuoret ohjaajat, kuten Martin Scorsese, Francis Ford Coppola ja Steven Spielberg nousivat vanhemman polven ohjaajien rinnalle. Tosin vanhat tekijät, kuten Don Siegel, Andrew V. McLaglan ja John Sturges olivat vielä voimissaan. Lisäksi 1960-luvulla alkanut television kiihtyvä yleistyminen nosti sen elokuvan keskeisimmäksi kilpailijaksi 1970-luvulle tultaessa. Tämä vuoksi vuosittain tehtiin yhä vähemmän elokuvia.

1970-luvulla suosituimpia genrejä olivat kauhu ja tieteiselokuvat, joihin vaikutti entistä kehittyneemmän teknologian ansiosta mahdolliset erikoistehosteet. Suosittu oli myös lännenelokuva-genre, mikä erityisesti Italiassa kulta-aikansa viimeisiä vuosia. Vuosikymmenen alun elokuvien entistä synkempään ja raadollisempaan sävyyn vaikutti erityisesti Vietnamin sota, minkä kauhut vällityyivät tiedotusvälineiden kautta koteihin. Erityisesti 1970 oli kaiken kaikkiaan hieno elokuvavuosi, jonka kolme parasta elokuvaa olen rankannut oheiseen listaan.

3. Verinen Mamma Barker (Bloody Mama, ohj. Roger Corman)

“Pop-elokuvien paavina” tunnetun ohjaaja-tuottaja Roger Cormanin viimeisiä ohjauksia oli tosielämän 1930-luvun Barkerin pankkirosvojengin vaiheisiin perustuva Verinen Mamma Barker. Barkerin veljeksistä koostuvan jengin aivoina toimi itse Kate “Mamma” Barker, jota arvokkaasti ikääntyvä Hollywood-legenda Shelley Winters esittää antaumuksella ja tyylillä. Lisäksi elokuva on yksi lukuisista Bonnie ja Clyde -elokuvan (1968) vanavedessä tehdyistä  30-luvun laman ajan gangstereista kertovista leffoista, jotka sisältävät runsaasti toimintaa, ja salamannopean banjonäppäilyn säestämiä kaahailukohtauksia Amerikan takamailla.

Leffassa Verinen Mamma Barker Cormanin b-elokuvatyylinen estetiikka räkeisine  kuvanlaatuineen luo omaa viehätystä. Elokuvan parasta antia ovat armottomat toimintakohtaukset sekä voimakkaat roolisuoritukset nousevilta tähdiltä, kuten Bruce Dern ja Robert De Niro. Erityisesti De Niron esityksessä on samaa hyytävyyttä kuin esimerkiksi Taksikuskissa (Taxi Driver, ohj. Martin Scorsese, 1974) muutamaa vuotta myöhemmin. Cormanin leffaa kuvatessa hän oli esimerkiksi syömättä muutaman vuorokauden, näyttääkseen uskottavalta narkomaanilta. Elokuvan siekailematon väkivalta ja seksuaalinen sisältö aiheuttivat ilmestymisen aikoihin pahennusta, jonka vuoksi se kiellettiin Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Uudessa-Seelannissa. Verinen Mamma Barker lukeutuu Cormanin parhaimmistoon, jonka paikoin synkeää sävyä pehmentää veijarimainen huumori.

2. Kellyn sankarit (Kelly’s Heroes, ohj. Brian G. Hutton)

Aikoinaan vaatimattomasti menestynyt komediallinen sotaelokuva Kellyn sankarit nauttii nykyään kulttimainetta. Kroatiassa kuvattu elokuva kertoo joukosta amerikkalaisia sotilaita Toisessa maailmansodan ratkaisun hetkinä. Sekalainen seurakunta päättää takavarikoida 16 miljoonan arvosta natsien kultaharkkoja Ranskalaisesta pankissa. Clint Eastwoodin tunnistettavalla vähäeleisellä, karskilla tyylillään esittämä sotamies Kelly ja hippimäinen panssarijoukkojen kersantti Oddball (Donald Sutherland) johtavat joukot kauas vihollislinjojen taakse. Elokuvan sotilaallisesta alkuperäismusiikista vastaa Lalo Schifirin, jonka teemaa Tiger Tank Quentin Tarantino käytti elokuvassa Kunniattomat paskiaiset (2009).

Kellyn sankarit on oivallinen parodia aikakauden isänmaallisista sotaelokuvissa, jossa amerikkalaiset sotilaat esitetään epätavallisesti omaa etuaan tavoittelevina antisankareina. Värikkäässä hahmogalleriassa loistaa ennen kaikkea Sutherland Oddballina. Tämä veijarimainen komentaja muun muassa kompensoi amerikkalaisen kevyen panssarivaunun tehottomuutta toistamalla kovaäänisestä isomman tykin ääntä. Taistelun tuoksinassa myös kovaääninen musiikki kylvää kauhua vihollisten riveissä. Elokuvassa on lukuisia ikimuistoisia kohtauksia, kuten seesteisen kappaleen Burning Bridgesin säestämä alkutekstijakso, missä Kelly ajaa jeepillä läpi rankan tykkitulen. Elokuva tekee kunniaa myös italowesternien loppukaksintaisteluille kohtauksessa, jossa Kelly, Oddball ja Big Joe (Telly Savalas) kohtaavat saksalaisen Tiger-panssarivaunun. Kohtaus on, Lalo Schrifrinin hiljalleen jännitystä nostattavan western-säveliä, dramaattisia lähikuvia ja hidasta runollista kerrontaa myöten kuin suoraan Leonen länkkäreistä. Kellyn sankarit on viihdyttävä katselukokemus sekä hyvän komedian että erilaisten sotaelokuvien ystäville.

1. Paluu apinoiden planeetalle (Beneath the Planet of the Apes, ohj. Ted Post)

Elokuva Paluu apinoiden planeetalle on suoraa jatkoa klassiselle, ranskalaisen Pierre Boulletin romaaniin (1963) perustuvalle tieteisseikkailulle Apinoiden planeetta (The Planet of the Apes, ohj. Franklin J. Schaffner, 1968). Alkuperäinen elokuva kertoo “vieraalle planeetalle” syöksyneen avaruusaluksen komentaja George Taylorin (Charlton Heston) ja hänen miehistönsä seikkailuista, yrittäessään selvitä ihmisapinoiden hallitsemassa maailmassa, jossa elossa olevat ihmiset ovat taantuneet mykkien eläimien tasolle. Taas jatko-osassa seurataan kadonnutta miehistöä etsimään lähtenyttä astronautti Brentiä (James Franciscus). Brent kohtaa sattumalta Taylorin rakastetun Novan, jonka avulla Brent pääsee Taylorin jäljille, ja seuraa häntä “kielletylle alueelle”. Siellä he kohtaavat syvällä maan uumenissa asuvia mutatoituneita, huippuälykkäitä  ihmisiä, joille on telepaattisia voimia. Lisäksi tämä pieni yhteisö palvoo suurta atomipommia, jolla on elokuvan kannalta keskeinen rooli leffan loppumetreillä.

Alkuperäisen Apinoiden planeetta -elokuvasarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat käytännössä ainoat oikeasti hyvät osat, sillä loput kolme osaa (Pako apinoiden planeetalta, Apinoiden planeetan valloitus, Taistelu apinoiden planeetasta) lähentelevät jopa campiä. Toisaalta ne ovat tahattomassa komiikassaan viihdyttäviä. Pako apinoiden planeetalta on jopa seikkailullisempi ja toiminnallisempi kuin edeltäjänsä, jonka lisäksi se paneutuu syvällisemmin tieteis-näkökulmaan. James Franciscus tekee mallikasta työtä Brentinä, mutta hänen karismansa ei yllä sivuroolia esittävän Charlton Hestonin tasolle. Ensimmäisestä elokuvasta tutut näyttelijät Maurice Evans, Kim Hunter ja muut uusivat roolinsa tyylikkäästi, ja kumiset apinamaskeeraukset näyttävät nykyäänkin kohtalaisen uskottavilta kuin 50 vuotta sitten. Useiden tasoltaan vaihtelevien jatko-osien lisäksi ensimmäinen elokuva sai televisiosarjan, animaatiosarjan, uudelleenfilmatisoinnin ja reboot-elokuvasarjan.

Tuttua räiskintää, mutta juuri oikealla tavalla – arvostelussa Call of Duty: Modern Warfare 4 Kommentit pois päältä artikkelissa Tuttua räiskintää, mutta juuri oikealla tavalla – arvostelussa Call of Duty: Modern Warfare 4

: ei yritä keksiä sotapelien pyörää uudelleen. Eikä sen oikeastaan tarvitsekaan. Infinity Ward tarjoaa vauhdikkaan, näyttävän ja monipuolisen yksinpelikampanjan, joka onnistuu viemään tutun tarinan arvoiseensa päätökseen.

Call of Duty -sarjan uusinta osaa tuli odotettua suurella innolla. Erityisesti Modern Warfare -pelien tarina on pitänyt otteessaan, joten neljännen osan kohdalla odotukset olivat korkealla. Edessä olisi jälleen sotimista, tuttuja hahmoja ja toivottavasti riittävästi tehtäviä, ettei hauskuus loppuisi aivan kesken.

Ensituntuma olikin taattua Modern Warfarea. Jo pelin beetaversio oli antanut lupaavan kuvan tulevasta, eikä valmis peli tuottanut pettymystä. Tuttua toimintaa oli tarjolla heti alusta lähtien, mutta mukana oli myös sopivasti uusia ideoita.

Ensimmäisten tehtävien aikana tuli jopa kyseltyä tekoälyltä, montako kampanjatehtävää tällä kertaa olisi luvassa. Call of Dutyssa kun lopputekstit tuntuvat aina ilmestyvän ruudulle aivan liian aikaisin.

Tällä kertaa tehtäviä on kaikkiaan 16, joten sotimista riittää mukavasti. Tosin eihän se viimeinen tehtävä tälläkään kertaa olisi saanut tulla vielä vastaan.

Sota syttyy Korean niemimaalla

Modern Warfare 4 jatkaa siitä, mihin edellinen osa jäi. Tällä kertaa tapahtumat käynnistyvät Pohjois-Korean hyökätessä Etelä-Koreaan. Pelaaja pääsee eteläkorealaisen Hyun-Jun Parkin saappaisiin taistelemaan kotimaansa puolesta.

Tarina ei kuitenkaan jää pelkästään Korean niemimaalle. Mukaan astuu myös Modern Warfare -sarjasta tuttu Task Force 141, mutta tällä kertaa asetelma on kaikkea muuta kuin tavanomainen.

Ryhmän legendaarinen johtaja John Price on nimittäin joutunut edellisen pelin tapahtumien seurauksena maan alle. Entiset liittolaiset ovat hänen jäljillään, mutta Price jatkaa omaa taisteluaan kulisseissa.

Tapahtumien taustalla vaikuttaa myös Archer, jota esittää tanskalaisnäyttelijä Mads Mikkelsen. Hahmo on keskeisessä roolissa konfliktin taustalla, ja hänen mukanaolonsa tuo tarinaan lisää painoarvoa.

Modern Warfare 4 onnistuu kuljettamaan eri tarinalinjoja eteenpäin kiinnostavasti. Samalla se tarjoaa pitkään jatkuneelle kokonaisuudelle päätöksen, joka tuntuu ansaitulta.

Välianimaatiot tukevat tarinaa onnistuneesti. Niitä ei tee mieli ohittaa päästäkseen mahdollisimman nopeasti takaisin sotatantereelle, vaan tapahtumia jää seuraamaan mielenkiinnolla.

Sotatantereelta kaupungin kaduille ja salaisiin operaatioihin

Kampanjan suurimpiin vahvuuksiin kuuluu tehtävien monipuolisuus.

Välillä taistellaan keskellä avointa sotatannerta vihollisten vyöryessä päälle lähes jokaisesta ilmansuunnasta. Seuraavassa hetkessä saatetaan liikkua kaupungin keskustassa siviilien keskellä tai hiipiä varovaisesti selliosastolla.

Tällainen vaihtelu pitää toiminnan tuoreena. Vaikka pelin perusidea on edelleen tuttu – etene, tähtää ja ammu – tehtävät eivät tunnu jatkuvasti saman asian toistamiselta.

Myös asevalikoimasta löytyy mukavia yllätyksiä. Modernien sotilasaseiden rinnalla pääsee käyttämään esimerkiksi vanhaa kunnon Suomi-konepistoolia ja Mosin–Nagant-kivääriä. Näiden tuttavuuksien palaaminen tuo mukanaan nostalgisia tunnelmia ja muistuttaa sarjan aiemmista sotapeleistä.

Yksi tehtävistä puolestaan tuo vahvasti mieleen John Wick -elokuvista tutun toiminnan. Elokuvamainen tunnelma toimii erinomaisesti, ja tällaiset hetket ovat juuri niitä, joiden vuoksi Modern Warfare -kampanjoita jaksaa pelata vuodesta toiseen.

Vihollisetkaan eivät ole aivan eilisen teeren poikia. Ampumataitoa löytyy välillä enemmän kuin omasta takaa, ja luotiliivit tulevat tarpeeseen. Muutamaan otteeseen sama kohta piti pelata läpi useamman kerran ennen kuin matka jatkui.

Kymmenennen yrityksen kohdalla saattaa jo hieman kiristää hampaita, mutta onnistuminen tuntuu sitäkin paremmalta.

Tuttuja kontrolleja ja nyrkkitappeluita

Modern Warfare 4 ohjaus on pitkälti tuttua aiemmista osista. Tämä on ehdottomasti hyvä asia.

Kun kontrollit ovat valmiiksi selkäytimessä, aikaa ei tarvitse käyttää ohjaimen opetteluun. Toimintaan pääsee heti mukaan, ja aseiden käsittely tuntuu tutulta ja sujuvalta.

Kaikkea ei kuitenkaan ole jätetty ennalleen.

Yksi hauskimmista lisäyksistä on lähitaistelu, jossa tilanteita ratkotaan välillä kunnon nyrkkitappelun merkeissä. Pelin antamat ohjeet auttavat pääsemään nopeasti jyvälle uudesta mekaniikasta, joten aivan ensimmäisessä yhteenotossa ei tarvitse ottaa vastaan Mike Tysonin tyrmäystä.

Uudistus sopii pelin toiminnalliseen luonteeseen ja tuo mukavaa vaihtelua perinteiseen ammuskeluun.

Infinity Ward onkin tehnyt viisaan ratkaisun pitäessään pelattavuuden perustan ennallaan. Kun jokin toimii, sitä ei tarvitse muuttaa vain muuttamisen vuoksi.

Näyttävää sotimista olohuoneen täydeltä

PlayStation 5:llä Modern Warfare 4 näyttää komealta. Grafiikka on ottanut jälleen pienen askeleen eteenpäin edellisestä osasta, ja ympäristöt sekä toiminta ovat näyttävää katseltavaa.

Erityisesti taistelukohtauksissa pelin visuaalinen toteutus pääsee oikeuksiinsa. Räjähdykset, aseiden välähdykset ja ympäristön yksityiskohdat rakentavat uskottavaa sotatunnelmaa.

Välillä tosin ruudulla oli niin kirkasta, että lumisokeus meinasi iskeä television välityksellä. Kaikki valaistusratkaisut eivät siis ole aivan täydellisiä.

Äänimaailma puolestaan tekee sen, mitä Call of Dutyssa pitääkin.

Aseiden pauke, räjähdykset ja taistelukentän jatkuva meteli tukevat toimintaa onnistuneesti. Kun ympärillä tapahtuu paljon, myös äänet saavat tilanteet tuntumaan intensiivisiltä.

Teknisesti kokonaisuus toimii hyvin. Satunnaisia pieniä erikoisuuksia saattaa silti näkyä. Esimerkiksi ilmaan leijumaan jäänyt vihollisen ruumis ei ole Call of Duty -sarjassa aivan ennenkuulumaton näky.

Tällaiset kömmähdykset eivät kuitenkaan onnistuneet pilaamaan pelikokemusta.

Onnistunut päätös tutulle tarinalle

Call of Duty: Modern Warfare 4 lunastaa sille asetetut odotukset.

Peli ei lähde uudistamaan tuttua kaavaa väkisin, vaan keskittyy tekemään sen, minkä sarja osaa parhaiten: tarjoamaan vauhdikasta, näyttävää ja viihdyttävää sotatoimintaa.

Kampanjan 16 tehtävää sisältävät sopivasti vaihtelua, ja tarina onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä loppuun saakka. Erityisen ilahduttavaa on se, että tehtävissä päästään kokeilemaan erilaisia tilanteita aina suurista taisteluista hiiviskelyyn ja lähitaisteluun.

Pieniä moitteita löytyy. Paikoitellen turhankin tarkasti ampuvat viholliset aiheuttavat harmaita hiuksia, ja kirkkaat kohtaukset voivat rasittaa silmiä. Tekniset kömmähdykset puolestaan muistuttavat, ettei peli ole aivan virheetön.

Nämä ovat kuitenkin pieniä säröjä muuten onnistuneessa kokonaisuudessa.

Modern Warfare 4 sopii erityisesti sarjan aiempien osien ystäville, mutta myös muille näyttävästä sotatoiminnasta kiinnostuneille. Tuttua Call of Dutya on tarjolla juuri sopivalla määrällä uusia mausteita.

Ja vaikka kampanjassa riittää pelattavaa, lopputekstien ilmestyessä olo oli jälleen tuttu: vielä olisi voinut jatkaa.

Lopputekstien In Memoriam -osiossa muistettu Vince Zampella olisi varmasti ollut ylpeä siitä, millaisen päätöksen Modern Warfare -tarina sai.

Call Of Duty: Modern Warfare 4 (PS5)

9 / 10
Hyvää +Monipuolinen ja viihdyttävä yksinpelikampanja +Tuttua ja toimivaa pelattavuutta +Näyttävä grafiikka ja vakuuttava äänimaailma +Sopivasti uusia ominaisuuksia +Onnistunut päätös pitkään jatkuneelle tarinalle +16 kampanjatehtävää Huonoa -Paikoitellen turhauttavan tarkat viholliset -Muutamat liian kirkkaat kohtaukset -Satunnaiset pienet tekniset kömmähdykset -Kampanja loppuu innokkaalle pelaajalle jälleen liian nopeasti

Lapin sota ylitti 200 000 katsojan rajan vain kahdessa viikossa – kotimaiselokuva jatkaa vahvaa menestystään Kommentit pois päältä artikkelissa Lapin sota ylitti 200 000 katsojan rajan vain kahdessa viikossa – kotimaiselokuva jatkaa vahvaa menestystään

Aku Louhimiehen ohjaama on ylittänyt 200 000 elokuvateatterikatsojan rajan vain kahdessa viikossa. Elokuva sai ensi-iltansa 23. lokakuuta 2026, ja torstaihin 5. marraskuuta mennessä sen oli nähnyt yhteensä 203 016 katsojaa.

Elokuva avasi vahvasti jo ensi-iltaviikonloppunaan. Sen perjantain ja sunnuntain välisen ajan katsojamäärä ennakkonäytökset mukaan lukien oli 80 178, mikä on tiedotteen mukaan kotimaisten elokuvien paras vastaava avaustulos 2020-luvulla. Sadantuhannen katsojan raja ylittyi viidessä päivässä.

Toisena viikonloppunaan Lapin sota keräsi 49 776 katsojaa. Se on tiedotteen mukaan vuoden toiseksi suurin yksittäisen viikonlopun katsojatulos.

Aku Louhimies kiittää yleisöä

Ohjaaja iloitsee siitä, että elokuva on tavoittanut myös nuorta yleisöä, vaikka sen ikäraja on 16 vuotta. Hänen mukaansa näytöksissä on käynyt myös sotaveteraaneja.

Elokuvan tuottaja Andrei Alén puolestaan korostaa yleisömenestyksen merkitystä suomalaiselle elokuvatuotannolle. Hänen mukaansa Lapin sota on toteutettu kokonaan Suomessa, ja sen menestys auttaa työllistämään kotimaisen elokuva-alan ammattilaisia myös tulevaisuudessa.

Tuntemattoman sotilaan sisarteos

Lapin sota perustuu Antti Tuurin Rauta-antura-romaaniin. Käsikirjoituksen ovat tehneet Tuuri ja Louhimies, ja elokuvaa on kuvailtu Louhimiehen vuonna 2017 ohjaaman Tuntemattoman sotilaan sisarteokseksi.

Pääosissa nähdään Peter Franzén, Sannah Nedergård, Luukas Niskanen ja saksalainen Volker Bruch, joka tunnetaan muun muassa Babylon Berlin -sarjasta. Muissa rooleissa esiintyvät esimerkiksi Olli Rahkonen, Pyry Kähkönen, Elias Keränen, Hilma Kotkaniemi ja Ronja Orasta.

Elokuvan on tuottanut Backmann & Hoderoff ja sen levityksestä vastaa Nordisk Film. Elokuvasta on julkaistu myös uusi kohtaus, joka kuvaa evakkomatkaa.

Lähde: Lapin sota -elokuvan lehdistötiedote 6.11.2026.