Arvostelut, Leffat

Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa Kommentit pois päältä artikkelissa Hedelmällinen elokuvavuosi 1970: Kolme parasta filmiä 50 vuoden takaa

1960-1970-luvun taitteessa elokuvamaailmassa puhalsivat uudet tuulet. Monet suuremmatkin studiot yhdistyivät entistä suuremmiksi, mikä merkitsi perinteisen Hollywoodin studiokeskeisen estetiikan, ja samalla erään aikakauden loppua. Tekijäkeskeisen estiikan myötä nuoret ohjaajat, kuten Martin Scorsese, Francis Ford Coppola ja Steven Spielberg nousivat vanhemman polven ohjaajien rinnalle. Tosin vanhat tekijät, kuten Don Siegel, Andrew V. McLaglan ja John Sturges olivat vielä voimissaan. Lisäksi 1960-luvulla alkanut television kiihtyvä yleistyminen nosti sen elokuvan keskeisimmäksi kilpailijaksi 1970-luvulle tultaessa. Tämä vuoksi vuosittain tehtiin yhä vähemmän elokuvia.

1970-luvulla suosituimpia genrejä olivat kauhu ja tieteiselokuvat, joihin vaikutti entistä kehittyneemmän teknologian ansiosta mahdolliset erikoistehosteet. Suosittu oli myös lännenelokuva-genre, mikä erityisesti Italiassa kulta-aikansa viimeisiä vuosia. Vuosikymmenen alun elokuvien entistä synkempään ja raadollisempaan sävyyn vaikutti erityisesti Vietnamin sota, minkä kauhut vällityyivät tiedotusvälineiden kautta koteihin. Erityisesti 1970 oli kaiken kaikkiaan hieno elokuvavuosi, jonka kolme parasta elokuvaa olen rankannut oheiseen listaan.

3. Verinen Mamma Barker (Bloody Mama, ohj. Roger Corman)

“Pop-elokuvien paavina” tunnetun ohjaaja-tuottaja Roger Cormanin viimeisiä ohjauksia oli tosielämän 1930-luvun Barkerin pankkirosvojengin vaiheisiin perustuva Verinen Mamma Barker. Barkerin veljeksistä koostuvan jengin aivoina toimi itse Kate “Mamma” Barker, jota arvokkaasti ikääntyvä Hollywood-legenda Shelley Winters esittää antaumuksella ja tyylillä. Lisäksi elokuva on yksi lukuisista Bonnie ja Clyde -elokuvan (1968) vanavedessä tehdyistä  30-luvun laman ajan gangstereista kertovista leffoista, jotka sisältävät runsaasti toimintaa, ja salamannopean banjonäppäilyn säestämiä kaahailukohtauksia Amerikan takamailla.

Leffassa Verinen Mamma Barker Cormanin b-elokuvatyylinen estetiikka räkeisine  kuvanlaatuineen luo omaa viehätystä. Elokuvan parasta antia ovat armottomat toimintakohtaukset sekä voimakkaat roolisuoritukset nousevilta tähdiltä, kuten Bruce Dern ja Robert De Niro. Erityisesti De Niron esityksessä on samaa hyytävyyttä kuin esimerkiksi Taksikuskissa (Taxi Driver, ohj. Martin Scorsese, 1974) muutamaa vuotta myöhemmin. Cormanin leffaa kuvatessa hän oli esimerkiksi syömättä muutaman vuorokauden, näyttääkseen uskottavalta narkomaanilta. Elokuvan siekailematon väkivalta ja seksuaalinen sisältö aiheuttivat ilmestymisen aikoihin pahennusta, jonka vuoksi se kiellettiin Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Uudessa-Seelannissa. Verinen Mamma Barker lukeutuu Cormanin parhaimmistoon, jonka paikoin synkeää sävyä pehmentää veijarimainen huumori.

2. Kellyn sankarit (Kelly’s Heroes, ohj. Brian G. Hutton)

Aikoinaan vaatimattomasti menestynyt komediallinen sotaelokuva Kellyn sankarit nauttii nykyään kulttimainetta. Kroatiassa kuvattu elokuva kertoo joukosta amerikkalaisia sotilaita Toisessa maailmansodan ratkaisun hetkinä. Sekalainen seurakunta päättää takavarikoida 16 miljoonan arvosta natsien kultaharkkoja Ranskalaisesta pankissa. Clint Eastwoodin tunnistettavalla vähäeleisellä, karskilla tyylillään esittämä sotamies Kelly ja hippimäinen panssarijoukkojen kersantti Oddball (Donald Sutherland) johtavat joukot kauas vihollislinjojen taakse. Elokuvan sotilaallisesta alkuperäismusiikista vastaa Lalo Schifirin, jonka teemaa Tiger Tank Quentin Tarantino käytti elokuvassa Kunniattomat paskiaiset (2009).

Kellyn sankarit on oivallinen parodia aikakauden isänmaallisista sotaelokuvissa, jossa amerikkalaiset sotilaat esitetään epätavallisesti omaa etuaan tavoittelevina antisankareina. Värikkäässä hahmogalleriassa loistaa ennen kaikkea Sutherland Oddballina. Tämä veijarimainen komentaja muun muassa kompensoi amerikkalaisen kevyen panssarivaunun tehottomuutta toistamalla kovaäänisestä isomman tykin ääntä. Taistelun tuoksinassa myös kovaääninen musiikki kylvää kauhua vihollisten riveissä. Elokuvassa on lukuisia ikimuistoisia kohtauksia, kuten seesteisen kappaleen Burning Bridgesin säestämä alkutekstijakso, missä Kelly ajaa jeepillä läpi rankan tykkitulen. Elokuva tekee kunniaa myös italowesternien loppukaksintaisteluille kohtauksessa, jossa Kelly, Oddball ja Big Joe (Telly Savalas) kohtaavat saksalaisen Tiger-panssarivaunun. Kohtaus on, Lalo Schrifrinin hiljalleen jännitystä nostattavan western-säveliä, dramaattisia lähikuvia ja hidasta runollista kerrontaa myöten kuin suoraan Leonen länkkäreistä. Kellyn sankarit on viihdyttävä katselukokemus sekä hyvän komedian että erilaisten sotaelokuvien ystäville.

1. Paluu apinoiden planeetalle (Beneath the Planet of the Apes, ohj. Ted Post)

Elokuva Paluu apinoiden planeetalle on suoraa jatkoa klassiselle, ranskalaisen Pierre Boulletin romaaniin (1963) perustuvalle tieteisseikkailulle Apinoiden planeetta (The Planet of the Apes, ohj. Franklin J. Schaffner, 1968). Alkuperäinen elokuva kertoo “vieraalle planeetalle” syöksyneen avaruusaluksen komentaja George Taylorin (Charlton Heston) ja hänen miehistönsä seikkailuista, yrittäessään selvitä ihmisapinoiden hallitsemassa maailmassa, jossa elossa olevat ihmiset ovat taantuneet mykkien eläimien tasolle. Taas jatko-osassa seurataan kadonnutta miehistöä etsimään lähtenyttä astronautti Brentiä (James Franciscus). Brent kohtaa sattumalta Taylorin rakastetun Novan, jonka avulla Brent pääsee Taylorin jäljille, ja seuraa häntä “kielletylle alueelle”. Siellä he kohtaavat syvällä maan uumenissa asuvia mutatoituneita, huippuälykkäitä  ihmisiä, joille on telepaattisia voimia. Lisäksi tämä pieni yhteisö palvoo suurta atomipommia, jolla on elokuvan kannalta keskeinen rooli leffan loppumetreillä.

Alkuperäisen Apinoiden planeetta -elokuvasarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat käytännössä ainoat oikeasti hyvät osat, sillä loput kolme osaa (Pako apinoiden planeetalta, Apinoiden planeetan valloitus, Taistelu apinoiden planeetasta) lähentelevät jopa campiä. Toisaalta ne ovat tahattomassa komiikassaan viihdyttäviä. Pako apinoiden planeetalta on jopa seikkailullisempi ja toiminnallisempi kuin edeltäjänsä, jonka lisäksi se paneutuu syvällisemmin tieteis-näkökulmaan. James Franciscus tekee mallikasta työtä Brentinä, mutta hänen karismansa ei yllä sivuroolia esittävän Charlton Hestonin tasolle. Ensimmäisestä elokuvasta tutut näyttelijät Maurice Evans, Kim Hunter ja muut uusivat roolinsa tyylikkäästi, ja kumiset apinamaskeeraukset näyttävät nykyäänkin kohtalaisen uskottavilta kuin 50 vuotta sitten. Useiden tasoltaan vaihtelevien jatko-osien lisäksi ensimmäinen elokuva sai televisiosarjan, animaatiosarjan, uudelleenfilmatisoinnin ja reboot-elokuvasarjan.

Testi: Logitech M850 L muuttui tylsästä yllättävän hyväksi hiireksi Kommentit pois päältä artikkelissa Testi: Logitech M850 L muuttui tylsästä yllättävän hyväksi hiireksi

Logitech M850 L

8 / 10
Hyvää + Erinomainen ergonomia ja aidosti toimiva kämmentuki + Hiljaiset SilentTouch-kytkimet miellyttävät päivittäisessä käytössä + SmartWheel-vieritys toimii loistavasti pitkiä dokumentteja selattaessa + Helppo vaihtaa kolmen laitteen välillä Easy-Switch-toiminnolla + Paristokesto on huippuluokkaa Huonoa – Soveltuu huonommin pelihiireksi –Vasenkätiset jäävät uikuttamaan rannalle Yhteenveto Logitech Signature Comfort Plus M850 L ei ole markkinoiden näyttävin hiiri eikä teknisesti kaikkein edistynein, mutta sen ei tarvitsekaan olla. Se on suunniteltu ihmisille, joiden työpäivä kuluu hiirtä liikuttaessa tuntikausia putkeen, ja juuri siinä tehtävässä se onnistuu erinomaisesti. Hinta-laatu, joka on noin 60€ pinnassa, M850 L tarjoaa todellakin vastinetta rahalleen. Pehmeä kämmentuki ei jää pelkäksi markkinointilauseeksi, vaan sillä on aidosti vaikutusta käyttömukavuuteen. SilentTouch-painikkeet, SmartWheel-vieritys, pitkä paristonkesto ja monipuoliset yhteysvaihtoehdot viimeistelevät kokonaisuuden, joka tuntuu harkitulta alusta loppuun. Jos etsit pelihiirtä, katso muualle. Jos taas etsit luotettavaa työkalua pitkille työpäiville, M850 L ansaitsee paikkansa ostoslistan kärkipäässä.

Tietokoneen hiiri on vähän kuin auton ratti. Sitä ei oikeastaan ajattele ennen kuin se on huono. Sitten sitä ajatteleekin koko ajan.

Omalla työpöydällä hiiri kuuluu niihin työkaluihin, joita tulee käytettyä enemmän kuin mitään muuta. Työpäivä koostuu pitkälti WordPressistä, Adoben Creative Cloudista, Canva-grafiikoista, sähköposteista ja siitä ikuiselta tuntuvasta selainvälilehtien armeijasta, joka kasvaa päivän aikana aina vähän suuremmaksi kuin oli tarkoitus. Kun samaa hiirtä pyörittelee kädessään kahdeksan tuntia putkeen, alkaa ergonomialla olla oikeasti merkitystä. Ei vain valmistajan markkinointimateriaalissa, vaan ihan konkreettisesti omassa ranteessa.

yrittää ratkaista tätä ongelmaa uudella Signature Comfort Plus M850 L -hiirellään. Se ei ole näyttävä pelihiiri täynnä RGB-valoja eikä futuristinen ergonomiaihme, joka näyttää siltä kuin se olisi lainattu 80-luvun sci-fin parista. Ensisilmäyksellä kyseessä on varsin tavallisen näköinen toimistohiiri. Vasta lähempi tutustuminen paljastaa sen suurimman erikoisuuden: koko kämmentä tukeva pehmeä pehmuste.

Ajatus kuulosti etukäteen hieman samalta kuin autonvalmistaja ilmoittaisi ratkaisseensa ajoergonomian lisäämällä penkkiin yhden ylimääräisen tyynyn. Ei mahdoton ajatus, mutta ei myöskään sellainen, jonka vuoksi olisin ollut valmis avaamaan lompakkoa.

Muutaman työpäivän jälkeen mielipide alkoi kuitenkin muuttua.

Kämmentuki, joka ei ollutkaan pelkkä markkinointikikka

Ensimmäinen asia, jonka M850 L:ssä huomaa, on koko. Tämä ei ole mikään pikkuruinen matkahiiri, joka katoaa kämmenen alle, vaan kunnollisen kokoinen työjuhta. Kumipinnoitetut sivut pitävät otteen vakaana, peukalolle löytyy oma luonnollinen lepopaikkansa ja koko käsi lepää hiiren päällä rennosti ilman jatkuvaa puristamista.

Mutta se varsinainen juju löytyy kämmenen alta.

Logitech on rakentanut hiiren rungon päälle pehmeän kämmentuen, jonka tarkoitus on jakaa käden painoa tasaisemmin. Täytyy myöntää, että odotin tämän olevan enemmän markkinointiosaston keksintö kuin oikeasti hyödyllinen ominaisuus.

Onneksi olin väärässä.

Parin työpäivän jälkeen huomasi yllättävän asian. Rannetta ei tullut enää pyöriteltyä tai ravisteltua samalla tavalla kuin tavallisesti. Käsi yksinkertaisesti lepäsi luonnollisemmassa asennossa. Juuri tällaisia asioita ei huomaa ensimmäisen viiden minuutin aikana, vaan vasta silloin, kun työpäivä alkaa olla lopuillaan. Logitech kertoo yli 90 prosentin testikäyttäjistä kokeneen hiiren mukavaksi koko työpäivän ajan. Valmistajien prosenttilukuja kannattaa yleensä katsella pienellä varauksella, mutta tällä kertaa väitteessä tuntuu olevan ainakin hitunen totuutta.

Hiljainen työpari

Jos työskentelet avokonttorissa tai kotona minunkin kahden juniorini nukkuessa, yksi asia alkaa nopeasti tuntua yllättävän tärkeältä.

Klikkausääni.

M850 L hyödyntää Logitechin SilentTouch-kytkimiä, joiden ansiosta painallukset ovat lähes äänettömiä. Tuntuma ei kuitenkaan kärsi, vaan painikkeista saa edelleen selkeän palautteen. Tässä suhteessa Logitech on onnistunut paremmin kuin moni kilpailija, joiden hiljaiset painikkeet tuntuvat lähinnä pumpulilta.

Vierityspyörä on niin ikään onnistunut ratkaisu. SmartWheel vaihtaa automaattisesti tarkan rivi riviltä -vierityksen ja vapaan nopean rullauksen välillä. Pitkiä verkkosivuja tai Excel-taulukoita selatessa ominaisuutta alkaa nopeasti pitää itsestäänselvyytenä.

Ja juuri niin sen kuuluukin toimia.

Ohjelmisto tekee enemmän kuin odotin

Mukana tuleva Logi Options+ -ohjelmisto kuuluu niihin sovelluksiin, jotka yleensä asentaa vain kerran ja unohtaa heti sen jälkeen.

Tällä kertaa siihen kannatti kuitenkin käyttää muutama minuutti.

Neljä painiketta voidaan ohjelmoida tekemään juuri sitä, mitä itse haluaa. Selainvälilehtien vaihtaminen, kuvankäsittelyn pikakomennot, videopalaverien mikrofonin mykistys tai vaikka Copilotin avaaminen onnistuvat yhdellä painalluksella.

Jos työpäivät koostuvat jatkuvasta ohjelmasta toiseen hyppimisestä, tällaiset pienet asiat alkavat nopeasti säästää yllättävän paljon aikaa.

Monen laitteen käyttäjä arvostaa tätä

Yhä useamman työpöydällä on nykyään vähintään kaksi konetta. Työläppäri ja oma tietokone. Tai tietokone ja tabletti. M850 L osaa vaihtaa niiden välillä lähes huomaamatta.

Easy-Switch mahdollistaa kolmen laitteen yhtäaikaisen parituksen, ja vaihtaminen tapahtuu napin painalluksella muutamassa sekunnissa. Bluetooth 5.2 toimii vakaasti, mutta tarvittaessa mukana kulkee myös Logi Bolt -vastaanotin, jos langattomassa ympäristössä alkaa olla liikaa ruuhkaa.

Parasta on kuitenkin se, ettei pattereita tarvitse juuri ajatella, vaikka tämäkin on jäänyt lukemattomia kertoja idlaamaan yöksi, ellei jopa pariksikin läppärilaukkuun.

Yksi AA-paristo riittää parhaimmillaan jopa kahdeksi vuodeksi. Se tuntuu nykypäivänä lähes absurdilta aikana, jolloin suurin osa laitteista vaatii latausjohtoa vähintään kerran viikossa.

Kaikkeen se ei kuitenkaan tämäkään ei pysty

Täydellistä hiirtä ei ole olemassa. M850 L:n suurin rajoitus on oikeastaan juuri se, mihin se on suunniteltu.

Se on nimittäin toimistohiiri.

Jos tarkoituksena on pelata Counter-Strikea kilpailullisesti tai hakea viimeisiä millisekunteja verkkoräiskinnöissä, kannattaa katse suunnata aivan toiseen tuoteryhmään. 4000 DPI:n sensori ja 7,5 millisekunnin vaste riittävät enemmän kuin hyvin kaikkeen normaaliin työskentelyyn, mutta varsinaiseksi pelihiireksi tästä ei ole. Lisäksi vasenkätiset joutuvat tällä kertaa nuolemaan näppejään. Hiiri on muotoiltu yksinomaan oikealle kädelle, eikä vaihtoehtoa ole teille vasenkätisille tarjolla.

Pienet asiat ratkaisevat

Logitech ei yrittänyt keksiä hiirtä uudelleen. Ja ehkä juuri siksi tästä tuli niin onnistunut kokonaisuus.

Signature Comfort Plus M850 L ei huuda näyttävillä valoilla, järjettömillä DPI-lukemilla tai markkinoiden nopeimmalla sensorilla. Se keskittyy siihen, mitä suurin osa käyttäjistä oikeasti tarvitsee: mukavaan työskentelyyn päivästä toiseen. Suurin yllätys oli lopulta se, ettei hiiri yrittänyt jatkuvasti muistuttaa olemassaolostaan.

Kun työpäivän jälkeen ei huomaa ajatelleensa rannetta kertaakaan, tietää laitteen onnistuneen juuri siinä tehtävässä, johon se on suunniteltu. Se ei ehkä kuulosta kovin suurelta saavutukselta.

Todellisuudessa se on ergonomiselle hiirelle ehkä suurin mahdollinen kehu.

Ostohousut jalkaan?

Logitech Signature Comfort Plus M850 L ei ole markkinoiden näyttävin hiiri eikä teknisesti kaikkein edistynein, mutta sen ei tarvitsekaan olla. Se on suunniteltu ihmisille, joiden työpäivä kuluu hiirtä liikuttaessa tuntikausia putkeen, ja juuri siinä tehtävässä se onnistuu erinomaisesti. Hinta-laatu, joka on noin 60€ pinnassa, M850 L tarjoaa todellakin vastinetta rahalleen.

Pehmeä kämmentuki ei jää pelkäksi markkinointilauseeksi, vaan sillä on aidosti vaikutusta käyttömukavuuteen. SilentTouch-painikkeet, SmartWheel-vieritys, pitkä paristonkesto ja monipuoliset yhteysvaihtoehdot viimeistelevät kokonaisuuden, joka tuntuu harkitulta alusta loppuun.

Jos etsit pelihiirtä, katso muualle. Jos taas etsit luotettavaa työkalua pitkille työpäiville, M850 L ansaitsee paikkansa ostoslistan kärkipäässä.

Palataan asiaan….

Nintendo teki Splatoonista looter-shooterin – arvostelussa Splatoon Raiders Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo teki Splatoonista looter-shooterin – arvostelussa Splatoon Raiders

on Nintendon kehittämä ja julkaisema toimintaseikkailu sekä Splatoon-pelisarjan ensimmäinen PvE-looter-shooter. Kyseessä on ensimmäinen Splatoon-pelisarjan yksinpeliin keskittyvä spin-off, joka hyödyntää sarjasta tuttuja hahmoja, värikästä visuaalista ilmettä ja mustemekaniikkoja, mutta rakentaa niiden ympärille täysin uuden seikkailun. Pääpaino on tutkimisessa, taistelussa ja hahmon kehittämisessä, mutta peli tukee myös 1–4 pelaajan yhteistyöpeliä niin verkossa kuin paikallisesti. Yksinpelaajia auttaa lisäksi Call for Help -ominaisuus, jonka avulla muut pelaajat voivat liittyä avuksi haastaviin tilanteisiin.

Tarina käynnistyy, kun Mekaanikko (The Mechanic) lähtee Deep Cut -kolmikon kanssa aarteenetsintäretkelle. Matka saa kuitenkin ikävän käänteen, kun helikopteri joutuu keskelle myrskyä ja syöksyy maahan Spirhalite-saarille (Spirhalite Islands). Onnettomuuden jälkeen tehtävänä on tutkia Spirhalite-saaria, jotka ovat aluksi sumun peitossa ja avata uusia alueita ja selvittää, mitä saarella oikein tapahtuu.

Ensimmäiset tunnit antavat pelistä positiivisen vaikutelman. Alku opettaa tärkeimmät pelimekaniikat selkeästi, eikä peli tunnu bugiselta. Suurin ongelma tuli kuitenkin vastaan heti pelin alussa, sillä oletuksena käytössä olevat motion controlit tekivät tähtäämisestä omalla kohdallani huomattavasti hankalampaa. Pystysuuntainen kameran ohjaus tapahtuu liikuttamalla Switch 2 -konsolia, mikä ei tuntunut erityisen luontevalta. Onneksi ominaisuuden saa poistettua asetuksista, minkä jälkeen tähtääminen muuttui huomattavasti tarkemmaksi ja pelaaminen selvästi miellyttävämmäksi.

Kenttien rakenne on aluksi melko suoraviivainen, mutta peli alkaa nopeasti avautua. Sumun peittämät alueet vapautuvat vähitellen suorittamalla tasoja, minkä myötä tutkittavaa riittää jatkuvasti lisää. Myös viholliset muuttuvat matkan edetessä selvästi vaarallisemmiksi, ja vastaan tulee runsaasti erilaisia Salmonid-vihollisia, jotka vaativat erilaisia toimintatapoja. Niiden kukistamisesta saa Power Eggsejä, joilla ladataan mukana kulkevan apurin erikoiskykyä.

Muste on Splatoon Raidersin tärkein pelimekaniikka, eikä sitä käytetä pelkästään vihollisten vahingoittamiseen. Pelaaja levittää mustetta ampumalla ympäristöön, minkä jälkeen sen sisään voi sukeltaa. Pelissä ei ole erillistä juoksutoimintoa, joten nopeampi liikkuminen tapahtuu oman musteen alla kulkemalla. Samalla elinvoima palautuu vähitellen, ja myös aseen mustesäiliö täyttyy huomattavasti tavallista nopeammin, mikä tekee musteen levittämisestä tärkeän osan niin liikkumista kuin taisteluitakin. Musteen avulla voi myös kiivetä seinille ja korkeammille tasanteille sekä avata uusia kulkureittejä. Viholliset levittävät omaa mustettaan, joka vahingoittaa pelaajaa, mutta sen voi peittää omalla musteellaan ja vallata alueen takaisin.

Pelaajan mukana kulkee Buddy Bot, jonka sisälle voi valita yhden kolmesta apurista Big Manin, Fryen tai Shiverin. Buddy Bot osallistuu automaattisesti taisteluihin ampumalla vihollisia, minkä lisäksi sen avulla voi tehdä Robo Jump -hypyn korkeille paikoille, joihin mustetta ei voi ampua. Buddy Botilla voi myös porata suuria Spirhalite-kristalliesiintymiä, joista saa runsaasti materiaaleja ja Spirhalite Shardeja.

Valittu apuri määrittää myös käytössä olevan erikoishyökkäyksen. Big Man käyttää Manta Dance -hyökkäystä, jolla rastastetaan vihollisten kimppuun niihin törmäämällä. Fryen Moray Storm kutsuu laajalle alueelle hyökkäävän ankeriassateen, kun taas Shiver hyökkää Master Mega -hain selässä Shark Bite -iskulla, joka aiheuttaa suurta vahinkoa suorassa viivassa vihollisjoukkoon.

Aseita pelistä löytyy valtava määrä. Tarjolla on esimerkiksi tavallisia musteaseita, tarkkuuskiväärejä, lähitaisteluaseita sekä Steam Blaster -raketinheitintä muistuttava ase, jonka räjähtävät ammukset tekevät vahinkoa usealle viholliselle kerralla. Aseita löytyy eri tasoisina ja harvinaisuuksina, ja tehokkaampien aseiden käyttö edellyttää hahmon tason nostamista. Jokaisen aseen voi päivittää viisi tasoa, minkä jälkeen tehokkaamman varusteen hankkiminen tulee ajankohtaiseksi.

Yksi pelin suurimmista vahvuuksista on sen laaja kehitysjärjestelmä. Hahmon kestävyyttä, aseiden vahinkoa, gadgetien tehokkuutta sekä niiden kehityspaikkoja voi parantaa kokemuspisteillä ansaituilla taitopisteillä. Vaikka epäonnistuisi kentässä, kokemusta kertyy silti, joten eteneminen ei pysähdy. Kentistä löytyy lisäksi Relic-esineitä, joilla avataan kokonaan uusia kykyjä, kuten ylimääräinen ilmahypyn mahdollistava taito tai elinvoiman palautusta nopeuttava taito.

Myös gadgetit tarjoavat paljon muokattavaa. Speed-, Power- ja Tactical-säiliöihin voi rakentaa erilaisia kykyjä, kuten automaattisesti vihollisia ampuvan Shot Botin, suuren mustemiekan luovan syöksyhyökkäyksen tai Blast Bootin, jolla hypätään vihollisten keskelle räjähtäen. Gadgetteihin voi asentaa erilaisia osia, mutta käytettävissä oleva tila on rajallinen, eikä samat osat siirry muille gadgeteille vaan ne pitää hankkia erikseen. Uusia gadgetteja rakennetaan Spirhalite Shardeilla ja kentistä kerättävillä materiaaleilla, mikä kannustaa tutkimaan jokaisen alueen huolellisesti.

Pelin sisältöä riittää runsaasti. Salareitit palkitsevat tutkimisesta, uusia aseita löytyy jatkuvasti ja kehitettävää on lähes jokaisella osa-alueella. Kenttiä voi pelata uudelleen uusilla vaikeustasoilla, jotka tuovat mukanaan erilaisia ja entistä haastavampia vihollisia. Tämä lisää pelin uudelleenpeluuarvoa ja tarjoaa kokeneemmillekin pelaajille uutta haastetta.. Sisällön määrä onkin helposti Splatoon Raidersin suurin vahvuus, sillä tekeminen ei lopu kesken pitkänkään pelisession aikana.

Teknisesti peli on erittäin onnistunut. Splatoon-sarjan tunnistettava värikäs ilme toimii edelleen loistavasti, animaatiot ovat sulavia ja ympäristöt näyttävät yksityiskohtaisilta. Myös musiikki ja äänitehosteet tukevat toimintaa hyvin ja säilyttävät sarjan energisen tunnelman.

Kaikki ei kuitenkaan ole täysin onnistunutta. Motion controlien oletuskäyttö voi karkottaa osan pelaajista ennen kuin asetuksiin ehtii tutustua. Lisäksi osa bossitaisteluista tarjoaa selvästi muuta peliä enemmän haastetta. Esimerkiksi Bowtlode Temple -alueen Flappetizer-bossitaistelussa ruudulla on ajoittain paljon samanaikaisia hyökkäyksiä, mikä vaatii tarkkaa liikkumista ja hyvää ajoitusta. Bossitaistelut tuovat peliin kuitenkin mukavasti vaihtelua, sillä jokainen niistä hyödyntää hieman erilaisia mekaniikkoja. Pelkkä ampuminen ei riitä, vaan taisteluissa on osattava hyödyntää myös Buddy Bottia, erikoiskykyjä ja ympäristöä. Kun oikea toimintatapa löytyy, onnistuminen tuntuu palkitsevalta.

Splatoon Raiders onnistuu tuomaan Splatoon-universumiin uudenlaisen PvE-looter-shooter-kokemuksen, jossa tutkiminen, taistelu ja hahmon kehittäminen muodostavat toimivan kokonaisuuden. Sisältöä riittää pitkäksi aikaa, ja laaja ase-, gadget- ja varustevalikoima tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia kokeilla erilaisia pelityylejä. Kenttien uudelleenpelaaminen korkeammilla vaikeustasoilla sekä jatkuva hahmon kehittäminen antavat pelille erinomaisen uudelleenpeluuarvon. Muutamista tasapaino-ongelmista ja oletuksena käytössä olevista motion controleista huolimatta Splatoon Raiders pyörii Nintendo Switch 2 sulavasti ja tarjoaa teknisesti viimeistellyn pelikokemuksen. Kyseessä on laadukas toimintaseikkailu, jota voi suositella niin Splatoon-faneille kuin uusillekin pelaajille.

Arvostelu: Valtteri Seppälä

8 / 10
Hyvää + Hyvä taistelusysteemi: Paljon erilaisia aseita ja gadgetejä. + Vastavasti kehitettävää: Voit kehittää hahmoa, sen aseita ja gadgetejä. + Monta eri tasoa: Pelissä on paljon erilaisia tasoja, joita voi pelata uudelleen entistä vaikeampien vihollisten kanssa. Huonoa - Oletus asetuksena käytössä olevat motion controlit. - Pelin loppuvaiheessa grindaaminen alkaa tuntua toistuvalta, kun hahmoa ja aseita pitää päivittää, jotta pääset tasot läpi.